Kuopion historia alkaa ajasta 8 000 eaa., jolloin ensimmäiset ihmiset saapuivat seudulle. Nykymuotoiseen Kuopion kaupunkiin johtavan kehityspolun voidaan katsoa toden teolla käynnistyneen 1550-luvun alussa Kuopionniemelle rakennetusta kirkosta ja seurakunnasta.
Ennen kaupunkia 1550-luvun alussa muun muassa Mikael Agricolan vaikuttamana Kuopionniemelle perustettiin kirkko ja kirkkopitäjä,Säämingissä 7. helmikuuta 1549 pidetyssä piispantarkastuksessa Turun tuomiokapitulin kanungit Mikael Agricola ja Knuut Juhonpoika kirjoittivat kirjeen Olavinlinnan linnanpäällikölle Kustaa Finckelle. Tarkastuksen pitäjät esittivät, että Pohjois-Savoon Tavinsalmen hallintopitäjän alueelle Kuopionniemelle rakennettaisiin kirkko. Vuonna 1552 Kustaa Fincke ilmoitti kuninkaalle, että kirkko on valmis. Fincke esitti kuninkaalle itsenäisen kirkkoherrakunnan perustamista. Kustaa Vaasa vahvisti tämän 14. maaliskuuta 1552. Kuopion kirkkopitäjä oli syntynyt. Viite: joista eräät katsovat Kuopion saaneen alkunsa. Kirkko olisi voitu perustaa myös pohjoisemmaksi Tavinsalmen kuninkaankartanon läheisyyteen, nykyiselle Maaningalle, jolloin Kuopiota ei olisi ehkä koskaan perustettu.
Kaupungin muodostaminen Pietari Brahen Kuopio pienoiskuva|300x300px|Pietari Brahen aikaisen Kuopion kartta. Kaupungin keskusta oli tuolloin etelämmässä kuin nykyään. Tori sijaitsi Kuopionlahden rannalla, nykyisen Brahenpuiston kohdalla. Kuopion kaupunkihankkeen historia alkoi 1650-luvulla, osana kenraalikuvernööri Pietari Brahen kauppapolitiikkaa sekä hänen oman Kajaanin vapaaherrakuntansa sisäistä kaupunkiohjelmaa. Aikakauden merkantilistisen talousajattelun mukaan kaupungit olivat keskeisessä asemassa taloudellisen hyödyn tuottamisessa, joten valtakunnan kreivit valtuutettiin ja velvoitettiin perustamaan kaupunkeja läänityksilleen. Brahe perusti Kajaanin vapaaherrakuntansa keskuspaikaksi, Raahen Pohjanlahden satamaksi, Brahean estämään laitonta idänkauppaa sekä Kuopion vetämään puoleensa sisämaan kauppatavarat, jotka ennen oli kuljetettu etelään, erityisesti Viipuriin.Kuopion historia 1, s. 38-41.
Kaupungin rakentaminen eteni muutaman vuoden myönteisessä vireessä, kunnes Pohjan sota alkoi. Itä-Suomessa käyty sissisota, ns. ruptuurisota vaikeutti kaupungin asioiden edistämistä ja sotarasitukset köyhdyttivät tuoreita kaupunkilaisia. Merkittävin syy ensimmäisen Kuopion kaupunkihankkeen epäonnistumiseen oli kuitenkin Viipurin hallitseva asema Itä-Suomen kaupassa. Viipurilaiset porvarit pystyivät tarjoamaan parempia hintoja kuin kuopiolaiset, jonka vuoksi kauppatavara kiersi Kuopion ja päätyi joko Viipuriin tai Viipurin porvarien hallinnoimaan Lappeenrantaan. Pietari Brahen perustamaa kaupunkia ei koskaan virallisesti lakkautettu, mutta 1680-luvulla tultaessa kaupankäynti oli hiipunut pois ja porvaristokin lähtenyt alueelta.Kuopion historia 1, s. 51-52, 55-57, 85-87, 101-102.
