Johan Arndt (Jukka) Lehtosaari (synt. Forsman, 15. tammikuuta 1889 Kärkölä – 2. syyskuuta 1939 Permin alue) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1918. Lehtosaari pakeni sisällissodan jälkeen Neuvosto-Venäjälle, jossa hän oli perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta. Suomeen palattuaan Lehtosaari sai pitkän vankilatuomion, mutta hänet armahdettiin 1926 tapahtuneen vankien vaihdon yhteydessä. Lehtosaari siirtyi takaisin Neuvostoliittoon, jossa hänestä tuli yksi SKP:n johtohahmoista. Otto Wille Kuusisen uskollisiin kannattajiin lukeutunut Lehtosaari edusti puolueen uutta Lenin-koulussa oppinsa saanutta älymystöä. Myöhemmin hän vastasi SKP:n sisäisistä puhdistuksista ja toimi viimeisenä puolueen maanalaisen kauden puheenjohtajana 1937–1938. Lehtosaari joutui lopulta itse Stalinin vainojen uhriksi ja kuoli vankileirillä.
Elämä Nuoruusvuodet Kärkölän Hähkäniemessä syntyneen Jukka Lehtosaaren vanhemmat olivat ratavartija Arndt Forsman (1864-1939) ja Vilhelmiina Frodig (s. 1861). Hän työskenteli asemamiehenä Utin rautatieasemalla ja kuului Suomen Rautatieläisten Liiton Kouvolan piirin johtokuntaan. Vuodesta 1912 lähtien Lehtosaari toimi myös SDP:n Uudenmaan läänin vaalipiirin matkapuhujana. Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi.
Sisällissodan aikana Lehtosaari työskenteli kansanvaltuuskunnan palveluksessa sihteerinä, maatalousosaston esittelijänä ja Metsähallituksen valvojana. Sodan loppuvaiheessa hän vastasi punapakolaisten huollosta Viipurissa ja pakeni lopulta Venäjälle valkoisten hyökätessä. Pietarissa Lehtosaaresta nimitettiin kaupunkiin hakeutuneiden punapakolaisten asioita hoitaneen komitean jäseneksi. Syksyllä 1918 hän osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen.
Paluu Suomeen Kesäkuussa 1919 SKP:n keskuskomitea lähetti Lehtosaaren ja Otto-Wille Kuusisen salaisiin puoluetehtäviin Helsinkiin. Etsivä keskuspoliisi pääsi nopeasti Lehtosaaren jäljille ja hänet pidätettiin jo heinäkuun alussa. Kuulusteluissa Lehtosaari väitti saapuneensa maahan jo kevällä paettuaan Venäjän sekasortoista tilannetta ja piileskelleensä parin kuukauden ajan eri puolilla Savoa. Elokuussa valtiorikosoikeus tuomitsi Lehtosaaren 12 vuodeksi kuritushuoneeseen hänen sisällissodan aikaisesta toiminnastaan sekä osallistumisesta syksyllä 1917 julkaistun Me vaadimme -julistuksen laatimiseen. Valtiorikosylioikeudessa tuomio aleni kahdeksaan vuoteen.
Hieman myöhemmin Lehtosaari sai kaksi kuukautta vankeutta lahjonnasta. Syyttäjän mukaan Lehtosaari oli antanut kuulustelijoilleen suuren rahasumman, jotta hänet päästettäisiin karkaamaan. Lehtosaari taas väitti luovuttaneensa rahat EK:n etsivien pahoinpideltyä häntä. Sellitoveri Ivar Lassy vahvisti väitteen pahoinpitelystä ja lääkärit löysivät siihen viittaavia merkkejä. Varotoimena Lehtosaari oli siirretty EK:n Ratakadun pidätyssellistä Helsingin lääninvankilaan. Pahoinpitelyä puitiin oikeudessa, mutta asia ei johtanut toimenpiteisiin vaikka Lehtosaari valitti myös oikeuskanslerille. Tapauksen käsittelyn aikana lehdistössä esiintyi jopa huhuja Lehtosaaren kuolemasta vankilassa. Uutisten levittyä Iso-Britanniaan saakka Suomen ulkoministeriö ilmoitti käynnistävänsä puolueettoman selvityksen, koska asian arveltiin vaikuttavan Suomen hakeman valuuttalainan käsittelyyn.
