Borodinon taistelu (, Borodinskoe sraženie; ranskaksi Bataille de la Moskova, 7. syyskuuta 1812 (J: 26. elokuuta) Moskovan lähistöllä oli suurin ja tuhoisin taistelu Napoleonin sotaretkellä Venäjälle ja myös kaikissa Napoleonin sodissa. Ranskan keisarikunnan ”Suuri Armeija”, Grande Armée, jonka joukoista yli puolet oli saksalaisia, puolalaisia ja italialaisia ym. kansallisuuksia, hyökkäsi keisari Napoleon I:n johdolla Borodinon kylän luona. Venäjän keisarikunnan armeijaa komensi jalkaväenkenraali Mihail Kutuzov. Ranskalaiset onnistuivat valloittamaan taistelukentän tärkeimmät kohteet, mutta epäonnistuivat suurista tappioistaan huolimatta tuhoamaan suuren osan Venäjän keisarillisen armeijan joukoista. Napoleon menetti lähes kolmasosan armeijastaan kaatuneina tai haavoittuneina.
Taistelu päättyi Venäjän armeijan vetäytymiseen. Taistelujen jälkeen Ranskan armeija ei lähtenyt perinteiseen tapaan takaa-ajoon. Se oli liian uupunut, eikä Napoleonilla ollut tarpeeksi tietoa Venäjän armeijan taistelukyvystä. Napoleon ei myöskään käyttänyt levännyttä Keisarillisen kaartin Vanhaa kaartia takaa-ajoon, koska hän katsoi tarvitsevansa sitä myöhemmin.
Taistelun lopputulos oli ratkaisematon, ja se oli viimeinen Grande Arméen etenemistaistelu. Samalla se oli myös Napoleonin Venäjän sotaretken käännekohta. Venäläisten tappiot olivat huomattavat, mutta he pystyivät täydentämään ja kouluttamaan uusia joukkoja laajoista reserveistään sodan myöhempiä vaiheita varten. Borodinon taistelusta on eri historioitsijoilla erilaisia ja jopa ristiriitaisia kuvauksia.
Borodinon taistelu on kuvattu hyvin kaunokirjallisuudessa, muun muassa Leo Tolstoin kirjassa Sota ja rauha. Venäjän federaatiossa järjestettiin 2. syyskuuta 2012 suuret 200-vuotisjuhlallisuudet Borodinon taistelun muistoksi.
Kun 1912 juhlittiin Borodinon taistelun 100-vuotismuistopäivää, oli tiettävästi ainakin yksi taisteluun osallistunut elossa, 117-vuotias heikkokuuloinen ja -näköinen Jakovlevitš Tolstoguzov, joka ehti kuitenkin kuolla ennen kuin ehti junalla Moskovaan osallistumaan juhlallisuuksiin.
Isänmaallinen sota Ensimmäiset kahakat puhkesivat 24. kesäkuuta 1812 (J: 12. kesäkuuta) aamuyöllä Grande Arméen ylittäessä rajajoki Niemenin. Kello 6.00 ranskalaisten etujoukot saapuivat venäläisten hallinnoimaan Kaunasiin.
Venäjän keisari Aleksanteri I julisti ”isänmaallisen sodan” ja valmistautui kohtaamaan Napoleonin joukot. Venäläisten joukkojen komentaja, jalkaväenkenraali Michael Barclay de Tolly yritti luoda puolustuslinjaa, mutta epäonnistui, koska ranskalaisten eteneminen oli nopeaa. Napoleon saapui 28. kesäkuuta 1812 (J: 16. kesäkuuta) Vitsebskiin, jossa hän kohtasi vain heikkoa vastarintaa.
Napoleon oletti lyövänsä venäläiset heti sotaretken alussa. Grande Armée oli huonosti varustautunut pitkittyneeseen etenemiseen. Napoleonin lähin huolto- ja logistiikkakeskus oli Kaunasissa (matkaa Moskovaan 925 kilometriä), ja huoltovarasto oli Smolenskissa (matkaa Moskovaan 430 kilometriä). Myöhemmin Napoleonin edetessä syvemmälle Venäjälle ranskalaisten pitkät ja haavoittuvat huoltokuljetukset kärsivät kasakoiden, kevyen ratsuväen ja partisaanien hyökkäyksistä.