Kustaa III:n Kuopio Kuopion toisessa tulemisessa ruotsalaisen luonnontieteilijä Erik Tuneldin panos oli merkittävä. Aikana, jolloin Pietari Brahen kaupunkihanke oli jo unohdettu, ja Kuopio ei ollut esillä perustettavaksi ehdotetun Savon kaupungin lukuisien sijaintipaikkojen joukossa, Tuneld löysi Kuopiota koskevat dokumentit. Tuneld otti Kuopion asian omakseen. Hän mainosti Kuopion kaupunkihanketta teoksissaan jatkuvasti,Tuneld, Erik: "Inledning til Geographien, öfwer Swerikes Rike" (1757). mutta kun mitään ei tapahtunut, hän suunnisti Kustaa III:n puheille itse. Pääsyn hänelle takasi Kustaa III:n luottomies, kreivi Melker FalkenbergKuopion historia 1, s. 246.
Uuden kaupungin perustamisen mahdollisti kuninkaan vuonna 1775 Suomen matkallaan antama määräys jakaa Kymenkartanon ja Savon lääni kahtia. Lääninjako oli osa valtiosihteeri Johan Liljecrantzin johtaman komitean valmistelemaa Suomen uudistusohjelmaa, johon kuului lisäksi kolmen uuden kauppalan perustaminen: Mikkeliin, Anianpellolle ja Tammerkoskelle. Savon ja Kymenkartanon lääninherra Gustaf Riddercreutz puuttui ehdotukseen ja vetosi kuninkaaseen, jotta Itä-Suomeen yksistään perustettaisiin kolme uutta kauppalaa, uutena Kuopio ja Anianpellon sijasta Heinola. Uuden Savon ja Karjalan läänin residenssipaikaksi kuningas määräsi kuitenkin ensin Nilsiän kappeliseurakunnan kirkon tienoon. Valintaa on ilmeisesti puoltanut se, että Nilsiä sijaitsi uuden läänin keskivaiheilla. Läänin uusi maaherra Otto Ernst Boije halusi kuitenkin siirtää residenssin Varkauteen. Kustaa III lopetti riidan määräämällä residenssin siirrettäväksi Kuopionniemelle. Kustaa III:n suorittama, Kuopion kaupungin toinen perustaminen tapahtui 17. marraskuuta 1775, mitä pidetään virallisena perustamispäivänä. Privilegiot myönnettiin vuonna 1782.Kuopion historia 1, takakansi; Kuopion historia 2, s.16-17
Osana kaupunkipoliittista ohjelmaansa Kustaa III pyrki keventämään kaupunkien hallintoa ja vapauttamaan elinkeinoelämää. Tavoitteet näkyivät uusien kaupunkien saamissa privilegioissa ja näin ollen Kuopiossa ei rajoitettu elinkeinojen harjoittamista, vaan jokainen sai vapaasti tehdä sitä työtä, mitä halusi eikä ammattikuntiin kuuluminen ollut pakollista. Muutaman vapaamielisen vuosikymmenen jälkeen kaupungin viranomaiset alkoivat kuitenkin oma-aloitteisesti kaventamaan elinkeinovapautta ja Ruotsin vallan loppuun mennessä uusilta porvareilta jo vaadittiin näyttöä osaamisestaan. Samoin ammattikuntia alettiin Kuopioon perustaa 1830-luvulla, vaikka mikään laki tai asetus ei siihen velvoittanut. Kaupunkiin ei myöskään perustettu maistraattia tai raastuvanoikeutta kuten vanhemmissa kaupungeissa, vaan kaupunkia johti maaherra muiden töidensä ohella ja oikeusasiat hoidettiin Pien-Savon tuomiokunnan Savon keskisen kihlakunnan käräjillä. Kaupunkilaiset kuitenkin kokivat järjestelyn hitaaksi ja kankeaksi ja anoivat kuninkaalta järjestysmiestä, jollainen saatiinkin vuonna 1790. Jatkossa kaupunkia monessa asiassa hallinnoikin järjestys(mies)oikeus, jonka puheenjohtajana oli myös pormestariksi kutsuttu järjestysmies. Ensimmäinen tätä tointa hoitanut henkilö oli varalääninsihteeri Johan Bäck.Kuopion historia 2, s. 18, 217-218
Ruutukaava-alueen laatiminen uuden kaupungin perustaksi
Kustaa III antoi 17. marraskuuta 1775 myös käskyn laatia Kuopioon asemakaavan kartoitus. Hämeenlinnan maanmittari Pehr Kjellman laati suorakulmaisen uusklassistista asemakaavavirtausta edustaneen kaavoituksen vuosien 1775–1776 vaihteessa. Kaupunkia haluttiin alkaa rakentaa rivakasti ja niinpä kuningas hyväksyi asemakaavan jo 5. maaliskuuta 1776. Asemakaavan oli tarkoitus olla pääilmansuuntien mukainen, mutta laskelmissa tapahtuneen virheen takia asemakaavasta tuli pohjois–luode- etelä–kaakko -suuntainen, joka on havaittavissa vielä nykyäänkin.
Uudet kortteliruudukot saivat ensimmäiset asukkaansa jo vuonna 1776, kun porvareita ja virkamiehiä muutti Kuopioon. Tästä alkoi uusien kortteliruudukoiden täyttyminen yksityisistä ja julkisista rakennuksista. Vaikka lähitulevaisuudessa Kuopiotakin koetteli pari lamakautta sotien vuoksi, kaupungin kehitystä ne eivät enää pysäyttäneet.
Vuoteen 1780 mennessä ruutukaava-alue oli saanut pysyvän kanta-asujaimistonsa. Vuosisadan vaihteessa Kuopiossa oli noin kahdeksansataa asukasta ja tuhannen asukkaan raja rikottiin vuonna 1806. Pian asemakaava-alue alkoi käydä ahtaaksi ja kaupunki pyrki laajentamaan maitaan. Kaupunki oli kuitenkin pitkään pattitilanteessa, sillä sitä ympäröi pappilan ja Hatsalan virkatalon tilukset. Vasta vuoteen 1806 mennessä nämä maat oli saatu vaihdettua ja lunastettua kaupungin omistukseen.
Alkuperäinen asemakaava käsitti alueet Maljalahdelta Kuopionlahden tuntumaan. Alueen keskus oli vanhan kirkon (sijaitsi Piispanpuistossa) ja Suurtorin, eli Kustaantorin alue (nykyinen Snellmaninpuisto). 1800-luvulle tullessa ja sen alku vuosikymmeninä asutus ja ruutukaava-alue levisivät luoteeseen nykyisen kauppatorin kupeeseen.
1800-luvun Kuopio
Korruptio Kuopion lääninhallituksessa 1800-luvun alussa Kuopion lääninhallitusta ravisteli korruptioskandaali. Skandaali koski olennaisesti myös Kuopion kaupunkia, koska sillä ei vielä ollut itsenäistä hallintoa, vaan kaupunkia johdettiin maaherran virastosta.
Kuningas Kustaa IV Aadolfin Kuopion vierailun yhteydessä vuonna 1802 hänelle jätettiin suuri määrä valituksia virkamiesten väärinkäytöksistä. Tästä alkoi purkautua laaja korruptiovyyhti, jossa läänin viranomaiset olivat kavaltaneet itselleen isojaon toteutuksen ja verollepanojen yhteydessä perittyjä toimitusmaksuja sekä viljamakasiinien varoja. Kavallusten lisäksi tuomioita tuli myös virkamiesten velallisten laittomista vangitsemisista sekä heihin kohdistuneista väkivaltaisuuksista. Räikein yksittäinen tapaus oli Vaajasalon kahakka, jossa Salonius oli usuttanut sotajoukot talonpoikien kimppuun, kun nämä eivät olleet luovuttaneet keräämiään heiniä.
