Hietamäen kappeli oli Laajoen varressa nykyiseen Mynämäkeen kuuluvan Mietoisten Hietamäen kylässä sijainnut puinen kirkkorakennus. Kappeli oli rakennettu kylän länsilaidalle Kappelinmäelle, jonka rinteeseen oli haudattu vainajia jo rautakaudella. Itse kappeli mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1366, vaikka seurakunta lieneekin tätä vanhempi. Kappelin käyttö väheni ja kirkkomaahan hautaaminen lopetettiin Mietoisten kirkon valmistuttua 1600-luvulla. Viimeinen kirkollinen toimitus Hietamäen kappelissa pidettiin vuonna 1731, ja sitten kappeli jäi lahoamaan paikalleen. Osa esineistöstä siirrettiin Mynämäen ja Mietoisten kirkkoihin. Kappelin ja sen kirkkotarhan jäänteetkin tuhoutuivat lopullisesti 1920-luvulla, kun paikasta tuli soranottoalue. Kappelimäen etelälaidalle on kuitenkin 1950-luvulla pystytetty kivistä muurattu kappelin muistomerkki ja sen juurella on myös pidetty jumalanpalveluksia.
Kappelin alueella on tehty arkeologisia kaivauksia, joissa on löytynyt muun muassa rahoja ja luita sekä muuta esineistöä. Vanhaa esineistöä siirrettiin jo 1700-luvulla todennäköisesti Mietoisten ja Mynämäen kirkkoihin, joissa niitä on edelleen.
Historia Esihistoria
Hietamäen kylän alueella sijaitsi asutus- ja kauppapaikka ilmeisesti jo rautakaudella.Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 17 Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirjassa vuonna 1887 julkaistun Juho Sjörosin artikkelin mukaan kappelin läheisyydessä, samalla Kappelinmäellä, on ollut lukuisia muinaishautoja. Mäen kaakkoislaidalla on ollut parikymmentä hautapaikkaa ja pohjoisrinteessä pitkä hautasarja, ainakin kolmekymmentä yksittäistä muinaishautaa.Sjöros: Muinaismuistoja Mynämäen kihlakunnasta, s. 99 Maankohoamisen perusteella ne kaikki on ajoitettu aikaisintaan rautakautisiksi. Hietamäen kappeli on siis ilmeisesti pystytetty paikalle, jota on pidetty pyhänä jo esihistoriallisena aikana.Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 28–29 Varhaisia kirkkoja on rakennettu Vakka-Suomen alueella muutenkin vastaaville paikoille, sillä esimerkiksi Laitilan Untamalan sekä Kalannin ja Vehmaan kirkot on ilmeisesti perustettu rautakautisten kalmistojen sijoille.Jukka Vehmas: Vakka-Suomi asutetaan, s. 106. Teoksessa: Suikkanen, Santamala & Liippo (toim.) Vakka-Suomi: merestä maaksi
