Da Vinci -koodi

Da Vinci -koodi () on yhdysvaltalaisen Dan Brownin vuonna 2003 julkaistu romaani, joka rakentuu historiallisten arvoitusten ympärille. Teos on ollut suuri maailmanlaajuinen myyntimenestys. Jo vuoteen 2006 mennessä kirjaa oli myyty 40 miljoonaa kappaletta ja se oli käännetty 42 kielelle. Ilmestymisvuonnaan se jäi myynnissä toiseksi vain J. K. Rowlingin viidennelle Harry Potter -kirjalle Harry Potter ja Feeniksin kilta.

Vuonna 2006 romaanista ilmestyi Ron Howardin ohjaama elokuvasovitus Da Vinci -koodi. Vatikaanista reagoitiin voimakkaasti Brownin kirjan ja elokuvasovituksen suosioon. Kirkko järjesti sarjan julkisia keskusteluja torpatakseen niissä esitetyt salaliittoteoriat kirkon historiaan liittyen. Vatikaani myös kielsi elokuvan jatko-osien kuvaamisen alueellaan, koska ne nähtiin ”rikoksena Jumalaa vastaan”.

Juoni

Historiantutkimuksen näkökulma

Dan Brown esittää juonessa kristinuskon alkuperästä ja varhaishistoriasta samoja väitteitä kuin Michael Baigent, Richard Leigh ja Henry Lincoln vuonna 1982 julkaistussa kirjassa Pyhä veri, pyhä Graal. Mainitun kirjan tekijät syyttivät Brownia tekijänoikeuksien rikkomisesta, mutta oikeus katsoi myöhemmin ettei Brown ollut syyllinen.

Kirja esittää, että Magdalan Maria eli Maria Magdaleena olisi ollut Jeesuksen vaimo ja he olisivat saaneet tyttären, josta polveutui Merovingien kuningassuku. Väitettä tuetaan kirjassa tunnettuja taideteosten ja legendojen yksityiskohdilla. Kirjailija itse ei pidä näitä elementtejä kuvitteellisina; hän itse julistaa tämän teoksensa nimisivulla.

Legendan mukaan Magdalan Maria vei Graalin maljan Marseilleen. Koska ”San Greal” eli ”Pyhä Graal” muistuttaa sanaa ”Sang Real”, joka tarkoittaa kuninkaallista verta, kirjailija esittää, että Magdalan Maria kantoi maljana kohtuaan ja siinä Jeesuksen lasta. Arvostelijat ovat huomauttaneet, että tällaisella sanojen erittelyllä löydetään salaisia merkityksiä sanasta kuin sanasta. Kirjailija pitää myös mahdottomana ajatusta siitä, että Jeesus olisi ollut naimaton. Tosin sen ajan juutalaisessa yhteiskunnassa oli uskonnollisia liikkeitä, joissa toimi naimattomina pysytelleitä miehiä, kuten ilmeisesti niin sanottuja Kuolleenmeren kääröjä käyttänyt juutalaisyhteisö. Myöskään Paavali ei ilmeisesti ollut naimisissa.1. Kor. 7:8.

Kirjan juonen mukaan valtaan noussut kristinuskon haara ei hyväksynyt tällaista Jeesuksen inhimillisyyttä ja pyrki tukahduttamaan tiedon siitä. Da Vinci -koodin mukaan varhainen katolinen kirkko muun muassa vaati Magdalan Mariaa kutsuttavan huoraksi. Tämä on täysin ristiriidassa virallisen elämäkerran kanssa; elämäkerran ovat hyväksyneet molemmat katoliset kirkot ja suomeksi se on ilmestynyt kaksiosaisessa teoksessa Kirkkovuoden Pyhät.

Da Vinci -koodissa mainitaan sensuroimattomana tietolähteenä gnostilainen Filippuksen evankeliumi, jossa Jeesus suutelee Mariaa. Gnostilaisuuden asiantuntijat pitävät kirjan väitteitä usealta osin väärinä.Katso Dunderberg 2005, s. 469–476. Gnostilaisessa kirjallisuudessa suudelma on vertauskuva muun muassa salaisen, pelastavan tiedon välittämiselle. Eräässä toisessa gnostilaisessa evankeliumissa Jeesus suutelee veljeään Jaakobia, ja Jaakob vastaanottaa ja ymmärtää pelastavan tiedon. Kirjassa pidetään gnostilaisuutta valtakirkon nujertamana uskonnollisena liikkeenä, joka ymmärsi Jeesuksen inhimillisyyden. Gnostilainen kirjallisuus kuitenkin piti Jeesusta puhtaasti hengellisenä, aineen kahleista vapaana olentona.Dunderberg 2005, s. 472–473. Gnostilaisuus piti esimerkiksi Jeesuksen kärsimyksiä ristillä näennäisinä. Gnostilaisuudessa myös pidettiin suvunjatkamista valitettavana asiana. Tämä johtui luultavasti seksuaalikielteisyydestä tai kielteisestä suhtautumisesta olemassaoloon aineellisessa maailmassa.

