Huippuvuoret (, ) on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä. Kolmella saarella, Länsimaalla (), Karhusaarella ja Hopenilla, on asutusta. Toiseksi suurin saari, Koillismaa on asumaton. Saariston pinta-ala on 62 160 neliökilometriä ja niiden ilmasto on arktinen, vaikkakin Golfvirran viimeisten haarojen ansiosta leudompi kuin muilla yhtä pohjoisilla alueilla.
Alankomaalainen Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596, vaikka häntä ennenkin saarilla oli jo todennäköisesti käynyt eurooppalaisia. Islannin annaalien mukaan saaret on löydetty jo 1194, mutta väite ei ole täysin uskottava. Saaret toimivat parin vuosisadan ajan pelkästään metsästäjien tukikohtana, mutta tieteellinen kiinnostus saaria kohtaan kasvoi 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan saarilla aloiteltiin kaivostoimintaa. Vuonna 1906 perustetusta Longyearbyenin kaivoskylästä kasvoi saarten tärkein asutuskeskus. Saarten omistussuhteesta kiisteltiin pitkään, ja vuonna 1920 solmittu Huippuvuorten sopimus antoi saaret Norjalle, jonka korkein edustaja saarilla on kuvernööri.
Huippuvuorilla asui 2 596 ihmistä vuoden 2023 tammikuussa, 80 prosenttia norjalaisissa taajamissa. Lisäksi saarilla asuu venäläisiä kaivostyöläisiä ja tilapäisesti tutkijoita eri maista. Saarten merkittävin toimeentulon lähde on ollut kaivosteollisuus. Norjan valtiollinen hiilikaivos on työllistänyt noin 60 prosenttia saarten norjalaisista. Marraskuussa 2008 aloitti toimintansa Huippuvuorten siemenholvi, johon on määrä säilöä kaikkien viljelykasvien siemenet.
Vuonna 2017 Norjan hallitus päätti ajaa alas Huippuvuorten kivihiilikaivostoiminnan.
Maantiede thumb|vasen|Longyearbyen kuvassa kesäaikaan. thumb|vasen|Miseryfjelletin kaksi huippua, Urd 535 m ja Skuld 454 m, ovat Karhusaaren korkeimmat kohdat. Vuori sijaitsee saaren itäosassa noin kilometrin päässä rannasta. pienoiskuva|Huippuvuorten kartta. Huippuvuoret sijaitsevat Pohjoisella jäämerellä suurin piirtein Norjan ja pohjoisnavan puolivälissä. Saariston pinta-ala on 62 160 neliökilometriä, ja sen tärkeimmät saaret ovat Länsimaa, Koillismaa, Edgeøya, Barentsinsaari, Valkosaari, Prinssi Kaarlen etumaa, Kongsøya ja Karhusaari.
Maasto Joitakin rannikkotasankoja lukuun ottamatta Huippuvuorten maasto on vuoristoista, ja saarilla on useita suuria ja pieniä jäätiköitä. Esimerkiksi Länsimaassa on monia jylhiä vuoria, jyrkkiä rinteitä ja jäätikön muovaamia vuonoja, ja saaren koillisosassa on 1 717 metriä korkea Newtontoppen, joka on Huippuvuorten korkein vuori. Noin 60 prosenttia saaristosta on jäätikön peitossa. Länsimaan sisäosien jäätiköt ovat kuivan ilmaston takia melko pieniä, mutta Länsimaan itäosissa ja Huippuvuorten itäisillä saarilla on useita suurempia jäätiköitä.
Longyearbyenissa kaamos kestää 26. lokakuuta – 15. helmikuuta ja yötön yö 20. huhtikuuta – 23. elokuuta.
