Aristoteleen dialogit

pienoiskuva|Aristoteleen kuva teoksen Historia naturalis käsikirjoituksesta vuodelta 1457. Aristoteleen dialogit ovat joukko Aristoteleen varhaiskauden dialogimuotoisia teoksia, jotka tämä kirjoitti Platonin kirjoittamien dialogien tyyliin. Varhaisimmat dialogit muistuttivat myös sisällöltään Platonin teoksia. Vähitellen Aristoteles alkoi ottaa enemmän etäisyyttä Platonin ajatuksiin ja myös hänen teoksensa alkoivat muistuttaa enemmän tutkielmia.Ross, W. D.: "Introduction". Teoksessa

Dialogit ovat kaikki kadonneet, mutta niistä tunnetaan joitakin katkelmia. Tunnetuimpia dialogeista ovat Kehotus (Protreptikos), Eudemos eli Sielusta, sekä Filosofiasta.

Historia

Aristoteleen varhainen tuotanto

Aristoteleen elämäkertojen sisältämien teosluettelojen alussa sekä Diogenes Laertioksella että Hesykhioksella esiintyy 19 teosta, jotka kaikki ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä olleet dialogimuotoisia. Näistä joidenkin tiedetään varmuudella olleen dialogeja: muut antiikin aikaiset kirjailijat mainitsevat sellaisiksi teokset Filosofiasta, Runoilijoista ja Eudemos. Myös Eudemoksesta säilyneet katkelmat osoittavat sen olleen selvästi dialogimuotoinen; tällä perusteella dialogeiksi voidaan havaita myös teokset Jalosta syntyperästä ja Valtiomiehestä. Myös Kehotus oli mitä todennäköisimmin dialogi.

Dialogit toimittaneen David Rossin mukaan Aristoteles vaikuttaa kirjoittaneen alkuvaiheessa lyhyitä dialogeja, joilla oli Platonin dialogien tyyliin yksisanaiset nimet. Kolmella tämän vaiheen dialogeista (Meneksenos, Pidot ja Sofisti) on jopa samat nimen kuin Platonin dialogeilla. Tämän jälkeen Aristoteleen dialogit muuttuivat vähitellen muistuttamaan enemmän tutkielmia ja lopulta hän alkoi kirjoittaa laajempia teoksia, joissa oli enemmän kuin yksi kirja.

Tällä perusteella Aristoteleen dialogit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Ensimmäiseen, selvästi platonilaisvaikutteisten dialogien ryhmään kuuluvat Eudemos, Kirjoitus rakkaudesta, Kehotus, Meneksenos, Nerinthos, Pidot, Puhetaidosta ja Sofisti. Toiseen, pidempien dialogien ryhmään kuuluvat Aleksanteri, Jalosta syntyperästä, Kasvatuksesta, Kuninkuudesta, Nautinnosta, Rikkaudesta ja Rukouksesta. Kolmanteen, enemmän tutkielmia muistuttaviin useampia kirjoja sisältävien dialogien ryhmään kuuluvat Filosofiasta, Oikeudenmukaisuudesta, Runoilijoista ja Valtiomiehestä.

Aristoteleen dialogit olivat ns. eksoteerisia eli suurelle yleisölle ja julkaistaviksi tarkoitettuja teoksia. Ne käsittelevät suosittuja filosofisia aiheita. Dialogit saivat todennäköisesti paitsi ulkoiseen muotoonsa myös sisältöönsä vaikutteita Platonin dialogeista. Ajan mittaan ero Platonin ja Aristoteleen mielipiteiden välillä kuitenkin kasvaa. Muun muassa dialogien Eudemos ja Kehotus voi katsoa olevan Platonin kannalla, dialogien Filosofiasta ja Ideoista puolestaan tätä vastaan. Eräs merkittävä ero Platonin ja Aristoteleen dialogien välillä on ainakin se, ettei Platon koskaan sijoittanut itseään keskustelijaksi dialogeihin, kun taas Aristoteles on toiminut keskustelijana ainakin osassa omia dialogejaan.

Osa dialogeista on kyetty ajoittamaan, minkä perusteella voidaan huomata, että Aristoteles on kirjoittanut dialogeja sekä vaikuttaessaan Platonin Akatemiassa että myös sen jälkeen, muun muassa toimiessaan Makedonian hovissa. Kaikkia dialogeja ei ole kyetty ajoittamaan, mutta on todennäköistä, että suurin osa on kirjoitettu Aristoteleen Akatemian kauden aikana.

Dialogien kohtalo

Kaikki Aristoteleen kirjoittamat dialogit ovat kadonneet myöhäisantiikin aikana tai sen jälkeen, samoin kuin suurin osa muistakin Aristoteleen teoksista. Diogenes Laertioksen Aristoteleen elämäkerrassa antama kirjaluettelo – 155 teosta, 445 270 riviä tekstiä – näyttää, että tunnemme hänen tuotannostaan yleensäkin vain pienen osan. B. Lukács on laskenut, että noin yksi neljäsosa teoksista, 110 000 riviä, on säilynyt.

Muun muassa Cicero, jolla oli hallussaan Aristoteleen dialogeja, ylisti Aristoteleen kirjoittamien dialogien kaunopuheisuutta kutsuen häntä ”vuolaaksi kultavirraksi” (flumen orationis aureum), antaen näin välähdyksen muuten lähes kokonaan kadonneisiin dialogeihin. Se seikka, että Aristoteleen varhaiset teokset muistuttavat niin paljon Platonin teoksia, saattaa olla syy siihen, miksi Cicero ei nähnyt Akatemian ja Aristoteleen välillä suurta eroa.Cicero: Academica post. I.4, 17–18.

Tutkijat ovat yrittäneet valottaa sitä, miksi Aristoteleen teoksista juuri julkaistuksi tarkoitetut ovat hävinneet, kun taas pienemmälle piirille tarkoitetut tutkielmat ovat säilyneet. Aiemmin monet tutkijat, kuten Werner Jaeger ja Jean Pépin, ovat katsoneet, että Aristoteleen varhaiskauden dialogit olisivat edustaneet hänen epäkypsempää filosofiaansa, ja myöhemmät teokset olisivat syrjäyttäneet ne ajatuksiltaan. Muun muassa A. P. Bos on katsonut, että Aristoteleen dialogit ja analyyttisemmät teokset ovat kehittyneet rinnakkain, mutta dialogit ovat kadonneet, koska ne ovat sisältäneet Platonin dialogien tavoin myyttisiä kertomuksia, joissa inhimillistä kokemusta on käsitelty transsendenttistä näkökulmasta. Tällainen esitysmuoto ei ole Bosin mukaan ollut suosiossa enää Epikuroksen ajan jälkeen. Bosin mukaan Aristoteleen varhaiset dialogit eivät olleet platonilaisia, vaan sisälsivät jo kaikki hänen kypsän kautensa merkittävät ajatukset.

Dialogeista tunnetaan kuitenkin joitakin katkelmia, jotka ovat säilyneet myöhäisantiikin aikaisten kirjailijoiden teoksissaan tekemissä lainauksissa. Niiden perusteella on kyetty rekonstruoimaan joidenkin dialogien sisältöä. Osasta dialogeja tunnetaan kuitenkin lähinnä niiden nimi.

Tunnetut dialogit Aleksanteri

Aleksanteri eli Siirtokuntien puolesta (, Aleksandros ē hyper apoikōn) luetaan usein Aristoteleen dialogeihin,Zanatta, Marcello: "Alessandro e sulle colonie. Introduzione. Frammenti". Teoksessa Aristotele 2008, s. 447–466. mutta saattaa kuulua ennemmin tämän poliittisten didaktisten teosten joukkoon.

