Sumerin historia käsittää eteläisen Mesopotamian tapahtumat kirjoitustaidon keksimisestä 4. vuosituhannella eaa. noin vuoteen 2000 eaa. Sitä edeltävät Sumerin asuttaminen sekä esi- ja protohistorialliset vaiheet, jotka tunnetaan arkeologisten löytöjen ja protokirjoitusten perusteella.
Sumerin ensiasuttajat olivat kivikautisia metsästäjä-keräilijöitä, jotka saapuivat alueelle vuoteen 5000 eaa. mennessä. Ubaid-kausi (5000–4000 eaa.) on ensimmäinen arkeologisten löytöjen perusteella hyvin tunnettu Etelä-Mesopotamian kulttuurivaihe. Uruk-kaudella (4100–2900 eaa.) kehitettiin kuvakirjoitus sekä rakennettiin suuria kaupunkeja ja temppeleitä. Viimeistään tuolloin alueen väestö puhui sumeria. Varhaisdynastisella kaudella (2900–2340 eaa.) kaupunkivaltiot kamppailivat ylivallasta keskenään, mikä päättyi Akkadin suurvallan (2334–2154 eaa.) perustamiseen. Akkadilaiskautta seurasi vuoristosta saapuneiden gutilaisten lyhyt kausi. Sumerilainen kulttuuri koki vielä paluun Urin III dynastian (2112–2004 eaa.) aikaan. Sen kukistuttua ei enää syntynyt suuria sumerilaisia valtakuntia. Sumeri puhuttuna kielenä katosi vuoteen 1700 eaa. mennessä.
Sumerilaisten alkuperä pienois|Sumerin tärkeimmät kaupungit.
Sumer oli yksi maailmanhistorian kuudesta itsenäisesti syntyneestä sivilisaatiosta. Muut olivat Egypti, Indus-kulttuuri, Kiina, Andien sivilisaatio ja Mesoamerikka. Arkeologit ovat perinteisesti ajoittaneet Sumerin asuttamisen noin vuoteen 5000 eaa. Tuoreemmat löydöt kuitenkin osoittavat alueen asutushistorian ulottuvan huomattavasti kaukaisempaan menneisyyteen. Alueen ensimmäiset asukkaat olivat metsästäjä-keräilijöitä. Tämä vaihe jatkui todennäköisesti tuhansia vuosia, kunnes Etelä-Mesopotamiaan alkoi syntyä pysyvää asutusta.
Samuel Noah Kramer uskoi sumerien saapuneen Etelä-Mesopotamiaan verrattain myöhään aikana, jolloin alueella oli jo kehittyneitä yhteiskuntia. Tämä tapahtui oletettavasti noin vuonna 4000 eaa.Sahala 2020, s. 14. Alueen kulttuurissa ja asutuksessa ei arkeologisten löytöjen perusteella kuitenkaan ole havaittavissa katkoksia tai äkillisiä muutoksia. Kulttuurinen jatkuvuus ulottuu varhaisimmasta asutuksesta Sumerin loppuun saakka. Luiden tutkimus ei ole osoittanut fysiologisia eroja, joiden perusteella sumerit voitaisiin erottaa muista alueen kansoista. Mahdollisesti sumerit olivat Etelä-Mesopotamian alkuperäiskansa, joka asettui alueelle kauan ennen viljely- ja kaupunkikulttuurin syntyä. Sumerien alkuperään liittyvästä epävarmuudesta käytetään assyriologisessa tutkimuskirjallisuudessa nimitystä ”the Sumerian problem” ().