Venäjän armeijan jatkuva vetäytyminen nostatti Venäjällä julkisen tyrmistyksen, ja Smolenskin taistelun, 16.–18. elokuuta 1812 (J: 4.–6. elokuuta), jälkeen keisari Aleksanteri I nimitti 29. elokuuta 1812 (J: 17. elokuuta) Venäjän armeijoiden ylipäälliköksi jalkaväenkenraali Mihail Kutuzovin.
Napoleon pyrki ratkaisevaan taisteluun. Saatuaan Venäjän armeijan komentoonsa Kutuzov järjesti ensimmäiseksi voimakkaan jälkijoukon kenraaliluutnantti Pjotr Konovnitsynin alaisuuteen Smolenskista vetäytyvän armeijan suojaksi. De Tollyn päätös vetäytymisestä oli periaatteessa oikea, mutta Venäjän yleinen mielipide vaati toimenpiteitä.
Yleisen mielipiteen paineessa vetäytymisajatuksen oli esittänyt preussilainen kenraalimajuri Karl Ludwig von Phull joutui epäsuosioon, ja hän poistui ulkomaille. Von Phullin suunnitelman mukaan venäläiset olisivat kuitenkin puolustautuneet jo Drissassa, josta saarrostusvaaran vuoksi ei tehty puolustuskeskusta, vaan Venäjän 1. läntinen armeija vetäytyi 26. kesäkuuta 1808 jälkeen Drissasta Vilnaan ja 2. läntinen armeija 29. kesäkuuta Volkovyskistä Nikolajeviin. Elleivät venäläiset joukot olisi itse perääntyneet, ne olisi Carl von Clausewitzin mukaan saarrettu ja noin 90 000–120 000 sotilaan vahvuisina ne olisivat joutuneet antautumaan Grande Arméelle. Päätös läntisten armeijoiden vetäytymisestä ilman vahvaa puolustustaistelua Liettuassa tehtiin pitkähköjen neuvottelujen jälkeen.
Napoleonin hyökätessä Venäjälle ranskalaisjoukot olivat suhteessa 3:1 voimakkaampia kuin venäläiset. Lähestyttäessä Moskovaa voimatasapaino oli vielä 5:4 ranskalaisten hyväksi. Kutuzov päätti kuitenkin ryhtyä taistelemaan ja valitsi paikaksi Borodinon kylän ympäristön.
Sotaretken aikana käytiin Borodinon taistelun lisäksi 16 muuta merkittävää taistelua.
Borodinon taistelualue ja maasto Borodinon alue on avointa maastoa, jossa kasvaa koivu- ja mäntymetsikköä. Päätaistelualue on uuden ja vanhan Smolenskin tien välissä. Aluetta halkoo Kolotšajoki, jonka sivujokia ovat Fomkina, Semjonovskaja, Kamenka, Voina ja Stanets. Vanhan Smolenskin tien varrella on Utitsan kylä, metsä ja kukkula. Varsinaisen taistelualueen sisäpuolella jäävät Borodinon kylän lisäksi Shevardinon, Semjonovskoen ja Gorkin kylät. Pääosa Borodinon taistelusta tapahtui alueella, jonka mitat ovat 3 × 5 kilometriä. Taistelukentältä Možaiskin kaupunkiin on noin 13 kilometriä ja Moskovaan noin 125 kilometriä.
Taistelun osapuolet Ranskalaisten joukot pienoiskuva|Maalaus: Vasili Vereštšagin: Napoleon Borodinossa.
Ranskalaisilla oli 214 jalkaväkipataljoonaa, 317 ratsuväkieskadroonaa ja 587 tykkiä, yhteensä 128 000 miestä. Keisarillisessa kaartissa oli lisäksi 30 jalkaväkipataljoonaa, 27 ratsuväkieskadroonaa ja 109 tykkiä. Kaarti ei osallistunut taisteluun.
