Atomismi on filosofinen oppi, jonka mukaan kaikki aine koostuu jakamattomista osista. Luonnonfilosofiassa atomismi eli atomioppi on käsitys, jonka mukaan kaikki olemassa oleva koostuu atomeista. Laajassa mielessä atomistinen on jokainen teoria, joka väittää kokonaisuuden rakentuvan ja selittyvän yksinomaan muuttumattomista perusosasista.
Antiikin kreikassa atomistit olivat eräs esisokraattisten filosofien ryhmä. Atomiopin isänä pidetään Leukipposta 400-luvulla eaa. Tunnetuin atomisti oli tämän oppilas Demokritos. Intialaisessa filosofiassa atomismia ovat edustaneet muun muassa vaisheshika-koulukunta sekä buddhalainen atomismi.
Antiikin aikainen atomismi jäi aristoteelisen luonnontieteen jalkoihin ja joutui välillä unohduksiin. Klassinen fysiikka ja kemia omaksuivat atomiopin 1800-luvulla, ja 1900-luvun alussa moderni fysiikka loi atomiteorian. Myös itse atomi löydettiin ja hajotettiin alkeishiukkasiksi.
Atomin merkitys atomismissa Sanat ”atomismi” ja ”atomi” ovat peräisin muinaiskreikan sanasta , atomos, joka tarkoittaa ”jakamatonta”. Termi ”atomi” voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla: joko fysikaalisten tieteiden käyttämässä merkityksessä, tai filosofisessa merkityksessä. Oppina atomismi yhdistetään yleensä jälkimmäiseen: se on oppi, jonka mukaan atomit ovat kaiken todellisen, tunnettavissa olevan aineen ”perusrakennuspalikoita”, ja kaikki mikä on olemassa koostuu atomeista. Atomismi on näin materialistinen kanta siinä, että sen mukaan kaikki aine koostuu atomeista, eikä mitään muuta kuin atomeja ole olemassa.
Atomismin mukaan kaikki aine kaikkeudessa koostuu hyvin pienistä, tuhoutumattomista osasista, joita kutsutaan atomeiksi.Aristoteles: Metafysiikka I.4, 985b10-15. Atomiopin mukaan atomit ovat pienimpiä osia, joihin aine voidaan jakaa. Atomit ovat joko vailla kokoa (eli pisteen kokoisia) tai hyvin pieniä. Kreikkalaisessa atomiopissa atomien katsottiin olevan hyvin pieniä. Intialaiset buddhalaiset filosofit, kuten Dharmakirti, kehittelivät myös omanlaistaan atomioppia. Siinä atomit olivat hetkellisiä, niin että ne ovat olemassa vain hyvin lyhyen ajan.
Kun fyysikot ja kemistit tutkivat alkuaineita 1800-luvulla, he tunnistivat atomit niiksi jakamattomiksi yksiköiksi, joista luonnonfilosofiassa oli pitkään puhuttu. Siksi niille annettiin jakamattomuuteen viittaava nimi ”atomi”. 1900-luvulla atomien havaittiin kuitenkin koostuvan vielä pienemmistä osista, elektroneista, neutroneista ja protoneista; ja protonien ja neutronien edelleen kvarkeista. Siksi kysymys siitä, onko aine äärettömästi jaettavaa, on noussut uudelleen. Joka tapauksessa nykyään näiden alkeishiukkasten, päinvastoin kuin atomien, voidaan katsoa vastaavan niitä jakamattomissa olevia entiteettejä, joista historiallinen atomismi on ollut kiinnostunut.
Atomismi voi johtaa siihen ontologiseen näkemykseen, että vain atomit ovat todella olemassa, mutta osista koostuvat osat eivät. Tätä kutsutaan mereologiseksi nihilismiksi. Useimmat nykyaikaiset filosofit eivät kuitenkaan ole valmiita hyväksymään atomismia tässä merkityksessä. Simples-teoria on atomismin kaltainen teoria, mutta siinä myös muita kuin atomeja (tai simplejä) on olemassa.
Antiikin kreikkalainen atomismi Atomistit olivat ryhmä esisokraattisia filosofeja antiikin Kreikassa. Kreikkalaisen atomiopin isänä pidetään Leukipposta. Tunnetuin atomisti oli tämän oppilas Demokritos, joka kehitti ensimmäisenä teorian atomeista, jakamattomista perusyksiköistä. Heitä kutsutaan kotipaikkansa mukaan abderalaisiksi. Atomismin omaksuivat myös Epikuros ja epikurolaiset.
Abderalaisen koulukunnan atomismi Leukippos ja hänen oppilaansa Demokritos opettivat 400-luvulla eaa., että näkymättömissä oleva kaikkien fysikaalisten kappaleiden substanssi koostuu atomeista ja tyhjyydestä. Sekä atomit että tyhjä olivat ikuisia: niitä ei ollut luotu eivätkä ne koskaan tuhoutuisi. Demokritos tuli kuuluisaksi tästä opista, mutta hän seurasi siinä hyvin läheisesti opettajansa Leukippoksen ajatuksia. Leukippokselta ei ole säilynyt kirjoituksia, ja Demokritoksenkin teoksista on säilynyt vain joitakin katkelmia.
