Funktionalismi viittaa yleisesti filosofiassa funktionaaliseen eli toiminnalliseen selittämiseen. Nykyaikaisessa mielenfilosofiassa se on fysikalistinen teoria, jonka mukaan henkiset tilat (uskomukset, halut, kiputilat yms.) määrittyvät pelkästään niiden toiminnallisen roolin kautta, eli niiden kausaalisista suhteista muihin henkisiin tiloihin, aistisyötteisiin ja käyttäytymisvasteisiin. Tämän vuoksi henkisten tilojen katsotaan olevan monitoteutuvia, toisin sanoen ne voivat toteutua hyvinkin erilaisissa järjestelmissä, ihmisten lisäksi mahdollisesti esimerkiksi ulkoavaruuden olioissa ja tietokoneissa, kunhan järjestelmät suorittavat tarpeelliset toiminnot.

Funktionalismi on kehittynyt paljolti vastauksena identiteettiteorialle ja behaviorismille. Vaikka funktionalismissa on etunsa, sitä vastaan on suunnattu useita erilaisia argumentteja, joiden mukaan se on riittämätön mielenteoria.

Monitoteutuvuus

Ajatus monitoteutuvuudesta on keskeinen osa joitakin funktionalistisia näkemyksiä. Koska standardien funktionalististen teorioiden mukaan henkiset tilat vastaavat toiminnallisia rooleja, ne voitaisiin selittää ilman että ne toteuttavaan fysikaaliseen välineeseen (esim. aivot, neuronit, jne.) tarvitsee kiinnittää mitään huomiota; funktionalismin mukaan on riittävää tutkia korkeamman tason kognitiivisia järjestelmiä. Koska henkiset tilat eivät rajoitu mihinkään tiettyyn järjestelmään, ne voitaisiin toteuttaa monella eri tavalla, mukaan lukien ei-biologiset järjestelmät, kuten tietokoneet. Toisin sanoen piihin perustuvalla koneella voisi periaatteessa olla samanlaista henkistä elämää kuin ihmisillä, mikäli sen kognitiivinen järjestelmä toteuttaisi vaaditut toiminnalliset roolit. Näin henkiset tilat, kuten kipu, olisivat kuten esimerkiksi venttiili, joka voi olla tehty muovista, metallista tai jostain muusta materiaalista, kunhan se toteuttaa vaaditun toiminnallisen roolin (esim. nesteen kulun kontrollointi avaamalla ja sulkemalla putki tarvittaessa).

On kuitenkin esitetty funktionalistisia teorioita, jotka yhdistyvät identiteettiteoriaan siinä, että ne kieltävät monitoteutuvuuden. Tällaisia FST-teorioita (Functional Specification Theories; Levin, § 3.4) ovat kehittäneet tunnetuimpina David Kellogg Lewis (1980) ja David Malet Armstrong (1968). FST-teorioiden mukaan henkiset tilat ovat toiminnallisten roolien toteuttajia, eivät toiminnallisia rooleja itsessään. Esimerkiksi uskomus on mikä tahansa aivo- tai neurologinen prosessi joka toteuttaa uskomustoiminnon. Näin FST-teoriat, päinvastoin kuin standardit funktionalistiset teoriat (Functional State Identity Theories), eivät salli henkisten tilojen monitoteutuvuutta, koska se tosiseikka että henkiset tilat toteutuvat juuri aivoissa on oleellinen. Taustalla on usein se ajatus, että jos kohtaisimme avaruusolioita joiden kognitiivinen järjestelmä koostuisi huomattavan erilaisesta aineesta kuin ihmisillä (esim. perustuisi piihin) mutta suorittaisi samat toiminnot kuin ihmisten henkiset tilat (esim. oliot huudahtaisivat kivusta kun heitä pistettäisiin terävällä esineellä), sanoisimme, että niiden henkisten tilojen tyypit olisivat kenties samankaltaisia kuin meidän, mutta liian erilaisia jotta niiden voisi sanoa olevan samoja. Joidenkin mukaan tämä voi olla epäedullista FST-teorioiden kannalta. Esimerkiksi yksi Hilary Putnamin (1960, 1967) argumenteista omalle funktionalismilleen perustuu siihen intuitioon, että tällaisilla avaruusolioilla olisi samat henkiset tilat kuin ihmisillä, ja että standardin funktionalismin monitoteutuvuus tekee siitä ”paremman mielenfilosofisen teorian”.