Armeijan ylipäällikkö keisari Napoleon I Armeijakunta ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja Keisarillinen KaartiRanskan marsalkkaJean-Baptiste Bessiérs Kaartin ratsuväkidivkenrFrédéric Henri WaltherVistula LegiondivkenrMichel-Marie Claparède Ensimmäinen Nuori KaartidivkenrHenri-François Delaborde Toinen Nuori KaartidivkenrFrançois RoguetVanha KaartidivkenrPhilibert Jean-Baptiste CurialKaartin tykistödivkenrJean Barthélemot de Sorbier I JvAKRanskan marsalkkaLouis-Nicolas Davout 1 JvDdivkenrCharles Antoine Morand 2 JvDkenr.luutn.Louis Friant 3 JjvDdivkenrÉtienne Maurice Gérard 4 JvDdivkenrJoseph Marie Dessaix 5 JvDdivkenrJean Dominique Compans III JvAKRanskan marsalkkaMichel Ney 10 JvDdivkenrFrançois Roch Ledru des Essarts 11 JvDdivkenrJean-Nicolas Razout 25JvDdivkenrJean Gabriel Marchand Kevyt RvDdivkenrFrédéric Auguste de Beurmann IV JvAKItalian kuningaskunnan varakuningasEugène de Beauharnais Italian Kuninkaallinen KaartidivkenrGiuseppe Lechi Kevyt RvDdivkenrPhilippe Antoine d'Ornano Kevyt Baijerin RvDdiv.kenr.Maximilian Graf von Preysing-Moos 13 JvDdivkenrAlexis Joseph Delzons 11 JvDdivkenrJean-Baptiste Broussier V JvAKkenrJózef Poniatowski Kevyt RvDdivkenrMichał Ignacy Kamieński 16 JvDdivkenrIzydor Krasiński18 JvDdivkenrKarol Otto Kniaziewicz VII JvAKJean-Andoche Junot Kevyt RvDdivkenrWilliam Friedrich von Hammerstein 23 JvDdivkenrJean Victor Tharreau 23 JvDdivkenrAdam Ludwig von Ochs I RvARanskan marsalkka, Napolin kuningasJoachim Murat 1 RvAKdivkenrÉtienne Marie Antoine Champion de Nansouty 2 RvAKdivkenrLouis Pierre de Montbrun 3 RvAKdivkenrEmmanuel de Grouchy 4 RvAKdivkenrVictor de Fay de La Tour-Maubourg (Selitykset: JvAK = Jalkaväkiarmeijakunta, JvD = jalkaväkidivisioona, RvA = Ratsuväkiarmeija, RvAK = Ratsuväkiarmeijakunta, RvD = Ratsuväkidivisioona, kenr = kenraali, kenr.luutn. = kenraaliluutnantti, divkenr = divisioonakenraali)
Venäläisten joukot Venäläisten joukoissa oli venäläisen historioitsijan Modest Bogdanovitšin mukaan vakituisia joukkoja 103 000 miestä (72 000 jalkaväki, 17 000 ratsuväki, 14 000 tykistö), 7 000 kasakkaa ja 10 000 miliisiä (venäjäksi Ополчение ) ja 640 tykkiä. Yhteensä 112 000 miestä. Jalkaväenkenraali de Tollyn muistelmissa puhutaan 112 000 miehestä: vakituisia joukkoja 95 000, noin 7 000 kasakkaa, 10 000 miliisiä ja 640 tykkiä. Näistä muodostui 180 jalkaväkipataljoonaa, 164 ratsuväkieskadroonaa ja 20 kasakkarykmenttiä. Venäläisten joukkojen koko oli 112 000 – 120 000 miestä.
Armeijan ylipäällikkö jalkaväenkenraali Mihail Kutuzov 20px Armeijan komentaja Armeijakunta ja komentaja Divisioona ja komentaja Divisioona ja komentaja1. Läntinen ArmeijaMichael Barclay de Tolly II JvAKKarl Gustav Baggovut 4. jvDkenrm Friedrich Eugen Karl Paul Ludwig von Württemberg 17. jvDkenr.luutn. Zahar OlsufjevIV JvAKkenr.luutn. Aleksandr Osterman-Tolstoi 11. jvDkenrm Nikolai Bahmetjev 23. jvDkenrm Aleksei BahmetjevI RvAK UvarovFjodor UvarovII RvAKkenraaliadjutantti Fjodor KorfKasakkaAKratsuväenkenraali Matveij PlatovKeskusta jalkaväenkenraali Dmitri DohturovVI JvAKDmitri Dohturov 7. JvDtykistönkenraali Pjotr Kaptsevitš 24 . JvDkenrm Pjotr Lihatšev III RvAKkenraaliadjutantti Fjodor Korf2. Läntinen Armeija jalkaväenkenraaliPjotr Bagration VII JvAKkenr.luutn. Nikolai Rajevski 12. JvDkenrm Ilarion Vasiltšikov 26. JvDkenrm Ivan Paskevitš VIII JvAKkenr.luutn. Mihail Borozdin 27. JvDkenrm Dmitri Neverovski (Neverovski) 2. Vapaaehtoinen KrDkenraalimajuri Mihail Vorontsov IV RvAKkenrm Karl Sievers Reservit V JvAKkenr.luutn. Nikolai Lavrov1. KyrasDkenrm Nikolai Borozdin III JvAKkenraaliluutnantti Nikolai Tutškov 1. KrDkenraaliadjutantti Pavel Stroganov 3 JvDkenraaliluutnantti Pjotr Konovnitsyn (Selitykset: JvAK = Jalkaväkiarmeijakunta, JvD = jalkaväkidivisioona, KrD = Krenatööridivisioona, RvAK = Ratsuväkiarmeijakunta, Kasakka AK = Kasakkaarmeijakunta, RvD = Ratsuväkidivisioona, KyrasD = Kyrassieeridivisioona, kenr.luutn. = kenraaliluutnantti, kenrm = kenraalimajuri).
Vanhan Suomen joukko-osastot Venäläisissä joukoissa taisteli kaksi Vanhan Suomen joukko-osastoa:
pienoiskuva|86. Lappeenrannan jalkaväkirykmentti asetti muistolaatan vuonna 1912 Borodinon taistelun 100-vuotisjuhlien yhteydessä omille sankareilleen. 1. Lappeenrannan jalkaväkirykmentti komentajanaan eversti Fjodor Sokarev. Rykmentti kuului Baggovutin II jalkaväkiarmeijakunnan 17. divisioonan 2. prikaatiin, ja se taisteli Utitsan alueella.
2. Käkisalmen jalkaväkirykmentti . Käkisalmen jalkaväkirykmentti kuului Alexander Osterman-Tolstoin IV jalkaväkiarmeijakunnan 11. divisioonan 1. prikaatiin, ja sitä johti eversti Nikolai Emeljanov, ja se taisteli Rajevskin redutissa. Se oli torjumassa Latour-Mauborgin ratsuväen hyökkäyksiä.
Borodinossa oli taisteluissa myös Strelnassa Inkerissä 24. joulukuuta 1806 (J: 12. joulukuuta) perustettu Suomen Henkikaartirykmentti . Kaarti koostui inkeriläisistä, ja sitä käytettiin Napoleonin sodissa. Borodinossa Henkikaartirykmentti kuului Nikolai Lavrovin komentamaan V jalkaväkiarmeijakunnan Henkikaartidivisioonan 3. prikaatiin. Henkikaartirykmenttiä komensi Baltian saksalainen eversti Karl Heinrich Georg von Bistram.
Venäläisten valmistelut ja ryhmityssuunnitelma oikea|pienoiskuva|Redan = redutti ja flèche esimerkit Kutuzovin tarkoitus oli aktiivisella puolustuksella aiheuttaa ranskalaisille mahdollisimman suuret tappiot ja muuttaa voimatasapainoa, jotta Venäjän armeija pystyisi tulevissa taisteluissa lyömään ranskalaiset.
Kutuzov aloitti vahvistamaan vallituksia 3. syyskuuta 1812 (J: 22. syyskuuta). Vallituksiin kuuluivat Shevardinon ja Rajevskin reduttit sekä Bagrationin flèche’t vasemmalla siivellä. (Venäjäksi Багратионовы флеши).