Kangasalan kirkko

thumb|right|pysty|Kangasalan kirkko, sankarihaudat

Kangasalan kirkko on 1760-luvulla rakennettu kivikirkko Kangasalan keskustassa Pikkolan osa-alueella Kirkkoharjun kupeessa. Kirkon on rakentanut Antti Piimänen Ruotsin yli-intendentinviraston laatiman suunnitelman pohjalta. Se otettiin käyttöön ilman tornia 1767, mutta lopullisesti kirkko torneineen valmistui syksyllä 1776. Kirkon torni kaatui vuonna 1782 ja uusi torni valmistui syksyllä 1800. Kirkossa on nykyään Kangasalan Urkurakentamo Oy:n 1988 rakentamat 34-äänikertaiset urut kolmella sormiolla. Persoonallisena yksityiskohtana kirkon katto muodostuu sadoista raameissa olevista tähdistä. Kirkon vasemman takasivustan seinään on muurattu kivi, joka legendan mukaan on toiminut Kuussalon Kaarinan mestausalustana. Veripisarat Kangasalan vaakunassa symboloivat tätä tapahtumaa.

Kangasalan kirkko on suosittu vihkikirkko ja kesäaikana se on tiekirkkona. Kirkossa pidetään jumalanpalvelus joka sunnuntai klo 10.

Kirkon historia Kangasalan seurakunta erosi Pirkkalan seurakunnasta 1300-luvun puolivälin jälkeen omaksi seurakunnakseen. Vuonna 1366 Kangasalla mainitaan ensimmäisen kerran olevan oma kirkkoherra. Vuonna 1403 asiakirja mainitsee Rötker Paavalinpoika Trastinin Kangasalan kirkkoherrana. Kangasalan on täytynyt olla jo keskiajalla merkittävä seurakunta, sillä vuonna 1409 Kangasalan kirkkoherra siirtyi Turun tuomiokirkon papiksi ja myöhemmin tuomiorovastiksi.

Kangasalan ensimmäinen puukirkko rakennettiin 1300-luvulla Liuksialan kartanon maille. Puukirkon paikalla oli aiemmin ollut muinainen kulttipaikka.

Kangasalan seurakunnan alueella on nykyisin neljä kirkkoa: Kangasalla, Sahalahdella, Kuhmalahdella ja Vehkajärvellä. Kangasalan nykyinen kivikirkko on kolmas (tunnettu) kirkko Kangasalla. Ensimmäinen sijaitsi Liuksialassa, mistä se siirrettiin 1640-luvulla lähelle nykyisen kirkon paikkaa. Perimätiedon mukaan yhtenä syynä siirtoon oli se, että väki talloi pellot kulkiessaan kirkkoon. Nykyisin Liuksialan kirkon paikalla on vuonna 1932 valmistunut, Liuksialan kartanon silloisen isännän Jalmari Meurmanin rakennuttama Liuksialan kappeli. Toinen, Herttualan kirkko, rakennettiin 1650-luvulla ja sen rapistuessa ja jäädessä ahtaaksi päätettiin rakentaa tilalle uusi, kivinen kirkko. Uuden kirkon rakentamisesta keskusteltiin jo 1730-luvulla, mutta rakentamistyöt saatiin alkuun vasta vuonna 1764. Rakennusmestarina toimi Antti Piimänen ja muurausmestarina Gust. Rosenberg. Kirkko vihittiin ilman tornia marraskuussa 1767 ja nimettiin prinssi Kustaan kirkoksi (Kustaa III oli Ruotsin hallitsijana vuosina 1771−1793).

Alun perin kellotapuli sijaitsi kirkkoa vastapäätä Tapulinmäellä. Kellotorni valmistui lopulta kirkon yhteyteen syksyllä 1776. Rakennusjälki ei kuitenkaan ollut kauttaaltaan hyvää, ja vuoden 1780 piispantarkastuksessa tornissa todettiin repeämiä, jotka olisi pitänyt korjata kiireesti. Korjaustöiden aloittaminen kuitenkin kesti, ja torni kaatui toukokuussa 1782 vieden mukanaan myös osan kirkkomaan kiviaitaa. Uuden tornin rakentamisen suunnittelu saatiin alkuun vuonna 1785, mutta varsinaiset rakennustyöt aloitettiin kuitenkin vasta toukokuussa 1799. Rakennustöiden aloittamista olivat viivästyttäneet ilmeisesti katovuodet ja köyhyys. Uusi torni valmistui syksyllä 1800.

