pienoiskuva| Neuvostoliiton ja Saksan suhteet maailmansotien välisenä aikana pohjautuivat Rapallon sopimukseen, joka oli kahdenvälinen kauppa- ja ystävyyssopimus. Sopimuksella Neuvosto-Venäjä ja Saksa eli tuolloinen Weimarin tasavalta järjestivät keskinäiset suhteensa ajauduttuaan heikkoon diplomaattiseen asemaan ensin ensimmäisen maailmansodan ja sen jälkeen Venäjän sisällissodan intervention takia.

Rapallon sopimus määritti Brest-Litovskin rauhan jälkeiset olosuhteet Saksan sekä Neuvosto-Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton kesken. Rapallon sopimuksen pohjalta Nikolai Krestinski ja Stresemann allekirjoittivat 24. huhtikuuta 1926 vielä Berliinin sopimuksen, joka sisälsi Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.Rautala & Uitto 2023, s. 54 Motiivina Rapallon sopimuksen solmimiseen voidaan pitää Saksan ja Venäjän yhteisiä vihollisia, erityisesti PuolaaRautala & Uitto 2023, s. 49: Saksalla ja Puolalla oli Sleesiaa ja Itä-Preussia koskeneita aluekiistoja, ja Venäjä taas oli hävinnyt Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan vuosina 1919−1921.

Toinen maailmansota syttyi syyskuussa 1939, ja Saksan ja Neuvostoliiton välillä sotatoimet alkoivat kesäkuussa 1941.

Yhteistyö

Neuvosto-Venäjä ja Saksa aloittivat yhteistyön 1920-luvulla.Rautala & Uitto 2023, s. 72–73 Venäläisille yhteistyö on tapa tuoda teknologiaa länsimaasta ja Saksalle Venäjä oli markkina, jolle se pystyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen myymään tuotteitaan, mukaan lukien teollisuuslaitosten rakentaminen. 1920-luvun lopulla Josif Stalinin ensimmäisessä viisivuotissuunnitelmassa vastaava toistui Yhdysvaltain kanssa, Yhdysvallat lainoitti Neuvostoliiton suurteollisuuden rakentamista ja yhdysvaltalaiset ja saksalaiset insinöörit johtivat laitosten rakentamista.

1920-luvulla Reichswehr ja puna-armeija tekivät myös salaista yhteistyötä, koska osa yhteistyöstä oli Saksalta kiellettyä Versailles’n rauhansopimuksen perusteella. Neuvostoliittoon perustettiin lähes täysin Saksan rahoittamia koulutuskeskuksia, joissa koulutettiin sekä Reichswehrin että puna-armeijan upseereita.Rautala & Uitto 2023, s. 84 Yhteistyötä Saksa teki ulkomaille siirrettyjen sotateollisuustehtaiden kautta myös Hollannissa (Fokker), Ruotsissa (Saabin edeltäjät) ja Suomessa (Ilmavoimien lentokonetehdas ja myöhemmin sukellusvenekehitys Turussa). Saksa kehitteli kutistettuja maavoimiaan ja kiellettyjä ilmavoimiaan. Reichswehr harjoitteli Neuvostoliitossa tavalla, mitä se ei Versailles’n rauhansopimuksen vuoksi voinut tehdä omalla alueellaan. Harjoitustyö loi pohjaa uudenaikaiselle panssarisodalle.

Maavoimien panssarijoukot Vuonna 1922 lähetettiin saksalaisia sotilaita harjoittelemaan neuvosto-Venäjälle, joka koki hyötyvänsä saksalaisten harjoitusmenetelmien seuraamisesta. Panssarijoukkojen harjoittelu Kama-nimisessä panssarikoulussa Kazanissa alkoi vuonna 1929.Rautala & Uitto 2023, s. 90–91 Moni saksalainen upseeri osallistui myös neuvostoliittolaisiin Rautala & Uitto 2023, s. 115—116 Koulusta valmistui noin 30 saksalaista panssariupseeria. Neuvostoliittolaisista oppilaista kuuluisin lienee marsalkaksi ylennyt Semjon Krivošein ja saksalaisista panssarikenraalit Heinz Guderian sekä Erich Hoepner.

Ilmavoimat

15. maaliskuuta 1922 saksalainen Junkers ja Neuvosto-Venäjä sopivat siitä, että Junkersin asiantuntemukselle Neuvosto-Venäjän rahoituksella perustetaan lentokonetehdas Venäjälle. Jo tätä ennen venäläiset olivat ostaneet lentokoneita suoraan Saksasta.

Saksalaisten lentotoimintaa varten perustettiin lentosotakoulu Lipetskiin Neuvostoliittoon vuonna 1925Rautala & Uitto 2023, s. 85, ja toiminnan päätyttyä lentokoulusta saatuja oppeja levitettiin vielä saksalaisten omissa koulutuksissa kotimaassaanRautala & Uitto 2023, s. 89.

Merivoimat Saksan ja Neuvostoliiton merivoimayhteistyö oli vähäistä ja varovaista. Neuvostoliitto oli kiinnostunut saksalaisen teknologian saamisesta omaan laivasto-ohjelmaansa, mutta Saksan merivoimat koki enemmän mielenkiintoa yhteistyöhön länsimaiden kanssa ja aloitti merivoimahankkeita useissa maissa, kuten Alankomaissa ja Espanjassa.Rautala & Uitto 2023, s. 102–107

Sotateollinen yhteistyö pienoiskuva|Tomkan kemiallisten aseiden tehtaan saksalaista henkilökuntaa Neuvostoliitossa vuonna 1928. Tomkassa tutkittiin vuosina 1928–1933 kemiallisia hyökkäystapoja ja niiltä suojautumista. Kemiallisia kokeita tehtiin myös Podosinkissa.Rautala & Uitto 2023, s. 97–98 Saksa ja Neuvosto-Venäjä kehittelivät taistelukaasujen ja niiden käyttämiseksi tarvittavien ammusten valmistusta Neuvosto-Venäjän alueella. Samaraan perustettiin tehtaita valmistamaan Saksalta kiellettyjä sotatarvikkeita.

Vastakkainasettelu Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö hiipui vuosina 1933–1938, kun maiden välille kasvoi epäluottamusta kansallissosialistisen puolueen noustua valtaan.Rautala & Uitto 2023, s. 156–157 Maiden välisiä suhteita heikensivät esimerkiksi tammikuussa 1934 solmittu Saksan ja Puolan hyökkäämättömyyssopimus, jonka Neuvostoliitto näki antibolševistisena ulkopolitiikkanaRautala & Uitto 2023, s. 149–150, sekä Neuvostoliiton ja Ranskan avunantosopimus toukokuussa 1935Rautala & Uitto 2023, s. 163–164. Epäluuloa aiheutti myös kansallissosialistien ankarat toimet saksalaisia kommunisteja kohtaan.Rautala & Uitto 2023, s. 155

Kaupankäynti Saksan ja Neuvostoliiton välillä väheni. Viisivuotissuunnitelma vähensi Neuvostoliiton sotateollisuuden riippuvaisuutta ulkomaisesta tuesta.Rautala & Uitto 2023, s. 171

Espanjan sisällissota Espanjan sisällissota, jossa Saksa ja fasistinen Italia tukivat kansallismielisiä tasavaltalaisia vastaan ja missä Neuvostoliitto ei jättäytynyt passiiviseksi Ison-Britannian ja Ranskan tapaan puuttumattomuuskomitean hengessä, vaan osallistui tasavaltalaisten aseistamiseen ja myös taisteluihin, kiristi Neuvostoliiton suhteita Saksaan. Sisällissodan osapuolet saivat Saksalta ja Neuvostoliitolta muun muassa satoja lentokoneita ja tykkejä.Rautala & Uitto 2023, s. 165–167

Saksa pyrki diplomatiassaan pitämään Neuvostoliiton länsivaltojen aikaisemman periaatteen mukaisesti syrjässä Länsi- ja Keski-Euroopan politiikasta, jolle erityisesti Ranska pyrki rakentamaan entente cordialen hengessä vastapainoa Ison-Britannian kanssa Tšekkoslovakian sekä reunavaltioiden – Puola, Viro, Latvia ja Liettua – avulla.

Kansanrintamapolitiikka Kansanrintamapolitiikan hengessä myös Neuvostoliitto pyrki aikaansaamaan 1930-luvun puolessa välissä Ranskan ja sille myötämielisten Tšekkoslovakian ja Puolan kanssa aikaan Saksan pyrkimyksiä patoavaa rintamaa muun muassa myöntämällä Tšekkoslovakialle turvallisuustakuun vuonna 1935. Reunavaltiopolitiikalta katosi kuitenkin perusta, kun sen voimakkain reunavaltio, Puola, solmi Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen 1934.

Saksan aluejärjestelyt Keski-Euroopassa Saksan vaikutusvalta kävi Neuvostoliiton kannalta kriittiseksi, kun Saksa ryhtyi järjestelemään Keski-Euroopassa rajoja uudelleen. Vuonna Itävalta liitettiin Saksaan, ja lisäksi Saksa alkoi vaatia sudeettialueita Tšekkoslovakialta. Sekä Neuvostoliitto että Ranska olivat solmineet Tšekkoslovakian kanssa liiton vuonna 1936, mutta kumpikaan ei ollut valmis sotaan Saksaa vastaan. Ison-Britannian pääministeri Neville Chamberlain ei ollut valmis tukemaan Tšekkoslovakiaa tehokkaasti Saksan sotilaallista uhkaa vastaan, minkä vuoksi Ranskakaan ei kyennyt panemaan tehokkaasti vastaan. Länsivallat luovuttivat sudeettialueet Saksalle osana syyskuussa 1938 solmittua Münchenin sopimusta. Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia jätettiin pois neuvotteluista.

