Fredrik Vilhelm (); (16. helmikuuta 1620 Cöllnin linna, Cölln – 9. toukokuuta 1688 Potsdamin kaupunkipalatsi, Potsdam)Erdmannsdörfer s. 480. oli Brandenburgin rajakreivikunnan vaaliruhtinas ja Preussin herttua vuodesta 1640 aina kuolemaansa asti. Hänet tunnettiin jo elinaikanaan nimellä Suuri vaaliruhtinas (), koska hänen uudistuksensa mullistivat kolmikymmenvuotisen sodan raunioittaman Brandenburgin perusteellisesti ja mahdollistivat Preussin nousun suurvallaksi seuraavalla vuosisadalla.Hiedanniemi 1988.
Suku ja koulutus pienoiskuva|Friedrich Wilhelm lapsena vuonna 1626.|268x268px Friedrich Wilhelmin vanhemmat olivat Brandenburgin ja Preussin vaaliruhtinas Georg Vilhelm ja prinsessa Elisabeth Charlotte von Pfalz (1597–1660), joka oli Reinin vaaliruhtinas Friedrich IV:n ja prinsessa Luise Juliana von Orania-Nassaun tytär. Friedrich Wilhelmin äidinpuoleinen isoisä oli kuningas Vilhelm I Oranialainen. Hän kuului Hohenzollernin sukuun. Hänellä oli kaksi sisarta: Kuurinmaan herttuatar Louise Charlotte (1617–1676) ja Hessen-Kasselin maakreivitär Hedwig Sophia (1623–1683). Hänen tätinsä oli Ruotsin kuningatar Maria Eleonora ja serkkunsa kuningatar Kristiina.
Fredrich Wilhelm syntyi aikana, jolloin Brandenburgin rajakreivikunta oli kolmikymmenvuotisen sodan taistelukenttää. Hänen isänsä valtakaudella Brandenburg hävitettiin ja ryöstettiin sodassa toistuvasti ja osissa maata raivosi täysi anarkia.Erdmannsdörfer s. 481. Koko kreivikunnan väestöstä puolet kuoli sodan seurauksena,Clark s. 35. sodan päättyessä asukkaita oli 600 000–700 000. Kuolleisuus vaihteli alueittain, koska suot ja vesistöt suojelivat joitakin paikkakuntia armeijoiden ohimarsseilta. Sodan hirveydet vaikuttivat niin syvästi asujaimistoon, että vanhat muurit ja muut rakennukset kadottivat entiset nimensä ja ne tunnettiin ”ruotsalaisten muureina”. Tähän vaikutti se, että autioituneille maille muutti asukkaita Brandenburgin ulkopuolelta, muun muassa Holsteinista. Sama ilmiö esiintyi muuallakin Saksassa. Perikato sai myöhemmin myyttiset mittasuhteet kansan mielessä.Clark s. 36. Fredrich Wilhelmin tuoma suuruuden aika oli sen vastakohta: historiankirjoituksessa korostettiin vielä 1800-luvun lopullakin, kuinka ”harvoin historiassa lankeaa yhtä kirkas valo niin synkkien varjojen jälkeen”.Erdmannsdörfer s. 481: "Nicht häufig tritt in der Geschichte so helles Licht neben so dunkeln Schatten, wie in der Regierung des Kurfürsten F.W. neben seines Vaters."
Fredrich Wilhelm vietti suurimman osan lapsuudestaan Küstrinin (nyk. Kostrzyn Puola) linnoituksessa, johon hänet oli lähetetty sotaa pakoon. Nuori vallanperijä sai koulutuksen kielissä sekä teknisissä taidoissa piirustuksessa, geometriassa ja linnoitusopissa.Clark s. 38. Opintojen lomassa hän osallistui metsästykseen. Friedrich Wilhelmille opetettiin myös puolaa, jotta hän kykenisi hoitamaan suhteita Puola-Liettuan kuninkaan kanssa, jonka läänitykseen Preussin herttuakunta kuului.Clark s. 39.
Vuonna 1634 ruotsalaiset ja Habsburgien keisarilliset sotajoukot hävittivät yhä vuorotellen Brandenburgia. Kun yhteenotot kiihtyivät ja ruhtinaskunnassa levisi kulkutauteja, päätettiin 14-vuotias Friedrich Wilhelm siirtää sukulaistensa luo rauhaisaan Hollannin tasavaltaan, jossa hän vietti seuraavat neljä vuotta.Clark s. 39–40. Oppivuodet Alankomaissa vahvistivat Friedrich Wilhelmin kalvinistista uskonkäsitystä. Hän oli ensimmäinen Brandenburgin vaaliruhtinas, jonka molemmat vanhemmat olivat kalvinisteja. Hänen isoisänsä Juhana Sigismund oli kääntynyt luterilaisesta kalvinistiksi vuonna 1618.Clark s. 40.
Alankomaissa Friedrich Wilhelm omaksui paikallisen kielen ja opiskeli lakia, historiaa ja politiikkaa Leidenin yliopistossa, joka oli kuuluisa uusstoalaisuudestaan. Tämä vaikutti suuresti prinssin käsityksiin vallankäytöstä: opetuksessa painotettiin lainmukaisuutta, valtion asemaa järjestyksen takaajana ja hallitsijan velvollisuuksia. Alankomaat oli tuolloin taistellut itsenäisyydestään menestyksellisesti yli kuusikymmentä vuotta Espanjaa vastaan. Tämä oli pakottanut hollantilaiset kehittämään modernin, järjestäytyneen armeijan, jota Friedrich Wilhelmin oli mahdollista tarkkailla läheltä.Clark s. 40–41. Koko valtakautensa ajan Friedrich Wilhelm pyrki uudistamaan ruhtinaskuntaansa ja sen armeijaa Hollannissa näkemänsä esimerkin mukaan.Clark s. 41.
Valtakausi pienoiskuva|294x294px|Brandenburgin vaaliruhtinas Friedrich Wilhelm, Mathias Czwiczek 1642. thumb|Friedrich Wilhelm, Frans Luycxin maalaus n. 1650.|263x263px Friedrich Wilhelm seurasi isäänsä Brandenburgin hallitsijana vuonna 1640. Valtakaudellaan hän ryhtyi aktiiviseen ja opportunistiseen ulkopolitiikkaan ja uudisti maansa armeijan ja talouden perusteellisesti.
Vaaliruhtinas oli monarkin itsevaltiuden kannattaja, joka taisteli säätyjen valtaa vastaan ja keskitti Brandenburg-Preussin hallinnon.Schoeps s. 31. Hän oli harras kalvinisti, joka uskoi saaneensa valtansa Jumalalta.Schoeps s. 33. Friedrich Wilhelm halusi tehdä maastaan ”suurenmoisen” (), mikä vaati maantieteellisesti hajanaisen personaaliunionin valtioelämän keskeisten osasten yhdenmukaistamista.
Ulkopolitiikka Friedrich Wilhelmin motto kuului: ”Rauha ravitsee, sota kuluttaa.” Koska kuningas oli saanut valtansa Jumalalta, tuli hänen hallita kymmenen käskyn mukaisesti ja varjella ja levittää puhdasta oppia.Schoeps s. 33–34. Käytännössä Friedrich Wilhelm ei kuitenkaan voinut seurata mottoaan ja lähetyskäskyään. Hallitsijatestamentissaan hän ohjeistaa poikaansa, ettei suurissakaan vaikeuksissa tule pysyä vaiti, koska muuten oma maa muuttuu näyttämöksi, ”jolla näytellään tragediaa”.Schoeps s. 34. Testamentin perusteella Friedrich Wilhelmin on tulkittu olleen realisti, joka ymmärsi, ettei saksalainen pikkuvaltio voisi ratkaista sodan ja rauhan kysymyksiä yksin ja että sen arvovalta edellyttäisi voimaa ja tahtoa käyttää sitä.Schoeps s. 34. Schoeps lainaa Fritz Hartungia (Handbuch für den Geschichtslehrer, 5. osa, Leipzig 1932).
