thumb|300px|Yhdysvaltain maavoimien 160. SOAR-lentorykmentin ("Night Stalkers") sotilaita. Sotilas (lyhenne sot.) on asevoimiin tai muuten järjestäytyneeseen joukkoon kuuluva aseistettu ja univormua kantava henkilö, laillinen taistelija. Sotilaat käyvät sotaa ja käyttävät sotakalustoa.
Ominaisuudet
Hyvällä sotilaalla on rohkeutta eli kykyä toimia määrätietoisesti kokiessaan pelkoa ja ahdistusta. Sotilaalta vaaditaan myös tavoitteellisuutta, kurinalaisuutta, vastuuntuntoa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä. Hyvät käytöstavat, myönteisyys ja epäitsekkyys ovat tärkeitä yhteistoiminnan elementtejä.
Taistelun tuloksen kannalta ratkaisevia tekijöitä voivat olla esimerkiksi sotilaiden toiminnan yllätyksellisyys, taistelutahto, perustaitojen varmuus (tuli, liike ja suoja), taisteluvalmius, valmistautuminen, ennakointi, tavoitteellisuus, tilannetietoisuus, aktiivisuus, päättäväisyys, suoraviivaisuus ja relevanssi sekä yhteistyö. Hyvän sotilasjohtajan ja hänen alaistensa suhteessa on luottamusta, arvostusta, innokkuutta ja oppimisenhalua. Halu kuulua ryhmään ja toimia muiden parhaaksi (kaveria ei jätetä) on tärkeää.
Sotilaan tulee kyetä oikeaan vaistomaiseen toimintaan (esim. suojaan heittäytyminen), välittömään käskettyyn toimintaan (esim. yhtäaikainen tulenavaus) ja itsenäiseen toimintaan (esim. vihollisen tuhoaminen taistelijaparin kanssa). Sotilaan tulee siis hallita perusasiat ja -komennot automaatiotasolla, mutta kyettävä myös älykkääseen ja luovaan toimintaan yllättävissä tilanteissa.
Ammattisotilas toimii sotilaan ammatissa päätoimisena työnään. Sotilas voi olla myös yksityisen tahon palkkaama tai myydä palveluitaan vieraan maan sotalaitokselle, jolloin häntä kutsutaan palkkasotilaaksi. Yleisen asevelvollisuuden maissa sodanajan vahvuuteen kuuluu suoraan myös varusmiespalveluksen (ja kertausharjoituksia) suorittaneiden muodostama sotilasreservi. Lisäksi joukkoihin kuuluu usein erilaisia muita vapaaehtoisia.
Toimintaympäristö
Operaatioalue voi olla asutuskeskus, saaristo, metsä, viljelyalue, ilmatila tai vesistö. Maaston piirteet määrittävät, millaisia luonnollisia suojia, katveita ja esteitä tehtävässä voidaan hyödyntää. Sää ja valoisuuskin voivat olla ratkaisevia. Lopulta sotilaan toimintaympäristön määrittävät oman taisteluparin ja ryhmän taisteluvälineet (aseteho, suoja ja tiedustelu- ja pimeätoimintakyky), sijainti ja toiminta suhteessa vihollisten määrään, laatuun, sijaintiin ja toimintaan.
Pimeätoimintakykyä voidaan lisätä käyttämällä 1) yötähtäintä, valkoista suuntajuovaa ja valojuovapatruunoita (tulensuuntaukseen) rynnäkkökiväärissä, 2) valkoisia merkintöjä/vaatteita tai himmeitä valoja taisteluvyön selkäpuolella (eteenpäin liikuttaessa) tai 3) tulialueen merkitseviä rajoittimia tuliasemissa.
Tehtävät
Tyypillisesti suurin osa sotilaan ajasta kuluu siirtymiseen, ryhmittymiseen ja valmistautumiseen taisteluvalmiudessa, kun taas mahdollinen taistelukosketus on lyhyt ja intensiivinen.Sotilaan käsikirja 2011. Maavoimien Esikunnan Henkilöstöosasto. Puolustusvoimat.
