thumb| Aleksanteri Ahola Pietarissa 16-vuotiaana. Valola-Säätiö Koulupojan päiväkirjat ovat päiväkirjamuotoinen sarja kertomuksia suomalaissyntyisen taiteilija-kirjailija-kasvatustieteilijä Aleksanteri Ahola-Valon (1900–1997) elämästä, hänen lapsuus- ja nuoruusvuosistaan kansainvälisessä ja taiteelle ja valistustyölle suopeassa ympäristössä, joka oli nuoren Alikin kehitykselle ratkaisevaa.Kaukovalta: Pois marakattimaisuudesta 2003
Teokset Koulupojan päiväkirjatJulkaistut I–IV, V, VI osien käännöksiäKirjoittaja Aleksanteri Ahola-ValoKustantaja Elpo ryJulkaisuvuosi 1990–2023
Aleksanteri Ahola-Valo aloitti päiväkirjojen kirjoittamisen ja piirtämisen jo 7-vuotiaana yksityisopettajansa kannustamana. Koulupojan päiväkirjat kertovat varhaiskypsän, monilahjakkaan, päämäärätietoisen, systemaattisen, sosiaalisen ja empaattisen lapsen ja nuoren kehityksen lapsuuden ja varhaisnuoruuden eri vaiheet hyvin yksityiskohtaisesti nähtynä ja eloisasti tulkittuna.
Päiväkirja monivuotisena sarjana on poikkeuksellinen dokumentti Inkerin pienestä huvilayhdyskunnasta Vyiritsasta ja siitä yhteiskunnallisesta tilanteesta, jossa lasten oikeuksia jo silloin puolustava ainutlaatuinen Lasten omatoimikoulu syntyi.Katso esimerkiksi Risto Suvannon johdannot Aleksanteri Ahola-Valon KP 2 s. 9 ; ja KP 3 s. 11 1992 ; Suvanto 1996 s. 20–75
Päiväkirjasarjasta julkaistiin ensimmäiset käännökset 1990-luvulla.Päiväkirjat ovat toistaiseksi ainoa käytettävissä oleva lähde Aleksanteri Ahola-Valon varhaisvuosiin, vaikka hänen arkistonsa on mittava. Ne ovat myös tämän artikkelin pääasialliset lähteet Ahola-Valo käänsi itse ensimmäiset kolme osaa ennen kuolemaansa.Aleksanteri Ahola-Valo oli suomalaisesta ja suomenkielisestä perheestä, mutta asui venäjänkielisessä kylässä, kävi koulua ja opiskeli venäjän kielellä. Päiväkirjat hän kirjoitti osittain venäjän kielellä, osittain vanhahtavalla ja murteellisella suomen kielellä. Kaksikielisyys heijastuu voimakkaasti myös hänen käännöksissään, jotka saattavat nykysuomen lukijalle kalskahtaa vieraalta esimerkiksi "suuteloineen" ja "halauksineen"
Päiväkirjojen pohjalta on vuonna 2005 ilmestynyt Kaija Juurikkalan ohjaama elokuva Valo. Elokuva ei täysin noudata päiväkirjojen juonta, vaan siitä on tehty seikkailuluonteinen. Siinä muun muassa lapset joutuvat lasten vankilaan, mikä ei ole historiallisten tosiasioiden eikä päiväkirjan mukaista.
Päiväkirjat
Päiväkirjan kirjoittamiseen nuorta Alikia kannusti hänen yksityisopettajansa Lydmila KužminaEi toki ollut yleistä, että lapsilla – erityisesti ei-aatelisilla lapsilla – olisi ollut yksityisopettajia. Onnekas sattuma oli tässä asiassa Alin puolella: hän pääsi yksityisopetukseen Pekka Aholan välitettyä LyMin vankilassa tuhotun miehen viimeisen tervehdyksen vaimolleen eli LyM, jota lyhennettä Alik käytti opettajastaan säästääkseen aikaa muistiin kirjoittaessaan.Aleksanteri Ahola-Valo pyrki elämässään myöhemminkin säästämään aikaa laatimalla erilaisten merkkien ja symbolien ja korttien järjestelmän Myös isä kannusti poikaa päiväkirjan kirjoittamiseen, mutta äitipuoli piti sitä ja piirustamista turhanaikaisena ajan tuhlauksena. Kaikki pöydillä lojuvat paperit joutuivat armotta uunin sytykkeiksi, ja siksi Ali joutui piilottelemaan sekä kirjoituksiaan että piirroksiaan.
Henkilöhistoria, omaelämäkerta vai muistelmat
Päiväkirjoissa ei ole varsinaista juonta. Alik on kuitenkin rakentanut henkilöhistoriallisesta aineksesta ja muistiinpanoistaan draamallisen kokonaisuuden, joka toimii kuten juonellinen kertomussarja. Vuosikymmenen mittaan kertyneistä päiväkirjavihkosista koostuu yhtenäinen kertomus yhden ihmisen kehittymisestä, kasvamisesta ja ajattelusta lapsesta aikuisuuden kynnykselle.