Sopimuksen mukaisesti Saksa miehitti sudeettialueet 1. lokakuuta 1938. Maaliskuussa 1939 Saksa rikkoi Münchenin sopimusta ja miehitti Tšekkoslovakian loputkin osat. Tšekistä muodostettiin Böömin ja Määrin protektoraatti. Slovakiasta tehtiin itsenäinen Slovakian tasavalta, joka oli todellisuudessa saksalaisten hallitsema nukkevaltio, kiinteä osa Saksan sotataloutta ja ulkopolitiikkaa.

Väliaikainen liittoutuminen hyökkäämättömyyssopimuksella ja etupiirijaolla pienoiskuva| Josif Stalin ja Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop 23. elokuuta 1939 Moskovassa, jossa solmittiin Molotov–Ribbentrop-sopimus. Neuvostoliitto pyrki sotilasneuvotteluihin Ison-Britannian ja Ranskan kanssa. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet nopeasti, ja siksi Neuvostoliitto päätyi solmimaan Saksan kanssa Molotov–Ribbentrop-sopimukseksi kutsutun hyökkäämättömyyssopimuksen 23. elokuuta 1939. Siinä kumpikin maa sitoutui olemaan liittymättä sellaiseen valtaryhmittymään, joka oli tähdätty toista sopimusosapuolta vastaan. Lisäksi sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Puola, Romania, Baltian maat ja Suomi jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Sopimuksella Saksa turvasi itäisen selustansa ja vältti kahden rintaman sodan sen varalta, että Saksa päätyisi sotaan länsivaltoja vastaan. Lisäksi maat solmivat 200 miljoonan markan kauppasopimuksen, jossa Saksa alkoi toimittaa Neuvostoliitolle koneita, laitteita ja sotateknologiaa vastineeksi Neuvostoliiton toimittamista raaka-aineitaKönönen 2022, s. 58.

Hitler oli keväällä 1939 päättänyt, että Saksa valtaisi Puolan, ja hän uskoi Molotov–Ribbentrop-sopimuksen säikäyttävän länsivallat ja saavan ne luopumaan keväällä 1939 antamistaan turvatakuistaan Puolalle. Saksa käynnisti hyökkäyksen Puolaan 1. syyskuuta 1939 eli pian Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen jälkeen, ja Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan itäosaan 17. syyskuuta alkaen. Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3. syyskuuta.Beevor 2012, s. 43

Puola jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken; Molotov–Ribbentrop-sopimusta onkin nimitetty neljänneksi Puolan jaoksi. Samalla Neuvostoliitto valmistautui operaatioihinsa Suomessa ja Baltiassa. Neuvostoliitolle Molotov–Ribbentrop-sopimus mahdollisti Viron, Latvian ja Liettuan yhdistämisen suojavyöhykkeeksi mahdollisen Saksan hyökkäyksen varalta.

1. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto käynnisti talvisodan hyökkäämällä Suomeen. Saksalle talvisodasta tuli ongelmallinen, sillä Iso-Britannia ja Ranska suunnittelivat lähettävänsä Suomen avuksi retkikunnan. Hitleriä kauhistutti ajatus länsivaltojen rantautumisesta pohjoiseen Saksan selustaan, jossa ne uhkaisivat samalla Saksalle elintärkeitä rautamalmitoimituksia Ruotsista.Beevor 2012, s. 91–92 Myös neuvostojoukkojen lähestyminen Pohjois-Ruotsin rautamalmikaivoksia ja Itämeren kapeita merikuljetusreittejä alettiin nähdä uhkana.Könönen 2022, s. 109–115 Molotov–Ribbentrop-sopimus velvoitti Saksan kuitenkin pysymään Suomen suhteen puolueettomana: vaikka Suomi pyysi apua, Saksa kieltäytyi tuesta ja kehotti Suomea antautumaan.Beevor 2012, s. 60

Saksan ja Neuvostoliiton liittoa vuosina 1939–1940 on kutsuttu kulissiksi. Syyskuussa 1940 Saksa vahvisti liittonsa akselivaltojen eli fasistisen Italian ja Japanin keisarikunnan kanssa osana kolmen vallan sopimusta. Lisäksi Saksa oli edelleen mukana marraskuussa 1936 Japanin kanssa solmimassaan Neuvostoliiton-vastaisessa Antikomintern-sopimuksessa, johon Italia oli liittynyt vuotta myöhemmin.Rautala & Uitto 2023, s. 165

Välien kiristyminen Vuoden 1940 Saksan ja Neuvostoliiton suhteita viilensivät lukuisat tapahtumat, kuten Saksan asekauppa Suomeen sekä Suomen ja Saksan kauttakulkusopimus. Heinäkuussa 1940 Neuvostoliitto miehitti Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan alueet Romaniassa, ja Hitler huolestui romanialaisten öljykenttien kohtalosta. Saksa oli Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa myöntänyt Bessarabian osaksi Neuvostoliiton etupiiriä, Pohjois-Bukovinaa kuitenkaan ei. Saksa alkoi kasvattaa divisiooniensa määrää itärajalla, ja Romanian diktaattori Ion Antonescun toiveesta Saksa siirsi syyskuussa 1940 omia joukkojaan Romaniaan, mikä Neuvostoliiton mukaan rikkoi Molotov–Ribbentrop-sopimusta.