Funktionalismin muodot

Konefunktionalismi

Funktionalismi voidaan esittää useassa eri muodossa. Ensimmäisen funktionalistisen teorian mielestä esitti Hilary Putnam (1960, 1967). Tämä muotoilu, jota nykyään kutsutaan konefunktionalismiksi (engl. machine-state functionalism), sai innoituksensa niistä yhtäläisyyksistä, joita Putnam ja monet muut havaitsivat mielen ja Alan Turingin kehittämien teoreettisten koneiden tai tietokoneiden (universaali Turingin kone), jotka kykenevät suorittamaan mitä tahansa algoritmeja, välillä.

pienoiskuva|Taiteellinen esitys Turingin koneesta. Turingin konetta voidaan havainnollistaa äärettömän pitkällä nauhalla, joka on jaettu neliön muotoisiin osiin (muisti), ja jota lukee laatikonkaltainen lukulaite, joka lukee yhden neliön kerrallaan. Jokainen neliö on joko tyhjä (B) tai siinä on luku 1. Nämä toimivat syötteenä. Mahdolliset tulosteet ovat:

Pysähdy: älä tee mitään. R: siirry yksi neliö oikealle. L: siirry yksi neliö vasemmalle. B: tyhjennä neliö. 1: tyhjennä neliö ja kirjoita siihen 1.

Yksinkertainen esimerkki Turingin koneesta joka lukee nauhalta kolme tyhjää neliötä, kirjoittaa sille merkkijonon 111 ja pysähtyy, määräytyy seuraavan taulukon perusteella:

Tila yksi Tila kaksi Tila kolme Luettu: B kirjoita 1; pysy tilassa yksi kirjoita 1; pysy tilassa kaksi kirjoita 1; pysy tilassa kolme Luettu: 1 siirry oikealle; siirry tilaan kaksi siirry oikealle; siirry tilaan kolme [pysähdy]

Tämä taulukko määrittää, että jos kone on tilassa yksi ja lukee tyhjän neliön (B), se tulostaa neliöön 1:n ja pysyy tilassa yksi. Jos se on tilassa yksi ja lukee 1:n, se siirtyy yhden neliön oikealle ja siirtyy samalla tilaan kaksi. Jos se on tilassa kaksi ja lukee B:n, se tulostaa 1:n ja pysyy tilassa kaksi. Jos se on tilassa kaksi ja lukee 1:n, se siirtyy yhden neliön oikealle ja siirtyy samalla tilaan kolme. Jos se on tilassa kolme ja lukee B:n, se tulostaa 1:n ja pysyy tilassa kolme. Lopulta, jos se on tilassa kolme ja lukee 1:n, silloin se pysähtyy.

Oleellinen seikka tässä on se, millainen luonne näillä Turingin koneen tiloilla on. Jokainen tila voidaan määritellä suhteessa muihin tiloihin sekä syötteisiin ja tulosteisiin. Esimerkiksi tila yksi on yksinkertaisesti tila, jossa kone merkin B luettuaan tulostaa 1:n ja pysyy tässä tilassa, ja merkin 1 luettuaan siirtyy yhden askeleen oikealle ja siirtyy toiseen tilaan. Tämä on tilan yksi toiminnallinen määritelmä; tämä on sen kausaalinen rooli koko järjestelmässä. Koneen toteutuksen yksityiskohdat ja materiaali josta se koostuu eivät ole lainkaan merkitseviä tältä kannalta.

Konefunktionalismin mukaan henkisten tilojen luonne on aivan samanlainen kuin edellä kuvattujen konetilojen luonne. Aivan kuten tila yksi on yksinkertaisesti tila, jossa syötteellä B tapahtuu sitä ja sitä, samalla tavalla kiputila on tila, jossa henkilö huudahtaa ”auts”, hämmentyy, ihmettelee kivun syytä ja niin edelleen.

Psykofunktionalismi

Toinen funktionalismin muoto perustuu behaviorismin hylkäämiseen psykologiassa ja sen korvaamiseen empiirisillä kognitiivisilla malleilla mielestä. Tämä näkemys liitetään läheisimmin Jerry Fodoriin ja Zenon Pylyshyniin, ja sitä kutsutaan psykofunktionalismiksi.

Psykofunktionalismin perustava ajatus on, että psykologia on redusoimattomissa oleva tiede, eikä psykologisten teorioiden käyttämiä mielen entiteettejä ja ominaisuuksia voida määritellä uudestaan käyttämällä pelkästään ulkoisena käyttäytymisenä havaittavia taipumuksia. Psykofunktionalistien mukaan psykologiaan liittyy samanlaisia redusoimattomissa olevia teleologisia tai tarkoitusperään liittyviä selityksiä kuin esimerkiksi biologisiin tieteisiin. Näin esimerkiksi sydämen toiminto tai rooli on pumpata verta, munuaisen tehtävä on suodattaa sitä ja pitää yllä tiettyjä kemiallisia tasapainoja, ja niin edelleen — tieteellisessä selittämisessä ja taksonomiassa on kyse tästä. Voi olla olemassa lukematon määrä erilaisia toteutuksia näille mekanismeille, mutta tärkeää on vain se, mikä rooli niillä on biologiassa kokonaisuutena. Vastaavalla tavalla henkisten tilojen, kuten uskomusten ja halujen, roolin määräävät ne toiminnalliset tai kausaaliset roolit, jotka parhaat tieteelliset psykologiset teoriamme niille antavat. Jos jokin henkinen tila, jonka arkipsykologia olettaa (esimerkiksi hysteria), todetaan sellaiseksi ettei sillä ole mitään perustavanlaatuista roolia kognitiivisessa psykologisessa selittämisessä, silloin voidaan katsoa, ettei tällaista tilaa ole olemassa. Toisaalta, jos kognitiivinen psykologia katsoo, että jotkin entiteetit tai tilat ovat välttämättömiä inhimillisen käyttäytymisen selittämiseksi, silloin nämä tilat ovat olemassa, riippumatta siitä, esiintyvätkö ne arkipsykologiassa vai eivät.

Analyyttinen funktionalismi

Kolmas funktionalismin muoto on kiinnostunut teoreettisten termien merkityksestä yleensä. Tällainen näkemys liitetään läheisimmin David Kellogg Lewisiin, ja siihen viitataan usein analyyttisenä funktionalismina. Analyyttisen funktionalismin perusajatus on, että teoreettiset termit määrittyvät implisiittisesti niiden teorioiden kautta, joiden muotoiluissa ne esiintyvät. Tavallisten kielellisten termien, kuten ”uskomus”, ”halu” tai ”kipu”, tapauksessa ajatus on, että tällaiset termit saavat merkityksensä arkijärkemme arkipsykologian mukaisista niitä koskevista teorioista. Tällaiset termit ovat seuraavaa muotoa olevien käsiteanalyysien kohteita:

Henkinen tila M on tila jonka on aiheuttanut P ja joka aiheuttaa Q:n.

Esimerkiksi kiputila aiheutuu siitä, että henkilö esimerkiksi astuu nastaan, ja se saa hänet huudahtamaan kivusta. Tällaiset funktionaaliset määritelmät kausaalisten roolien kautta ovat analyyttisen funktionalismin mukaan analyyttisiä ja apriorisia totuuksia, jotka koskevat henkisiä tiloja ja niiden kuvaamia propositionaalisia asenteita. Oleellinen ero analyyttisen funktionalismin ja psykofunktionalismin välillä on siinä, että psykofunktionalismi painottaa laboratoriokokeiden ja -havaintojen merkitystä sen määrittämisessä, mitkä henkisiin tiloihin liittyvät termit ja käsitteet ovat aitoja ja mitkä toiminnot voidaan nähdä aidosti kontingentteina ja aposteriorisina.

Homunkulaarinen funktionalismi

Homunkulaarinen funktionalismi on enimmäkseen Daniel Dennettin kehittämä näkemys, jota on tukenut myös mm. William Lycan. Se kehittyi vastauksena Ned Blockin Kiina-aivot -nimellä tunnetulle ajatuskokeelle sekä John Searlen kiinalaisen huoneen argumentille, jotka suuntautuivat perinteisempiä funktionalismin muotoja vastaan. Se pyrkii voittamaan ne käsitteelliset vaikeudet, joihin funktionalismi ajatuskokeiden seurauksena joutui. Esimerkiksi Kiina-aivojen tapauksessa ajatuskokeessa kuvitellaan tilanne, jossa koko Kiinan kansa järjestäytyisi ikään kuin ”aivoiksi”: jokainen kiinalainen vastaisi eräänlaista ”neuronia”, jolla olisi tila ja yhteys toisiin kiinalaisiin. Kiinalaisneuronit saisivat toisiltaan syötteitä ja antaisivat tulosteita. Funktionalismin mukaan tällaisilla ”aivoilla” olisi mieli kaikkine kvalitatiivisine ja intentionaalisine ominaisuuksineen, koska kaikki vaadittavat funktionaaliset roolit olisi toteutettu. Tällaisilla aivoilla olisi propositionaalisia tiloja, ajatuksia ja tunteita.

Blockin mukaan tällainen on kuitenkin epäintuitiivista. Lisäksi asetelma tuo mukanaan mieli-mieli-supervenienssin: jotta systeeminen mieli voisi emergoitua korkeammalla tasolla, sen tulisi supervenioida yksilöiden mieliä. Tämä kuitenkin rikkoo erästä supervenienssin perustavaa ajatusta vastaan: sen mukaan mielen alueella ei voi tapahtua mitään muutoksia ilman jotain fysikaalisella alueella tapahtuvaa muutosta.

Koska mieli-mieli-supervenienssistä vaikutti tulleen hyväksyttävä näkemys funktionalistien keskuudessa, joidenkin mielestä vaikutti siltä, että ongelman voi ratkaista postuloimalla kokonaisen joukon hierarkkisia mielen tasoja, jotka ovat sitä vähemmän hienostuneita toiminnallisen organisaation ja fysikaalisen rakenteen puolesta, mitä alemmalle fysikaalis-mekaaniselle tasolle mennään (eli kohti neuroneita ja niiden ryhmiä). Tämä vertautuu homunculus-ajatukseen. Alemmilla tasoilla on siis henkisiä ominaisuuksia, jotka ovat yhä yksinkertaisempia ja vähemmän älykkäitä kuin ylempien tasojen henkiset ominaisuudet.

Funktionalismi ja fysikalismi