Sotilaan perustehtäviin kuuluu usein toimiminen vartiomiehenä, tunnustelijana, lähettinä, oppaana, konekivääriampujana tai sinkoampujana. Esimerkiksi tunnustelijaparin tehtävään kuuluu tulenavaus tai suojautuminen, ryhmän hälyttäminen, taisteluparin suojaaminen, havainnoista ilmoittaminen ja tehtävän jatkaminen. Itsenäiset taisteluparin tehtävät pyritään suunnittelemaan yhdessä tehtävän, vihollisen, toimintaympäristön, taistelijaparin ja ryhmän sekä aseistuksen ja varustuksen mukaan. Erilaisia tehtävän suorittamisen tapoja läpikäydessä oleellista on ainakin tunnistaa mahdollisuudet vihollisen yllättämiseen ja vaarallisimmat viholliset ja tuhoamisjärjestys.
Yhden taisteluparin tulisi kyetä torjumaan ryhmän vahvuinen vihollinen, eli yhden ryhmän tulisi kyetä torjumaan noin yhden joukkueen vahvuinen vihollinen. Taisteluparin itsenäisiin tehtäviin voivat kuulua esimerkiksi tulialueella olevan vihollisen tuhoaminen takaa-ajavan vihollisen tuhoaminen asepesäkkeen tuhoaminen huoneen valtaaminen hyökkäys tavoitteeseen ja irtautumisen suojaaminen.
Jos ryhmän kokonaistavoitteena on esimerkiksi vihollisen hyökkäyksen torjuminen, on tätä hyödyllistä jäsentää osatavoitteiksi, kuten puolustuskyvyn edistäminen taistelijaparin tukeminen taisteluaseman pitäminen taisteluvalmiuden ylläpitäminen hengissä säilyminen vihollisen tuhoaminen taistelutahdon säilyttäminen toimintakyvyn ylläpitäminen taisteluvälineistä huolehtiminen ja oikea tilannetietoisuus.
Menetelmät
Sotataktiikka
Vihollinen pyritään pakottamaan taistelemaan sille epäedullisissa olosuhteissa. Parhaassa tilanteessa sotilaat pääsevät hyödyntämään paitsi omia vahvuuksiaan niin myös vihollisen heikkouksia. Yllätyksellisyyttä lisätään tekemällä toiminnan ajasta, paikasta, tavasta ja voimasta mahdollisimman ennakoimatonta, hyödyntämällä vihollisen kaavamaisuutta ja harhauttamalla. Ennakointi saavutetaan ajattelemalla huolellisesti vihollisen toimintavaihtoehtoja mahdollisimman täsmällisen tiedustelutiedon pohjalta. Kun aloite taistelusssa saadaan temmattua itselle, vihollinen joutuu reagoivaksi osapuoliksi. Taisteluvalmius perustuu ainakin harjoitteluun (huom. myös mielikuvaharjoittelu), varustuksen käyttövalmiuden ylläpitoon ja jokaisen sotilaan toimintakyvyn ylläpitoon. Toimintakyvyn perusta on riittävä energiansaanti (2–4 t välein), vedensaanti (jopa 1 l/t), pukeutuminen ja unensaanti (noin 4–6 t/vrk). (Uni on välttämätöntä erityisesti aivotyötä ja päätöksiä eniten tekeville!)
Joukko-organisaatio
Ensimmäisen tason sotilasyksikkö on yleensä taistelijapari, jonka sotilaat ensisijaisesti suojaavat toistensa liikettä, vuorottelevat tähystys- ja huoltotoimissa, tarkistavat toistensa varusteet, tarkkailevat toistensa taistelukykyä tai antavat toisilleen ensiapua. Parin kokeneempi sotilas perehdyttää uuden parinsa tilanteeseen. Taistelupari on parhaimmillaan paljon tehokkaampi kuin kaksi yksin toimivaa sotilasta.