Ilmasto Huippuvuorten ilmastoon vaikuttaa kolme merkittävää tekijää: saaren pohjoinen sijainti sekä niitä ympäröivät merivirrat ja tuulet. Saarille ulottuvien Golfvirran viimeisten haarojen ansiosta alueen ilmasto on leudompi kuin esimerkiksi Kanadan pohjoisimmilla saarilla tai Grönlannin pohjoisosissa. Huippuvuorten ilmasto on kuitenkin arktinen. Tammikuun keskilämpötila on –16...–12 astetta ja heinäkuun 4...6 astetta. Koko vuoden keskilämpötila rannikolla on noin –6 astetta ja vuorten huipuilla noin –15 astetta. Länsimaan keskiosan alavilla mailla sataa vain noin 200 millimetriä vuodessa, mutta ylängöillä ja muilla rannikoilla noin 400–600 millimetriä. Pääosa sateista tulee lumena.
Luonto thumb|Tundraa Bellsundissa. Saarilla elää useita lintulajeja ja neljä maanisäkästä: idänkenttämyyrä, naali, huippuvuortenpeura ja jääkarhu. Saarilla lienee elänyt aikoinaan 10 000 huippuvuortenpeuraa (Rangifer tarandus platyrhynchus), mutta kanta hupeni vuosina 1860–1920 metsästyksen takia noin tuhanteen. Nykyään peuroja on 8 000, eivätkä petoeläimet tai ihmiset vähennä kantaa merkittävästi. Esimerkiksi Aventdalenin populaatiossa Länsimaan saarella on satoja peuroja 150 neliökilometrin alalla. Kannanvaihtelut ovat voimakkaita: yhtenä vuonna peuroja saattaa olla 400, toisena 800. Vuonna 1929 saarille tuotiin myskihärkiä Grönlannista. Maa- ja merinisäkkäät ovat lailla suojeltuja.
Kasvillisuus on niukkaa, ja korkeimmat kasvit saarten etelä- ja keskiosissa ovat varpuja. Pohjoisempana ei kasva ainoatakaan puuvartista kasvia. Kasvillisuus vaihtelee asutusten läheisyyden tundrasta kylmimpien alueiden kylmyysaavikoihin. Tundralla on myös kosteita soita ja puolikosteita sammaleisia alueita. Colesdalenissa on Huippuvuorten leudoin paikka, jossa kasvaa jopa vaivaiskoivua, tosin vain matalana pensaana. Colesdalenia voi kutsua Huippuvuorten monimuotoisuuskeskukseksi, sillä siellä kasvaa vaivaiskoivun lisäksi muitakin lajeja, joita ei tavata muualla Huippuvuorilla, kuten lakkaa ja kissankelloa. Kaikkiaan saarilla kasvaa 165 putkilokasvi-, 370 sammal- ja 600 jäkälälajia.
Huippuvuorilla on seitsemän kansallispuistoa, jotka kaikki sijaitsevat Länsimaan länsiosassa. Lisäksi on 22 erityisen suojelun aluetta. Yhteensä yli puolet saariston pinta-alasta on suojeltu.
Historia thumb|Huippuvuorten kartta vuodelta 1758. Alankomaalainen Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596, ja saarista tuli tämän jälkeen suosittu valaanpyytäjien tukikohta. Barentsia ennen saarilla on saattanut käydä muitakin eurooppalaisia, mutta asiasta ei ole varmuutta. Islantilaisten annaalien mukaan viikingit saattoivat käydä Huippuvuorilla, mutta kirjoituksissa voidaan viitata myös muihin saariin. Varsinkin monissa norjalaisissa julkaisuissa viikinkien vierailua pidetään kuitenkin varmana, vaikka arkeologisia todisteita ei ole. Venäläiset arkeologit puolestaan uskovat, että Vienanmeren ympäristön pomorit saapuivat Huippuvuorille viimeistään 1500-luvulla. Tästäkään ei ole suoria todisteita, mutta pomorit lienevät ensimmäisiä, jotka asuivat Huippuvuorilla talven yli. 1600-luvulle tultaessa saarilla kävi valaanpyytäjiä jo useammasta maasta: Alankomaista, Englannista, Ranskasta, Norjasta, Tanskasta ja Hansaliitosta. Valaanpyytäjät eivät tuleet toimeen keskenään kilpailevien pyyntioikeuksien takia. Venäläiset saapuivat 1700-luvun alussa.
Huippuvuorten valaskannat metsästettiin loppuun parissa vuosikymmenessä, minkä jälkeen saarilla asui enimmäkseen pomoreita, joilla oli 1700-luvulla useita perustukikohtia sekä syrjäisempiä metsästysmajoja. Norjalaiset metsästäjät hallitsivat saaria puolestaan suurimman osan 1800-luvusta. Samaan aikaan tieteellinen kiinnostus saaria kohtaan kasvoi. Vuosisadan loppua kohti mentäessä tieteellisiä retkikuntia alkoi ilmestyä saarille yhä enemmän. Merkittävä osa tutkimusretkistä oli ruotsalaisten tekemiä. Ensimmäistä koko vuoden kestänyttä tutkimusmatkaa johti Adolf Erik Nordenskiöld vuonna 1873.
Norjalaiset perustivat ensimmäiset hiilikaivokset 1890-luvulla, mutta heidän voimavaransa olivat rajalliset eivätkä he pystyneet rakentamaan suurta teollisuutta. Tärkein ja menestynein varhaisista kaivoksista oli John Munro Longyearin perustaman Arctic Coal Companyn vuonna 1906 avaama kaivoskylä Longyearbyen, josta kehittyi koko saariston hallintokeskus. Arctic Coal Company harjoitti kaivostoimintaa hiilellä 1916 saakka, minkä jälkeen toiminta kuului 30. marraskuuta 1916 alkaen Store Norske Spitsbergen Kulkompanille.
Norjan ylivalta Huippuvuorilla tunnustettiin Huippuvuorten sopimuksessa nojalla 9. helmikuuta 1920 ja alue demilitarisoitiin suurelta osaltaan, joskin Neuvostoliitolla oli salainen sotilastukikohta ja asevarasto saarilla vuosina 1947–1992. Sopimus kuitenkin astui voimaan vasta 14. elokuuta 1925 suurkäräjillä hyväksytyn Huippuvuorten lain myötä. Sopimuksen mukaan myös muiden maiden kansalaisilla on oikeus hyödyntää saarten mineraalivaroja vapaasti. Norjan lisäksi myös Neuvostoliitto ja Venäjä ovat pitäneet saarilla pysyvää asutusta erityisesti hiilikaivostoiminnan harjoittamiseksi.
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 Huippuvuoret evakuoitiin. Asukkaat siirrettiin Britanniaan ja Neuvostoliittoon. Vuonna 1943 saksalainen taistelulaiva Tirpitz operoi saarilla ja tuhosi tykeillään lähes täysin muun muassa Barentsburgin asutuksen. Jälleenrakennus saarilla aloitettiin vuonna 1948. Saarille avattiin lentoasema vuonna 1975, saaret liitettiin puhelinverkkoon vuonna 1978 ja Norsk Rikskringkastingin lähetykset alkoivat näkyä saarilla vuonna 1984.
Hallinto thumb|Huippuvuorten kuvernöörin rakennus Huippuvuoret ovat kiinteä osa Norjaa, jonka suvereniteetti hyväksyttiin Svalbard-sopimuksessa. Huippuvuorten asema on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä kaikilla sopimusosapuolilla on oikeus hyödyntää saarten luonnonvaroja ja harjoittaa taloudellista ja tieteellistä toimintaa. Lisäksi sopimusvaltioiden kansalaisilla on yhdenvertainen oikeus tulla saarille. Saarille saapuvien ja sieltä poistuvien tulee kuitenkin aina todistaa henkilöllisyytensä.
Huippuvuorilla on erityinen hallinnollinen asema läänijärjestelmän ulkopuolella. Norjan edustaja saarilla on kuvernööri ja saaria hallinnoi Norjan oikeusministeriö. Huippuvuoret kuuluvat Pohjois-Tromssan käräjäoikeuden tuomio- sekä Hålogalandin hovioikeuspiiriin. Longyearbyenissa on kuitenkin paikallishallinto, joka on perustettu vuonna 2002. Se vastaa Manner-Norjan kuntien tapaan infrastruktuurista, maankäytön suunnittelusta sekä sosiaalitoimesta, päivähoidosta ja kouluista. Toisin kuin Manner-Norjassa Longyearbyenin paikallishallinto vastaa myös energia-alan hallinnosta. Sillä ei ole oikeutta kerätä kunnallisveroja eikä se vastaa perusterveydenhuollosta.
Vaikka Huippuvuoret kuuluvatkin Norjan kuningaskuntaan, kaikki valtion lait eivät ole voimassa saarilla. Laeissa ja asetuksissa pitää olla erikseen mainittu, että laki on voimassa myös Huippuvuorilla. Huippuvuorilla eivät esimerkiksi ole voimassa Norjan ulkomaalaislaki eikä sosiaalipalvelulaki, joten saarten asukkaat eivät ole oikeutettuja toimeentulo- eikä asumistukeen. Huippuvuoret eivät kuulu myöskään Schengenin sopimuksen piiriin eivätkä Euroopan talousalueeseen. Huippuvuorille vaaditaan nykyisin passi tai poliisin myöntämä henkilökortti Pohjoismaidenkin asukkailta lukuun ottamatta norjalaisia, jotka voivat todistaa henkilöllisyytensä myös ajokortilla.
Talous ja tutkimus thumb|vasen|Barentsburgin venäläisiä hiilikaivoksia. Kaivosala, matkailu ja kansainvälinen tutkimus ovat Huippuvuorten keskeisimmät toimialat. Hiilikaivosten merkitys saarten taloudelle on ollut suuri, ja Norjan valtion omistaman kaivosyhtiön hiilikaivos työllisti lähes 60 prosenttia saarten norjalaisista. Kaivosyhtiö rahoittaa myös monia palveluja ja pitää yllä infrastruktuuria. Aikaisemmin saarilla on ollut myös yhdysvaltalaisia, britannialaisia, alankomaalaisia ja ruotsalaisia kaivoksia, mutta nykyään vain norjalaiset ja venäläiset ylläpitävät kaivostoimintaa. Vuonna 2013 kaivosyhtiö alkoi vähentää työväkeä huonon taloudellisen tilanteen vuoksi.
Vuonna 2017 Norjan hallitus päätti ajaa alas Huippuvuorten kivihiilikaivostoiminnan. Svean ja Lunchefjellin kaivokset määrättiin lakkautettaviksi ja niiden ympäristö kunnostettavaksi. Kaivos no. 7 jäi toistaiseksi käyttöön, ja sieltä otettiin hiiltä paikalliseen kulutukseen. Hiilikaivostotiminta oli jo pitkään tappiollista ja valtion tukien varassa. Kaivoksilla on kuitenkin myös geopoliittista merkitystä. Kaivos No 7. jäi tulvan alle 2020 kun sen yläpuolinen jäätikkö valutti sinne sulamisvesiä. Ukrainan sodan takia Norjan valtio ilmoitti silti jatkavansa kaivoksen toimintaa ainakin vuoteen 2025.
Longyearbyenin energia (sähkö ja lämpö) tuotettiin hiilivoimalassa vuodesta 1983 vuoteen 2023. Norjalaisten hiilivoimala suljettiin 19. lokakuuta 2023, ja energia alettiin tuottaa dieselgeneraattoreilla. Venäläisillä on edelleen hiilivoimala Barentsburgissa. Norjalaiset tovat lisäämässä saarilla aurinkoenergian käyttöä kesäpuolella vuotta.