Jörn Johan Donner (5. helmikuuta 1933 Helsinki – 30. tammikuuta 2020 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, elokuvaohjaaja, elokuvatuottaja, poliitikko ja diplomaatti.
Kulttuurin moniottelijana tunnettu Donner julkaisi esikoiskirjansa jo 18-vuotiaana, ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa 21-vuotiaana, perusti Suomen elokuva-arkistoa 24-vuotiaana, pääsi Pohjolan suurimman päivälehden Dagens Nyheterin elokuvakriitikoksi 27-vuotiaana ja palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla parhaasta esikoisohjauksesta 30-vuotiaana (Syyskuinen sunnuntai, 1963). Hän on ainoa suomalainen, joka on noutanut Oscar-palkinnon.
Suomen pääkonsulina Los Angelesissa Donner palveli vuosina 1995–1996. Kansanedustajana (r) hän oli 1987–1995, 2007 ja 2013–2015 ja Euroopan parlamentin jäsenenä (SDP) 1996–1999. Tasavallan presidentti myönsi Donnerille professorin arvonimen vuonna 2003.
Suku
Jörn Donner oli tunnetun saksalaistaustaisen, suomalaisen Donnerin kulttuuri- ja taloussuvun jäsen. Hänen isänsä Kai Donner oli suomalaisuusaktivisti ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen tutkija. Donnerin äiti oli Margareta ”Greta” o.s. von Bonsdorff (1890–1955). Hänen äidinisänsä oli lääkäri, professori Hjalmar Gabriel von Bonsdorff. Hänen vanhempia veljiään olivat eläintieteen professori Kai Otto Donner ja geologian professori Joakim Donner. Jörn Donner valmistui vuonna 1958 Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineinaan yleinen valtio-oppi ja pohjoismainen kirjallisuus sekä sivuaineina psykologia ja filosofia. Hän ei kuitenkaan harkinnut tieteellistä uraa.
Donnerin äidinkieli oli ruotsi, mutta hän ei määritellyt itseään suomenruotsalaiseksi vaan lähinnä ruotsinkieliseksi suomalaiseksi.
Poliittinen toiminta
Donner toimi kansanedustajana (RKP) 1987–1995 ja 2007 sekä 2013–2015 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä (SDP) 1996–1999. Helsingin kaupunginvaltuustoon hänet valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1968 kunnallisvaaleissa SKDL:n edustajana. Donner luopui valtuustopaikastaan 1976, mutta palasi kaksi kautta myöhemmin vuoden 1984 kunnallisvaaleissa valtuustoon RKP:n edustajana. Donner istui valtuustossa jälleen kaksi kautta vuoteen 1992, jolloin hän ei asettunut enää ehdolle. Tammisaaren valtuustoon Donner valittiin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa sitoutumattomien riveistä. Tammisaaren kunnallispolitiikassa Donner vaikutti muun muassa kaupunginhallituksessa vuoteen 2003, jolloin hän muutti takaisin Helsinkiin. Helsingin kaupunginvaltuustoon Donner nousi jo kolmannen kerran vuoden 2004 kunnallisvaaleissa, nyt SDP:n edustajana. Donner toimi muun muassa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajana vuoteen 2008, jolloin hän ei ollut enää ehdolla vaaleissa.
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Donner valittiin eduskunnan varasijalle sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana. Pian sen jälkeen hän kuitenkin liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen. Donner nousi uudelleen eduskuntaan Eva Biaudet’n siirtyessä kansainvälisiin tehtäviin vuoden 2007 alussa. Noustessaan varasijalta eduskuntaan Donner erosi SDP:n jäsenyydestä voidakseen liittyä RKP:n eduskuntaryhmään. Kevään 2007 eduskuntavaaleissa Donner ei enää ollut ehdolla, joten hänen toinen visiittinsä eduskuntaan jäi muutaman kuukauden mittaiseksi.
Donner asettui ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sitoutumattomana RKP:n listalle Helsingissä. Tärkeimpänä syynä ehdokkuuteensa Donner ilmoitti perussuomalaisten kannatuksen nousun. Perussuomalaisille on luotava hänen mukaansa ”enemmän vastavoimia”. Donner jäi kuitenkin varasijalle, kun Astrid Thors ohitti hänet 129 äänellä ja sai RKP:n ainoan paikan kyseisestä vaalipiiristä.
Donner nousi jälleen varapaikalta eduskuntaan syyskuussa 2013, kun Astrid Thors astui uuteen virkaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vähemmistövaltuutetuksi, ja vuoden 2014 valtiopäivien avajaisissa 81-vuotias Donner saikin toimia eduskunnan ikäpuhemiehenä.
Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Donner tuki kokoomuksen Sauli Niinistöä. Donner oli RKP:n sitoutumattomana ehdokkaana vuoden 2014 eurovaaleissa. Donner oli sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingistä. Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 980 äänellä. Samalla hänestä tuli 84-vuotiaana koko Suomen vanhin kunnanvaltuutettu. Donner erosi Helsingin kaupunginvaltuustosta terveydellisistä syistä 24. huhtikuuta 2019.
Elokuvavaikuttaminen
Donner on yksi Suomen elokuva-arkiston perustajajäsenistä. Hän on ohjannut elokuvia myös itse. Aamua kaupungissa (1954) oli taiteellinen kokeilu. Donner on laatinut itse käsikirjoitukset jokaiseen elokuvaansa. Ohjaajanuransa hän aloitti Ruotsissa, mutta siirtyi sieltä muutaman elokuvan jälkeen Suomeen ja teki rohkean, eroottissävytteisen elokuvan Mustaa valkoisella (1968), jota useassa suhteessa on pidetty hänen parhaimpanaan. Tämän jälkeen rohkeiden seksielokuvien sarja jatkui elokuvilla Sixtynine 69 (1969), Naisenkuvia (1970) ja Hellyys (1972). Donner on tehnyt myös vakavampia elokuvia, muiden muassa bergmanilais-antonionilais vaikutteisen elokuvan Anna (1970), joka on uuden aallon piirteitä sisältävä tutkielma keski-ikää lähestyvän naisen tyhjyyden tunnoista. Siinä pääosaa näytteli Harriet Andersson, yksi Ingmar Bergmanin vakionäyttelijöistä.
Donner yritti saada Aleksandr Solženitsynin romaaniin perustuvaa Casper Wreden elokuvaa Ivan Denisovitshin päivä esitettäväksi Suomeen, mutta Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen. Päätöksen vahvisti Donnerin valituksen jälkeen korkein hallinto-oikeus vuonna 1972. Päätös syntyi äänestyksen 5–4 tuloksena 28. helmikuuta 1972, ja se säilyi muuttumattomana valituksessa sekä Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä.Dag i Ivan Denisovitsj' liv, En (1970). Elonet. Viitattu 9.8.2008. Elokuva esitettiin Ruotsin televisiossa vuosina 1972 ja 1974, mutta Suomessa vasta vuonna 1996.
Donnerille myönnettiin vuonna 1984 Fanny ja Alexander -elokuvan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto. Virallisesti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin voittajaksi merkitään tuotantomaa, mutta usein palkinnon vastaanottaa elokuvan ohjaaja. Donner kävi tuottajana hakemassa palkinnon, kun Bergman itse ei päässyt paikalle. Donner oli järjestänyt Bergmanille rahoituksen Fannyyn ja Alexanderiin, ja Donner on sanonut, ettei elokuvaa olisi tehty ilman häntä. Bergman antoi Donnerille kirjallisen todistuksen siitä, että patsas kuuluu Donnerille.
Donner toimi Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 1981–1983, 1986–1989 ja 1991–1995 sekä Svenska Filminstitutetin toimitusjohtajana vuosina 1978–1982.
Viimeiset pitkät näytelmäelokuvansa 1900-luvulla Donner teki jälleen ruotsiksi. Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas) vuodelta 1978 oli feministinen trilleri Märta Tikkasen samannimisestä kirjasta. Dirty Story (1984) perustuu Donnerin omaan romaaniin Gabriels dag. Siinäkin pääosassa nähtiin Bergmanin luottonäyttelijä Erland Josephson. Pitkähkön tauon jälkeen vuonna 2009 valmistui Donnerin ohjaama suomenkielinen historiallinen draama Kuulustelu, joka kertoo jatkosodan desantista Kerttu Nuortevasta. Vuonna 2015 sai ensi-iltansa Armi elää!, suomenkielinen kuvaus teatteriseurueesta joka valmistelee näytelmää Armi Ratiasta.
Viimeisen kerran Donner esiintyi kameroiden edessä kuusi viikkoa ennen kuolemaansa, kun häntä haastateltiin ruotsinkieliseen dokumenttielokuvaan Donner – Privat (2021). Haastatteluja kuvattiin neljän päivän ajan. Elokuvan käsikirjoitti Pirjo Honkasalo ja ohjasi John Webster. pienoiskuva|Jörn Donner Donnerin talon kirjastossa, osoitteessa Pohjoisranta 12. Seura-lehti haastatteli Donneria suomenruotsalaisuudesta vuonna 1967.
Kirjallinen ura
pienois|Jörn Donner Helsingin kirjamessuilla 2004. Donner oli alle 20-vuotias aloittaessaan kirjallisen tuotantonsa novellikokoelmalla Välsignade liv (1951). Hän on julkaissut runsaan viidenkymmenen vuoden aikana kymmeniä teoksia. Ansiokas on esimerkiksi Ingmar Bergmanin elokuvatuotantoa analysoiva Djävulens ansikte (1962; suomeksi Paholaisen kasvot, suom. Juha Virkkunen, 1967). Donnerin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu myös Nya boken om vårt land (1967; suom. Uusi Maammekirja). Viime teoksissaan Donner pohti paljon omaa elämänhistoriaansa, muun muassa teoksessa Varför finns jag till (1998; suomeksi Miksi olen).
Mittavin Donnerin suoritus kirjallisuuden alalla on romaanisarja Andersin suvun tarinasta. Se käsittelee suomalaista suuryritysmaailmaa ja suomenruotsalaista yläluokkaa 1930-luvun lopusta vuoteen 2000. Sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan kymmenen osaa, ellei kokonaisuuteen lasketa mukaan eräitä siihen myöhemmin liitettyjä romaaneja, joiden sidos tarinaan on löyhä. Sarjan kolmesta päähenkilöstä Jacob Anders edustaa eräänlaista Donnerin alter egoa. Sarjan kuudes osa Far och son (suom. Isä ja poika) toi Donnerille Finlandia-palkinnon vuonna 1985.Jörn Donner, Otava, viitattu 2.6.2024 pienoiskuva|Kirjailija Jörn Donner Sanomatalon Mediatorilla 6. marraskuuta vuonna 2015. Donnerista kirjoittamassaan elämäkerrassa Jörn Donner. Kuinka te kehtaatte Kai Ekholm luonnehtii Donnerin kirjallista tuotantoa osin heikoksi. Erityisesti tunnustukselliset kirjat ovat syntyneet rutiininomaisesti: "Ei ole kummoinenkaan saavutus kirjoittaa kuudes omaelämäkerrallinen teos ja käydä läpi samat asiat..." Sen sijaan Donnerin ja Samu Nyströmin sisällissotaan liittyvä teos Merkillinen on nyt maailman meno (2017) olisi Ekholmin mielestä ansainnut suurempaa huomiota. Hän arvostaa Donneria raporttikirjallisuuden modernisoijana ja omaelämäkerrallisen kirjallisuuden tekemisestä vakavasti otettavaksi lajityypiksi.Outi Hytönen, Kulttuurihistoriallista estetiikkaa herkullisimmillaan. Kanava 5/2020, s. 64–65 (kirja-arvio)
Yksityiselämä Donner suoritti siviilipalveluksen aikana (1959–1961), jolloin se vielä oli Suomessa hyvin harvinaista eikä yleisesti hyväksyttyä. Siviilipalveluspaikkana oli Porin yleinen sairaala. Hän kirjoitti palvelusaikansa kokemuksista kirjan På ett sjukhus (1960, suomeksi Terveenä sairaalassa).
Donner asui vuodesta 1962 lähtien Donnerin suvun talossa Pohjoisranta 12:ssa Helsingin Kruununhaassa. Hänellä oli talossa myös työhuone ja Jörn Donner Productionsin toimisto pihan ateljeerakennuksessa.
Hän oli naimisissa kolme kertaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli kirjailija Inga-Britt Wik (aviossa 1954–1962), toinen vaimo oli ruotsalaisen Bonnier kustannusyhtiön pääomistaja ja taidemesenaatti Jeanette Bonnier (aviossa 1974–1988). Hänen kolmas vaimonsa oli Bitte Westerlund vuodesta 1995 lähtien. Westerlund on kertonut jälkikäteen luulleensa olleensa Donnerin pisin suhde, suhdehan kesti lähes 40 vuotta. Donnerin kuoleman jälkeen hänelle paljastui, että Ruotsissa oli toinen 50 vuotta kestänyt suhde, Donnerin suuri rakkaus.Antti Majander, Minä ja kaikki muut. Helsingin Sanomat 25.8.2023. Viitattu 2.6.2024 (Tilaajille)
Donnerilla on kuusi lasta: elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Johan Donner-Amnell (s. 1955), Jakob (s. 1959), Susanna (1981–2017) suhteesta Meri Vennamon kanssa, Otto (s. 1981) suhteesta ruotsalaisen elokuvatuottaja Lisbeth Gabrielssonin kanssa, Daniel (s. 1988) ja Rudolf Rafael (s. 1990).