Anna Eleanor Roosevelt (11. lokakuuta 1884 – 7. marraskuuta 1962) oli yhdysvaltalainen ihmisoikeusaktivisti, diplomaatti ja Yhdysvaltain presidentin Franklin Delano Rooseveltin vaimo. Aviomiehensä kuoltua vuonna 1945 hän jatkoi yhteiskunnallista uraansa ja työskenteli YK:ssa maansa yleiskokousedustajana ja ihmisoikeuskomission puheenjohtajana.
Yksityiselämä ja elämä puolisona
Eleanor Roosevelt syntyi yläluokkaiseen, erittäin vauraaseen newyorkilaiseen perheeseen, hänen isänsä oli Elliot Roosevelt (1860–1894) ja äitinsä Anna Rebecca Hall (1863– 1892). Hänen isoisänsä oli ikkunalasitehtailija ja hyväntekijä Theodore Roosevelt Sr. Presidentti Theodore Roosevelt oli hänen setänsä. Eleanor jäi orvoksi alle kymmenvuotiaana äitinsä kuoltua kurkkumätään ja isänsä kuoltua alkoholismiin, ja kasvoi isoäitinsä Mary Livingston Ludlow Hallin luona New Yorkissa. Hänet lähetettiin vuosiksi 1899−1902 Englantiin yksityiseen Allenswood Academyn viimeistelykouluun, jota johti kuuluisa feministi Marie Souvestre. Siellä hän oppi myös puhumaan sujuvasti ranskaa.
Eleanor Roosevelt palasi Yhdysvaltoihin 17-vuotiaana vuonna 1902. Hän tutustui kaukaiseen sukulaiseensa, viidenteen serkkuunsa Franklin Delano Rooseveltiin ja meni tämän kanssa naimisiin vuonna 1905.
Heille syntyi kuusi lasta:
Anna Eleanor Roosevelt (1906–1975) James Roosevelt II (1907–1991) Franklin Roosevelt (1909–1909) Elliott Roosevelt (1910–1990) Franklin Delano Roosevelt Jr. (1914–1988) John Aspinwall Roosevelt (1916–1981)
Kun Franklin Roosevelt valittiin New Yorkin osavaltion senaattiin vuonna 1911, perhe muutti Albanyyn, missä Eleanor Roosevelt perehtyi poliitikon puolison rooliin. Kun Franklin nimitettiin laivastoministeriön apulaisministeriksi vuonna 1913, perhe muutti Washingtoniin; seuraavien vuosien ajan Eleanor hoiti ”virallisen puolison” sosiaalisia velvollisuuksia, kuten osallistui juhlaviin tilaisuuksiin ja teki kohteliaisuuskäyntejä muiden hallinnon edustajien koteihin. Hän piti näitä tilaisuuksia pääosin pitkästyttävinä.
Kun Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917, Eleanor Roosevelt pääsi jatkamaan vapaaehtoistyötään. Hän vieraili haavoittuneiden sotilaiden luona sekä työskenteli Navy–Marine Corps Relief Society -järjestössä ja Punaisen Ristin kanttiinissa. Tämä työ vahvisti hänen itsetuntoaan, ja hän kirjoitti myöhemmin: ”Rakastin sitä... suorastaan ahmin sitä.”
Vuonna 1918 Eleanor Roosevelt sai tietää, että hänen miehensä oli ollut suhteessa hänen sihteerinsä Lucy Mercerin kanssa. Kuten hän myöhemmin kertoi ystävälleen ja elämäkerran kirjoittajalleen Joseph Lashille, kyseessä oli yksi hänen elämänsä traumaattisimmista tapahtumista. Franklin Roosevelt otti huomioon poliittisen uransa ja pelkäsi menettävänsä äitinsä taloudellisen tuen; siksi hän kieltäytyi vaimonsa tarjouksesta ottaa avioero ja suostui lopettamaan tapaamiset Mercerin kanssa. Rooseveltien avioliitto vakiintui uomiinsa, joissa molemmat puolisoista hoitivat omia asioitaan mutta säilyttivät kunnioittavan ja lämpimän suhteen toisiinsa. Heidän välillään ei kuitenkaan enää vallinnut läheinen suhde. Myöhemminkin Mercer ja muut viehättävät ja älykkäät naiset vetivät puoleensa presidentin huomiota ja veivät hänen aikaansa, ja vuonna 1945 Mercer – joka oli tuolloin Winthrop Rutherfurdin leski – oli presidentin seurana tämän kuollessa Warm Springsissä Georgiassa.
