Viktoria (Alexandrina Victoria, 24. toukokuuta 1819 Lontoo, Englanti – 22. tammikuuta 1901 Isle of Wight, Englanti) oli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar vuodesta 1837 kuolemaansa vuonna 1901 asti.

Viktoria oli kuningas Yrjö III:n neljänneksi vanhimman pojan, Kentin herttua Edvardin, ja saksalaissyntyisen Saksi-Coburg-Saalfedin herttuatar Victorian tytär. Hän oli syntyessään maansa kruununperimysjärjestyksessä viidentenä isoisänsä, isänsä ja tämän veljien jälkeen, mutta nousi ensimmäiseksi kruununperijäksi näiden kuoltua. Viktoria peri kruunun sedältään Vilhelm IV:ltä 18-vuotiaana vuonna 1837. Vuonna 1876 Viktoria otti käyttöön myös Intian keisarinnan arvonimen.

Viktoria avioitui vuonna 1840 Saksi-Coburg-Gothan herttuakunnan prinssi Albertin kanssa. Albert toimi käytännössä Viktorian kanssahallitsijana kuolemaansa vuoteen 1861 asti. He saivat yhdeksän lasta, joiden kautta lähes kaikki nyky-Euroopan monarkit polveutuvat kuningatar Viktoriasta.

Viktorian valtakausi kesti yli 63 vuotta. Viktoria jäi Ison-Britannian viimeiseksi Hannover-sukua edustaneeksi hallitsijaksi. Viktoriaaninen aikakausi (1837–1901) on nimetty kuningatar Viktorian mukaan. Tänä aikana brittiläinen yhteiskunta muuttui monella tavalla, eikä Viktorialla enää valtakautensa lopussa ollut paljon valtaoikeuksia, vaikka hän pystyikin arvovaltansa avulla edelleen vaikuttamaan maansa asioihin. Kansan keskuudessa hän oli valtakautensa loppupuolella hyvin suosittu.

Suku

Viktorian isä oli prinssi Edvard, Kentin ja Strathearnin herttua (1767–1820), joka oli Yrjö III:n ja kuningatar Charlotten poika.Arnstein 2003, s. 208. Viktoria kuului saksalaiseen Hannover-sukuun, joka nousi valtaistuimelle vuonna 1714. Viktoria oli Englannin ensimmäisen Stuart-hallitsijan Jaakko I:n jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa tämän tyttärentyttären Hannoverin Sofian kautta.Fraser, Rebecca: A People’s History of Britain, s. 796 (sukupuut).

Viktorian äiti oli herttuatar Victoria Saksi-Coburg-Saalfeld, Leiningenin ruhtinatar, Kentin ja Strathearnin herttuatar (1786–1861).Arnstein 2003, s. 207. Viktorian Leopold-enosta tuli vuonna 1831 Belgian kuningas Leopold I.

Lapsuus ja kasvatus, Kentin prinsessa

pienois|vasen|pysty|Kentin prinsessa Alexandrina Victoria 13-vuotiaana 1833 kingcharlesinspanielinsa Dashin kanssa. George Hayterin mukaan 1866. Alexandrina Victoria syntyi 24. toukokuuta 1819 Kensingtonin palatsissa Lontoossa, jonne hänen vanhempansa olivat saapuneet kuukautta aiemmin Coburgista, jotta heidän lapsensa syntyisi Englannissa. Nimi Alexandrina tuli tytön kummisedän ja Britannian sotaliittolaisen, Venäjän keisari Aleksanteri I:n mukaan, ja nimi Victoria annettiin hänen äitinsä mukaan. Koska Victoria oli Britanniassa tuohon aikaan tuntematon nimi ja myös Alexandrina kuulosti vierasmaalaiselta, moni parlamentaarikko pyrki 1830-luvulla vaihdattamaan prinsessan laillisen nimen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Viktorian isä Edvard kuoli tammikuussa 1820 keuhkokuumeeseen, viikkoa aiemmin oli kuollut isoisä Yrjö III ja setä, uusi kuningas Yrjö IV otti velkaisen lesken ja tyttären hoiviinsa.