Huhtikuussa 1921 Lehtosaari sai 14 vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksesta ja valtiopetoksesta toiminnastaan kielletyssä SKP:ssa. Tammisaaren pakkotyölaitoksessa istunut Lehtosaari vapautettiin kesäkuussa 1926 Suomen ja Neuvostoliiton suorittaman vankien vaihdon yhteydessä. Armahduksen ehtona oli luopuminen Suomen kansalaisuudesta ja muutto Neuvostoliittoon.
Neuvostoliitossa Lehtosaari opiskeli aluksi Moskovan Lenin-koulun saksankielisellä osastolla 1926–1928, minkä jälkeen hän työskenteli opettajana Leningradissa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston suomalaisella osastolla. Vuonna 1930 Lehtosaari siirtyi Lenin-kouluun perustetun suomalaisen osaston työväenliikkeen historian ja historiallisen materialismin opettajaksi. Vuodesta 1934 lähtien hän toimi suomalaisen osaston johtajana.Krekola 2006, s. 105–111.
Lenin-koulun myötä Lehtosaaresta tuli SKP:n Moskovassa toimineen sisäpiirin jäsen. Hän vastasi muun muassa 1930-luvun alussa käynnistyneistä puolueen sisäisistä puhdistuksista. Puheenjohtaja Kullervo Mannerin syrjäyttämisen jälkeen Lehtosaari nousi 1933 SKP:n ulkomaanbyroon johtoon, jossa hän huolehti Ville Ojasen kanssa oikeaoppisuudesta ja aattelisesta valmennuksesta. Samana vuonna Lehtosaari oli myös komennettuna SKP:n Tukholman toimistossa tehtävänään hoitaa puolueen yhteyksiä Suomeen. Keväällä 1936 Lehtosaari määrättiin Neuvosto-Karjalaan tarkastamaan puolueen jäseniä yhdessä VKP(b):n ja NKVD:n edustajien kanssa.Rentola 1994, s. 37. Kesäkuussa SKP:n keskuskomitea yritti lähettää Lehtosaaren ja Hannes Mäkisen puoluetyöhön Tukholmaan, mutta luottamuspulaan vedoten matkustuslupaa ei myönnetty.Krekola 2006, s. 336. Vuonna 1937 Lehtosaari nimitettiin SKP:n puheenjohtajaksi Mäkisen seuraajana.
Karjalasta käynnistyneet puhdistukset levisivät pian myös SKP:n johtoon Moskovassa.Rentola 1994, s. 57. Lehtosaari pidätettiin lopulta tammikuussa 1938 Leonid Zakovskin käskystä, minkä jälkeen Otto-Wille Kuusinen yritti vielä puhua hänen puolestaan NKVD:n johtajalle Nikolai Ježoville.Krekola 2006, s. 347. Pidätys oli raskas isku SKP:lle, sillä se lamaannutti puolueen toiminnan Moskovassa lähes kokonaan.Rentola 1994, s. 97. Lehtosaari sai viiden vuoden vankeustuomion, jonka pääasiallisena perusteena oli, että hänen puolisonsa veli oli teloitettu vakoilijana ja sisar oli parhaillaan pidätettynä samasta syystä. Lehtosaaren syntilistaan laskettiin myös hänen lavertelunsa Turun hovioikeudelle vuonna 1921. Lehtosaari kuoli syyskuussa 1939 vankileirillä Permin alueella. Kuusinen totesi myöhemmin hänen tuomitsemisensa olleen erehdys.
Perhe Jukka Lehtosaaren puoliso oli pietarinsuomalainen Elsa Utriainen, jonka kanssa hän eli neuvostoavioliitossa vuodesta 1930 lähtien. Perheeseen kuului Utriaisen tytär edellisestä liitosta. Elsa Utriainen työskenteli muun muassa Lenin-koulun suomalaisen osaston sihteerinä sekä Kominternin puolalais-balttilaisella osastolla.Krekola 2006, s. 324. Hänen veljensä Armas Utriainen (1895–1933) oli vakoojana teloitettu punaupseeri ja sisar Linda (1908–1938) teloitettiin myös vakoojana.Lahti-Argutina 2001, s. 549.
Teoksia
Lähteet
Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt Luokka:Suomen Kommunistisen Puolueen (1918–1990) puheenjohtajat Luokka:Suomen sisällissodan punaiset Luokka:Neuvostoliitonsuomalaiset henkilöt Luokka:Stalinin vainoissa kuolleet Luokka:Uudenmaan vaalipiiri Luokka:Vuonna 1889 syntyneet Luokka:Vuonna 1939 kuolleet