pienois|pysty|Albino Luciani vuonna 1932. Johannes Paavali I (alkuperäinen nimi Albino Luciani, 17. lokakuuta 1912 Forno d’ Canale (nykyinen Canale d’Agordo), Italian kuningaskunta – 28. syyskuuta 1978 Apostolinen palatsi, Vatikaanivaltio) oli katolisen kirkon johtaja eli paavi 33 päivän ajan vuonna 1978. Vatikaanin julkaiseman virallisen paaviluettelon mukaan hän oli järjestyksessä 263. paavi.
Nykyään Johannes Paavali I muistetaan lähinnä lyhyestä pontifikaatistaan ja yllättävästä kuolemastaan, joka synnytti kasan salaliittoteorioita. Useiden teorioiden mukaan paavi olisi murhattu. Johannes Paavali I:n paavikausi oli paaviuden historian lyhin sitten vuonna 1605 paavina olleen Leo XI:n.Heininen 2004, s. 164.
Johannes Paavali I:stä käytettiin usein nimeä ”hymyilevä paavi”. Yllättävän ja pikaisen kuolemansa takia hän jäi suuren yleisön muistiin vain inhimillisenä ja ystävällisenä miehenä, mitä hänelle annettu lempinimi kuvastaa. Johannes Paavali I on viimeisin italialaissyntyinen paavi.
Elämä ennen paaviutta
Albino Luciani syntyi vuonna 1912 Giovanni Lucianin ja Bortola Tacon perheeseen Dolomiittien etelärinteellä sijaitsevassa kylässä. Kasteen hän sai jo synnyinpäivänään kotona, koska hän oli vaarassa kuolla pian syntymänsä jälkeen. Perheeseen kuului neljä lasta: Albino, veli Edoardo, sisar Nina ja neljäs lapsi, veli Federico, joka kuoli pienenä. Perheen isä Giovanni Luciani oli ammatiltaan muurari, mutta perheen taloudellinen tilanne oli huono.Heininen 2004, s. 167.
Albino Luciani vietti nuoruusvuotensa pienessä kotikaupungissaan. Hänen lapsuusvuotensa osuivat ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin Lucianien perhe joutui kärsimään sotavuosien puutteesta. Tänä aikana nuori Albino Luciani oppi tuntemaan ahdingon ja köyhyyden hyvin läheisesti. Hänen kirkollinen kutsumuksensa sai alkunsa erään munkin ansiosta, kun hän oli kymmenvuotias, ja vuonna 1923 Albino Luciani astui Feltren kaupungissa sijaitsevaan pappisseminaariin.
Albino Luciani sai koulutuksensa pappisseminaareissa Bellunossa ja sai pappisvihkimyksensä vuonna 1935. Hänen isänsä Giovanni Luciani oli sosialisti, mutta ei kuitenkaan ryhtynyt vastustamaan poikansa kirkollista kutsumusta. Albino Luciani jatkoi pappisvihkimyksen jälkeen työtään kirkon piirissä jatkamalla opiskeluaan Roomassa. Rooman jälkeen hän palasi kotiseuduilleen, missä kirkollinen ura jatkui piispan apulaisena ja Bellunon seminaarin opettajana. Hänen opetusalueitaan olivat moraalinen ja dogmaattinen teologia, kanoninen laki ja taidehistoria.
Vuonna 1937 Albino Luciani nimitettiin gregoriaanisen seminaarin vararehtoriksi. Vuonna 1947 Rooman Paavillinen gregoriaaninen yliopisto palkitsi Lucianin myöntämällä hänelle tohtorinarvon teologiassa. Vuonna 1949 hän julkaisi kirjan Catechetica In Briciole. Samana vuonna hän oli myös organisoimassa Bellunon eukaristista kongressia.
Vuonna 1958 Lucianista tuli silloisen paavin Johannes XXIII:n päätöksellä Vittorio Veneton piispa. Hän sai virkansa 27. joulukuuta 1958 Pietarinkirkossa järjestetyssä seremoniassa, minkä jälkeen hän toimi yhdentoista vuoden ajan saamassaan tehtävässä.
Vuonna 1962 Luciani osallistui alkavaan Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jonka paavi Johannes XXIII oli kutsunut koolle. Paikalla oli yhteensä noin 2 400 piispaa, jotka olivat tulleet paikalle 136 eri valtiosta.Heininen 2004, s. 153. Luciani oli omalta osaltaan mukana kokouksen tekemissä päätöksissä ja uudistuksissa. Vatikaanin toinen kirkolliskokous oli erittäin merkittävä tapahtuma katolisen kirkon kannalta ja kuuluu katoliselle kirkolle merkittävimpiin tapahtumiin koko 1900-luvulla. s. 210. Kirkolliskokous aiheutti käänteen katolisen kirkon suhtautumisessa muihin kristillisiin kirkkoihin ja uskontoihin. Samoin kirkolliskokouksen seurauksena katolisen kirkon käsitys itsestään muuttui, sekä sen käsitys modernisoituvaan maailmaan.
Johannes XXIII:n seuraaja Paavali VI nimitti pääosin venetsialaisten pyynnöstä Albino Lucianin vuonna 1969 Venetsian patriarkaksi. Luciani vastusteli nimitystä ja perusteli kantaansa muun muassa huonolla terveydentilallaan. Hän ilmaisi vastustustaan paaville kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän totesi: ”Ääneni on käymässä yhä heikommaksi, ja terveyteni on huono.” Paavi kuitenkin teki Lucianista Venetsian patriarkan ja vastauksena kirjeeseen kehotti häntä turvautumaan mikrofoniin ja terveydensä osalta jättämään sen Jumalan haltuun. 5. maaliskuuta 1973 Lucianista tuli kardinaali. Kolmen vuoden ajan eli vuosina 1973–1976 Luciani toimi myös Italian episkopaalisen konferenssin varapresidenttinä. Tässä asemassa hänellä oli oma osansa piispojen synodeissa vuosina 1971, 1974 ja 1977. Vuonna 1976 hän julkaisi kirjan Illustrissimi.
Valinta paaviksi
pienois|Paavi Johannes Paavali I:n vaakuna. Ennakkotunnelmat
Vuoden 1978 ensimmäisessä konklaavissa Sikstuksen kappeliin kokoontui tuolloin ennätysmäärä kardinaaleja, joita oli 111. Edellinen paavi Paavali VI oli kieltänyt kaikkia yli 80-vuotiaita kardinaaleja osallistumasta paavinvaaliin, joten viisitoista kardinaalia joutui jäämään äänestyksen ulkopuolelle.
Konklaavin tarkoituksena oli valita seuraaja kuolleelle paavi Paavali VI:lle, joka oli johtanut katolista kirkkoa noin viidentoista vuoden ajan. Ennen konklaavia pääkysymys oli tulevan paavin lisäksi myös se, valitsisiko konklaavi poliittisen vai hurskaan miehen piispanistuimelle.
Konservatiivien pääehdokkaana konklaavissa oli Genovan arkkipiispa, kardinaali Giuseppe Siri. Hänen vastaehdokkaikseen ilmaantuivat ensimmäisellä äänestyskierroksella kardinaalit Albino Luciani, Sergio Pignedoli, Sebastiano Baggio ja Franz König. Heistä Luciani tunnettiin seurakuntatyön, hiippakuntahallinnon ja kirkollisen kasvatuksen tuntijana, minkä lisäksi häntä pidettiin myös huumorintajuisena. Kun Lucianilta itseltään kysyttiin hänen mahdollisuuksistaan paaviksi, vastasi hän huumorintajuisesti olevansa paaviehdokkaista ”C-listalla”.
Äänestyksen kulku
Ensimmäinen äänestyskierros osoitti, että konservatiivien ehdokas kardinaali Siri johti äänestystä kahdellakymmenelläviidellä äänellä, mutta Lucianin äänisaalis oli vain kahta ääntä pienempi.Heininen 2004, s. 166. Muiden ehdokkaiden väliset erot kärkikaksikkoon olivat suurempia, ja kolmantena ollut Sergio Pignedoli sai ääniä kahdeksantoista, Sebastiano Baggio yhdeksän ja Franz König kahdeksan. Toisessa äänestyksessä Albino Luciani siirtyi selvään johtoon keräten taakseen viisikymmentäkolme ääntä. Giuseppe Sirin äänisaalis ei kasvanut toisella kierroksella, vaan putosi yhdellä. Toisella äänestyskerralla jälkeen vaalissa annettiin myös muutama ääni Karol Wojtyłalle, josta tuli vain hiukan yli kuukauden kuluttua uusi paavi Johannes Paavali II.
Luciani valittiin paaviksi 26. elokuuta neljännen äänestyskerran jälkeen. Hän itse totesi valinnan tehneille kardinaaleille:
Lausahduksen syy ei ollut konklaavin kardinaaleille täysin selvä, sillä vielä paavinvaalin aikaan Lucianin terveydentila ei ollut yleisessä tiedossa.
Konklaavin lyhyt kesto yllätti monet. Jo neljännellä äänestyskerralla kardinaalit pääsivät sopuun tulevasta paavista. Luciani oli selvä kompromissiehdokas, mutta vielä ennen konklaavia hänet oli mainittu vaihtoehtona vain siinä tapauksessa, että konklaavi lukkiutuisi eikä minkäänlaista sopua liberaalien ja konservatiivien välillä syntyisi. Toisaalta heti konklaavin jälkeen esimerkiksi kardinaali Basil Hume Westministeristä totesi, ettei hänellä ollut epäilystäkään siitä, etteikö juuri Luciani olisi ollut oikea valinta paaviksi. Kardinaali Hume totesikin Lucianin olleen ”Jumalan ehdokas” konklaavissa.
Lucianin valinta oli kuitenkin vähintään pienoinen yllätys monille, eikä häntä ollut ennustettu konklaavin pääehdokkaiden joukkoon. Lontoon The Sunday Times otsikoikin uutisensa tekstillä ”Tuntematon paavi”. Paavin tuntemattomuutta maailmalla kommentoi myös Filippiineillä toimiva jesuiittajohtaja, joka totesi: ”Emme ole koskaan kuulleet hänestä täällä. Olemme kuitenkin kiitollisia, ettei se [uusi paavi] ollut joku muista [konklaavin ehdokkaista].”
Luciani valitsi itselleen paavilliseksi nimekseen Johannes Paavali I:n. Nimivalinta oli harvinaisuus katolisen kirkon historiassa, sillä yksikään paavi ei ollut ennen häntä ottanut kaksiosaista nimeä. Lisäksi kukaan muu paaveista ei koskaan ollut käyttänyt järjestyslukua I. Nimivalinnallaan Luciani heijasteli tulevaa linjaansa, joka jatkaisi hänen edeltäjiensä Johannes XXIII:n ja Paavali VI:n aloittamaa tietä.
Paavina 33 päivää
Virkaanastujaiset ja vastaanotto maailmalla
Johannes Paavali I astui vaatimattomin seremonioin paavinvirkaansa. Hän oli silloin myös 1900-luvun ainoa paavi, joka asetettiin piispanistuimelle ilman aiemmin tavanomaista paavin kolmikerroksista tiaaraa eli paavinkruunua. Samoin Johannes Paavali I oli ensimmäinen paavi, joka ei puheissaan käyttänyt itsestään monikon ensimmäistä persoonaa, vaan siirtyi "me" -muodosta "minä" -muotoon. Paavin julistus tulevasta ohjelmastaan ei sisältänyt yllätyksiä, ja siinä hän lupasikin jatkaa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen työtä. Tarkoituksena oli estää kirkolliskokouksen uudistusten jarruttaminen, varmistaa järjestys Paavali VI:n aikana riitautuneessa kirkossa ja edistää kirkkojen välistä yhteyttä. Itseään paavi luonnehti seitsemän minuutin puheessaan seuraavanlaisesti: Sitaatti: ”I do not have the wisdom of heart of Pope John, nor the preparation and culture of Pope Paul. However, now I am in their place and must try to help the church. I hope you will help me with your prayers.”.
Johannes Paavali I antoi itsestään hyvän ensivaikutelman paavina. Hän sai hyvän vastaanoton Pietarinaukiolle kokoontuneelta ihmisjoukolta, joka käsitti noin 200 000 ihmistä. Häntä kommentoitiin esimerkiksi seuraavasti:Heininen 2004, s. 167.
Heti paavin valinnan jälkeen media alkoi ottaa selvää uudesta Rooman piispasta. Paavin veli Edoardo Luciani, eläkkeellä oleva opettaja, kertoi, kuinka Johannes Paavali I oli kasvanut ”riuhdonnassa paholaisen ja pyhän veden välillä”. Tällä hän viittasi paavin vanhempiin, joista äiti oli ollut harras katolilainen ja isä sosialisti. Median haastatellessa erästä vanhaa 80-vuotiasta miestä paavin entisessä kotikylässä tämä kommentoi Albino Lucianin valintaa paaviksi seuraavasti: ”Se on skandaali, tämän paavin tämä valinta. Hän on hyvin hyvä mies, mutta hänen isänsä poltti krusifikseja kaminassaan.”
Uusi paavi, uusi tilanne kirkossa
Median Vatikaanista tavoittaman kommentaattorin mukaan konklaavin tekemä paavinvalinta oli ”kuin todistus kuurialle reputtavalla arvosanalla”. Kardinaalikollegio oli konklaavissa hylännyt kuurian ehdokkaan ja valinnut uudeksi paaviksi hiippakuntapiispan.
Henkilönä Johannes Paavali I tunsi hyvin kirkollisen kasvatuksen. Hän ei pitänyt kirkollisesta koreilusta, minkä vuoksi hänen virkaanastujaisseremoniansa oli poikkeuksellisen vaatimaton. Paavinkruunua ei käytetty, ja paavi itse liikkui jalan seremonian aikana. Paavillisista tunnuksista hänen virkaanastujaisissaan käytettiin palliumia, valkoista nauhaa, joka symboloi paavin asemaa ”lännen patriarkkana.”
Pontifikaatin alkuhetkillä selvä linja paavilliselle politiikalle ei ollut vielä täysin selvillä. Eräs belgialainen kardinaali kiteyttikin ihmisten ajatuksia todetessaan: ”Ihmiset tulevat kysymään ’Onko hän Johannes vai onko hän Paavali?’ Hän tulee omalla tavallaan olemaan molempia. Hänen tapansa ovat enemmän Johannesta, mutta silti se on kuin sekoittaisi happea ja vetyä – saat aikaan vettä, kaksi erilaista elementtiä tuottavat kolmatta.” Sitaatti: ”People will ask, ’Is he John or is he Paul?’ He will be both in his own way. His manner is more John’s, but it is like mixing oxygen and hydrogen — you get water, two different elements producing a third substance.”.
Teoriat uudistuksista