Yksivuotiaana Kentin prinsessa Victoria oli perimysjärjestyksessä kolmantena setiensä jälkeen. Victorian äiti oli saksalainen, joten kotona puhuttiin saksaa, vaikka äiti kasvattikin Victorian englanninkieliseksi.Arnstein 2003, s. 18–20. Pienen Victorian läheisin leikkitoveri oli hänen äitinsä neuvonantaja John Conroyn tytär Victoire,Strachey 1921, s. 35–36. nuket sekä kingcharlesinspanieli Dash.

pienois|Victorian omakuva vuodelta 1835. Victoria sai kristillisen kasvatuksen. Hän opiskeli myös saksaa, englantia ja ranskaa sekä italian ja latinan perusteet. Romaanien lukeminen häneltä oli kielletty. Hänen äitinsä oli hyvin suojeleva, eikä nuori prinsessa mennyt minnekään ilman seuraa.Strachey 1921, s. 40–45. Hänen kotiopettajattarensa oli paronitar Louise Lehzen (1784–1870), jonka vaikutusvalta Victoriaan jatkui aina vuoteen 1840 asti.

Victoria kasvoi ilman isää ja veljiä lähes yksinomaan naispuolisten sukulaisten ympäröimänä.Strachey 1921, s. 45–46. Victorian eno, Belgian kuningas Leopold I, oli läheisin isähahmo.Arnstein 2003, s. 21–22. Yrjö IV:n kuoltua vuonna 1830 prinsessa Victoriasta tuli 11-vuotiaana 65-vuotiaan setänsä, kuningas Vilhelm IV:n ensimmäinen kruununperijä.Arnstein 2003, s. 22.

Teini-ikäisenä Victoria rakasti erityisesti historian opiskelua ja italialaista oopperaa.Arnstein 2003, s. 25. Hän opiskeli myös laulamista ja pianonsoittoa, missä hänestä tulikin hyvin taitava.Arnstein 2003, s. 26.

Vuodesta 1830 alkaen Victorian äiti vei neuvonantajansa Conroyn kanssa prinsessa Victorian kesäisin matkoille tutustumaan Englantiin ja Walesiin. Kuninkaan harmiksi nuori Victoria toivotettiin innokkaasti tervetulleeksi minne tahansa he menivätkin ja Victorian matkat nähtiin ”etenemisenä hallitsijuutta kohden”. Kuningas kielsi laivoja antamasta prinsessalle kuninkaallista tervehdystä.Strachey 1921, s. 55–57.

Victoria sai suuresti arvostamaltaan eno Leopoldilta tukun ohjeita hallitsijakauttaan varten.Arnstein 2003, s. 26–28. Kuningas Vilhelm IV:n ja Victorian äidin välit olivat samalla huonontuneet niin, että kuningas toivoi julkisesti elävänsä niin kauan, että Victoria olisi riittävän vanha noustakseen valtaistuimelle ilman äitinsä sijaishallintaa.Arnstein 2003, s. 28.

Monarkki ja kuningatar

pienois|Kuningatar Viktorian virallinen kruunajaiskuva, George Hayter 1838. Viktoriasta tuli kuningatar 18-vuotiaana 20. kesäkuuta 1837, kun Vilhelm IV kuoli.Arnstein 2003, s. 29. Hän luopui heti ensimmäisestä etunimestään Alexandrinasta, siirsi hovinsa Kensingtonin palatsista Buckinghamin palatsiin ja teki Windsorin linnasta toisen asuntonsa.Arnstein 2003, s. 31. Hän alkoi myös ottaa etäisyyttä äitinsä neuvonantaja John Conroyhin sekä äitiinsä Kentin herttuatar Victoriaan, vaikka ottikin tämän asumaan Buckinghamin palatsiin, tosin erilleen omista huoneistaan.Arnstein 2003, s. 32. Kesän 1837 aikana uusi kuningatar otti lähes päivittäin vastaan valtakuntansa johtavia poliitikkoja, kirkonmiehiä ja muita merkkimiehiä. Hän järjesti myös lukuisia juhlia palatsissaan.Arnstein 2003, s. 33. Monarkin vaihdoksen myötä maassa järjestettiin uudet parlamenttivaalit samana vuonna.Arnstein 2003, s. 34.