Teos on nimetty Aleksanteri Suuren mukaan ja se on kirjoitettu Aristoteleen toimiessa Makedonian hovissa tai tämän jälkeen, samoin kuin dialogi Kuninkuudesta. Aristoteles neuvoi jommassakummassa (tai kummassakin) näistä dialogeista Aleksanteria valtakunnan ja uusien Aasiaan perustettujen siirtokuntien hallitsemisessa. Näin teos on täydytty kirjoittaa sen jälkeen kun Aleksanteri oli alkanut perustaa siirtokuntia Aasiaan noin vuoden 331 eaa. jälkeen. Teoksesta on säilynyt kaksi katkelmaa.

Eudemos

Eudemos eli Sielusta (, Peri psykhēs) oli Aristoteleen varhaiskauden dialogi, joka on kirjoitettu hyvin Platonille uskolliseen tyyliin. Se on nimetty Aristoteleen akatemialaisen ystävän Eudemoksen mukaan. Tämä oli kuollut n. vuonna 354–353 eaa. Kuolema sai Aristoteleen kirjoittamaan dialogin sielun kuolemattomuudesta. Dialogi on kirjoitettu melko pian tapahtuman jälkeen, noin vuonna 352 eaa., jolloin Aristoteles oli 32-vuotias.

Dialogista on säilynyt kaksitoista katkelmaa,Zanatta, Marcello: "Eudemo o dell'anima. Introduzione. Testimonianze. Frammenti". Teoksessa Aristotele 2008, s. 147–172. joista osa on suhteellisen laajoja. Dialogin mukaan ihmisen sielu on platonilaisesti vangittuna ruumiissa, ja voi elää onnellista elämää vain ruumiista vapautuneena. Aristoteleen mukaan kuolleet ovat eläviä onnellisempia, ja parasta olisi olla syntymättä. Kuolema tarkoittaa palaamista kotiin. Dialogi muistuttaakin ajatuksiltaan hyvin paljon Platonin dialogia Faidon, mutta on täysin erilainen kuin Aristoteleen myöhempi teos Sielusta, jossa ajatus sielunvaelluksesta on unohdettu ja tuonpuoleinen sysätty syrjään.

Bosin mukaan dialogi sisälsi mm. myytin nukkuvasta Kronoksesta, joka esiintyy myöhemmin mm. Plutarkhoksella.Plutarkhos: De facie in orbe lunae. Hänen mukaansa Aristoteleella oli kaksijakoinen teologia, jossa Zeus edusti transsendenttia liikkumatonta liikuttajaa, ja Kronos taivaan kehiä ja niiden liikuttajaa.

Katkelmien perusteella vaikuttaa siltä, että Aristoteles toimi dialogissa itse yhtenä keskustelijoista. Aristoteles vaikuttaa viittaavan dialogiin Sielusta-teoksessaan.Aristoteles: Sielusta I.4, 407b29.

Filosofiasta

Filosofiasta (, Peri filosofias) oli metafysiikkaa käsittelevä dialogi, jossa Aristoteleen näkemykset alkavat erota Platonin ajatuksista. Aristoteleen on täytynyt kirjoittaa dialogi sen jälkeen kun Platon oli kuollut ja hän itse oli lähtenyt Akatemiasta, ja se on todennäköisesti kirjoitettu samaan aikaan kuin Metafysiikan varhaisimmat osat.

Diogeneen mukaan teos käsitti kolme kirjaa.DL V.22. Teosten nimien suomennokset Marke Ahonen. Dialogista on säilynyt 28 katkelmaa, joista monet ovat suhteellisen pitkiä.Zanatta, Marcello: "Sulla filosofia. Introduzione. Testimonianze. Frammenti". Teoksessa Aristotele 2008, s. 545–652. Näin se on Aristoteleen parhaiten tunnettuja dialogeja. Aristoteles kuvaa dialogissa ihmiskunnan kehitystä platonilaiseen tyyliin, mutta hän eroaa Platonista siinä, että katsoo maailman olleen olemassa ikuisesti.

Erityisesti Aristoteles esittää vastustavia näkemyksiä sekä Platonin ideaoppia, lukuteoriaa että tämän kaikkeuden alkuperää koskevaa teoriaa kohtaan. Ideaopista hän sanoo, ettei voi kannattaa sitä, vaikka jotkut opettaisivatkin, että hän vastustaa sitä enemmän kiistelynhaluisuuttaan kuin filosofisin perustein. Platonin lukuteoriasta hän sanoo, etteivät ideat voi olla eräänlaisia ei-matemaattisia lukuja. Kaikkeuden alkuperästä hän sanoo, että kaikkeus on ikuinen eikä sitä ole luotu; päinvastoin kuin Platon, jonka mukaan kaikkeus oli luotu.

Katkelmien perusteella vaikuttaa siltä, että Aristoteles toimi dialogissa itse yhtenä keskustelijoista. Aristoteles viittaa dialogiin teoksessaan Fysiikka.Aristoteles: Fysiikka II.2, 194a35–36.

Jalosta syntyperästä

Jalosta syntyperästä (, Peri eugeneias) oli nimensä perusteella ihmisten hyvää ja vaurasta syntyperää käsitellyt dialogi.Zanatta, Marcello: "Sulla nobiltà. Introduzione. Testimonianze. Frammenti". Teoksessa Aristotele 2008, s. 357–388. Siitä on säilynyt neljä katkelmaa. Eräs katkelma mainitsee Sokrateen toisen vaimon Myrton, joka oli Aristeides Oikeamielisen tytär tai lapsenlapsi. Aristoteles vaikuttaa olevan Myrtoa koskevien tietojen alkuperäinen lähde. Plutarkhos kuitenkin epäili teoksen aitoutta.Athenios: Deipnosofistai XIII.555D–556A.Plutarkhos: Aristeides XXVII.3–4.DL II.26.

Kasvatuksesta

Kasvatuksesta (, Peri paideias) oli nimensä perusteella kasvatusta käsitellyt dialogi. Siitä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin sen nimi. Dialogista on säilynyt kaksi katkelmaa Diogenes Laertioksen ja Plutarkhoksen kautta.Zanatta, Marcello: "Sull'educazione. Introduzione. Frammenti". Teoksessa Aristotele 2008, s. 405–422.

Kehotus

Kehotus (, Protreptikos) oli kehotus filosofointiin. Se puhuu (spekulatiivisen) filosofian välttämättömyyden puolesta, ja kannustaa filosofian opiskeluun ja harjoittamiseen. Dialogilla on yhteyksiä Isokrateen puheeseen Antidosis, minkä perusteella tutkijat ovat ajoittaneet sen noin vuoteen 353 eaa.

Dialogista on säilynyt kaksikymmentä katkelmaa useiden myöhäisantiikin kirjailijoiden tekemissä lainauksissa.Zanatta, Marcello: "Protrettico. Introduzione. Testimonianze. Frammenti". Teoksessa Aristotele 2008, s. 207–322. Niiden perusteella tutkijat ovat rekonstruoineet Kehotuksen sisältöä. Tunnetuimmassa katkelmassa Aristoteles argumentoi, että jokaisen tulee filosofoida, koska jopa filosofointia vastaan puhuminen on itsessäänkin filosofoimisen muoto. Paras tapa filosofoida on luonnon kaikkeuden mietiskely. Tätä tarkoitusta varten jumala loi ihmiset ja antoi heille jumalallisen ja kuolemattoman järjen. Kaikki muu, kuten voima, kauneus ja kunnia, ovat sen rinnalla arvotonta ja pelkkää illuusiota. Tämä asketismi on suuressa ristiriidassa hänen myöhempien kirjoitustensa kanssa.