Imeläkurjenherne (Astragalus glycyphyllos) on Euroopassa kasvava hernekasvi. Suomessa laji on harvinaisuutensa vuoksi luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.
Ulkonäkö ja koko Imeläkurjenherne kasvattaa rennon, 50–150 cm pitkän kaljun varren. Lehdet ovat 3–7-parisia. Lehdykät ovat 2–4 cm pitkiä, soikeita tai puikeita. Kukintoperä on noin puolet tukilehden pituudesta. Kukinto on tiheä keltavihreä terttu. Kukan verhiö on kalju ja liuskat ovat kapeita. Hedelmä on 3–4 cm pitkä, kapea, kaareva ja kaksilokeroinen palko. Imeläkurjenherne kukkii kesä-heinäkuussa.Retkeilykasvio 1998, s. 274. pienoiskuva|vasen|Palkoja ja siemeniä.
Levinneisyys Imeläkurjenhernettä tavataan lähes koko Manner-Euroopassa Iberian niemimaata, Irlantia ja pohjoista Fennoskandiaa ja Pohjois-Venäjää lukuun ottamatta. Kasvia tavataan myös Kaukasuksella ja Turkissa. Yhdysvaltoihin laji on levinnyt ihmisen mukana.Den virtuella floran: Sötvedel Viitattu 19.12.2009.
Suomessa imeläkurjenhernettä tavataan luonnonvaraisena Lounais-Suomessa Kiskon ja Suomusjärven alueella. Tulokaslajina sitä on tavattu muun muassa Tampereelta, Porista ja Kotkasta. Uudeltamaalta laji tunnetaan Sipoonkorvesta.Honkanen 2007, s. 9–10.
Elinympäristö Suomessa imeläkurjenherneen kasvupaikat ovat valoisissa metsissä, joihin se on mahdollisesti tuotu riistan rehukasvina. Muut kasvupaikat ovat lähinnä satamien painolastipaikkoja.
Käyttö Imeläkurjenhernettä on ainakin Ruotsissa viljelty karjan ja hevosten rehuksi. Sitä lienee käytetty myös riistan rehukasvina.
Lähteet Honkanen, Jarmo: Sipoonkorven virkistyskäytön kehittäminen. Ulkoilureittisuunnitelma ja luontoselvitys. Sipoo 2007. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
Aiheesta muualla Kasviatlas 2020: Imeläkurjenherneen levinneisyys Suomessa.
Luokka:Kurjenherneet Luokka:Suomen äärimmäisen uhanalaiset kasvit