Pääsyyllisiksi Vaasan hovioikeus totesi asessori Gustaf Saloniuksen ja lääninsihteeri Petter Gustaf Ritzin, mutta tuomioita saivat myös monet muut läänin- ja kaupunkienhallitusten virkamiehet.
Kunnallisen itsehallinnon saavuttaminen Kaupungin perustamisesta asti porvaristo oli kampanjoinut aktiivisesti oman maistraatin ja raastuvanoikeuden saamiseksi Kuopioon. Järjestysoikeuden valtuudet olivat vähäiset ja se oli käytännössä lääninhallinnon ja kruunun valvonnassa, joten Kuopiossa ei ollut kunnallista itsehallintoa vanhempien kaupunkien tapaan, joka merkittävästi hidasti yhteisten asioiden hoitoa. Suomen sodan aikana vuonna 1809 lupa maistraatin perustamiseen vihdoin saatiin kenraalikuvernööri Georg Magnus Sprengtportenilta, mutta häntä pian seurannut uusi kenraalikuvernööri Michael Barclay de Tolly määräsi maistraatin hajotettavaksi jo samana vuonna.Kuopion historia 2, s. 222-223
Se ei kuitenkaan lannistanut porvaristoa ja uusien anomuksien tehtailua jatkettiin. Vihdoin vuonna 1816 anomukset tuottivat tulosta, johtuen ilmeisesti siitä, että Kuopioon oli sijoitettu II. suomalaisen jääkärirykmentin pataljoona, joka aiheutti kaupungissa merkittäviä järjestyshäiriöitä. Kaupunkiin perustettiin jo samana vuonna väliaikainen maistraatti ja ensimmäiset raatimiesvaalit pidettiin vuonna 1818. Kuopion maistraatti oli kuitenkin edelleen virtaviivaistettu verrattuna vanhempien kaupunkien vastaaviin elimiin, koska siihen kuului vain neljä jäsentä tyypillisen 5-6 sijaan.Kuopion historia 2, s. 223, 226, 232
Maistraatin perustamisesta huolimatta sillä ei vuosikausiin ollut vakituisia kokoontumistiloja. Ensimmäistä kertaa sellaisiksi hankittiin vanha sotilassairaala Kustaantorin (nykyisen Snellmaninpuiston) pohjoislaidalta vuonna 1827, mutta tilat eivät jääneet pitkäaikaiseen käyttöön, vaan raatimiehet kokoontuivat erinäisissä vuokratiloissa aina vuoteen 1886 asti, jolloin kaupungintalo valmistui.Kuopion historia 2, s. 249-251.
Kaupungin rakentaminen Vuonna 1815 purettiin puinen kaupungin vanha kirkko Maaherrankadun eteläpäästä. Samana vuonna valmistui uusi kirkko Kustaantorin laidalle. Näiden toimenpiteiden seurauksena kaupankeskus Kustaantori vahvisti asemansa kaupungin keskipisteenä. pienoiskuva|400x400px|P. A. Kruskopfin piirustus Kuopiosta vuodelta 1845. Kuvasta näkyy, että vaikka ruutukaavan mukaiset tiet oli jo vedetty, ei kaikkia tontteja oltu rakennettu. 1800-luvun puolivälissä asutus oli levinnyt jo kauppatorin yli kohti Hatsalaa. Tällöin myös kaupungin painopiste alkoi siirtyä kauppatorille. Kaupungin väkiluku oli vuonna 1852 yli kolmetuhatta. 1800-luvun lopussa asutus oli jo levinnyt kattamaan nykyisen ruutukaava-alueen ja kaupungin painopiste oli siirtynyt selvästi Kustaantorilta kauppatorille.
Myös väkiluku kasvoi nopeasti vuosisadan loppupuolella. Vuonna 1860 asukkaita oli neljätuhatta ja vuonna 1886 jo yli kahdeksantuhatta. 1890-luvulla Kuopiossa kirjattiin asuneen myös useita preussilaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia.