Sami Oskari Katajisto (s. 21. helmikuuta 1966 Seinäjoki) on suomalainen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Lahden teatteripiireistä näyttelijän uralle ponnistaneen Katajiston taiteellinen rekisteri ulottuu vakavasta draamasta kepeään komediaan ja farssiin. Hän on näytellyt puheroolien lisäksi usean klassikkomusikaalin keskeisiä rooleja.
Katajisto oli kiinnitettynä Helsingin kaupunginteatteriin 1991–2013. Televisiossa hän on tullut tunnetuksi etenkin pahojen poikien rooleistaan. Katajisto on ollut aktiivisesti mukana Lahden kulttuuritoimen kesähankkeissa. Vuodesta 2019 Katajisto on työskennellyt vakuutusalalla.
Lapsuus ja nuoruus Oskari Katajiston vanhemmat olivat Matti Katajisto ja Riitta-Maija Lahti.Suomen teatterit ja teatterintekijät, s. 210 Hän syntyi SeinäjoellaLeivo, s. 24 ja asui varhaislapsuudessaan Hämeenlinnassa. Isän alkoholismi ja väkivaltaisuus johtivat vanhempien avioeroon.Leivo, s. 26 Oskari muutti äitinsä kanssa Hollolaan, ja isoveli Petteri seurasi myöhemmin perässä. 1970-luvulla perheeseen liittyi äidin uusi mies ja pian myös pikkusisko. Isäpuoli kuoli tapaturmaisesti alle 30-vuotiaana. Biologinen isä Matti Katajisto sai alkoholisminsa hallintaan ja vaurastui huonekalutehtailijana Etelä-Pohjanmaalla. Isä osallistui perheen elämään vain tallettamalla säännöllisesti rahaa poikiensa pankkitileille. Myöhemmin hän menetti jälleen elämänhallintansa ja kuoli vuonna 2000.Leivo, s. 28 ja 29
Oskari Katajiston teini-iän ystävä Eppu Salminen tutustutti Katajiston teatterin maailmaan, ja ensimmäisen ison pääroolinsa Katajisto teki Lahden kaupunginteatterin nuorisoteatterissa näytelmässä Meidän jengi.Leivo, s. 43, 59 Vuonna 1982 Katajisto lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Palattuaan hän jatkoi teatteriharrastustaan ja kokeili myös tanssi- ja laulutaidetta. Puheteatteri vei lopulta voiton ja Katajisto pääsi Teatterikorkeakouluun vuonna 1986.Leivo, s. 62–63 Hän valmistui 1990. Katajisto toimi puolitoista vuotta johtajana ja ohjaajana Lahden nuorisoteatterissa ennen siirtymistään Helsingin kaupunginteatteriin.Katajisto Taavi Vartian haastattelussa ohjelmassa Kuvia ja käännekohtia, Alfa-TV 15.12.2017.
Teatterikorkeakoulussa Katajisto koki Jouko Turkan metodit verraten raskaiksi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Katajisto masentui, mutta jatkoi opintonsa loppuun isänsä ja Jussi Parviaisen kannustamana. Muutama vuosi teatterikoulun päättymisen jälkeen Turkka näki Katajiston Pirkko Saision näytelmässä Voiton päivät ja kehui Katajistoa yhdeksi "sukupolvensa lahjakkaimmista näyttelijöistä".Leivo, s. 78–79
Turkan metodien ohella Katajisto sai myös jonkin verran klassista näyttelijäntyön oppia muun muassa Ritva Valkamalta ja Kari Väänäseltä.Leivo, s. 80
Helsingin kaupunginteatteri 1991–1999 Katajiston tulorooli Helsingin kaupunginteatterissa oli Arnold Epstein Neil Simonin näytelmässä Biloxi Blues torstaina 19. syyskuuta 1991.Leivo, s. 303 Epstein on näytelmän keskeinen hahmo, joten Katajiston urakehitys poikkesi tavanomaisesta kaavasta, jossa teatteriin tullaan pienten sivuosien kautta ja edetään vähitellen päärooleihin. Kaikkiaan hänellä oli kolme pääroolia ensimmäisen vuotensa aikana, ja jokainen oli arvostelumenestys.Leivo, s. 109 Keväällä 1992 Katajisto tulkitsi Jaken roolin Paavo Rintalan romaaniin perustuvassa näytelmässä Pojat. "Oskari Katajiston itsemurhaan päätyvä Jake elävöityy taitavasti elinvoiman ja epätoivon nuorallatanssiin", kirjoitti Helsingin Sanomien tiukan kriittisestä otteestaan tunnettu Jukka Kajava.Leivo, s. 101 Muistelmissaan Katajisto kertoo myös Vesa-Matti Loirin reaktiosta Jake-tulkintaansa.Leivo, s. 100–102 Loiri oli tehnyt oman tunnetun ja arvostetun Jakensa elokuvassa Pojat noin 30 vuotta aiemmin.
Vapun 1994 alla sai ensi-iltansa Pirkko Saision kirjoittama Voiton päivä. Katajisto näytteli Pegen roolin. Kappaleessa näyttelivät niin ikään Kristiina Elstelä, Hannele Lauri ja Matti Olavi Ranin, muiden muassa. Lauri ja Katajisto olivat aiemmin kyräilleet toisiaan alta kulmain, mutta Voiton päivän myötä he ystävystyivät. Voiton päivä oli arvostelumenestys ja se sai noin 13 000 katsojaa.Leivo, s. 103–105
Katajiston roolit pienenivät uran jatkuessa. Kevätkaudella 1995 hän teki Salmisen roolin kappaleessa Iso Vaalee; Salminen on yksi näytelmän pienistä sivuosista.Leivo, s. 305 Täysin vilttiketjuun Katajisto ei kuitenkaan joutunut. Seuraavana keväänä hän näytteli keskeisen Bernardon roolin klassikkomusikaalissa West Side Story. Raija-Sinikka Rantalan ohjaama tuotanto sai noin 117 000 katsojaa. Vuosikymmenen lopussa Katajisto näytteli Grantairen roolin musikaalissa Les Misérables. Helmikuussa 1999 ensi-iltansa saanut Kurt Nuotion ohjaama tuotanto keräsi teatteriin yhteensä noin 127 000 silmäparia.Leivo, s. 306
2000–2013 Katajiston teatteriuran hiljainen kausi päättyi vuosituhannen vaihduttua. Kevätkauden 2000 tapaus oli englantilaisen Mark Ravenhillin näytelmä Shopping & Fucking Maarit Ruikan ohjaamana. Teoksen aiheena on huumeyhteisö. Katajisto näytteli porukan pomoa Markia, joka on luopunut heroiinin käytöstä ja kärsii erittäin vakavista vieroitusoireista. Helsingin Sanomien Maija Alftan oli viehättynyt Katajiston "loistavasta" tulkinnasta huumeista eroon pyrkivänä homoseksuaalina. "Elämänsä roolissa Katajisto tuo mieleen jopa nuoren Marlon Brandon ---", Alftan kirjoitti.Leivo, s. 112 Shopping & Fucking sai Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä kahdeksisen tuhatta katsojaa. Katajisto laihdutti rooliaan varten ja jatkoi laihdutuskuuriaan vielä vuosia esityksen päättymisen jälkeen. Lopulta 183 senttimetriä pitkä mies painoi vain 55 kilogrammaa. Katajisto kuitenkin toipui bulimiastaan pikku hiljaa.Leivo, s. 111–114
Katajiston ura jatkui nousujohteisena näytelmässä Armfelt (2001), jossa hän näytteli Kustaa III:sta. Nimiosan tulkitsi Santeri Kinnunen. Kappaleesta tuli menestys: se sai noin 18 000 katsojaa ja 66 esityskertaa kahden vuoden aikana. Kajava kehui sekä Katajiston että Kinnusen roolityöt. Näytelmää luonnehdittiin lehdistössä muun muassa adjektiivein "kepeä" ja "taiturillinen".Leivo, s. 114–115 Katajisto näytteli yhdessä Kinnusen kanssa monet pääroolit. "Aina kun meidät laitettiin näyttämölle kahdestaan, yleisö oli myyty", Katajisto kertaa muistelmissaan.Leivo, s. 81
Vuosikymmenen alun menestys sai jatkoa muun muassa näytelmissä Housut pois (2002), Saranat ja sardiinit (2002) ja Nuoruuden suloinen lintu (2003). Kurt Nuotion ohjaama musikaali Housut pois sai yli 60 000 katsojaa ja 87 esityskertaa. Esitysten runsaslukuisuuden tähden tuotannossa oli kaksi miehitystä.Leino, s. 122 Neil Hardwickin ohjaama farssi Saranat ja sardiinit sai lähes sata esityskertaa ja runsaat 70 000 katsojaa. Katajiston roolihahmona oli Riku-Petteri / Roger.
Tennessee Williamsin eroottisesti latautuneessa teoksessa Nuoruuden suloinen lintu Katajisto näytteli Kyllikki Forssellia vastaan itsekeskeistä rattopoikaa. Forssell oli tuolloin jo varsin kokenut näyttelijä ja teatterimaailman legenda; Katajisto koki työskentelyn hänen kanssaan opettavaiseksi.Leivo, s. 124
Pentti Saarikoski on ollut Katajistolle tärkeä taiteellisen inspiraation lähde. Katajisto luki kahdeksanvuotiaana Saarikosken teoksen Kirje vaimolleni salaa vanhemmiltaan ja on siitä lähtien ollut runoilijan ihailija. Vuonna 2003 hän järjesti Lahdessa nelituntisen Saarikoski-seminaarin; siinä kuultiin muun muassa kirjailija Arvo Saloa ja Saarikosken lähipiiriä.Leivo, s. 132 Tuija Töyrään ohjaamassa monologinäytelmässä Omaksi kuvakseen (2004) Katajisto näytteli Saarikoskea. Hän kommentoi roolityötään Helsingin Sanomissa 12. elokuuta 2004: ”Mahdollisimman suuren totuuden äärelle ollaan menossa. Meidän Saarikoskestamme tulee myös puhdas, kaunis ja hellä.” Vuonna 2017 julkaistuissa muistelmissaan Katajisto toteaa: "Omaksi kuvakseen -näytelmä jotenkin tyhjensi pankin." Hänen mielenkiintonsa Saarikosken tuotantoa kohtaan alkoi vähitellen laantua.Leivo, s. 135
2000-vuosikymmenen jälkipuoliskolla Katajiston ura kääntyi laskuun.Leivo, s. 117 Kevätkaudella 2007 hän tulkitsi julman psykopaattisen Puukko-Mackien roolin Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musiikkinäytelmässä Kerjäläisooppera. Kari Heiskasen ohjaama näytelmä oli Katajiston viimeisiä menestyksiä Helsingin kaupunginteatterissa. Se sai yli 20 000 katsojaa. Teoksessa näyttelivät Katajiston lisäksi muun muassa Riitta Havukainen, Markku Huhtamo, Jyrki Kovaleff ja Marjatta Raita.
Oskari Katajisto irtisanottiin Helsingin kaupunginteatterista vuonna 2013, jolloin hän oli saanut kolmannen varoituksensa. Loppuvuosinaan Katajisto näytteli Studio Pasilan farsseissa, joiden arvostelumenestys oli heikonlaista.Leivo, s. 158–159 Hänen viimeinen näytelmänsä oli Kipupiste, joka sai ensi-iltansa pienellä näyttämöllä syyskuussa 2013.Leivo, s. 309
Muut teatterityöt 1990– Lukuisten suomalaisten miesnäyttelijöiden tapaan Katajisto on näytellyt Väinö Linnan romaanin Tuntematon sotilas näyttämösovituksissa. Hän teki ankaran ja totisen kapteeni Lammion roolin Pyynikin kesäteatterissa 1997 Kalle Holmbergin ohjaamana. Pyynikin lisäksi Katajisto on näytellyt muun muassa Taaborinvuoren ja Mustionlinnan kesäteattereissa.Leivo, s. 310
Syyskaudella 2014 Katajisto näytteli Tampereen Teatterissa Bernardin roolin teoksessa Älä pukeudu päivälliselle. Ranskalaisen Marc Camolettin komediasta suomennettu näytelmä sai erinomaisen vastaanoton. "Katajisto on aivan tolkuton verbaalivirtuoosi syytäessään valkeita, jos kohta värikkäitäkin valheita --- yrittäessään selvitä kiusallisista tilanteista", Katajiston suoriutumista arvioitiin. Mikko Viherjuuren ohjaama tuotanto sai lähes 14 000 katsojaa. Vuonna 2015 Katajisto ohjasi ja käsikirjoitti Linnanmäen Peacock-teatteriin 27-vuotiaina kuolleista rock-legendoista kertovan musiikkinäytelmän Club 27. Teos sai positiivisen katsojapalautteen.Leivo, s. 172 2010-luvun kuluessa Katajiston mielenkiinto on hiljalleen kohdistunut näyttelijäntyön sijasta ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen.Leivo, s. 174
Radioteatteri Oskari Katajisto on näytellyt useissa radiokuunnelmissa. Hänellä on ollut roolitehtäviä muun muassa teoksissa Tuntematon sotilas (1995), Näkymätön läsnäolo (1998) ja Desantti (1999).Leivo, s. 311–312
Elokuvat Katajiston elokuvatyöt ovat olleet lähinnä sivuosia. Hänen valkokangasuransa alkoi Ville Mäkelän esikoiselokuvassa Lain ulkopuolella (1987). Katajistolle lopputulos oli pettymys, sillä hänen roolinsa oli leikattu verraten pieneksi.Leivo, s. 182 Rikoselokuvassa Anita (1994) hän näytteli kiltin sosiologi-Joonaksen roolin, nimiroolin teki Liisa Mustonen. Peter Lindholmin ohjaama Anita sai elokuvateattereissa vain kuutisen tuhatta katsojaa, mutta televisiosarjana se keräsi ruutujen ääreen runsaasti yli 800 000 katsojaa. Paria vuotta myöhemmin Katajisto tulkitsi mielipuolta Arto Lehkamon jännityselokuvassa Yöjuna. Elokuvan pääosassa oli Katajiston tuttu teatteripari Santeri Kinnunen. Muutamalla sadalla tuhannella eurolla (vuoden 2018 rahassa) toteutettu teos keräsi elokuvateattereihin 911 katsojaa.
Yöjunan jälkeen Katajisto ei näytellyt pitkään aikaan teatterilevitykseen tehdyissä kokoillan elokuvissa. Paria vuosikymmentä myöhemmin hänellä oli pienehkö sivuosa Lauri Nurksen karaokeaiheisessa draamakomediassa Nuotin vierestä. Katajiston roolihahmo on lievästi karrikoitu teatterinjohtaja, joka viimeisessä kohtauksessaan seisoo maantien pientareella poliisin puhallutettavana. Laulukohtauksia hänen roolihahmollaan ei ole, vaan elokuva on lähinnä Riku Niemisen ja Leena Uotilan show'ta. Uudenvuodenpäivänä 2016 ensi-iltansa saanut teos houkutteli elokuvateattereihin noin 90 000 katsojaa.
Vuonna 2009 Katajistolla oli rooli Harri J. Rantalan lyhytelokuvassa Nurmoo - Huuto lakeudelta. Elokuvan ensi-ilta annettiin Seinäjoen Bio Marilynissä ja se palkittiin Slow Film Festivalilla Unkarin Egerissä.
Televisio