Siirtolaishypoteesin kannattajat ovat esittäneet useita vaihtoehtoja sumerien alkukodiksi. Metallurgiaan liittyvän sanaston perusteella sumerin puhujien on arveltu saapuneen Mesopotamiaan Etelä-Kaukasukselta tai Zagrosvuorilta. Temppelitornit eli zikkuratit on vuoristohypoteesin kannattajien parissa tulkittu keinotekoisiksi vuoriksi, joiden avulla jatkettiin muinaisia palvontamenoja. Toisen koulukunnan mukaan sumerit olivat Persianlahden rannikon asukkaita tai siirtyivät Etelä-Mesopotamiaan Persianlahden altaasta, joka jääkauden päätyttyä jäi veden alle. Kolmas hypoteesi katsoo Sumerien saapuneen Intiasta, mitä perustellaan sumerin ja dravidakielten väitetyillä yhtäläisyyksillä. Myös useita muita alkukoteja on ehdotettu.
Sumeri on isolaattikieli, eli se ei ole sukua millekään tunnetulle kielelle. Mahdollisesti sumeria ja sen sukukieliä puhuttiin esihistoriallisella ajalla huomattavasti Etelä-Mesopotamiaa laajemmalla alueella. Toisaalta Etelä-Mesopotamian esihistoriallinen väestö oli saattanut tulla alueelle monilta eri seuduilta.Crawford 2004, s. 11. Suurin osa Etelä-Mesopotamian varhaisesta paikannimistöstä ei ole sen enempää sumerilaista kuin seemiläistäkään. Myös jumalten nimissä on etymologialtaan tuntemattomia sanoja. Osa tutkijoista uskoo, että sumerissa on havaittavissa muinaiseufratilainen lainasanakerrostuma, mutta hypoteesi ei ole saavuttanut laajaa hyväksyntääSahala 2020, s. 34. eikä sumeria vanhemmista kielistä ole kirjallisia todisteita. Suurin osa etymologialtaan ei-sumerilaisista sanoista on voitu osoittaa laina- ja kulkusanoiksi. Sumerin asuttamisen ja kirjoitustaidon keksimisen välillä kului niin pitkä aika, että vanhimpien erisnimien etymologia on voinut muuttua läpinäkymättömäksi. Erisnimet ovat toisaalta hyvin konservatiivisia, ja niissä voi säilyä jäänteitä tuhansia vuosia aiemmin kadonneista kielistä.
Ranskalainen populaarihistorioitsija Georges Roux arvioi 1964, että ”sumerilainen ongelma” oli tieteellisenä kysymyksenä menettänyt merkityksensä. Etelä-Mesopotamian varhaisimpien väestöryhmien välillä ei hänen mukaansa ollut kulttuurisia ja poliittisia jakolinjoja. Heidät erotti vain kieli. Sumereista ei Roux’n mukaan ollut mielekästä puhua erillisenä rotuna tai kansana, vaan sanan ainoa tieteellisesti kestävä käyttötapa on viittaaminen sumeria puhuviin ihmisiin.Black 2004, s. lvi–lvii. Sumerinkielisissä alkuperäislähteissä kaikkia Sumerin asukkaita kutsutaan mustapäiksi kieleen tai alkuperään katsomatta. Etelä-Mesopotamian varhainen sivilisaatio syntyi kotoperäisen kehityksen ja ulkoa saatujen vaikutteiden yhdistelmänä, eikä ”sumerilaista ongelmaa” nykyajan tutkimuskirjallisuudessa juuri käsitellä.
Esi- ja protohistoria
Ubaid-kausi (5000–4000 eaa.)
pienois|pysty|Liskonpäinen naishahmo imettää lasta. Ur, noin 4000 eaa. Lähi-idän maatalous ja kaupungistumiskehitys alkoivat Mesopotamiaa viileämmillä ja kosteammilla seuduilla ja levisivät Sumeriin keinokastelun keksimisen jälkeen. Etelä-Mesopotamian kuparikautta kutsutaan Ubaid-kulttuuriksi. Se ajoitetaan noin vuosiin 5000–4100 eaa. ja oli Sumerin varhaisin maanviljelyskulttuuri. Viljelyn lisäksi ruokaa hankittiin kalastamalla sekä nautakarjan ja sikojen kasvatuksella. Osa väestöstä oli edelleen paimentolaisia tai puolipaimentolaisia.Crawford 2004, s. 12.