Päiväkirjat ovat henkilökohtaisia ja dokumentaarisia aikalais- ja henkilökuvauksia, joilla on voimakas paikallinen ja historiallinen henki. Niissä ja niiden kautta elää koko kylä vielä sata vuotta myöhemmin.Kaukovalta 14.3.2003 Rauhan riimuja. Runolauteet
Niistä astuu esiin pieni kapinallinen, epäilijä ja vaihtoehtoisten ajatusmallien kehittäjä, joka ei suoraa päätä hyväksy ja omaksu vallitsevia vakiintuneita käsityksiä, normeja ja ajattelutapoja, vaan kyseenalaistaa niin kirkollisen kuin maallisenkin vallankäytön. Päiväkirjoissa on myös tunnustuskirjojen, eettisten ja filosofisten pohdintojen piirteitä. Erityisesti nuori Alik pohtii uskontoa ja uskonnollisuutta, oikean ja väärän problematiikkaa sekä sitä, mitä aito kristillisyys on.
Pikkuvanha poika opettaa koulutovereitaankin ajattelemaan omin aivoin ja sydämellä. Tätä ei ympäristö aina hyväksy, sillä ajan hengen mukaan lasten tottelevaisuutta ja kuuliaisuutta arvostettiin yli kaiken.
Fiktion ja faktan osuutta päiväkirjoissa on vaikea määritellä – siis sitä, kuinka paljon kirjoittaja käyttää mielikuvitustaan ja kirjallisia tyylikeinoja itsensä ilmaisussa. Paikoin teksti ja kuvaus tuntuvat paisutelluilta, yliampuvilta tai liioittelulta, hyvän ja pahan dramaattinen skaala vaikuttaa toisinaan enemmänkin tyylikeinolta kuin autenttiselta dokumentaatiolta. Nuori kirjoittaja terävöittää tekstiään stereotypistämällä henkilöitä ja näiden piirteitä.
Aivan varmaa kuitenkin on, että päiväkirjat ovat sinällään totta, kertojaminä Alikin totuus ja todenmukainen kuvaus hänen kokemusmaailmastaan ja ajattelumaailmastaan. Kirjat kertovat nuoresta, joka kykenee vaivalloisen päiväkirjojen – ja siten ajatustensa – salailun ohella raivaamaan itsellensä elintilan ja kasvualustan ja toimimaan hyvin varhaiskypsästi ja vastuullisesti asioissa, joissa sitä ei hänen ikäryhmältään ainakaan nykymittapuiden mukaan odottaisi. thumb|Ali maalasi kylttejä ansaitakseen perheelle lisätoimeentuloa 1910 KP III s. 252 1992
Ali vastustaa ankarasti kaikkea väkivaltaa lasten ja aikuisten suhteissa. Kukaan ei voi oppia silloin kun pelkää, opettaa Alik ja kehittelee jo varhain oppiaan viisaasta rakkaudesta. Opettajan ja kasvattajan ammatti on hänen unelma-ammattinsa heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen.esimerkiksi KP I s. 38 1990
Alik osallistuu osaltaan vastuuntuntoisesti perheen toimeentulon hankkimiseen. Hän nuohoaa työkseen ja kaupustelee marjoja, sieniä tai puutarhatuotteita rautatieasemalla ohikulkeville matkalaisille. Jossain vaiheessa hän käy vaihtokauppaa koulutovereidensa kanssa kuvistaan ja keksii lopulta käyttää kirjoitus- ja piirustustaitojaan mainoskilpien (ven. vuiveskojen) tekemiseen. Lisäksi hän suunnitteli koulun sisustusta pulpeteista kaappeihin, näyttämöön ja lopulta uuden koulun rakennukseen asti.
Päiväkirjat itsekasvatuksen apuna
Ali teki, sitoi ja viivoitti ensimmäiset pienet vihkoset itse mistä tahansa paperista, jonka käsiinsä sai ja paneutui päiväkirjojen ylläpitoon tunnollisesti ja kaikella tarmollaan.
Päiväkirja oli Aleksanteri Ahola-Valolle itsekasvatuskeino, muistitekniikan ja kirjoitustekniikan kehittäjä ja oppimisen motivoinnin väline. Hän suositteli leikkikoulussa pitämällään valistustunnilla päiväkirjan pitämistä keinona, jonka avulla "näkee saavutukset", kehittää "omakäsitystä" ja "oppii puhumaan asiat selkeämmin".Tätä asiaa Ali korostaa jatkuvasti päiväkirjoissaan PK I–IV , , ,
Päiväkirjat dokumentteina
Päivittäiset muistiinpanot kertovat Alikin mielenliikkeistä, tunteista ja tekemisistä ja ansiotyöstään nuohoojana ja myöhemmin erinäisissä tehtävissä. Hän kertoo myös yksityiskohtaisesti ahdistavasta päiväkirjojen piilottelusta ja lukuharrastuksen salaamisesta, ihmissuhteista, varhain kuolleen äidin kaipuusta, varhaiserotiikasta, oman itsen löytämisestä ja opinnoista sekä koulussa että yksityisopetuksessa.