Ryhmä taas muodostuu esimerkiksi ryhmänjohtajasta ja kolmesta erilaisesta taisteluparista, jotka tukevat toistensa toimintaa ryhmänjohtajan merkkien ja käskyjen mukaan. Ryhmässä on selkeä tehtävänjako ja sijaisuusjärjestelmä. Pari 1 voi olla konekivääripari, pari 2 sinkoampujapari ja pari 3 varajohtajapari. Kolmanteen pariin voi kuulua lisäksi sotilaskuljettaja. Varajohtaja vastaa esim. ryhmän huollosta. Joskus voidaan toimia puoliryhmissä, jolloin varajohtaja on toisen puoliryhmän ensisijainen johtaja.
Joukkue koostuu taas muutamasta ryhmästä ja sen toimintaa voidaan tukea erityisillä joukkue- tai ylätason aseilla, kuten viuhkaräjähdepanoksilla (noin 50–150 m), raskailla kertasingoilla (noin 350 m), tarkkuuskivääreillä (noin 600 m), ilmatorjuntakonekivääreillä (noin 1,5 km), kranaatinheittimillä (noin 5–7 km), tykistötulella (noin 14–26 km) ja sulutteilla eli miinoitteilla, murrosteilla ja hävitteillä.
Komppania koostuu muutamasta joukkueesta ja pataljoona muutamasta komppaniasta. Vastaavasti on rakennettu rykmenttejä, taisteluosastoja, prikaateja, varuskuntia, divisioonia, armeijakuntia, puolustushaaroja, sotilasläänejä, armeijoita ja armeijaryhmiä. Itsenäiseen toimintaan kykenevää organisaatiota on kutsuttu perusyhtymäksi. Siinä missä taistelijapari voi erikoistua johonkin tehtävään ryhmän sisällä, ylemmän tason organisaatiot erikoistuvat erilaisiin tehtäviin jonkin ylemmän johtoportaan alaisuudessa. Organisaatioiden nimet, rakenteet ja valtasuhteet kuitenkin vaihtelevat ja tiettyä tehtävää varten voidaan joka tapauksessa rakentaa siihen sopiva uusi organisaatio (esim. keskukset, laitokset, koulut).
Esimerkiksi Suomen puolustusvoimien hallintorakenne oli vuonna 2011 seuraava: Puolustusvoimain komentaja johti Puolustusvoimia, jota ohjasi Pääesikunnan päällikön alainen Pääesikunta. Suoraan Pääesikunnan alla toimi kuusi keskusta: Johtamisjärjestelmäkeskus, Tiedustelukeskus, Sotilaslääketieteen Keskus, Ruokahuollon Palvelukeskus, Kansainvälinen Keskus ja Teknillinen Tutkimuslaitos. Maa-, ilma- ja merivoimien komentajat johtavat kunkin organisaation esikuntaa. Merivoimiin kuului Esikunta, Merisotakoulu, Uudenmaan Prikaati, Materiaalilaitos ja Tutkimuslaitos. Ilmavoimiin kuului Esikunta, Lentosotakoulu, Ilmasotakoulu, Viestitekniikkalaitos, Viestikoelaitos, Lapin, Satakunnan ja Karjalan Lennosto, Lentotekniikkalaitos ja Teknillinen Koulu. Maavoimat koostuivat Maasotakoulusta, Utin jääkärirykmentistä ja viidestä sotilasläänistä. Itä-Suomen Sotilaslääniin kuului Reserviupseerikoulu, Karjalan Prikaati ja Pohjois-Karjalan Prikaati. Länsi-Suomen Sotilaslääniin kuului Porin Prikaati, Tykistöprikaati, Pioneerirykmentti, Panssariprikaati, Viestirykmentti ja Hämeen Rykmentti. Pohjois-Suomen Sotilaslääniin kuului Kainuun Prikaati, Lapin Ilmatorjuntarykmentti ja Jääkäriprikaati. Etelä-Suomen Sotilasläänin muodosti Kaartin Jääkärirykmentti. Lopuksi, Materiaalilaitokseen kuului Esikunta, kunkin sotilasläänin Huoltorykmentti, Elektroniikkalaitos, Koeampumalaitos ja Räjähdelaitos.