Monarkkina Viktorialla oli tuolloin muodollisesti laajat valtaoikeudet. Hän oli armeijan ja laivaston ylipäällikkö. Hän nimitti kaikki tärkeimmät valtion virkamiehet, diplomaatit sekä johtavat tuomarit. Hänellä oli valta antaa aatelittomille perinnöllinen aatelisarvo ja sitä kautta ylähuoneen jäsenyys. Monarkki myös valitsi Englannin kirkon ja Irlannin protestanttisen kirkon piispat ja arkkipiispat sekä Britannian siirtomaiden hallitsijat. Monarkilla oli muodollinen oikeus julistaa sodat ja rauhat sekä hoitaa sopimusneuvotteluja valtioiden välillä. Hän saattoi tehdä lakiehdotuksia ja pyytää parlamenttia osoittamaan varoja sekä säätämään veroja valtakunnan hallinnoimiseen ja puolustukseen. Monarkki ei kuitenkaan saanut verottaa alamaisiaan tai säätää lakeja ilman parlamentin hyväksyntää, eikä hän saanut erottaa tuomareita.Arnstein 2003, s. 35.

Monia kuningattaren valtaoikeuksia käyttivät käytännössä hänen neuvonantajansa sekä pääministeri ja muut ministerit, mutta heidän oli saatava siihen lupa kuningattarelta. Vaikka kuningatar nimittikin itse pääministerin, tämän täytyi saada myös parlamentin luottamus voidakseen johtaa hallitustaan. Käytännössä monarkki siis joutui nimittämään pääministeriksi parlamentin suurimman puolueen johtajan – vain jos yksikään puolue ei ollut hallitseva, hänellä oli valinnanvaraa.Arnstein 2003, s. 36. Viktorian tullessa kuningattareksi pääministerinä oli whigejä edustanut lordi Melbourne, joka sai myös jatkaa pääministerinä. Viktoria tuli välittömästi hyvin toimeen Melbournen kanssa, ja hänestä tuli kuningattarelle tärkeä keskustelukumppani, ohjaaja ja ystävä pitkäksi aikaa.Arnstein 2003, s. 37–39.

Käytännön valtansa lisäksi monarkki oli myös Britannian ja sen imperiumin symboli. Viktoria saikin kuvansa kuningaskunnan kolikkoihin ja postimerkkeihin, jotka keksittiin Britanniassa 1840. Myös maan kansallislaulu ”God Save the Queen” oli osoitettu monarkille.Arnstein 2003, s. 37.

Viktoria sai parlamentilta 385 000 punnan vuositulot, josta 80 prosenttia ohjattiin hovin palkkoihin ja kuluihin. Summa säilyi samana Viktorian kuolemaan asti. Ensimmäisten kahden vuoden aikana Viktoria maksoi pois vanhempiensa vanhat velat ja ohjasi serkuilleen elatusmaksuja. Sen jälkeen hän alkoi ostella taidetta, lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ja kasvattaa omaa kassaansa.Arnstein 2003, s. 41.

Viktorian kruunajaisia vietettiin 28. kesäkuuta 1838. Kruunajaiset olivat hyvin näyttävät. Niihin liittyneet juhlallisuudet kestivät monta päivää, ja tapahtuma tarjottiin koko kansalle eikä vain eliitille kuten Yrjö IV:n kruunajaiset.Arnstein 2003, s. 42–43.

Avioliitto, perhe-elämä ja prinssi Albertin rooli kanssahallitsijana

pienois|vasen|Viktorian ja Albertin häät 10. helmikuuta 1840 Chapel Royalissa St Jamesin palatsissa Lontoossa. Viktorian luona vieraili nuoria kosijoita vuosina 1837–1839. Heidän joukossaan oli eurooppalaisia prinssejä, mutta nuori kuningatar oli päättänyt mennä naimisiin vain rakkaudesta. Lokakuussa 1839 kuningattaren saksalainen serkku, Saksi-Coburg-Gothan herttuakunnan prinssi Albert tuli vierailulle Windsoriin. Viktoria ihastui Albertiin ja kosi tätä, mikä oli tapana kuningattaren asemassa olevalle naiselle. Albert suostui ja hääpäiväksi valittiin 10. helmikuuta 1840.Arnstein 2003, s. 46–47.

pienois|pysty|Viktoria ja Albert palaamassa häistään vuonna 1840. Kaiverrus S. Reynolds, F. Lockin mukaan. Häiden jälkeen pari vietti kolmen päivän kuherruskuukauden Windsorin linnassa. Vastanaineet olivat hyvin onnellisia, vaikka heidän persoonallisuutensa olivatkin vastakohtaiset: Viktoria oli ulospäinsuuntautunut sekä valvoi myöhään ja Albert oli puolestaan introvertti sekä aamuvirkku. Aluksi Albertilla oli vain aviomiehen osa eikä minkäänlaista sijaa valtakunnan hallinnossa, mutta hän ryhtyi seuraavien vuosien aikana parantamaan asemaansa.Arnstein 2003, s. 53–54. Albert kertoi tavoitteekseen avustaa vaimoaan kaikessa, täydentää hänen työtään ja toimia perheen ja talouden päänä. Albertin rooli maan politiikassa kasvoi 1840-luvun aikana Viktorian ollessa toistuvasti raskaana.Arnstein 2003, s. 67. Maassa oli käytännössä kaksi hallitsijaa, ja monen näkemyksen mukaan Albert toimi kuninkaana. Viktorian omien päiväkirjamerkintöjen mukaan tällainen järjestely sopikin hyvin kuningattarelle, joka oli hyvin tyytyväinen perhe-elämäänsä.Arnstein 2003, s. 68. Albertilla oli huomattava vaikutus Viktorian kehittymiseen voimakkaaksi hallitsijaksi, ja hän sai alkujaan varsin vapaamielisen Viktorian lämpenemään vanhoillisille aatteille.

Viktoria ja Albert saivat vuosina 1840–1857 yhdeksän lasta. Viktorian perhekäsitykset olivat monilta osin siveitä: Hän torjui eronneet naiset hovistaan eikä hän pitänyt kihlaparien vapaasta seurustelusta tai raskautta käsittelevästä aikansa julkisesta keskustelusta. Hänen oma avioliittonsa oli hyvin onnellinen, mutta yksityisesti hän piti avioliittoja ”arpapelinä” ja naisen orjuuttamisena. Hän piti omia raskausaikojaan ja synnytyksiään epämiellyttävinä sekä imettämistä vastenmielisenä, minkä vuoksi hän ei sitä tehnytkään.Arnstein 2003, s. 198. Tästä huolimatta Viktorian ja Albertin sukupuolielämä oli erittäin antoisa ja onnellinen aivan alusta pitäen. Vanhempina he olivat erilaisia: Viktoria inhosi alle neljän kuukauden ikäisiä sylilapsia eikä seurannut lastensa kasvua kuin silloin tällöin, noin kolmen kuukauden välein. Sitä vastoin Albert oli omistautuva isä: hän oli mukana synnytyksissä, mikä oli tuolle ajalle täysin epäsopivaa ja piti jatkuvasti huolta lastensa vaatetuksesta, hoidosta ja koulutuksesta. Tosin hänen omat tiukat laatuvaatimuksensa aiheuttivat vanhimmille pojille Bertielle (Edward) ja Alfredille ruumillisia rangaistuksia, jos opinnot eivät edenneet suunnitellusti.