Kertoessaan omasta elämisestään, kyläläisistä ja kodistaan Ali tuli samalla tallentaneeksi kansatieteellistä tietoa inkeriläisen kylän ja yhteiskunnan muutoksesta – tietoa, joka nyttemmin on saavuttamattomissa.
Kirjallisen dokumentoinnin lisäksi Ali toteutti taiteellisia lahjojaan kuvittamalla päiväkirjaan eri tapahtumia, henkilöitä ja omia rakennus- ja huonekalusuunnitelmiaan. Ali kävi isänsä kanssa muun muassa taiteilija Ilja Repinin opissa. Kodin ja etenkin isän valistuneisuutta osoittaa myös se, että Pekka Ahola osti samalla Pietarin-matkalla Alille neljä piirustuksen opaskirjaa.
Hän ymmärsi jo varhain päiväkirjojensa arvon historiankirjoituksena, aikalaiskuvana ja dokumenttina ja oletti, että ilman muuta hänen päiväkirjansa tullaan lukemaan joskus ja että nimenomaan hänen lapsensa tulevat lukemaan ne ja oppimaan niistä.
Salaperäinen harrastus
Ali piilotteli päiväkirjojaan paitsi äitipuolensa siivousvimmalta, myös kaikkialla urkkivilta viranomaisilta. Vasta 10-vuotiaana hän tajusi, että hänen alkoholinvastainen päiväkirjakirjoittelunsa saattaisi johtaa vapauden tai peräti hengen menettämiseen. "Se on puoli onnettomuuttasi, jos päiväkirjasi joutuvat salaisten santarmien käsiin", varoitteli LyM.Alkoholimonopolia hallussaan pitävät vodkan valmistajat ja tsaarinvallan kannattajat eivät halunneet tuottoisan rahalähteensä ehtyvän ja katsoivat karsaasti muun muassa LyMin miehen Ustim Kužminin tekemiä tilastodokumentteja viinan uhreista. Katso esimerkiksi KP IV s, 46-47 1998 Aikakausi ei suosinut yksinajattelijoita tai yhteiskunnallista vastahankaisuutta ja kriittisyyttä. Myös leikkikoulun oli suojauduttava ja "ruvettava näyttämään ulospäin keisarille uskolliselta ja koulu tehtävä vallankumouksellisia auttavaksi.KP IV s. 125 Urkinta ulottui siis myös lapsiin, sillä koulutuksen mukanaan tuoma lasten ja nuorten kapinointi ja kriittisyys nähtiin perherakenteiden, perhearvojen ja yhteiskuntarakenteiden höltymisenä ja oli siksi pelottavaa ja tuomittavaa. Toisaalta lapset saattoivat viattomuuksissaan paljastaa aikuisten salaisuuksia.
Alin päiväkirjojen piilopaikat olivat mitä kekseliäimpiä. Hän piilotteli niitä kellareiden kivijaloissa, vinteissä, jopa naapureiden rakennuksissa ja metsässä puun juurella – lasipurkissa sateen ja kosteuden suojassa. Metsä oli hankalin paikka, sillä lumen tultua ja maan jäädyttyä päiväkirjojen kuntoa ei päässyt tarkistamaan. Päiväkirjoja hän onnistui kuitenkin kuljettamaan mukanaan läpi vaiheikkaan elämän. Paettuaan Suomeen 1930-luvulla hän käytti lapsena oppimaansa piilottelumenetelmää eli säilytti niitä Helsingin Ruskeasuolla maitotonkissa muun tärkeän omaisuutensa joukossa. Vuonna 1984 ne löytyivät hänen laajasta arkistostaan.
Miljöö Taiteilija Aleksanteri Ahola-Valo vietti lapsuutensa Pietarissa ja Viiritsan () huvilayhdyskunnassa Koprinan seurakunnassa Inkerinmaalla Pietarin eteläpuolella. Huvilayhteisön väestö oli suurimmaksi osaksi Pietarin älymystöä ja varakasta väestöä, jotka olivat alttiita uusille aatteille ja kokeiluille.
Aleksanteri Ahola-Valon päiväkirjamuistiinpanot liittyvät tämän huvilayhteisön elämään ja vaiheisiin yhteiskunnallisen murroksen aikana. Viiritsa oli vain 50 km junamatkan päässä Pietarin kansainvälisestä kaupungista ja siis sanomalehtien ja myöhemmin puhelimen kautta muiden yhteiskunnallisten vaikutteiden lähellä.