Ubaid-kaudella syntyivät Sumerin ensimmäiset kaupungit. Asutus oli tiheintä Urin ja Eridun ympäristössä.Crawford 2004, s. 40. Eridusta on löydetty Ubaid-kauden alussa rakennettu temppeli, joka varhaisimmassa vaiheessaan oli kolmen neliömetrin suuruinen yksihuoneinen rakennus. Vuosisatojen kuluessa sen paikalle rakennettiin aina vain isompi temppeli. Ubaid-kauden lopulla rakennus saavutti monumentaaliset mitat ja sijaitsi aiemmista kerrostumista muodostuneen korotetun tasanteen päällä. Ubaid-kauden asuinrakennukset tehtiin yleensä risuista ja ruo’oista, mutta monumenttirakentamisessa käytettiin auringossa kuivattua savitiiltä. Eridussa ei ilmeisesti ollut kovinkaan paljon pysyvää asutusta, ja se oli lähiseudun kyläviljelijöiden, kalastajien, karjankasvattajien ja metsästäjien yhteinen seremoniakeskus.
Ubaidin keramiikassa on ohuet seinämät. Väriltään se on yleensä kermanväristä. Savesta valmistettiin muun muassa mukeja, maljoja, lautasia, kulhoja, kannuja ja erikokoisia purnukoita. Esineet koristeltiin maalaamalla niihin pisteitä, viivoja ja abstrakteja kuvioita sekä ihmis- ja eläinhahmoja. Keramiikka on ajalleen poikkeuksellisen korkeatasoista, ja sen valmistajien on täytynyt olla erikoistuneita ammattilaisia. Ylelliset astiat viittaavat ehkä yhteiskuntaluokkien orastavaan eriytymiseen ja eliitin turhamaisuuteen, mutta ne saattavat liittyä myös tasa-arvoisen yhteisön kokoontumisiin ja juhliin. Ubaid-keramiikka levisi neljännen vuosituhannen alkupuoliskolla Syyriaan, Anatoliaan, Zagrosvuorten alueelle ja Persianlahden rannikolle, mikä kertoo laajoista kauppaverkostoista.
Savesta valmistettiin myös pieniä patsaita, jotka alkuvaiheessa esittivät aina naisia, mutta myöhemmin myös miehiä. Hahmot ovat hoikkia ja teräväpiirteisiä. Sukuelimet on kuvattu realistisesti, ja osa pienoispatsaista esittää imettäviä naisia. Savihahmoja on arveltu votiivilahjoiksi, jumalankuviksi tai hedelmällisyyteen liittyviksi taikaesineiksi. Häränpäätä muistuttavat koristeveistokset (bucranium) on joskus tulkittu härkäkultin tunnuksiksi.
Eridun läheltä on löydetty myöhäisen Ubaid-kauden hautausmaa. Ruumiilla on kuluneet hampaat, mistä on päätelty Ubaid-kauden jauhojen olleen hiekkaista. Vainajat haudattiin vaatetettuina, ja heillä oli yllään koruja, jotka usein olivat obsidiaania tai muuta tuontitavaraa. Ruumiin oikean jalan viereen oli tapana laskea ruukku, muki ja lautanen, joissa toisinaan oli ruokaa. Myös juomauhreista on merkkejä. Haudatut saviesineet ovat yleensä korkeatasoisia. Lemmikkikoirat haudattiin joskus omistajiensa kanssa. Noin 15-vuotiaan pojan sylistä löydetyllä koiralla oli suussaan luu. Joskus samaan paikkaan haudattiin kokonainen perhe, mikä edellytti hautojen merkitsemistä, jotta niihin kyettiin myöhemmin laskemaan vainajan puoliso tai lapset. Perhehaudat viittaavat yksiavioisuuteen ja suvussa periytyneeseen arvovaltaan. Hautalahjat viittaavat kuolemanjälkeistä elämää koskeneisiin uskomuksiin. Paljon Ubaid-kautta myöhäisempien kirjallisten lähteiden mukaan Eriduun haudattiin ihmisiä noin 25 kilometrin säteeltä. Todennäköisesti he edustivat alueen varakkainta ja vaikutusvaltaisinta väestöä.
Ubaid-kauden jälkeen Eridu taantui, kun taas Ur ja Uruk nousivat Etelä-Mesopotamian tärkeimmiksi kaupungeiksi. Eridussa ei enää ollut kaupunkiasutusta, mutta se pysyi arvostettuna kulttikeskuksena, jonka sumerilainen perimätieto kuvasi ensimmäiseksi kaupungiksi ja sivilisaation syntypaikaksi.
Uruk-kausi (4000–2900 eaa.)
Pohjois-Mesopotamian asema oli hallitseva noin vuoteen 4000 eaa. saakka. Sen jälkeen Sumer oli teknologisesti ja kulttuurisesti ylivertainen. Urukista tuli maailman ensimmäinen suurkaupunki ja Etelä-Mesopotamian valtakeskus. Kaupunki kasvoi noin 5,5 neliökilometrin laajuiseksi, mikä oli enemmän kuin klassisen kauden Ateenassa ja noin puolet varhaisen keisariajan Roomasta. Sumerilainen kulttuurivaikutus levisi laajoille alueille Lähi-idässä, Egyptissä, Anatoliassa ja Intiassa.
Teknologinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli Uruk-kaudella (4100–2900 eaa.) nopeaa. Kastelukanavien, pyörän ja purjehduksen kaltaiset keksinnöt mahdollistivat suurten asutuskeskusten synnyn. Viljelyn tehostuessa työvoimaa vapautui muihin tehtäviin. Pronssi ja moni muu metalli ja valmistustekniikka otettiin käyttöön. Uruk-kaudella syntyivät myös Mesopotamian ensimmäiset valtiot,Darvill 2021, ”Uruk Period”. armeijat ja järjestäytynyt sodankäynti. Muutokset tapahtuivat pitkän ajan kuluessa, ja niille on löydetty useita syitä, jotka vaikuttivat yhdessä. Tärkeimpinä tekijöinä pidetään väestönkasvua, sisäisen ja ulkoisen kaupan kehittymistä, kasteluviljelyn kehittymistä ja sodankäynnin lisääntymistä. Myös ilmaston vaihtelu ja yksittäisten nerokkaiden yksilöiden ilmaantuminen on voinut vaikuttaa asiaan, mutta tällaista on vaikea havaita arkeologisesta aineistosta. Kaiken kehityksen takana oli maataloustuotteiden suuri ylijäämä, joka mahdollisti väestönkasvun, kaupan kuin erikoistuneiden ammattikuntien synnyn.Crawford 2004, s. 17–18.
Urukin aineellisen kulttuurin tunnistettavin piirre oli koruton sarjatuotettu kulho, jota mahdollisesti käytettiin ruoka-annosten jakeluun. Arkkitehtuurille ominaista oli jatkuva uudisrakentaminen, vanhojen rakennusten raivaaminen ja uusien rakennustyyppien kokeilu. Julkiset rakennukset olivat monumentaalisia, monikäyttöisiä ja saavutettavia. Temppelialueita oli kaksi: taivaanjumala Anin Kullab sekä rakkauden ja sodan jumalatar Inannan Eanna. Mahdollisesti kyse oli kahdesta muinaisesta asutuskeskuksesta, jotka väestön kasvaessa yhdistyivät suurkaupungiksi. Urukilla oli myöhemmin maine vapaamielisenä kaupunkina, mikä näkyi jumalatar Inannan estottomassa luonteessa.