Seitsemäs liittokunta oli vuonna 1815 jatke kuudennelle Napoleonin vastaiselle liittokunnalle. Liittokuntaan kuuluivat Britannia, Venäjä, Itävalta ja Preussi. Seitsemäs liittokunta löi Napoleonin armeijan Waterloon taistelussa 18. kesäkuuta 1815.
Tausta Napoleonin kukistumisen 1814 jälkeen järjestettiin Wienin kongressi, jossa pyrittiin järjestämään Ranskan vallankumoussotien ja Napoleonin sotien jälkeiset olot. Kongressi oli yhä kesken, kun Napoleon lähti Elban saarelta syrjäyttääkseen Bourbon-kuningaskunnan. Hän nousi maihin Etelä-Ranskassa 1. maaliskuuta 1815 ja eteni laukaustakaan ampumatta Pariisiin, minne hän saapui 20. maaliskuuta. Häntä pidättämään lähetetyt ranskalaisjoukot liittyivät hänen puolelleen. Näin hän palautti keisarikuntansa, joskin tämä vaihe kesti vain sata päivää.
Napoleonin nopean menestymisen salaisuus oli tällä kertaa kuningas Ludwig XVIII:n palauttamien aatelin etuoikeuksien kumoaminen uudelleen. Kansan hyväksymisen saamiseksi Napoleon lupasi myös liberaaleja uudistuksia. Ulkovalloille hän tarjosi rauhaa, mutta varusti kuitenkin uuden armeijan.
Perustaminen Napoleonin tavoitteena oli välttää uusi sota. Hänen vastustajansa eivät kuitenkaan aikailleet. Kun Wienin kongressissa kuultiin 7. maaliskuuta Napoleonin lähteneen Elbalta, vakuuttivat siellä olleet suurvaltojen johtajat kokoavansa entistä suuremman armeijan häntä vastaan. Kukin neljästä suurvallasta lupasi lähettää 150 000 miehen joukon uuteen liittokuntaan. Napoleon julistettiin 13. maaliskuuta maailmanrauhan viholliseksi. Uusi liittokunta Napoleonia vastaan perustettiin 25. maaliskuuta, ja sota julistettiin 15. toukokuuta. Aleksanteri I:n joukot olivat jo valmiiksi Puolassa, ja brittiarmeija Belgiassa. Kolme viikkoa myöhemmin Wienissä laitettiin nimet kongressin päätösasiakirjaan, ja ryhdyttiin odottamaan uutisia Belgiasta.
Sotatoimet Napoleon lähti uuden armeijansa kanssa Pariisista kohti Belgiaa 12. kesäkuuta. Hän oli ilmoittanut tavoitteekseen voittaa Wellingtonin herttua ja marssia Brysseliin, mikä johtaisi Britanniassa hallituskriisiin. Samaan suuntaan oli liikkumassa myös Gebhard Leberecht von Blücherin johtama Preussin armeija.Volanen s. 123–124.
Seitsemäs liittokunta sai 18. kesäkuuta lopullisen voiton Napoleonista Waterloon taistelussa. Liittoutuneet olivat sotavoimiltaan ylivoimaisia, kun ne kesäkuussa kokoontuivat Belgiaan. Napoleonkin kokosi sinne joukkojaan hajottaakseen vihollisarmeijan. Liittokunnan Arthur Wellesley Wellingtonilla oli komennossaan 100 000 miestä ja von Blücherillä 120 000. Napoleon oli saanut kootuksi 125 000 vanhaa veteraaniaan. Napoleon luotti siihen, että vihollinen lyötäisiin yksi armeija kerrallaan. Von Blücher hävisikin hänelle ensimmäisen yhteenoton 16. kesäkuuta Lignyn kylässä, joka sijaitsee nykyisen Belgian alueella Namurin provinssissa, mutta Wellingtonin kohtaaminen 18. kesäkuuta päättyi toisin muun muassa siksi, että von Blücher ehti tulla avuksi. Napoleonin oli luovuttava keisarin kruunustaan.
Rauhansopimus ja sen seuraukset Napoleon luopui uudelleen kruunustaan 22. kesäkuuta Pariisissa, minkä jälkeen hän suunnitteli pakoa Yhdysvaltoihin. Britit kuitenkin valvoivat satamia, ja Napoleon antautui voittajilleen 15. heinäkuuta. Elokuun alussa hänet kuljetettiin kauas St. Helenan saarelle, missä hän kuoli vuonna 1821.Volanen s. 126.
Rauhansopimus allekirjoitettiin Pariisissa 20. marraskuuta 1815. Ranska menetti edellisen vuoden rauhassa saamansa uudet alueet, mutta sai pitää vuoden 1789 rajat.Volanen s. 127. Sopimus päätti lopullisesti Napoleonin sodat.
Rauhansopimuksen yhteydessä ratkaistiin kysymys, miten liittokunta jatkaisi yhteistyötä. Liittolaiset sopivat edustajiensa tapaavan määräajoin Eurooppaa koskevista kysymyksistä. Näin syntyi neliliitto, jonka tarkoitus oli estää Ranskan revanssipyrkimykset ja taata Wienin kongressissa päätettyjen järjestelyiden pysyvyys.
Lähteet
Aiheesta muualla Treaty of the Seventh Coalition, 25 March 1815. Napoleon.org.
Luokka:Napoleonin sodat Luokka:1815