Anomaalinen monismi

Anomaalinen monismi on ei-reduktionistinen fysikalistinen mielenfilosofinen teoria mielen ja ruumiin suhteesta. Sen mukaan henkinen ja fysikaalinen ovat kaksi toisiinsa palautumatonta tapaa kuvata ja selittää samoja asioita ja tapahtumia. Anomaalinen monismi yhdistää ontologisen monismin käsitteelliseen dualismiin eli ominaisuusdualismiin.Davidson, Donald: ”Anomalous monism”, teoksessa

Teoria on kaksiosainen. Sen mukaan henkiset tapahtumat ovat identtisiä fysikaalisten tapahtumien kanssa (fysikalismi), mutta ne ovat anomaalisia eli ne eivät ole tiukkojen fysikaalisten lakien säätelemiä (nomologinen ei-reduktionismi). Näin anomaalinen monismi on identiteettiteoria, johon ei kuulu samanlaista reduktionismia kuin toiseen identiteettiteorian muotoiluun, tyyppi-identiteettiteoriaan. Anomaalinen monismi on eräs esiintymäidentiteettiteorian muoto.

Teoriaa esitti ensimmäisenä Donald Davidson artikkelissaan ”Mental events” (1970). Artikkelinsa julkaisun jälkeen Davidson on uudistanut teoriaansa ja sekä teorian tukijat että vastustajat ovat tehneet siitä omia muotoilujaan.

Yleistä

pienoiskuva|oikea|Klassinen identiteettiteoria (A) ja anomaalinen monismi (B) vertailussa. Identiteettiteoriassa jokainen yhden henkisen tyypin tokenin instantiaatio vastaa (nuolten osoittamalla tavalla) yhden fysikaalisen tyypin fysikaalista tokenia. Anomaalisessa monismissa token–token -vastaavuudet voivat olla tyyppi–tyyppi -vastaavuuksien ulkopuolella. Tuloksena on token- eli esiintymäidentiteetti. Mielen (henkisen) ja ruumiin (fysikaalisen) suhdetta ja tarkemmin ottaen sitä, ovatko henkiset entiteetit identtisiä fysikaalisten kanssa, ja onko olemassa tiukkoja psykofysikaalisia eli sekä henkisen että fysikaalisen alueella vaikuttavia lakeja, tarkasteltaessa on mahdollista erottaa neljä eri luokkaa olevia teorioita: (1) nomologinen monismi, jonka mukaan on olemassa tiukkoja korreloivia lakeja, ja korreloivat entiteetit ovat identtisiä (materialismi); (2) nomologinen dualismi (interaktionismi, dualismi, epifenomenalismi); (3) anomaalinen dualismi, jonka mukaan ei ole olemassa henkistä ja fysikaalista korreloivia lakeja, ja henkiset ja fysikaaliset substanssit ovat erilliset (kartesiolainen dualismi); ja (4) anomaalinen monismi, jonka mukaan on olemassa vain yhtä luokkaa olevia entiteettejä, mutta joka kieltää määritelmällisen tai nomologisen reduktion.

Davidsonin mukaan anomaalinen monismi oli vastaus ruumiin ja mielen ongelmaan. Määritelmällisen tai nomologisen reduktion kieltäminen tarkoitti seuraavaa: Identiteettiteorioiden mukaan jokainen henkinen tapahtuma on jokin fysikaalinen tapahtuma, ja tällöin jotain tapahtumaa, kuten sen ajattelemista että lumi on valkoista, voidaan luonnehtia kahdella tavalla: (1) henkilö ajattelee, että lumi on valkoista (henkinen tapahtuma), ja (2) henkilön neuroneissa kulkee hermoimpulsseja (fysikaalinen tapahtuma). On siis olemassa vain yksi tapahtuma, jota voidaan luonnehtia sekä henkisin että fysikaalisin käsittein. Jos henkiset tapahtumat ovat fysikaalisia tapahtumia, ne voidaan ainakin periaatteessa selittää ja ennustaa, kuten kaikki fysikaaliset tapahtumat, perustuen fysikaalisiin lakeihin. Anomaalisen monismin mukaan tapahtumia ei voi kuitenkaan selittää tai ennustaa henkisin käsittein, kuten ajattelun, haluamisen tms. muodossa, kuvattuna, vaan pelkästään fysikaalisin käsittein kuvattuna. Tämä erottaa anomaalisen monismin muista fysikalistisen monismin muodoista.

Davidsonin klassinen argumentti anomaalisen monismin puolesta

Davidsonin argumentti oman ei-reduktiivisen fysikalisminsa tueksi nojautuu kolmeen periaatteeseen:

kausaalisen vuorovaikutuksen periaate: on olemassa sekä henkisestä fysikaaliseen että fysikaalisesta henkiseen suuntautunutta kausaalista vuorovaikutusta. kausaation nomologisuuden periaate: kaikki tapahtumat ovat kausaalisissa suhteissa toisiinsa ehdottomien lakien mukaisesti. mentaalisen anomaalisuuden periaate: ei ole olemassa psykofysikaalisia lakeja jotka liittävät henkisen fysikaaliseen sellaisenaan.