Liikkuminen
Sotilas voi liikkua käyden, juosten, hiipien, konttien, ryömien ja syöksyen tilanteen mukaan. Perustaitoihin kuuluu myös kyky suunnistaa jalan, suksilla tai polkupyörällä kaikissa sää- ja valoisuusolosuhteissa. Sotilas voi myös joutua kantamaan noin kolmasosaa omasta painostaan (taistelu- ja kenttävarustus ja 15–35 kg:n lisäkuorma).
Taisteluparit voivat liikkua vuorotellen toisen suojatessa. Ryhmät liikkuvat avorivissä tai -jonossa tähystäen kaikkiin suuntiin – usein tunnustelijat pääjoukon edellä. Rynnäkössä koko ryhmä liikkuu yhtä aikaa, kunnes tavoite on saavutettu, eli lamaantunut vihollinen on tuhottu, saarroksesta on murtauduttu tai maastonkohta on miehitetty. Taisteluajoneuvoilla liikuttaessa huolehditaan myös kaikkien suuntien tähystämisestä. Sulkeisjärjestys on vanha, mutta potentiaalisesti tehokkain tapa liikkua tiiviinä joukkona. Ennen kaikkea sulkeisjärjestyksen harjoittelu voi kehittää monia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia kykyjä, joista sovellettaessa on hyötyä taistelukentällä.
Puolustaessa liikutaan yleensä suoja-aseman, vartiopaikkojen ja pää-, vara- ja vaihtoasemien välillä. Hyökätessä liikutaan jalkautumisalueelta lähtöaseman ja -kynnyksen kautta hyökkäyssuunnassa vihollisen aseman läpi tavoitteeseen. Hyökätessä on myös tärkeä huomioida tykistön ja kranaatinheittimien varmuusetäisyydet.
Suunnistuksessa käytetään vähintään kompassia ja taktista, 1:50 000-suhteista, muovilla suojattua paperikarttaa. Sotilas osaa määrittää kartasta etäisyydet, sijaintien koordinaatit ja tehtävään soveltuvat reitit. Karttoihin ei tehdä oman toiminnan paljastavia merkintöjä.
Viestintä
Esimerkillä johtaminen on tehokasta; taisteluparit seuraavat ryhmänjohtajansa mallia. Lyhyiden käskyjen antamiseksi äänettömästi tai ajoneuvon sisälle käytetään myös käsi- ja valomerkkejä. Viestit liittyvät automaatiotason toimintaan, kuten huomionsuuntaukseen, tähystykseen, liikkumiseen, varoittamiseen, asemoittumiseen, suojautumiseen ja joukon kokoamiseen. Kaikki ryhmän jäsenet ovat vastuussa ryhmän tilannetietoisuudesta jakamalla havaintojaan ympäristöstä. Lähetti voi välittää suullisia tai kirjallisia viestejä ja kuittaa viestin vastaanotetuksi lähettäjälle – valmiina myös tuhoamaan viestit tarvittaessa.
Käsky sotilaalle sisältää yleensä yleistilanteen vihollistilanteen ylemmän ja naapurijoukon tehtävän oman joukon tehtävän käskyn saajan tehtävän tiedustelu-, tulenkäyttö- ja ajoneuvo-ohjeet huolto-ohjeet (täydennys, kunnossapito, lääkintä, kuljetus) salaamisohjeet (viestien, resurssien, valonlähteiden, ym.) ja johtamistiedot, kuten johtoviestinnän ja -paikat sekä taistelutunnukset.
Taisteluparin väliset viestit ovat lyhyitä ja selviä ja niiden ymmärtäminen varmistetaan merkeillä tai toistamalla. Viestiin sisältyy yleensä kuka tekee mitä, missä paikassa ja mihin aikaan varoituksen vaarasta tai ilmoituksen tulevasta toiminnasta (toimenpiteet) ilmoituksen oman toiminnan tuloksista ja