Veteen piirretty viiva () on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut eeppinen sotaelokuva, jonka on ohjannut Terrence Malick. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Guadalcanalin taisteluun toisen maailmansodan aikana. Veteen piirretty viiva perustuu James Jonesin vuoden 1962 romaaniin Ohut punainen viiva, joka sovitettiin ensimmäisen kerran elokuvaksi jo vuonna 1964.

Veteen piirretty viiva merkitsi ohjaaja Terrence Malickin paluuta elokuvan pariin 20 vuoden tauon jälkeen. Hänen edellinen ohjauksensa ja käsikirjoituksensa oli Onnellisten aika vuodelta 1978. Malickia pidetään outona nerona ja poikkeuksellisena henkilönä yhdysvaltalaisessa elokuvamaailmassa.Davies s. 1 Kun Malick palasi elokuvantekijäksi, suuri osa Hollywoodin tähtikaartista halusi mukaan hänen seuraavaan projektiinsa. Malick aloitti James Jonesin kirjan muokkaamisen käsikirjoitukseksi vuonna 1989, ja valtaisa kuvausprojekti käynnistyi Australiassa kahdeksan vuotta myöhemmin. Ennen kuin elokuva oli valmis, Malick oli eronnut vaimostaan ja katkaissut välit pitkäaikaisiin tuottajaystäviinsä. Veteen piirretty viiva sai maailmanensi-iltansa joulupäivänä 1998. Se hävisi Yhdysvaltain elokuvateattereissa suosiossa toiselle saman vuoden sotaelokuvalle Pelastakaa sotamies Ryan, mutta menestyi hyvin Yhdysvaltain ulkopuolella, ja maailmanlaajuinen levikki nosti tuoton yli sen budjetin. Lisäksi elokuva huomioitiin seitsemällä Oscar-ehdokkuudella.

Veteen piirretty viiva tunnetaan vaikeahkona elokuvana, sillä se sisältää lukuisia runollisia monologeja, joiden aikana elokuvan tapahtumat ovat niukkoja. Monologeissaan elokuvan sotilaat pohtivat filosofisia ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Pohdinnoissa on viittauksia etiikkaan ja niissä on myös Spinozalaisen panteismin piirteitä. Pohdintojen aikana valkokankaalla nähdään kauniita maisemia, luonnon yksityiskohtia; kasveja, elämiä ja puiden ja kasviston läpi siroutuvaa valoa. Filosofinen pohdinta ja luontodokumenttia muistuttavat, usein kultaisella leikkauksella kuvatut otokset ovat hyvin poikkeuksellista materiaalia sotaelokuvalle. Elokuvan kunnianhimoinen filosofinen sisältö selittyy ohjaaja Terrence Malickin taustan kautta: hän opiskeli ja opetti aikoinaan filosofiaa ja valmisteli myös siihen liittyvää väitöskirjaa, joka tosin jäi kesken.

Elokuvan nimi Englanniksi elokuvan nimi on sama kuin Jonesin kirjalla: The Thin Red Line. Nimi (sananmukaisesti ) viittaa alun perin Krimin sodassa vuonna 1854 käytyyn Balaklavan taisteluun, jossa brittien 93. jalkaväkirykmentti kukisti venäläisen husaariyksikön kahdella yhteislaukauksella. Punaisia univormuja käyttäneet britit, punatakit, asettuivat leveään, mutta ohueen linjaan käskynään pitää asemat tai kuolla. Ensimmäinen rivi ampui yhteislaukauksen, kun venäläiset olivat vielä vähän kauempana, mutta toisen rivin yhteislaukaus ammuttiin vasta venäläisten ehdittyä alle 50 metrin päähän. Venäläiset menettivät noin 200 miestä eli puolet yksiköstään, mutta britit, jotka eivät olleet hievahtaneetkaan paikaltaan, selvisivät ilman tappioita.

Vuoden 1854 taistelun aikalaiskuvauksissa käytettiin termiä thin red streak. Kirjallisuudessa käsitettä käytti muodossa thin red line ensimmäisenä William Howard Russell, teoksen The British Expedition to the Crimea vuoden 1877 laitoksessa:

Rudyard Kipling kirjoitti brittisotilaiden kunniaksi runon ”Tommy”, joka sisältää kohdan: pienoiskuva|Robert Gibbin maalaus The Thin Red Line vuodelta 1881.

Alkuteksti kuuluu näin:

Ohuesta punaisesta viivasta tuli käsite Brittiläisessä imperiumissa. Jones antaa kirjansa ensimmäisellä sivulla nimelle myös toisen ja kirjan sanoman kannalta suurimman merkityksen: hän kirjoittaa, että vanhan keskilännen sananparren mukaan ”vain ohut punainen viiva erottaa terveet mielettömistä”.

Kirjan suomenkielisessä painoksessa nimeen sisältyvä viittaus on säilytetty sellaisenaan, kuten on tehty myös vuonna 1964 tehdyn ensimmäisen elokuvaversion Ohut punainen viiva kohdalla. Terrence Malickin ohjaaman elokuvan suomenkielinen nimi Veteen piirretty viiva ei vastaa alkuperäistä käsitettä.

Guadalcanalin taistelu

pienoiskuva|Japanilaisen 2. divisioonan kaatuneita Guadalcanalilla.

Guadalcanal ja sitä ympäröivät saaret kuuluvat itäisiin Salomonsaariin Tyynellä valtamerellä. Guadalcanalin taistelu käytiin elokuusta 1942 helmikuulle 1943 toisessa maailmansodassa yhdysvaltalaisten ja japanilaisten välillä. Taistelua käytiin maalla, merellä ja ilmassa, ja se pitkittyi, kun kumpikin osapuoli pystyi raskaista tappioista huolimatta vahvistamaan jatkuvasti joukkojansa.

Taisteluun osallistui ja maajoukkojen sotilasta, useita sota- ja kuljetuslaivoja ja satoja lentokoneita.THE BATTLE OF GUADALCANAL Luettu 5.12.2007 Kummatkin puolet menettivät yli 600 lentokonetta ja noin 30 alusta. Maataisteluissa yhdysvaltalaisia kaatui yli 1 500 ja japanilaisia noin 25 000. Meri- ja ilmataistelut vaativat myös uhrinsa.The Battle of Guadalcanal August 7, 1942 - February 1943 Luettu 5.12. 2007 Taistelu merkitsi käännekohtaa sodassa. Japanilaiset kärsivät suuremmat tappiot ja menettivät laivaston lentäjien huippuyksikön. Tappio teki myös ison kolauksen Japanin toivoon Yhdysvaltain hyökkäyksen pysäyttämisestä. Yhdysvallat sai lisäksi saaresta stragisesti merkittävän lentotukikohdan.

James Jones palveli Guadalcanalin taistelussa Yhdysvaltain armeijan 25. jalkaväkidivisioonassa. Jones haavoittui taistelussa ja kirjoitti myöhemmin kolme kirjaa, jotka liittyivät löyhästi hänen kokemuksiinsa Havaijilta, Guadalcanalilta sekä sotasairaalasta. Tunnetuin näistä on Täältä ikuisuuteen.

Juoni

Alku

Veteen piirretty viiva alkaa luontoelokuvalle tyypillisellä kohtauksella, jonka alussa krokotiili ryömii rantapenkalta tummavetiseen lampeen ja sukeltaa vihreän siitepölykerroksen peittämän pinnan alle.

Viidakkoa ja köynnöskasvien peittämiä puita esittelevän montaasin aikana sotamies Wittin (Jim Caviezel) kertojanääni pohdiskelee: Mikä on tämä sota luonnon sydämessä? Miksi luonto kamppailee itsensä kanssa? Maa mittelee meren kanssa? Onko luonnossa koston voima?

Kaksi yhdysvaltalaista sotilasta on karannut onnellista ja luonnonläheistä elämää viettävän melanesialaisen alkuasukasheimon pariin. He elävät osana heimoa, mutta todellisuus saavuttaa heidät yhdysvaltalaisen partioveneen muodossa. Toinen karkulaisista on sotamies Witt, yksi päähenkilöistä. Hän joutuu putkaan, ja komppanianvääpeli Welsh (Sean Penn) nuhtelee Wittiä rakastavasti kuin pahankurista lastaan kasvattava äiti. Keskustelusta käy ilmi myös ero puhujien luonteissa: Welsh on kylmä realisti, mutta Witt uskoo hyvyyteen ja toiseen, parempaan maailmaan.

Witt tunnustaa sellikaverilleen rakastavansa C-komppaniaa. Komppania on jalkaväen kiväärikomppania, joka on ahdettu joukkojenkuljetusaluksen ruumaan. Se on matkalla maihinnousuun Guadalcanalin saarelle, joka on strategisesti tärkeä kohde siellä olevan lentokentän vuoksi. C-komppanian miehet pohtivat elämäänsä ja sitä, miten tuleva maihinnousu vaikuttaisi heihin. Sotamies Bell, (Ben Chaplin) yksi päähenkilöistä, kertoo olleensa aikaisemmin upseerina pioneerijoukoissa, missä hän ei ollut nähnyt vaimoaan neljään kuukauteen. Bell oli eronnut pioneerijoukoista päästäkseen vaimonsa luokse, vaikka olikin tiennyt joutuvansa jossain vaiheessa värvätyksi uudelleen pelkkänä sotamiehenä.

Yläkannella pataljoonan komentaja Gordon Tall (Nick Nolte) keskustelee prikaatinkenraali Quintardin (John Travolta) kanssa. Tall halveksii itseään, mutta mielistelee nuorempaa Quintardia. Kenraali tekee hienovaraisesti selväksi, että Tallin ura on juuttunut niin paikoilleen, että tuleva taistelu voi olla tämän viimeinen mahdollisuus yletä kenraaliksi.

Maihinnousu ei kuitenkaan kohtaa vastustusta, sillä japanilaiset ovat sijoittaneet puolustusasemansa saaren sisäosiin. Kun komppania etenee sisämaahan, sotilaat kohtaavat satunnaisia vihjeitä sodan läsnäolosta. Selkein merkki on, kun he löytävät kaksi silvotun yhdysvaltalaisen sotavangin ruumista.

Taistelu kukkulasta

Taistelut alkavat, kun C-komppania etenee taktisesti tärkeille kukkuloille, jonne japanilaiset ovat kaivautuneet. Japanilaiset ovat piilossa bunkkereissaan tuulessa heiluvan korkean heinikon alla, ja on selvää, että heillä on etulyöntiasema hyökkääjään nähden. Komppania joutuu heti raskaaseen konekivääri- ja kranaatinheitintuleen ja kärsii tappioita edes näkemättä vihollista. Sotamies Tella (Kirk Acevedo) haavoittuu kuolettavasti ja jää huutamaan tuskissaan yhdysvaltalaisten ja japanilaisten väliin, kunnes kersantti Welsh käy lopettamassa Tellan kärsimykset antamalla hänelle yliannostuksen morfiinia. Korpraali Doll (Dash Mihok) riemastuu osuttuaan viholliseen ja on ylpeä saavutuksestaan, mutta pohtii samalla mielessään, onko tehnyt syntiä. Kersantti McCron (John Savage) menettää järkensä, koska hän jää ainoana henkiin 13 miehen ryhmästä, josta oli itse vastuussa.

Vihollistulessa C-komppania lamautuu paikoilleen. James Staros (Elias Koteas), joka on ollut kaksi ja puoli vuotta komppanianpäällikkönä, ei halua lähettää miehiä hyökkäykseen, joka hänen mielestään johtaisi varmaan tuhoon. Staros ajautuu radiokeskustelussa riitaan eversti Tallin kanssa, koska tämä haluaisi Starosin johtavan miehet suoraan rynnäkköön. Tall haluaa sotilaallista kunniaa ja on valmis uhraamaan alaisensa sen vuoksi. Hän haluaa toteuttaa käytännössä kaikki teoriat, jotka on oppinut upseerikouluissa. Tall päättää tarkastaa tilanteen henkilökohtaisesti. Kun hän saapuu paikalle, japanilaisten tulitus oli juuri vaimentunut huomattavasti, mikä saa Starosin varovaisuuden näyttämään hölmöltä. Sotamies Bell, joka uneksii vaimostaan (Miranda Otto) ja täydellisestä rakkaudestaan, on käynyt tiedustelemassa vihollisbunkkerin sijainnin. Tall kerää vapaaehtoisia suosikkinsa kapteeni Gaffin (John Cusack) johtamaan iskuryhmään, jonka tulee vallata kukkula.Davies s. 18

Iskuryhmän miehet kiipeävät kukkulalle, ja vaikka he ovat jännityksestä lähes lamautuneita, he pakottavat itsensä toimintaan lyhyen tykistötuki-iskun jälkeen. Nopeassa ja kiihkeässä taistelussa ryhmä onnistuu valtaamaan kukkulan. Eräs sotilas teloittaa kaksi vankia. Odotellessaan muiden saapumista sotilaat katselevat uteliaina vangiksi jääneitä turtia ja vapisevia japanilaisia. Kun Tall saapuu paikalle, Gaff pyytää miehille vettä ennen hyökkäyksen jatkamista, koska he eivät ole saaneet vesitäydennystä koko päivänä. Tall puhuu vain mitaleista ja vaatii joukkojaan etenemään; Gaffille hän kertoo operaation olevan elämänsä tilaisuus.

C-komppania kiinnittää pistimet ja kulkee sumuisen metsikön läpi lehtoon, jossa japanilaiset odottavat. Komppania käy voittoisan lähitaistelun ja saa vangiksi joukon väsyneitä japanilaisia. Witt kiertelee rauhoittamassa tilannetta ja vankeja ja pohtii: Tämä suuri pahuus. Mistä se tulee? Miten se livahti maailmaan? Mistä siemenestä, mistä juuresta se kasvoi? Kuka tätä tekee? Kuka meitä tappaa? Ryöstää meiltä elämän ja valon. Pitää meitä pilkkanaan näyttäen jotain, jota olisimme voineet tuntea. Hyödyttääkö tuhomme maapalloa? Auttaako se ruohoa kasvamaan tai aurinkoa paistamaan? Onko tämä pimeys sinussakin? Oletko käynyt tässä yön pimeydessä?

Sotamies Charlie Dale (Arie Verveen) kerää kultahampaita kaatuneilta samalla, kun muut katselevat näennäisen välinpitämättöminä japanilaisia, jotka itkevät häpeää ja kaatuneita tovereitaan. Tall vapauttaa Starosin komppanianpäällikkyydestä, koska pitää tätä liian pehmeänä, ja myöntää pataljoonalle viikon loman rintamalta.

Loma

Staros saa kiitoksia miehiltään, koska hän oli pitänyt heidän puoliaan ja huolehtinut heistä. Staros kertoo heille pitäneensä heitä poikinaan. Miehet yrittävät nauttia lomasta, mutta osalle se on vain tyhjää aikaa, jolloin he kohtaavat itsensä ja tekonsa taistelussa. Vankeja kultahampaiden vuoksi tappanut Dale säikähtää itseään, kun muistikuvat tulvivat hänen mieleensä, ja jää itkemään sateeseen.