Tornissa on kolme kelloa. Kaksi kelloista ovat 1700-luvulta: isommassa kellossa on vuosiluku 1777 ja pienemmässä 1787. Alun perin kelloja soitettiin Tapulinmäen tornista, mutta vuodesta 1800 asti kellot ovat olleet paikoillaan nykyisessä tornissa. Kolmannen kellon lahjoitti kirjailija Jalmari Finne seurakunnalle vuonna 1934. Nykyisin kellojen soitto on automatisoitu. 1600-luvulla saadut kirkonkellot on perimätiedon mukaan upotettu isonvihan aikana nykyisen Ukkijärven pohjaan. Tarinoiden mukaan järveen upotettujen kellojen soittoa saattaa joskus yhä kuulla. Kellotornin huippu on ollut valaistu 1970-luvulta lähtien. Se muistuttaa siitä, että kirkko on kuin palava kynttilä, joka pimeälläkin osoittaa kohti taivasta.

Korjaustyöt vuonna 1839

Kirkkoa korjattiin muun muassa vuonna 1839. Silloin uusittiin ikkunoita, lattia tasoitettiin ja korotettiin, ja vanhojen lankkujen päälle vaihdettiin pontatut lankut. Kirjalaudat ja lehterit korjattiin sekä penkit uusittiin. Alttarista tehtiin puoliympyrän muotoinen. Myös kirkon väritystä uusittiin. Ovista tuli mustat ja ikkunanpuitteista siniset. Seinät valkaistiin liimavärillä. Katto maalattiin vaaleansiniseksi, ja sinne tänne maalattiin enkelin kuvia. Vuonna 1823 kirkkoon oli saatu myös uusi alttaritaulu, joka esittää Jeesusta rukoilemassa Getsemanessa. Alttarikokonaisuus on tältä ajalta.

Seuraava suurempi remontti tehtiin 1890-luvun lopussa, mutta ennen sitä uusittiin muun muassa kellotornin katto 1850-luvulla. Vuonna 1869 kirkko valkaistiin sisältä sammuttamattomalla kalkilla. Vuonna 1845 kirkko sai ensimmäiset urkunsa. Urut tulivat Suomen ensimmäisestä urkutehtaasta, Kangasalan urkutehtaalta, jonka Anders Thulé perusti vuonna 1843 urkuverstaana. Kangasalan kirkon urut olivat urkutehtaan toiset urut (opus 2/1845). Ensimmäiset urut valmistettiin 1844 Tammisaaren kirkkoon ja toiset 1845 Kangasalan kirkkoon.

Bror Axel Thulé laajensi isänsä Anders Thulén perustaman verstaan urkutehtaaksi. Vuonna 1911 urkutehdas siirtyi Thulén pojalle Martti Tulenheimolle. Thulét suomensivat 1900-luvun alussa nimensä Tulenheimoksi. Martti Tulenheimon jälkeen tehtaan toimintaa jatkoi tämän poika Pertti Tulenheimo. Hänen kuolemansa jälkeen tehdas lopetti toimintansa. Urkutehtailijat ovat osallistuneet aktiivisesti myös kunnalliseen ja poliittiseen toimintaan. Pertti Tulenheimon aikana tehdas oli alallaan Pohjoismaiden suurin.

Korjaustyöt vuonna 1896

Vuoden 1896 remontti oli seurakunnalta suuri panostus niin taloudellisesti kuin myös siksi, että suunnittelijaksi palkattiin Stuttgartissa arkkitehdiksi valmistunut Josef Stenbäck. Remontissa poistettiin lattialankut ja kirkon pohja täytettiin soralla ja päällystettiin sementti-iskoskerroksella. Ovet, sivulehterit, virsitaulut ja penkit uusittiin. Ikkunoita ja urkulehteriä laajennettiin sekä alttari ja saarnastuoli korjattiin. Sisätilat maalattiin. Kirkon sisäkatto vuorattiin pahvilla ja päällystettiin palttinakankaalla. Sisäkatto maalattiin öljyvärillä ja koristeltiin tähdin. Katto edusti keskieurooppalaista barokkityyliä.

Vuonna 1907 kirkko sai toiset urkunsa, mutta julkisivu säilyi samana. Uudistus oli kuitenkin niin perusteellinen, että urut saivat uuden opusnumeron 190. Kirkko sähköistettiin 1920-luvulla. 1930-luvun alussa keskusteltiin myös lämmityksen muuttamisesta sähköiseksi, mutta loppujen lopuksi päätettiin kustannussyistä pitäytyä puulämmityksessä. 

Korjaustyöt vuosina 1954−1955 Vuonna 1955 valmistuneessa kirkon korjauksessa hävitettiin poikkisakaroiden parvet, uusittiin virsitauluja ja lisättiin valaistusta seinälampettien avulla. Suurin muutos oli 1890-luvun tähtitaivaan peittäminen vaaleanvihreällä värillä. Syyn tähän on kerrottu olleen se, että seurakuntalaiset keskittyivät saarnan kuuntelun sijasta tähtien laskemiseen. Kirkko sai myös uudet urut ja vanhojen urkujen fasadi siirrettiin sivuoven päälle koristeeksi. Uudet urut olivat sähköpneumaattiset, joten vanhaan fasadiin pystyttiin sisällyttämään kolme urkupöydästä soitettavaa äänikertaa, jotka olivat soitettavissa 1980-luvun remonttiin asti uusilla uruilla erillisellä sormiolla. Fasadin takana ovat siis soineet uudet urkupillit. Kirkko vihittiin uudelleen 22. joulukuuta 1954 ja urut 11. joulukuuta 1955.

1980-luvun korjaustyöt

Kirkon eteiseen tehtiin vuonna 1979 saniteettitilat. Vuosien 1978−1982 toiminta- ja taloussuunnitelmassa oli myös kiinnitetty huomiota valaistuksen vähäisyyteen ja sisämaalauksen kulumiseen. Lisäksi suunniteltiin kellojen soiton koneistamista. Museovirasto antoi korjauksiin liittyen lausuntonsa, jonka mukaan suunnittelun lähtökohtana oli pidettävä silloisen tilanteen ja 1890-luvun korjausten asun säilyttämistä. Arkkitehdiksi valittiin Seppo Rihlama toimistoineen (Arkkitehtitoimisto Rihlamo-Lehtonen-Luoto). Arkkitehti aloitti suunnittelun keväällä 1984, ja kirkkovaltuusto hyväksyi lopullisen korjaussuunnitelman maaliskuussa 1986.

Remontin aikana penkit korjattiin ja maalattiin. Penkeistä poistettiin kaikki vanhat värikerrokset, raot korjattiin puulla ja mukailumaalattiin eli ootrattiin. Ennen kunnostusta tutustuttiin samaan aikaan maalattuihin Tyrvään, Kiikan ja Lempäälän kirkkojen penkkeihin. Myös alttarin keila-aitaus päätettiin säilyttää ja korjata. Saarnastuoli jätettiin konservoimatta sen hyvän värityksen takia. Lattian sähkölämmitys uusittiin. Vanha tiililattia päällystettiin betonilla. Samalla lattiasta hävisi kuoriin menevä porras. Myös sähkövarustukset uusittiin. Isot kattokruunut asetettiin siten, että ne eivät enää peittäneet näkyvyyttä esimerkiksi saarnastuoliin. Virsitauluista tehtiin samanlaiset kuin Josef Stenbäckin vuonna 1896 suunnittelemat. Seppo Rihlama suunnitteli myös muuhun sisustukseen sopivan lukupulpetin. Lisäksi lähelle pääovea tehtiin morsiamen- ja lastenhuoneet. Merkittävä osa remonttia oli myös 1900-luvun alkupuolelta tutun tähtitaivaan palautus kirkon sisäkattoon.

Kirkko sai myös uudet urut, järjestyksessä neljännet. Urut suunnitteli Pentti Pelto ja ne valmisti Kangasalan Urkurakentamo, joka jatkoi 1983 lähtien Kangasalan urkutehtaan perinteitä. Kyseiset urut ovat mekaaniset myöhäisbarokkiurut ja edustavat kirkon rakentamisen aikakautta. Niissä on kolme sormiota, pedaali ja 34 äänikertaa. Pillejä on noin 1500, joista 102 fasadissa. Eteläsakaraan sijoitettu ensimmäisten urkujen urkufasadi ei enää soi uusien urkujen mekaanisuudesta johtuen. Urkujen fasadin suunnittelivat Seppo Rihlama ja Pentti Pelto, ja maalauksen suoritti Jaakko Rintala. Osa vuoden 1956 urkufasadista sijoitettiin sakariston toimituskappeliin. Pentti Pelto laati myös kirkonkellojen soitto-ohjelman.

Korjaustöiden yhteydessä uusittiin myös kirkkotekstiilit. Suunnittelussa auttoivat kangasalalaiset tekstiilitaiteilijat Meri Haavisto ja Helinä Jaakkola. Seppo Rihlama suunnitteli antependiumit ja kukin Kangasalan Marttayhdistyksistä valmisti niistä yhden talkootyönä. Kirkko vihittiin uudelleen 18. lokakuuta 1987. Urkujen julkisivumaalausta ei kuitenkaan ollut ehditty tehdä vielä loppuun, joten urut vihittiin käyttöön muutamia kuukausia myöhemmin 13. maaliskuuta 1988.

Kangasalan kirkon sisätilat nykyisin

thumb|left|Kirkon sisätilaa Tällä hetkellä kirkko on sisältä osin 1980-luvun lopun remontin asussa ja osin kesällä 2017 tehdyn remontin asussa. Kirkossa on säilynyt esineistöä myös edellisistä kirkoista. Alttariseinälle ja sen molemmille puolille on sijoitettu keskiaikaisia pyhimysveistoksia. Veistokset on ajoitettu 1400-luvulle. Saarnatuolin vieressä on Pyhä Henrik, vastapäätä apostoli Johannes ja alttarin vieressä sureva Neitsyt Maria. Erityisesti Neitsyt Mariaa esittävässä veistoksessa on vielä näkyvillä jäänteitä patsaan värityksestä.

Kesällä 2017 tehdyssä remontissa otettiin alttari irti seinästä. Uusi alttari otettiin käyttöön Kangasalan kirkon 250-vuotis- ja Kangasalan seurakunnan 650-vuotisjuhlamessussa Kangasalan kirkossa 29. lokakuuta 2017 piispa Matti Revon johdolla.

Puinen saarnatuoli on alun perin lahjoitettu Kangasalan toiseen kirkkoon eli Herttualan kirkkoon vuonna 1661. Sen lahjoitti Wääksyn kartanon isäntä Gustav Ille. Saarnatuolin kaidetta kiertää yhdeksän puuhahmoa, joiden on tulkittu esittävän apostoleja. Baldakiinin päällä on pelikaani, joka kristillisessä symboliikassa kuvaa Kristusta. Baldakiinin sisäpuolelle on kuvattuna aurinko ja lisäksi saarnatuolista löytyy enkelihahmoja. Saarnatuolia kannattelee Pyhä Kristoforos eli ”Kristuksen kantaja”.  Saarnatuolia kunnostettiin vuoden 1896 remontin yhteydessä.

Nykyinen alttaritaulu on vuodelta 1823. Ruotsalaisen majuri Johan J. Tavastjärnan maalaama taulu kuvaa Jeesusta rukoilemassa Getsemanen puutarhassa. Taustalla näkyy myös nukkuvia opetuslapsia.