Friedrich Wilhelmin onnistui estää Ruotsia saamasta koko Pommeria, johon hänellä oli perintöoikeus,Schoeps s. 29. kolmikymmenvuotisen sodan vuonna 1648 päättäneessä Westfalenin rauhassa. Rauhassa Brandenburgille luovutettiin vähäarvoisia osia Taka-Pommerista. Fredrik Vilhelm sai lisäksi ranskalaisten myötävaikutuksella korvaukseksi Camminin, Halberstadtin, Magdeburgin ja Mindenin hiippakunnat. Magdeburg tosin siirtyi Brandenburgille vasta vuonna 1680, jolloin hiippakunnan hallitsija, saksilainen prinssi August kuoli.
Pohjan sodassa vuosina 1655–1661 Friedrich Wilhelm hankki Preussin herttuakunnalle itsenäisyyden. Brandenburg taisteli aluksi Ruotsin puolella Puolaa vastaan ja voitti ruotsalaisten kanssa Varsovan taistelun vuonna 1656, mutta vaihtoi sitten leiriä. Olivan rauha vuonna 1660, joka päätti sodan Brandenburgin osalta, irrotti lopullisesti Preussin Puolan lääninherruudesta.Schoeps s. 30. Tämän jälkeen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari oli Friedrich Wilhelmin ainoa lääninherra.
Ranskan–Hollannin sodassa vuosina 1672–1679 Brandenburg soti ensin Ranskaa vastaan, mutta siirtyi tukemaan Ludvig XIV:tä turvatakseen maaomistuksensa Klevessä. Friedrich Wilhelm saavutti sodassa sotilaallista mainetta, kun brandenburgilaiset löivät ruotsalaiset joukot Fehrbellinin taistelussa vuonna 1675. Jo aikalaiset ylistivät taistelua legendaariseksi − Friedrich Wilhelm itse piti sen lopputulosta Jumalan tahtona. Fehrbellinin taistelun jälkeenFriedrich Wilhelmiä alettiin kutsua ”Suureksi vaaliruhtinaaksi”. pienoiskuva|223x223px|Vaaliruhtinas Friedrich Wilhelm, Gedeon Romandon 1687-1688.
Uudistukset Friedrich Wilhelmin valtakaudella Brandenburg muuttui sotilasvaltioksi. Sen sotaväki käsitti rauhan aikana 20 000 sotilasta (vaaliruhtinaan kuollessa 30 000). Armeija oli suuri maan väkilukuun nähden, vaikutti yhteiskunnan kehitykseen ja teki Brandenburgista varteenotettavan sotilasmahdin Euroopassa. Suuren ammattiarmeijan ylläpito oli mahdollista vain ulkomaiden suoralla tuella, minkä vuoksi Brandenburg oli ulkopolitiikassaan riippuvainen ulkovalloista.
Säätyvallan mureneminen oli valtakauden huomattavin kehityssuunta. Säätyjen valtaoikeudet olivat lähtöisin 1500-luvulta ja perustuivat ennen kaikkea tiukasti varjeltuun veronkanto-oikeuteen. Käännekohta olivat Brandenburgin vuoden 1654 maapäivät, jotka jäivät lajissaan viimeisiksi. Kysymys oli valtaisan armeijan rahoituksesta. Pohjan sota oli syttynyt Puolan ja Venäjän välille, ja vastapalvelukseksi privilegioidensa tunnustamisesta säädyt myönsivät Friedrich Wilhelmille 530 000 taaleria ja armeijan ylipäällikkyyden. Tästä eteenpäin Friedrich Wilhelm käytti kreivikunnassaan kiistatta ylintä taloudellista valtaa, joka ulottui epäsuorasti kaupunkienkin verotukseen.
Friedrich Wilhelm tukeutui vallan keskittämisessä maansa junkkereihin, jotka omaksuivat sotilasaatelin roolin yhteiskunnan militarisoituessa. Korvaukseksi sotaylijohdon ja veronkannon siirtymisestä valtiolle junkkereille myönnettiin verovapaus ja lähes täysi oikeudellinen kontrolli talonpoikiinsa nähden. Lisäksi kiellettiin aatelismaan myyminen aatelittomille, jotta Brandenburgin armeija saisi riittävästi upseeriainesta.
Talousuudistuksissaan Friedrich Wilhelm sovelsi Alankomaissa tasavallassa oppimaansa esimerkkiä. Valtio otti talouselämän suojelukseensa: ammattitaitoisia työläisiä houkuteltiin ulkomailta ja tuotantoa tuettiin valtionavustuksin. Armeijan varustelu vaati teollisuutta ja tarjosi sen tuotteille markkinat. Brandenburgissa ei ollut nimeksikään porvaristoa, mitä epäkohtaa paikkasivat vierasmaalaiset siirtolaiset. Merkittävä ryhmä olivat Ranskan hugenotit, joita muutti Nantesin ediktin peruuttamisen jälkeen Berliiniin useita tuhansia, mahdollisesti 20 000–30 000. Hugenotit perustivat Brandenburgin tekstiiliteollisuuden. Myös juutalaisia käsityöläisiä ja kauppiaita siirtyi Brandenburgiin, minkä mahdollisti Friedrich Wilhelmin uskonnollinen suvaitsevaisuus. Suuren vaaliruhtinaan kuollessa vuonna 1688 Brandenburgin väkiluku oli jälleen kasvanut noin 1,5 miljoonaan.
Brandenburgin hajanaiset maaomistukset sijaitsivat Saksan jokien pääväylien varrella, mitä Fredrik Vilhelm pyrki hyödyntämään kaupankäynnissä. Hänen valtakautensa suuri rakennushanke oli Oderin ja Elben yhdistäminen kanavalla, minkä ansiosta Berliinistä voitiin kuljettaa kauppatavaraa Pohjanmerelle maksamatta tullia Ruotsille Stettinissä tai Tanskalle Juutinraumassa.
Avioliitot ja lapset pienoiskuva|Friedrich Wilhelm I:n (1620-1688) ja vaaliruhtinatar Luise Henrietten (1627-1667) yhteismuotokuva, Gerrit van Honthorst, 1647.|244x244pxpienoiskuva|200x200px|Friedrich Wilhelmin häät Haagissa vuonna 1646 Nassaun prinsessa Luise Henrietten kanssa, Johannes Mytens.Friedrich Wilhelmin ensimmäinen aviopuoliso oli Nassaun prinsessa Luise Henriette (1627–1667), joka oli Oranje-Nassaun herttua Frederik Hendrikin ja kreivitär Amalia of Solms-Braunfelsin tytär. He avioituivat avioituivat Haagissa 7. joulukuuta vuonna 1646.
Heille syntyi kuusi lasta:
Wilhelm Heinrich (1648–1649), kuoli alle 2-vuotiaana Brandenburgin vaaliruhtinas Karl Emil (1655–1674), kuoli 19-vuotiaana Brandenburgin vaaliruhtinas ja Preussin kuningas Fredrik III/I (1657–1713) Amalia (1664–1665), kuoli alle 2-vuotiaana Heinrich (1664–1664), kuoli alle vuoden ikäisenä Brandenburgin prinssi Ludwig (1666–1687), avioitui Ludwika Karolina Radziwiłłin kanssa, kuoli 21-vuotiaana pienoiskuva|191x191px|Toinen puoliso herttuatar Dorothea Sophie von Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg.Toisen avioliittonsa Fredrik Vilhelm solmi Gröningenissä 14. kesäkuuta vuonna 1668 Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin herttuattaren Dorothea Sophien (1636–1689) kanssa, joka oli Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin herttua Philipin ja Sophie Hedwig von Sachsen-Lauenburgin tytär. Dorothea Sophie oli itsekin jo leski ja 31-vuotias.
Heille syntyi seitsemän lasta:
Brandenburg-Schwedtin rajakreivi Philipp Wilhelm (1669–1711) Maria Amalia (1670–1739)