Juonenmukaiset väitteet suhteessa tämänhetkiseen historian tietoon

Nag Hammadin kirjoitukset ja Kuolleenmeren kääröt olisivat varhaisimmat kristilliset kirjoitukset, ja että Kuolleenmeren kääröillä olisi jotain tekemistä gnostilaisuuden kanssa. Tosiasiassa Kuolleenmeren kääröt eivät ole kristillisiä vaan juutalaisia ja Nag Hammadin gnostilaiset kirjoitukset ovat enimmäkseen toiselta ja kolmannelta vuosisadalta. Uuteen testamenttiin olisi ollut ehdolla kahdeksankymmentä evankeliumia. Tämä kirjan väite ei pidä historiallisesti paikkaansa. Tosiasiassa erilaisia apokryfisiä kirjoituksia on kyllä useita, mutta erilaisia "evankeliumi"-nimellä kulkevia teoksia oli olemassa korkeintaan noin 50. Alusta asti kristityt käyttivät vain neljää evankeliumia, eikä Uuteen testamenttiin liitetty koskaan sen historian aikana muita evankeliumeiksi nimettyjä teoksia. Raamatun ulkopuolisia evankeliumeita ei hyväksytty jumalanpalveluksiin ja gnostilaisuutta on yleisesti pidetty ensimmäisenä harhaoppina kristillisyydessä. Gnostilaiset evankeliumit syntyivät pääosin Egyptissä. Suurin osa Uuden testamentin ulkopuolisista evankeliumeista oli kirjoitettu vasta toisella vuosisadalla tai myöhemmin, jolloin varhaiskristillistä kaanonia on pidetty enimmäkseen vakiintuneena.Marjanen, Dunderberg 2006, s. 114. Raamatun kaanonista olisi päättänyt vasta keisari Konstantinus Suuri 300-luvulla. Tosiasiassa kaanon oli pääosiltaan vakiintunut jo vuoteen 150 mennessä, ja sen hyväksyivät sekä ”oikeaoppiset” katoliset että ”harhaoppiset” valentinolaiset kristityt. Kirjassa mainittua täpärää äänestystä ei käyty suinkaan Jeesuksen jumaluudesta vaan eräästä heprean sanamuodosta: tarkoittiko kyseinen sana uskontunnustuksessa ”neitsyttä” vai ”nuorta naista”. Muoto ”neitsyt” voitti äänestyksen. Lisäksi Jeesuksen jumaluutta pidettiin selvänä, joten siitä ei edes keskusteltu. Leonardo da Vincin maalauksessa Pyhä ehtoollinen kuvattu opetuslapsi Johannes on tosiasiassa Magdalan Maria. Kyse on kuitenkin Johanneksesta, joka on kuvattu nuorena miehenä.

Da Vinci -koodi on oikeassa muun muassa siinä, että jotkut ryhmät pitivät gnostilaisia kirjoituksia arvovaltaisina ja että näitä kirjoituksia tuhottiin kristinuskon saatua suosituimmuusaseman.

Vastaanotto

Tähtivaeltaja-lehdessä Teemu Ahonen kirjoitti, että teos on ”keskinkertaista heikompaa kioskipurkkaa”. Juonenkuljetus on tylsän kaavamaista ja henkilöhahmot pahvinohuita.

Katso myös Va Dincin viimeinen turskahdus, parodia kirjasta

Lähteet

Kirjallisuutta

Dunderberg, Ismo: Jälkisanat: Dan Brownin Da Vinci -koodi ja Nag Hammadin kirjasto, teoksessa Dunderberg, Ismo; Marjanen, Antti: Nag Hammadin kätketty viisaus – gnostilaisia ja muita varhaiskristillisä tekstejä, 2. täydennetty painos. WSOY, 2005.

Aiheesta muualla

Price, Robert M.: Da Vinci -huijaus. Vapaa ajattelija 5/2004. Leadership U – Was Jesus Married? by Prof. Darrell Bock, Ph.D. The Da Vinci Hoax: Exposing the Errors in The Da Vinci Code by Carl Olson and Sandra Miesel, from Ignatius Press Answers In Genesis – The Da Vinci Code: Secret hidden truth? by Alex Williams 'Church fights Da Vinci Code novel ' by the BBC Article on the Da Vinci Code by Prof Witherington, from Leadership U 'Christianity Today' – Breaking The Da Vinci Code The Da Vinci Code: Of Magdalene, Gnostics, the Goddess and the Grail by Editor Byron Barlowe, from Leadership U

Luokka:Dan Brownin teokset Luokka:Vuoden 2003 kirjat Luokka:Näennäishistoria Luokka:Uskontoteemainen kaunokirjallisuus Luokka:Siionin veljeskunta Luokka:Opus Dei Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit