Arkhilokhos (, ; n. 680–645 eaa.) oli antiikin kreikkalainen runoilija, joka oli kotoisin Parokselta. Hän on varhaisimpia joonialaisia lyyrikkoja ja myös vanhimpia elegia- ja jambirunoutta luoneita henkilöitä.

Elämä

Arkhilokhoksen elämän yksityiskohtia tunnetaan ennen kaikkea hänen omasta runoudestaan. Runoissa mainitaan historiallisia tapahtumia vuosilta 660–648 eaa., ja runoilijan elinaika on päätelty niiden avulla. Arkhilokhos oli kotoisin Parokselta, ja kuului ylimystösukuun, jolla oli saarella pappeus. Hänen isoisänsä oli Tellis, joka toi Demeterin palvonnan Thasokselle, ja jonka kuvan Polygnotos maalasi osaksi Delfoissa ollutta maalausta. Arkhilokhoksen isä oli Telesikles ja äiti orja nimeltä Enipo. Arkhilokhoksen syntymä ajoitetaan noin vuoteen 680 eaa. Merkittävimpiä seikkoja hänen ajoituksensa kannalta on se, että hän mainitsee eräässä runossaan auringonpimennyksen, joka on ilmeisesti sama kuin 6. huhtikuuta 648 eaa. sattunut pimennys.

Parhaassa miehuudessaan, ja oletettavasti jo saatuaan mainetta runoilijana Demeterille omistetulla hymnillään,Skolia Aristofaneen Lintuihin 1762. Arkhilokhos siirtyi Parokselta Thasoksen siirtokuntaan muiden siirtokuntalaisten mukana. Erään version mukaan hän olisi toiminut siirtokuntalaisten johtajana. Muuton syystä voi esittää vain arvailuja. Se liittyi oletettavasti Paroksella tapahtuneisiin poliittisiin muutoksiin sekä hänen kokemiinsa henkilökohtaisiin vastoinkäymisiin. Hän oli ollut paroslaisen Lykambeen tyttären Neobulen kosijoita. Lykambes oli ensin luvannut tyttärensä Arkhilokhokselle, mutta myöhemmin kieltäytyi. Arkhilokhos ilmaisi loukatut tunteensa julmassa satiirissa, jossa hän syytti Lykambesta väärästä valasta ja hyökkäsi häntä ja Neobulea vastaan niin voimakkaasti, että heidän kerrotaan hirttäneen itsensä. Arkhilokhoksen runoissaan ilmaisema katkeruus kotisaartaan kohtaanAthenaios: Deipnosofistai 3.76b. on voinut johtua myös siitä, ettei häntä arvostettu siellä, koska hän oli orjan poika.

pienoiskuva|vasen|upright=1.05|Arkhilokhos kuvattuna Arkhilokheionissa olleessa reliefissä, n. 500 eaa. Pároksen arkeologinen museo. Arkhilokhos ei viihtynyt Thasoksella, ja kuvaa paikan surkeana. Siirtokunta oli jatkuvasti riidoissa naapuriensa kanssa, ja myös Arkhilokhos joutui sotimaan. Sodassa mantereen puolen traakialaisia vastaan hän luopui häpeällisesti kilvestään ja pakeni taistelukentältä. Alkaioksen tavoin hän ei kuitenkaan hävennyt pakoaan, vaan kirjoitti siitä runossaan, ja katsoi paon pelastaneen hänen henkensä. Lopulta hän jätti saaren.Plutarkhos: Maanpaosta (De exilio) 12 s. 604; Strabon: Geografika XIV s. 648, VIII s. 370; Eustathios: Kommentaari Odysseiasta (Ad Odysseum) I s. 227 ; Aelianus: Varia historia 12.50. Usein hänet kuvataan kiertelevää elämää viettäneeksi palkkasoturiksi.

Thasokselta Arkhilokhoksen kerrotaan siirtyneen Spartaan. Plutarkhoksen mukaan hänet olisi karkotettu pian hänen sodassa osoittamansa pelkuruuden vuoksi.Plutarkhos: Spartalaisten tavat (Instituta Laconica) 239b. Valerius Maximuksen mukaan taas hänen runonsa olisi kielletty Spartassa niiden siveettömyyden ja erityisesti Lykambeen tyttäriä vastaan kohdistettujen hyökkäysten vuoksi.Valerius Maximus: Factorum ac dictorum memorabilium libri IX 6.3, ext. 1. On epäselvää, ovatko runoilijan henkilöhistoria ja hänen runojensa kohtalo menneet näissä kertomuksissa sekaisin. Sama pätee kertomukseen, jonka mukaan hän olisi voittanut Olympian kisoissa palkinnon Herakleelle omistetulla hymnillä,Johannes Tzetzes: Khiliades 1.685.. sillä lähinnä tiedetään, että kisojen voittajat lauloivat kulkueissaan Arkhilokhoksen kirjoittamaa hymniä.Pindaros: Olympia 9.1.

Nämä kertomukset, niistä välittyvä kuva Arkhilokhoksen luonteen levottomuudesta, sekä se seikka, että hänen maineensa levisi jo hänen elinaikanaan eri puolille Kreikkaa, tekevät todennäköiseksi sen, että hän olisi tehnyt paljon sellaisiakin matkoja, joista ei ole säilynyt tietoja. Vaikuttaa siltä, että hän kävi ainakin Suur-Kreikan Siriissä, joka on ainoa paikka, josta hän antaa myönteisen kuvan.Athenaios: Deipnosofistai 12.523d.

Lopulta Arkhilokhos palasi Parokselle, ja kaatui taistelussa naksoslaisia vastaan. Tämä ajoitetaan noin vuoteen 645 eaa. Näin hän kuoli varsin nuorena, noin 35-vuotiaana. Hänen surmaajakseen mainitaan naksoslainen Kalondas tai Koraks. Kerrotaan, että Delfoin oraakkeli, joka oli ennen Arkhilokhoksen syntymää luvannut hänen isälleen kuolemattoman pojan, ei ottanut vastaan Arkhilokhoksen surmannutta naksoslaista, koska tämä oli ”surmannut muusain palvelijan”.Dion Khrysostomos: Puheet 33, vol. II s. 5.

Runous

Arkhilokhos oli kreikkalaisen lyyrisen runouden kehittäjiä yhdessä Thaletaan ja Terpandroksen kanssa, ja ensimmäinen kreikkalainen runoilija, joka teki jambibisäkeitä kiinteiden sääntöjen mukaan. Arkhilokhoksen runoudessa on voimakas persoonallinen tunne. Runot kertovat ensi sijassa hänen omista asenteistaan, elämästään, kokemuksistaan ja tunteistaan, vastakohtana eeppiselle homeeriselle runoudelle. Hänen tuotannostaan on säilynyt vain noin 300 lyhyttä runokatkelmaa (fragmenttia). Nekin osoittavat hänen olleen yksi antiikin nerokkaimmista runoilijoista.

Elegia- ja epigrammirunous

Arkhilokhosta pidetään elegiarunouden keksijänä yhdessä Kallinoksen kanssa. Vaikka Kallinos oli jonkin verran Arkhilokhosta vanhempi, on joka tapauksessa selvää, että Arkhilokhos oli yksi varhaisimpia runoilijoita, joka käytti kyseistä muotoa.

pienoiskuva|upright=0.65|Papyruskatkelma Arkhilokhoksen runoista. Papyrussammlung Köln 7511 recto, 1./2. vuosisata jaa. Arkhilokhoksen tunnetuimpia elegioita on seuraava, jossa hän kertoo jo mainitusta kilpensä hylkäämisestä taistelussa; elegia on Päivö ja Teivas Oksalan alkuperäisessä runomitassa suomentama:

Omaa kaksoisrooliaan runoilijana ja sotilaana Arkhilokhos kuvaa epigrammissa seuraavasti; suomennos samojen kuin yllä:

Jambirunous

Erityisesti Arkhilokhoksen maine perustui hänen satiiriseen jambirunouteensa. Se oli purevaa ja välillä kitkerääkin, ja sen sanankäytössä yhdistyivät joonialainen sananvapauden käyttö ja pettyneen miehen katkeruus. Arkhilokhoksen kitkeryydestä tuli suorastaan sanonta (). Myöhempinä aikoina, jolloin poliittiset ja uskonnolliset vapaudet eivät olleet aina samalla tasolla, tällaista runoutta ei aina ymmärretty. Runoissa ei kuitenkaan ollut pelkästään sarkastista voimaa, vaan runot olivat myös nokkelia ja niiden luomissa karikatyyreissä oli aina pala totuutta. Quintilianus arvioi, että runot olivat ilmaisultaan voimakkaita ja niiden lauseet joskus vahvoja, joskus tiiviitä, ja niissä oli nopeita rytminmuutoksia. Jos runoissa oli jotakin moitittavaa, se johtui niiden kohteista eikä kirjoittajasta. Samaan arvioon yhtyivät myös kreikkalaiset arvioijat.Quintilianus: Puhujan kasvatus 10.1.60; Plutarkhos: Kuinka nuorukaisen tulee lukea runoutta (De audiendis poetis) 13, s. 45a.

Vaikka satiiria oli kirjoitettu aiemminkin, se ei ollut aiemmilla kirjailijoilla yhtä terävää, koska heidän henkilöhahmonsa olivat eeppisen runouden myyttisiä hahmoja. Arkhilokhoksen jambit sen sijaan oli suunnattu niitä kohtaan, joiden parissa hän eli. Tämä toi niihin henkilökohtaista katkeruutta ja sarkastista voimaa. Tällaista henkilöönmenevää pilkkaa oli aiemmin käytetty muun muassa Eleusiin mysteerien ja Dionysoksen kulttimenojen osana. Tällaisia pilkkalauluja, joista esimerkkejä on säilynyt joissakin Aristofaneen Sammakoiden kuorolauluissa, käytettiin nimitystä jambi. Samaa termiä käytettiin Arkhilokhoksen kehittämästä uudenlaisesta runoudesta.

Runomitoissa Arkhilokhos korvasi herooisen heksametrin, jossa arsis ja thesis ovat saman pituiset, mitoilla, joissa arsis on kaksi kertaa thesistä pidempi, mikä oli keveämpää ja sovi paremmin nokkelien sukkeluuksien ilmaisuun. Kun arsis seurasi thesistä, mitta sai voimaa, ja kun se oli thesiksen edellä, se sai nopeutta ja keveyttä. Näin syntyivät jambi ja trokee, joista muodostettiin metroneita pareittain eli dipodioina, joissa yksi arsis oli painotetumpi kuin toinen, ja toinen thesis oli kestoltaan epävarma. Niitä puolestaan yhdisteltiin säkeiksi, jolloin saivat alkunsa kaksi toisilleen sukua ollutta draamallista runomittaa, jambinen trimetri ja trokeinen tetrametri, jotka olivat jambirunouden tyypillisimmät mitat.

Arkhilokhos kehitti myös epodin eli jälkisäkeistön. Eräs epodin muoto, joka koostuu kolmesta trokeesta, oli nimeltään ithyfallikos. Arkhilokhos käytti myös säkeitä, jotka yhdistivät kahta erirytmistä mittaa, mistä käytettiin nimitystä asynartete. Jotkut ovat pitäneet häntä myös saturnisen mitan kehittäjänä. Arkhilokhos kehitti myös musiikkia, joka alkoi hänen aikanaan tulla osaksi julkisia runoesityksiä.

Seuraavassa esimerkki trokeisella tetrametrillä; suomennos samojen kuin yllä:

Jälkimaine

Paroksen kaupungissa oli Arkhilokhokselle omistettu ja tämän muistoa kunnioittanut heroon nimeltä Arkhilokheion. Saarella tunnetaan myös luola, jota kutsutaan Arkhilokhoksen luolaksi. Arkhilokhoksen mukaan on nimetty saarella sijaitseva nykyinen kyläyhdyskunta Archílochos.

Myöhemmän antiikin aikaiset arvioijat laittoivat Arkhilokhoksen ensimmäiselle sijalle jambirunoudessa. Siinä häntä verrattiin Sofokleehen, Pindarokseen ja jopa Homerokseen. Tällä tarkoitettiin sitä, että siinä missä Sofokles oli ensimmäinen tragediarunoudessa, Pindaros lyyrisessä runoudessa ja Homeros eeppisessä runoudessa, Arkhilokhos oli ensimmäinen jambirunoudessa. Usein hänet mainitaan runoilijana suoraan Homeroksen rinnalla.Dion Khrysostomos: Puheet 33 vol. II s. 5; Pseudo-Longinos: Korkeasta tyylistä 13.3; Velleius Paterculus: Rooman historia 1.5; Cicero: Puhuja (Orator) 2; Herakleitos, teoksessa Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 9.1. Antiikin ajalta on säilynyt myös veistoksia, joissa Homeros ja Arkhilokhos on kuvattu yhdessä kaksikasvoisen Januksen kaltaisesti. Keisari Hadrianus kirjoitti, että muusat olivat osoittaneet erityistä suosiotaan Homerokselle ohjaamalla Arkhilokhoksen toiselle runouden alalle.Hadrianus, epigrammi 5.

Lähteet

Kirjallisuutta Suomennokset

Arkhilokhos. Teoksessa

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

Archilochus. Teoksessa

Aiheesta muualla

Luokka:Antiikin kreikkalaiset elegiarunoilijat Luokka:Antiikin kreikkalaiset jambirunoilijat