Demokritoslaisen atomiopin mukaan tyhjyys on ääretön, ja tarjoaa tilan, jossa atomit voivat liikkua, kasautua yhteen muodostaakseen kappaleita, tai hajaantua. Atomien erilaiset kasaumat ja hajaantumat saavat aikaan havaittavien kappaleiden moninaisuuden. Vaikka eliöt voivat tuntea kuumaa ja kylmää, tällaisilla ominaisuuksilla ei ole todellista olemassaoloa. Ne ovat pelkkiä eliöihin sijoittuvia aistimuksia, jotka ovat seurausta kosketuksiin joutumisesta erilaisten tyhjässä tilassa olevien atomien muodostamien kappaleiden kanssa.
Demokritoksen ajatukset ovat säilyneet enimmäkseen välikäsien, joskus epäluotettavien ja ristiriitaisten, kautta. Parhaiten atomioppi tunnetaan Aristoteleen kritiikin kautta. Aristoteles näki Demokritoksen merkittävänä haastajana luonnonfilosofiassa.
Epikurolainen atomismi Epikuros opiskeli atomioppia Nausifaneen oppilaana, joka oli itse ollut Demokristoksen oppilas. Epikuros sovelsi atomismia oman eettisen teoriansa, jonka eräinä keskeisinä tavoitteina olivat jumalien ja kuoleman pelon poistaminen, pohjana. Myös Epikurokselta on säilynyt vain vähän omia kirjoituksia. Säilyneet teokset hyödyntävät Demokritoksen teoriaa auttaakseen ihmisiä ottamaan vastuu omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Epikurolaista atomismia käsitellään muun muassa Epikuroksen kirjeessä Herodotokselle.
Epikuroksen ajatukset tulevat hyvin esille myös hänen seuraajiensa teoksista, joista merkittävimpiin kuuluu Lucretiuksen teos Maailmankaikkeudesta. Niistä voi päätellä jotain esimerkiksi maailmankaikkeuden kehitystä koskevista näkemyksistä. Epikuroksen mukaan ikuisesti tyhjyydessä putoavat atomit ovat jatkuvassa pyörreliikkeessä, jossa ne törmäilevät toisiinsa. Atomien liikkeissä tapahtuu myös satunnaisia poikkeamia (clinamen), millä Epikuros selitti vapaan tahdon.
Atomiopin vastustus Atomi MonitahokasTahkojen lkmKolmioiden lkmTuliTetraedri(animaatio)424IlmaOktaedri(animaatio)848VesiIkosaedri(animaatio) 20120MaaKuutio(animaatio)624Platonin kappaleista neljä ensimmäistä vastasivat klassisia alkuaineita.</center>
Platon vastusti Demokritoksen atomismin mekanistista tarkoituksettomuutta. Hän katsoi, etteivät tyhjiössä törmäilevät atomit voisi koskaan tuottaa maailmassa esiintyviä muotoja ja kauneutta. Dialogissaan Timaios Platon esitti,Platon: Timaios 28b-29a. ettei kaikkeus ole ikuinen vaan luotu, vaikkakin sen luoja hahmotteli sen ikuisen, muuttumattoman mallin mukaan.
Eräs osa tätä luomista olivat kappaleet, jotka voitiin jakaa neljään kappaleiden luokkaan tai alkuaineeseen: maa, vesi, ilma ja tuli. Platon ei kuitenkaan katsonut näiden korpuskulaarien olevan todellisuuden perusosia, koska ne koostuivat vielä perustavimmista muuttumattomista osista, jotka olivat matemaattisia. Alkuaineet vastasivat Platonin kappaleita, monitahokkaita, jotka koostuivat kolmioista. Kuution nelikulmaiset tahkot koostuivat neljästä suorakulmaisesta kolmiosta, ja tetraedrin, oktaedrin ja ikosaedrin tahkot kuudesta suorakulmaisesta kolmiosta. Koska kappaleiden alkuaineet voitiin näin purkaa lopulta kolmioiksi, ja kolmiot koota jälleen toisiksi alkuaineiksi, Platonin teoria pystyi selittämään substanssien muuttumisen toisikseen.
Aristoteles katsoi, etteivät maa, vesi, ilma ja tuli koostu atomeista, vaan ne olivat jatkuvaa ainetta ja äärettömästi jaettavia. Aristoteles katsoi tyhjiön olemassaolon, jonka atomioppi vaati, rikkovan fysiikan periaatteita. Hänen mukaansa muutos ei tapahtunut sen kautta, että atomit järjestäytyvät uudelleen uusiksi rakenteiksi, vaan niin, että aine muuttuu uudeksi aktuaalisuudeksi siitä mitä se on potentiaalisesti. Tätä teoriaa kutsutaan hylemorfismiksi.
Atomioppi joutuu unohduksiin Atomiopin hylkäämistä on pidetty yhtenä Aristoteleen suurena virheenä, mutta tulee huomata, tuona aikana Demokritoksen teoria oli pelkästään spekulatiivinen, eikä sitä voitu testata kokeellisesti. Vaikka atomismi osoittautuikin myöhemmin hedelmällisemmäksi teoriaksi, antiikin aikana Aristoteleen lähestymistapa näytti monilla tavoilla lupaavammalta lähtökohdalta fysiikan tutkimiselle.
Aristoteelinen luonnonfilosofia jättikin atomismin alleen lännessä pitkäksi ajaksi. Atomistiset perinteet säilyivät kuitenkin olemassa intialaisessa ja islamilaisessa ajattelussa. Lännessäkin tieto atomistien ajattelusta säilyi Aristoteleen teosten ja niihin tehtyjen kommentaarien kautta. Muun muassa Galenos käsitteli 100-luvulla atomistien ajatuksia laajasti Aristoteles-kommentaareissaan. Atomismin historiaa tutkineen Joshua Gregoryn mukaan atomismin alalla ei tapahtunut mitään merkittävää Galenoksen jälkeen, kunnes Pierre Gassendi ja René Descartes herättivät sen uudelleen henkiin 1600-luvulla.Gregory 1981.
Atomististen oppien tuntemuksesta on kuitenkin pieniä merkkejä myös keskiajalta. Esimerkiksi Nicholas Autrecourtlainen katsoi 1300-luvulla, että kaikki aine, avaruus ja aika koostuvat jakamattomista atomeista, pisteistä ja hetkistä, ja että kaikki syntyminen ja häviäminen on seurausta atomien uudelleenjärjestymisestä. Ajatuksen yhtäläisyydet al-Ghazalin ajattelun kanssa viittaavat siihen, että Nicholas on saattanut tuntea tämän teoksia, mahdollisesti Averroeksen niitä vastaan suuntaamien teosten kautta.
Intialainen atomismi Intialaisen filosofian atomismi sai monien muiden intialaisen filosofian liikkeiden tavoin alkunsa kielellisestä analyysistä. 600-luvulla eaa. elänyt Veda-kirjojen tutkija ja grammaatikko Yaska tutki teoksessaan Nirukta sitä, kuinka kielelliset rakenteet saavat merkityksensä. Hän omaksui atomistisen näkemyksen, jonka mukaan sanat ovat merkityksen ensisijaisia kantajia. Sanoilla on siis ensisijainen ontologinen asema merkitystä määriteltäessä; sanat (pada) ovat ensisijaisia elementtejä (prakrti), joista lauseet koostuvat.
Tästä näkemyksestä väiteltiin intialaisessa filosofiassa 1700-luvulle saakka sekä hindulaisen filosofian mimamsa- ja nyaya-koulukunnissa että buddhalaisessa filosofiassa. Kilpailevan holistisen näkemyksen mukaan lauseet olivat ensisijaisia elementtejä, jotka annetaan alun perin silloin kun sanat lausutaan, ja sanoihin päästään vain analyysin ja abstrahoinnin kautta.McEvilley 2002, s. 317–320 Nämä kaksi näkemystä tunnettiin nimellä a-kShaNDa-pakSha (jakamattomuus eli lauseholismi), näkemys, jota kehitti myöhemmin Bhartrihari (n. 500 jaa.); ja kShaNDa-pakSha (atomismi), näkemys, jonka mimamsa- ja nyaya-koulukunnat omaksuivat.
Atomioppi siirtyi kielestä tietoteoriaan siinä vaiheessa kun nyaya ja vaisheshika sekä buddhalainen ja jainalainen teologia kehittivät filosofisempia näkemyksiä. Bhagavad Gita (400–200-luku eaa.,) on eräs varhaisia tekstejä, joka mainitsee atomit (anu tai aṇor) (luku 8, jae 9). Eräs toinen mahdollinen lähtökohta intialaiselle atomismille on eternalistinen shAshvata-vAda -oppi, jonka mukaan alkuaineet ovat ikuisiaGangopadhyaya 1981..
Tutkijat ovat keskustelleet paljon intialaisen atomismin alkuperästä. Yleisin näkemys on, että kreikkalainen ja intialainen atomismi kehittyivät itsenäisesti. Jotkut ovat kuitenkin epäilleet tätä, koska näkemyksissä on paljon yhtäläisyyksiä ja Intia on suhteellisen lähellä Kreikkaa. Diogenes Laertios kertoo Demokritoksen tutustuneen Intiassa gymnosofisteihin.Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit IX.35.
Will Durantin mukaan kaksi hindulaisen ajattelun järjestelmää tulevat luonnonfilosofisissa teorioissaan hyvin lähelle kreikkalaisia. Vaishesikan perustaja Kanada katsoi, että kaikkeus koostuu erilaisista atomeista. Jainalaiset tulivat vielä lähemmäksi Demokritosta katsomalla, että kaikki atomit ovat samanlaisia, ja tuottavat erilaisia havaittavia ominaisuuksia erilaisten yhdistymiensä kautta. Kanada katsoi valon ja lämmön olevan saman substanssin muunnelmia. Udayana opetti kaiken lämmön tulevan auringosta; Vachaspati katsoi valon koostuvan pienistä hiukkasista, jotka virtaavat valon lähteestä silmään.Durant, Will: Our Oriental Heritage