Vuonna 1921 Franklin Roosevelt sairastui vakavasti ja halvaantui osittain. Sairautta pidettiin aikanaan poliona. Eleanor Roosevelt alkoi esiintyä julkisesti politiikassa sekä miehensä puolesta että omissa nimissään.
Vuosina 1933–1945 Franklin Roosevelt oli Yhdysvaltain presidentti, ja Eleanor Rooseveltin päätoimi oli olla presidentin vaimo, Yhdysvaltain ensimmäinen nainen. Hän jatkoi kuitenkin poliittista uraansa kirjoittamalla mm. sanomalehtikolumnia. Tätä palstaa hän jatkoi kuolinvuoteensa asti.
Rooseveltin 12 vuotta kestäneenä kautena ensimmäisenä naisena hänen toimintansa poikkeuksellinen laajuus ja liberaalien aatteiden ajaminen tekivät hänestä lähes yhtä kiistellyn hahmon kuin hänen miehestään. Hän järjesti Valkoisessa talossa säännöllisiä lehdistötilaisuuksia naistoimittajille, mikä pakotti aiemmin vain miehiä palkanneet uutistoimistotkin palkkaamaan naisia varmistaakseen edustajan paikallaolon mahdollisten tärkeiden uutisten varalta. Presidentin heikon terveydentilan vuoksi hän toimi tämän silminä ja korvina eri puolilla maata; hän teki laajoja kiertueita ja raportoi miehelleen oloista, ohjelmista sekä yleisestä mielipiteestä. Nämä epätavalliset matkat herättivät vastustajissa arvostelua ja innoittivat ”Eleanor-vitseihin”, mutta monet suhtautuivat lämpimästi hänen ihmisten hyvinvointia kohtaan osoittamaansa myötätuntoiseen kiinnostukseen. Vuodesta 1936 lähtien hän kirjoitti päivittäistä sanomalehtikolumnia nimeltä ”My Day”. Hän oli kysytty puhuja poliittisissa tilaisuuksissa ja erilaisissa laitoksissa, ja hän osoitti erityistä kiinnostusta lasten hyvinvointia, asumisoloja sekä naisten ja rotuvähemmistöjen tasa-arvoa kohtaan.
Poliittinen toiminta pienoiskuva|Eleanor Roosevelt ja näyttelijä Gary Cooper Lake Successissa, New Yorkissa, 3.4.1950. Franklin Roosevelt pyrki vuonna 1920 tuloksetta varapresidentiksi demokraattien ehdokkaana. Tuolloin Eleanor Rooseveltin kiinnostus politiikkaa kohtaan kasvoi; tähän vaikuttivat osaltaan päätös tukea miehensä poliittista uraa tämän sairastuttua polioon vuonna 1921 sekä halu toimia tärkeiden asioiden puolesta. Hän liittyi Women’s Trade Union League -järjestöön ja alkoi toimia aktiivisesti New Yorkin osavaltion demokraattisessa puolueessa. League of Women Voters -järjestön lainsäädäntöasioita käsittelevän komitean jäsenenä hän perehtyi kongressin pöytäkirjoihin ja oppi arvioimaan äänestystuloksia sekä käytyjä keskusteluja.
Kun Franklin Rooseveltista tuli New Yorkin kuvernööri vuonna 1929, Eleanor Rooseveltille avautui tilaisuus yhdistää poliitikon puolison edustustehtävät omaan kehittyvään uraansa ja henkilökohtaiseen itsenäisyyteensä. Hän jatkoi opettamista Todhunterissa – Manhattanilla sijaitsevassa tyttökoulussa, jonka hän oli ostanut yhdessä kahden ystävänsä kanssa – ja matkusti viikoittain useita kertoja Albanyn ja New Yorkin kaupungin väliä.
Kun Daughters of the American Revolution (DAR) -järjestö vuonna 1939 kieltäytyi sallimasta afroamerikkalaisen oopperalaulaja Marian Andersonin esiintymistä Constitution Hallissa, Roosevelt erosi järjestöstä ja järjesti konsertin läheiselle Lincoln Memorial -muistomerkille; tapahtumasta muodostui valtava ulkoilmatilaisuus, johon osallistui 75 000 ihmistä. Toisessa yhteydessä, kun Alabaman paikallisviranomaiset vaativat yleisötilaisuuden istumapaikkojen jakamista rodun perusteella, Roosevelt kantoi kokoontumisiin oman kokoontuvan tuolin ja asetti sen huolellisesti keskikäytävälle. Hänen toimintansa afroamerikkalaisten, nuorten ja köyhien oikeuksien puolustamiseksi auttoi tuomaan hallinnon piiriin ryhmiä, jotka olivat aiemmin jääneet poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.
Eleanor Roosevelt matkusti ympäri Yhdysvaltoja promotoimassa New Dealiä ja vieraili sotajoukkojen luona toisessa maailmansodassa. Hän oli feministi ja aktiivinen amerikkalaisen ihmisoikeusliikkeen kannattaja. Hän esimerkiksi poseerasi kuvissa YK:n ihmisoikeuksien julistus vierellään.
Presidentti Rooseveltin kuoltua vuonna 1945 presidentti Harry S. Truman nimitti Eleanor Rooseveltin Yhdistyneiden kansakuntien (YK) edustajaksi. Hän toimi YK:n ihmisoikeustoimikunnan puheenjohtajana (1946–1951) ja oli keskeisessä roolissa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (1948) laatimisessa ja hyväksymisessä. Elämänsä viimeisen vuosikymmenen aikana hän jatkoi aktiivista toimintaa demokraattisessa puolueessa ja työskenteli puolueen presidenttiehdokkaan Adlai Stevensonin valitsemiseksi vuosina 1952 ja 1956.
Roosevelt arvosteli Trumanin politiikkaa useasti, mutta asettui vastahakoisesti tukemaan tämän uudelleenvalintaa. Hän vieraili pakolaisleireillä ja tuki Intian itsenäistymistä.
Trumanin kauden jälkeen Roosevelt matkusti paljon ulkomailla. Hän tutustui poliittisiin oloihin vuonna 1955 matkoillaan Israelissa, Japanissa, Hongkongissa, Kamputseassa ja Indonesiassa ja pääsi Moskovaan vuonna 1957 haastattelemaan Nikita Hruštšovia. Sekä Neuvostoliitossa että Israelissa hän vieraili useita kertoja. Vuonna 1950 hän vieraili Suomen Huolto -järjestön kutsumana myös Suomessa.
Vuonna 1961 presidentti John F. Kennedy nimitti Rooseveltin johtamansa naisten asemaa käsittelevän komission puheenjohtajaksi; hän jatkoi tätä työtä lähes kuolemaansa saakka. Aluksi hän ei kannattanut tasa-arvolakia (Equal Rights Amendment, ERA), sillä hän katsoi sen vievän naisilta arvokkaan suojalainsäädännön, jonka saavuttamiseksi he olivat taistelleet ja jota he yhä tarvitsivat, mutta ajan myötä hän alkoi kannattaa hanketta.
Hänen hautajaisiinsa vuonna 1962 osallistuivat presidentit Harry S. Truman, Dwight D. Eisenhower ja John F. Kennedy.
Lähteet
Aiheesta muualla Anelma Vuorio : Amerikan ensimmäinen lady. Mrs. Eleanor Roosevelt, Helsingin Sanomat, 23.01.1938, nro 21, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Yhdysvaltain ensimmäiset naiset Luokka:Franklin D. Roosevelt Luokka:Yhdysvaltalaiset diplomaatit Luokka:Yhdysvaltalaiset ihmisoikeusaktivistit Luokka:Vuonna 1884 syntyneet Luokka:Vuonna 1962 kuolleet