Kausaalinen vuorovaikutus

Ensimmäisen periaatteen mukaan jotkut henkiset tapahtumat ovat kausaalisessa vuorovaikutuksessa joidenkin fysikaalisten tapahtumien kanssa. Periaate seuraa Davidsonin tapahtumien ontologiaan ja henkisten (erityisesti propositionaaliset asenteet) ja fysikaalisten tapahtumien suhteen luonteeseen liittyvistä näkemyksistä.

Davidsonin tapahtumien ontologiaan liittyvän näkemyksen mukaan tapahtumat (päinvastoin kuin oliot ja asiaintilat) ovat perustavanlaatuisia, palautumattomia henkisen ja fysikaalisen todellisuuden entiteettejä. Hänen alkuperäinen teoksessa Actions and Events esittämänsä näkemys oli, että tapahtumat tulee yksilöidä niiden kausaalisten voimien perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tapahtumat ovat toisten tapahtumien aiheuttamia ja aiheuttavat toisia tapahtumia, ja ensi sijassa tämä määrittää sen, mikä tapahtuma on. Myöhemmin Davidson hylkäsi tämän näkemyksen ja siirtyi kannattamaan näkemystä, jonka mukaan tapahtumat tulee yksilöidä aika-avaruudellisen paikallisuuden perusteella, mutta hänen kausaalisen vuorovaikutuksen periaatteensa vaikuttaa silti edellyttävän jonkinlaista sitoutumista kausaalisuuden perusteella tehtävään yksilöintiin.

Toinen Davidsonin tapahtumien ontologiaan liittyvä puoli on, että tapahtumalla on ääretön määrä ominaisuuksia tai piirteitä. Sellainen tapahtuma kuin ”valojen laittaminen päälle valokatkaisijasta” ei tule kuvatuksi kokonaisuudessaan annetulla lauseella. Sen sijaan ”valojen laittaminen päälle valokatkaisijasta” liittyy sellaisiin tapahtumiin kuin ”huone tulee valaistuksi”, ”keittiössä oleva murtovaras säikähtää” jne. Koska fysikaalinen tapahtuma tai teko, kuten valojen laittaminen päälle, voi liittyä suureen määrään erilaisia henkisiä tapahtumia (syitä), jotka voivat mahdollisesti rationalisoida teon a posteriori, kuinka on mahdollista valita todellinen syy sille, että laitoin valot päälle, eli mikä tapahtuma oli aikaansaava syy? Davidsonin mukaan aikaansaava syy on tällaisessa tapauksessa se tietty syy joka aiheutti teon tapahtumisen. Laitoin valot päälle koska halusin nähdä paremmin; ei siksi että olisin halunnut varoittaa murtovarasta. Jälkimmäinen on vain sivuvaikutus.

Davidsonin mukaan koska X tulee tulkita samaksi kuin X on aikaansaava syy, ja näin liitämme henkisiin tapahtumiin kyvyn olla kausaalisessa vuorovaikutuksessa, aikaansaavana syynä. Henkiset tapahtumat ja tilat selittävät toimintaa tekemällä sen rationaaliseksi toimijan uskomusten ja päämäärien valossa.

Kausaation nomologisuus

Toinen periaate vaatii, että kausaliteetin osapuolena olevat tapahtumat, syy ja seuraus, ovat ehdottomien lakien mukaisia. Alun perin Davidson oletti tämän periaatteen todeksi, mutta katsoi myöhemmin tarpeelliseksi pyrkiä oikeuttamaan se loogisesti.

Ehdottomat lait

Kun jokin tapahtuma E1 liittyy kausaalisesti johonkin toiseen tapahtumaan E2, Davidsonin mukaan tulee olla olemassa laki niin että (C1 D1) D2, missä C1 edustaa esiehtoja; D1 on E1:n kuvaus joka on, kun C1 on annettu, riittävä lajin D2 tapahtuman esiintymiselle; ja D2 on E2:n kuvaus.

Davidson tarkoitti kausaliteetin nomologisuuden periaatteen sellaiseksi, että se sisältää myös sekä ajallisen seurannon että reduktionismista luovuttaessa vaaditut siltalait. Koska Davidson kielsi sen, että mitkään tällaiset lait voisivat sisältää henkisiä predikaatteja (mukaan lukien sellaiset lait kuten (M1 M2) M3 missä kaikki predikaatit ovat henkisiä, ja henkistä ja fysikaalista sekoittavat lait kuten (M1 M2 P1) ja (P1 P2 M1)), tästä seuraa, että sellaiset siltalait kuten ”P1 M1”, ”M1 P1” tai ”M1 jos ja vain jos P1” on suljettava pois.

Henkiset predikaatit voivat kuitenkin olla sallittuja ns. ”suojalaeissa”, jotka ovat ehdottomia lakeja ceteris paribus. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka yleistys ((M1 M2 P1) on oikeutettavissa ceteris paribus, sitä ei kuvata esimerkiksi muodossa (P2 P3 M1 M2 M3) P1.

Kausaation nomologisuuden oikeutus

Davidson puolusti kausaation nomologisuutta hyödyntämällä Curt John Ducassen (1926) yritystä määritellä singulaariset kausaaliset suhteet ilman vetoamista peittäviin lakeihin. Ducassen kuvaus syystä perustui ajatukseen muutoksesta. Jokin tietty tapahtuma C on jonkin seurauksen E syy jos ja vain jos C oli ainoa muutos joka tapahtui E:n välittömässä ympäristössä juuri ennen E:n tapahtumista. Näin esimerkiksi tulitikun raapaisu on tulitikun syttymisen syy siinä määrin kun raapaisu on ainoa muutos joka tapahtuu tulitikun välittömässä läheisyydessä.

Davidson käänsi tämän toisin päin ja kysyi, eikö ennemmin käsityksemme muutoksesta perustu lakeihin. Ensinnäkin hän katsoi, että muutos on vain lyhyempi ilmaisu predikaatin muutokselle, niin että muutos tapahtuu vain kun predikaatti joka on tosi (epätosi) jollekin oliolle myöhemmin tulee epätodeksi (todeksi) tälle oliolle. Toiseksi, käsitys muutoksesta on itsekin muuttunut ajan myötä: newtonilaisessa fysiikassa jatkuva liike oli muutosta, mutta ei aristoteelisessa fysiikassa. Näin muutos on teoriasidonnaista ja edellyttää taustalla olevan käsityksen laeista. Koska muutos on perustava syyn käsitteelle ja riippuvaista laeista, seurauksena myös syy on riippuvainen laeista.

Mentaalisen anomaalisuus

Kolmas periaate ehdottaa, ettei henkistä voi liittää fysikaaliseen psykofysikaalisilla laeilla katkeamattoman ketjun kautta niin, että henkiset tapahtumat voitaisiin selittää ja ennustaa tällaisten lakien avulla toisten tapahtumien perusteella. Tämä periaate perustui kahteen muuhun ajatukseen, joita Davidson kannatti: henkisen normatiivisuuteen ja semanttiseen holismiin.

Normatiivisuus

Propositionaaliset asenteet ovat rationaalisuuden alaisia, ja siksi jos johonkin henkilöön liitetään jokin uskomus, laupeuden periaatteen mukaan häneen on liitettävä myös kaikki muut uskomukset jotka ovat ensin mainitun uskomuksen loogisia seuraamuksia. Emme kuitenkaan voi koskaan saada kaikkea mahdollista todistusaineistoa, jonka perusteella voisimme liittää henkisiä tiloja johonkin ihmiseen, koska ne ovat alisteisia kääntämisen epämääräisyydelle ja prosessiin liittyy huomattava määrä subjektiivisuutta. Fysikaaliset prosessit sen sijaan ovat deterministisiä ja deskriptiivisiä ennemmin kuin normatiivisia, ja siksi niiden selityspohja on suljettu ja lakien määräämä.

Holismi

Vincenzo Fano on esittänyt, että mieleen liittyvästä holismista seuraa anomalismi. Fano kehottaa meitä ajattelemaan esimerkkinä, kuinka pituus liitetään pöytään. Tämän tehdäksemme meidän tulee olettaa joukko lakeja, jotka liittävät pöydän ja mittaamisen toisiinsa: pöydän pituus ei vaihtele mittauksen aikana, pituuden tulee olla kvantitatiivinen, ilmaisun ”pidempi kuin” tulee olla epäsymmetrinen, transitiivinen relaatio ja niin edelleen. Olettamalla nämä lait ja suorittamalla muutamia toimintoja, saavutamme lopputuloksen, jossa pöydän pituus on mitattu. Prosessi on hyvin holistinen. Esimerkiksi mitatessamme voimme huomata, että pöytä on paljon kuumempi kuin mittalaite, jolloin jälkimmäisen pituus on saattanut muuttua kosketuksesta. Tällöin mittalaitteen lämpötilaa olisi muutettava. Jossain tapauksessa meidän on ehkä muutettava käyttämiämme lakeja. Tämä prosessi voi jatkua jonkun aikaa, kunnes olemme vakuuttuneita lopputuloksesta. Ei kuitenkaan riitä, että meillä on teoria pöydän ja mittalaitteen välisestä vuorovaikutuksesta. Meidän tulee myös liittää joukko ominaisuuksia itse pöytään: tietty lämpötila, kiinteys, sähkövaraus, jne. Jokaisen ominaisuuden liittäminen pöytään tuo mukanaan lisäoletuksena toisia teorioita. Näin F:n liittäminen x:ään olettaa Px:n ja teorian , mutta Px puolestaan olettaa P'x:n ja jne. Seurauksena meillä on sarja predikaatteja F, P, , ... ja sarja teorioita , , ...