Rautakaudella Kappelinmäki oli aivan meren rannalla, Mynälahden pohjukassa ja Laajoen suulla.Herrala: Kokonaan kadonnut kappeli, s. 9–10 Mynämäen kirkon alue oli jo tuolloin jäänyt maankohoamisen vuoksi Mynäjoen Raukkaan kosken yläpuolelle. Siksi Mynälahden kaupallisen ja vanhimman kirkollisen keskuksen on ajateltu olleen nykyisen Hietamäen ja siitä noin kilometrin verran kaakkoon sijaitsevien Pyheen ja Valaskallion kylien alueella.Kari Uotila: Arkeologian tavoitteena tuhat vuotta kartanon historiaa, s. 47. Teoksessa: Nurminen (toim.): Saaren kartano Mynämäellä Kaikkien näiden kylien alueilta on myös tehty 800-luvun viikinkiajan esinelöytöjä.Jukka Vehmas: Vakka-Suomi asutetaan, s. 103. Teoksessa: Suikkanen, Santamala & Liippo (toim.) Vakka-Suomi: merestä maaksiKauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 9–10, 12
Kappelin aika
Alun perin Hietamäki on ollut ilmeisesti itsenäinen seurakunta, mutta sen arvellaan menettäneen itsenäisyytensä ja muuttuneen Mynämäen kappeliseurakunnaksi jo 1300-luvulla.Herrala: Kokonaan kadonnut kappeli, s. 9Rinne: Turun tuomiokirkko keskiaikana III, s. 212–213Anu Lahtinen: Saaren kartano Flemingin suvun hallussa, s. 49. Teoksessa: Nurminen (toim.): Saaren kartano Mynämäellä Teoksessa Muinainen Kalanti ja sen naapurit arvioidaan, että ensimmäinen puukirkko on voitu rakentaa Hietamäkeen jo 1200-luvulla.Veijo Kaitanen: Korpipoluilta maanteille, luonnonsatamista markkinapaikkoihin, s. 155–156. Teoksessa Kaitanen, Laukkanen & Uotila (toim.): Muinainen Kalanti ja sen naapurit Ensimmäinen kirjallinen maininta Hietamäen seurakunnasta on Turun tuomiokirkon Mustassakirjassa vuodelta 1366.Lahtinen: Mietoinen ja muu maailmaMietoisten kappeliseurakunta: Mietoisten kirkko Arvellaan, että Hietamäessä on ollut puurakenteinen, Pyhälle Jaakobille omistettu kappelikirkko viimeistään keskiajan lopulla.Toivonen: Kuinka silkkiperhosen toukka Mietoisten kirkkoon eksyi Kappeli oli rakennettu vilkkaan kauppapaikan läheisyyteen ja siellä pidettiin jumalanpalveluksia toripäivinä ja kaikkina juhlapäivinä.Herrala: Kokonaan kadonnut kappeli, s. 11Hallenius: Wirmoënsis in Finlandia territorii memorabilia continens, suomennoksen s. 20 Kappelin vaiheista seuraavan kahdensadan vuoden aikana ei ole tietoa, sillä seuraavan kerran Hietamäen kappeli mainitaan vasta 1558, kun Kustaa Vaasa takavarikoi kirkon omaisuutta. Muun muassa kirkkohopeita menetettiin kruunulle. Lähteiden mukaan Hietamäen kappelin hopeisia ehtoollisvälineitä ei kuitenkaan takavarikoitu, kullattua hopeista ehtoolliskalkkia lukuun ottamatta.Sjöros: Muinaismuistoja Mynämäen kihlakunnasta, s. 114Herrala: Kokonaan kadonnut kappeli, s. 11–12Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 67Riska: Mynämäen rovastikunta, s. 71
pienoiskuva|Osa maanmittari Olof Mörtin piirtämästä tiluskartasta vuodelta 1687. Kappeli sijaitsee kuvan vasemmassa alalaidassa, Kappelimäen eteläpäässä. Mäki on kartassa nimetty Hietamäeksi (). Kartan keskellä kulkee Laajoki, ja sen länsirannalla ovat Hietamäen kylän ja itärannalla Ravean kylän talot.
Ei ole tiedossa, onko 1500-luvulla käytössä ollut sama rakennus kuin 1300-luvulla.Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 41 On kuitenkin erittäin todennäköistä, että ainakin myöhemmät, 1700- ja 1800-luvun kuvaukset kappelista koskevat jossakin vaiheessa paikalle rakennettua toista puukirkkoa. Suomen keskiaikaisiin kirkkoihin perehtynyt tutkija Markus Hiekkanen toteaa, että useimmissa seurakunnissa kirkkosukupolvia on täytynyt olla useampia kuin yksi, päinvastoin kuin yleensä esitetään. Historiallisia ja arkeologisia tietoja keskiajan puukirkoista on kuitenkin erittäin vähän.Hiekkanen: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 16–19
Koska myös Hietamäestä kertovia lähteitä on hyvin vähän, kirkkorakennuksia ei ole voitu luotettavasti ajoittaa. Mynämäen nykyisen seurakunnan neljästä vanhasta kappelista Hietamäen 1920-luvulla tuhoutunut kappelirakennus oli lähteiden mukaan kuitenkin todennäköisesti vanhin. Sjörosin mukaan vuonna 1643 valmistunut Mietoisten kappelikirkko ja Karjalan kappeli olivat nimittäin Hietamäen silloista kirkkorakennusta nuorempia. Toisaalta Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius kirjoitti 1780-luvulla, että Mietoisten kappeli olisikin ollut silloista Hietamäkeä vanhempi, mutta myöhempien lähteiden mukaan tulkinta on todennäköisesti virheellinen. Vehmalaisten kappeli oli kuitenkin kappeleista selvästi nuorin, sillä se oli vihitty käyttöön vasta Lizeliuksen aikana, vuonna 1771.Sjöros: Muinaismuistoja Mynämäen kihlakunnasta, s. 114–115Suomen Sukututkimusseura: MynämäkiLahtinen: Seurakunta-historia
Kirkkorakennuksen ja kirkkotarhan lisäksi Hietamäen omaisuuteen on kirkkojen maaomistuksia tutkineen Väinö Voionmaan mukaan ilmeisesti kuulunut myös Saaren kylässä sijainnut Vähä-Saaren tila. Vähä-Saari ei ole ollut kirkon pappila vaan kirkolle kuuluvaa omaisuutta, joka on vain luovutettu papiston käyttöön. Tila siirtyi ilmeisesti 1300-luvulla Mynämäen kirkon hallintaan, kun Hietamäen seurakunta muuttui kappeliksi.Voionmaa: Keskiaikaisten maaseutukirkkojemme maanomistukset, s. 17–20 Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 42 Kun kirkon omistus peruutettiin Västeråsin valtiopäivien päätöksellä 1529, Vähän-Saaren ja läheisen Ison-Saaren tilat yhdistettiin nykyiseksi Saaren kartanoksi. Tämän jälkeen kartano toimi kuninkaankartanona.Anttila: Saaren kartano on historiantutkijoiden aarreaittaPerälä: Mynämäki 1260–1960, s. 178
Kappeli häviää
Kun Mietoisten kirkko valmistui 1643, Hietamäen kappeli jäi vähemmälle käytölle, ja samoihin aikoihin myös Hietamäkeen hautaaminen lopetettiin.Kauko-Vainio: Mietoisten kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 58 Kirkon kappalainen jopa kielsi kappelin käytön, jottei seurakunnan papeille koituisi liikaa töitä. Kappelissa pidettiin silti jumalanpalveluksia apostolien päivinä ja joka toinen keskiviikko; tosin lopulta kappelia käytettiin sen huonon kunnon vuoksi vain kesäisin.Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 250 Hietamäen kappeli lakkautettiin lopullisesti vuonna 1702, mutta viimeinen kirkollinen toimitus järjestettiin Gregorius Halleniuksen vuonna 1738 julkaistun väitöskirjan mukaan "apostolien Simonin ja Juudaan päivänä", 28. lokakuuta 1731, jolloin kappelissa saarnasi silloinen Mynämäen kappalainen Gustaf Pacchalenius. Samoihin aikoihin lopetettiin myös kirkkomaahan hautaaminen. Viimeinen Hietamäkeen haudattu vainaja oli kappelin pitkäaikainen kirkonisäntä, talonpoika Johannes Anttila, jonka hauta jäi sukulaisten pyynnöistä huolimatta siunaamatta kolmeksi vuodeksi kappalaisen antaman käyttökiellon takia.Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 251 Lizelius puolestaan kuvaa Tiedustus-kirjassaan kappelin viimeisiä vaiheita seuraavasti:
pienoiskuva|Mietoislaisen Anton Erland Sunellin piirros Hietamäen kappelin raunioista 1880-luvulla. Kuva on Juho Sjörosin teoksesta.
pienoiskuva|Kappelinmäki venäläisten sotilaskartoittajien kartoittamassa topografikartassa vuodelta 1881. 1920-luvulla valmistunut Uudenkaupungin rata on lisätty alkuperäiseen karttaan myöhemmin. Pyheen kylä ("Puho") näkyy kartan kaakkoiskulmassa, Valaskallion kylä sijaitsee siitä etelään.
Hirsistä salvotun rakennuksen ikkunat olivat vuonna 1731 rikki ja nurkat olivat lahonneet, joten vesi ja lumi pääsivät satamaan sisään. Silti kappelin läheisyydessä asuneet olivat saman vuoden piispantarkastuksessa anoneet, että saisivat edelleen käyttää kappelia kirkkona. Koska kappelia ei ollut vuoden 1701 jälkeen enää korjattu, pyyntö kuitenkin evättiin.Perälä: Mynämäki 1260–1960, s. 249 Halleniuksen väitöskirjan aikaan, vuonna 1741, talonpojat viettivät edelleen kappelinsa muistojuhlaa Jaakon päivänä, vaikka markkinat oli jo siirretty kylään. Tällöin kappeli oli Halleniuksen mukaan erittäin huonossa kunnossa. Sen katto oli rikki niin, että sadevesi pääsi sisään, ja seinät olivat kauttaaltaan lahonneet. Kirkkotarhan paikalla oli tie ja eläinten laidun. Kappelin kaksi kelloa olivat kuitenkin säilyneet paikoillaan, mitä Hallenius ihmetteli.
Mynämäen kirkonkokoukselle oli vuonna 1767 esitetty, että kappelin hirret myytäisiin polttopuiksi. Kokous ei tähän suostunut, vaan hirret jäivät lahoamaan, joten osa kirkon jäännöksistä oli nähtävissä vielä 1800-luvulla. Sjörosin mukaan kappelin alushirret olivat vuonna 1881 vielä paikoillaan, ja luoteisnurkassa hirsiä oli jäljellä vielä yli sylen (noin 2 metrin) korkeudelta. Kappelin lattia oli kuitenkin jo täysin maatunut, ja kappelin keskellä kasvoi korkeita tuuheita kuusia. Kirjan tietojen perusteella kappeli on ollut 44 jalkaa (noin 13 metriä) pitkä ja 30 jalkaa (noin 9 metriä) leveä ja siinä on ollut paanukatto.Sjöros: Muinaismuistoja Mynämäen kihlakunnasta, s. 113 Sjörosin arvelun mukaan kappelin vieressä on ollut myös puuaidan ympäröimä hautausmaa, jonka kooksi on myöhemmin arvioitu noin 24 x 29 metriä.Riska: Mynämäen rovastikunta, s. 72 Tämän tarkempia tietoja kappelin ulkonäöstä ei ole.
Soranotto oli aloitettu alueella jo Sjörosin aikaan, ja sen yhteydessä oli noin 16 metrin etäisyydellä kappelista löytynyt luita ja ruumisarkun palasia. Kappelin viimeiset jäännökset tuhoutuivat 1920-luvulla Uudenkaupungin rataa rakennettaessa, jolloin myös kappelin paikalle kaivettiin laaja soranottoalue. Kun rata vihittiin käyttöön, Hietamäen aseman läheisyydessä havaittiin ratapenkereessä vainajien jäänteitä. Muinaistieteellinen toimikunta kielsi soranoton alueelta kokonaan, ja kappelin alueella aloitettiin kaivaukset.Anu Lahtinen: Rekikyydistä henkilöautoon – Mietoisten liikenteen ja tielaitoksen historiaa, s. 131. Teoksessa: Kauko-Vainio & Kairavuo (toim.) Mietoinen ajan aallokossa Silloin kappelista oli jäljellä enää kivijalka ja muutama seinähirren pätkä.
Arkeologiset löydöt ja esineistö