Apollo on suomalaisen Apollo-yhtyeen ainoa albumi. Levy äänitettiin keväällä 1970 Finnvox-studiolla Helsingissä, ja PSO julkaisi sen saman vuoden toukokuussa Blue Master -levymerkillään.

Synkkäsävyisen albumin sanoitukset ovat yhteiskunta- ja kulttuurikriittisiä. Teemoihin vaikuttivat esimerkiksi Vietnamin sota ja aikakauden nuorisoliikehdintä. Kymmenestä kappaleesta solisti Harri Saksala sävelsi ja sanoitti kuusi ja kitaristi Eero Lupari kaksi, ja lisäksi rumpali Edward Vesala sävelsi kaksi instrumentaalia. Kappaleet eroavat tyylillisesti toisistaan säveltäjänsä mukaan. Yhtyettä avustivat albumilla muun muassa puhaltaja Paroni Paakkunainen ja kosketinsoittaja Jukka Gustavson.

Kriitikot suhtautuivat Apolloon varovaisen myönteisesti ja kehuivat sen suomenkielisiä sanoituksia. Aikansa alakulttuuria edustaneen albumin kaupallinen menestys oli kuitenkin vaatimatonta, ja lyhytikäiseksi jääneen yhtyeen toiminta päättyi pian levyn ilmestymisen jälkeen.

Tausta

Apollon jäsenet olivat nuoresta iästään huolimatta kokeneita muusikoita. Solisti-huuliharpisti Harri Saksala, kitaristi Eero Lupari ja basisti Heimo ”Holle” Holopainen olivat kuuluneet aikansa suosituimpiin suomalaisyhteisiin lukeutuneeseen Topmostiin. Siitä Saksala liittyi Soulset-yhtyeeseen, jossa rumpuja soitti Edward Vesala.

Soulsetin hajottua Saksala, Lupari, Holopainen ja Vesala perustivat Apollon. Sen musiikki erosi merkittävästi heidän aiemmista yhtyeistään, jotka olivat esittäneet joko poppia tai soulia, kun taas Apollo sai vaikutteensa Led Zeppelinin ja Steppenwolfin kaltaisilta raskaan rockin yhtyeiltä. Yhtye esiintyi ensimmäisen kerran 1. lokakuuta 1969 Helsingin N-klubilla.Holopainen 2000, s. 154. Apollo solmi pian myös levytyssopimuksen, kun Vesala onnistui herättämään PSO:n mielenkiinnon.

Työstö

Apollo vetäytyi 30. joulukuuta 1969 työstämään tulevan albumin kappaleita Eero Luparin kesähuvilalle Takkulaan. Luparilla ja Saksalalla oli aihioita, joista kehitettiin valmiita kappaleita, ja albumin musiikki alkoi muotoutua. Edward Vesala käytti mielikuvitustaan kehittäessään rumpukomppeja, joiden päälle kitaristi Lupari ja basisti Holopainen rakensivat Led Zeppelin- ja Steppenwolf-vaikutteisia kuvioitaan. Apollo viipyi Takkulan huvilalla 4. tammikuuta 1970 asti, jolloin yhtye soitti Kirkkonummella vuosikymmenen ensimmäisen keikkansa.Holopainen 2000, s. 160–162. Myöhemmin samassa kuussa materiaalin hiomista jatkettiin yhtyeen harjoitustilassa Helsingin Fredrikinkadulla.Holopainen 2000, s. 163, 171.

pienois|Finnvoxin studiorakennus kuvattuna vuonna 2017. Albumin nauhoitukset alkoivat maaliskuussa 1970.Holopainen 2000, s. 163. Levy äänitettiin Finnvox-studiossa Helsingissä. Apollo tavoitteli esikuviensa Led Zeppelinin ja Steppenwolfin äänimaailmaa, johon pyrittiin unisonossa soitetuilla jykevillä basso- ja kitarakuvioilla, jotka miksausvaiheessa vielä tuplattiin. Saksala ja Holopainen ovat myöhemmin harmitelleet, etteivät silloinen studioteknologia ja äänittäjien ymmärrys yhtyeen musiikkia kohtaan mahdollistaneet halutun soinnin toteuttamista.Apollo: Apollo-vinyylialbumin liitteen tiedot, kirjoittajaa ei mainittu. 2014. Svart Records. SVR 308.

Yhtyettä avustivat albumilla puhaltaja Paroni Paakkunainen ja kosketinsoittaja Jukka Gustavson. Paakkunainen osallistui lisäksi kolmen kappaleen sovittamiseen. Albumille ei ole merkitty tuottajaa.

Musiikki

Albumin kymmenestä kappaleesta Saksala sävelsi ja sanoitti kuusi ja Lupari kaksi. Lisäksi Vesala kirjoitti kaksi instrumentaalikappaletta. Musiikillisesti levyn voi jakaa kolmeen osaan kappaleen tekijän mukaan. Saksalan kappaleet ovat riffivoittoista raskasta rockia, Luparin laulut hieman kevyempiä, kun taas Vesalan sävellykset ovat kokeellisia ja free jazz -vaikutteisia. Saksalan mukaan kappalevalinnoissa ei välttämättä edes pyritty johdonmukaisuuteen, vaan valintoja tehtiin hyvin vapaasti, eikä kukaan ollut jarruttamassa keskenään erilaisten laulujen ottamista levylle.

Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia -kirjassa (1998) albumin musiikkia kuvataan ”alkuheviksi”. Sen sijaan Esko Lehtonen kirjoittaa vuonna 1983 ilmestyneessä teoksessaan Suomalaisen rockin tietosanakirja 1, ettei albumin musiikilla ole juuri tekemistä heavy rockin kanssa. Rate Your Music -sivustolla Apollon tyylilajeiksi luetellaan progressiivinen rock, psykedeelinen rock, bluesrock, heavy psych ja hard rock.

Apollon vuoden 2014 vinyylipainoksen esittelytekstissä albumia kuvataan yleissävyltään melko synkäksi. Sanoitukset ovat yhteiskunta- ja kulttuurikriittisiä, ja niihin vaikuttivat ajankohtaiset aiheet, kuten Vietnamin sota ja 1960-luvun nuorisoliikehdintä. Apollo halusi kapinoida ja saada ihmiset ajattelemaan.Holopainen 2000, s. 151. Erityisen kantaaottavia ovat Saksalan sanoitukset. Saksala on kuitenkin korostanut musiikin olleen eräänlaista ”anarkistirockia”, eikä yhtye halunnut sitoutua poliittisiin puolueisiin. Holopainen kommentoi myöhemmin, että sanoituksista voi löytää liian vakavamielistä ja tahatonta huumoria mutta tekovaiheessa ne olivat ”kahden 20-vuotiaan suomalaisnuoren sydänverellä kirjoittamia”. Kappaleessa ”Ajatuksia” heitetään eduskunta nurin ja epäillään vanhempien pelkäävän lastensa edessä. Sitä seurasi lause ”faijalla on hirvikivääri”, jonka Saksala lopulta ainoastaan hyräili levylle. Saksalan kirjoittama ”Valolta suojattu sydän” käsittelee itsemurhaa. Albumin yleislinjasta eroaa Eero Luparin kirjoittama ”Hyvä ihminen”, jossa lauletaan, kuinka ”on syytä kiittää sitä ihmistä, joka rakastaa, joka kaiken hyvän tahtoo lahjoittaa päällä maan”. Edward Vesala sävelsi kaksi instrumentaalia. Niistä ”Labyrintti” on kolmiosainen teos ja ”Trimalcion” puolestaan Federico Fellinin hiljattain ilmestyneen elokuvan Fellinin Satyricon innoittama raita.Holopainen 2000, s. 162. ”Labyrintti” sisältää useita minuutteja kestävän Vesalan rumpusoolon.

Kansitaide

pienois|Avattavakantisen albumin kansitaide kokonaisuudessaan. Albumin kansikuvasta vastasi taiteilija Olli Lyytikäinen. Ruskeassa kannessa lintuparvi vetää perässään köysiin sidottua alastonta naista. Sisäkannessa on laulujen sanat ja piirroskuvat yhtyeen jäsenistä. Heimo Holopaisen mielestä ”taiteellisen ja hätkähdyttävän” kannen pilasi Edward Vesalan valitsema Apollo-nimen kirjasintyyppi, joka ”tyylittömyydessään aiheutti yhtyeen muiden jäsenten keskuudessa syvän hiljaisuuden”.Holopainen 2000, s. 170.

Julkaisu

Myynti ja painokset

pienois|Apollo esiintymässä albumin julkaisun aikoihin toukokuussa 1970. Edessä Harri Saksala, taustalla oikealla Edward Vesala. Apollo-albumin julkaisu viivästyi. Se ilmestyi lopulta toukokuun 1970 lopulla. Levyn julkaisi PSO-levy-yhtiö Blue Master -levymerkillään. Ilmestyessään albumi ei herättänyt merkittävää huomiota, eikä se Timo Pennasen myöhemmin laatiman Sisältää hitin -listauksen perusteella saavuttanut listasijoitusta. Albumi edusti aikansa Suomessa alakulttuuria ja marginaalimusiikkia, ja rockmusiikkiin keskittynyt media oli Suomessa vasta syntymässä.

Apollo ilmestyi alun perin pelkästään vinyylilevynä. Seuraavana vuonna 1971 se julkaistiin myös C-kasettina.Apollo: Apollo-kasetti. 1971. PSO-LC 1025. Ensimmäisen CD-version julkaisi 2002 Warner Music Finland. Vuonna 2012 Mayfair Music julkaisi vinyylistä saksalaisen painoksen. Vuonna 2014 ilmestyi Svart Recordsin värivinyylipainos.

Albumin ainoana singlenä julkaistiin samana vuonna 1970 päätöskappale ”Pakoon maailmaa” B-puolenaan levylle kuulumaton ”Ohjelmoitu ihminen”. Se oli kylkiäinen Svartin vuoden 2014 vinyyliversiossa.

Arvioita

Levyn saama kritiikki oli varovaisen myönteistä. Kehuja sai instrumentaalinen puoli ja etenkin Finlandia-jousikvartetin käyttö ”tämän kaltaisen musiikin yhteydessä”. Positiivisesti suhtauduttiin myös suomenkielisiin sanoituksiin.Holopainen 2000, s. 171.

Suosikin numerossa 7/1970 albumin arvosteli Antti Einiö. Hän kehui yhtyettä kokonaan omasta materiaalista sekä siitä, että albumi kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin hän muutaman konserttitilanteen perusteella odotti. Einiö piti albumia täysin vertailukelpoisena moniin ulkomaisiin levyihin, ja selvästi parhaimmaksi kappaleeksi hän nosti Harri Saksalan sävellyksen ”Laulu ystävälle varjojen maasta”, jota seurasi ”Pakoon maailmaa”. Einiö piti albumia uhkayrityksenä, jonka kaupallinen menestys antaisi uskoa suomalaisen popmusiikin tulevaisuuteen. Sen sijaan epäonnistuminen tarkoittaisi sitä, että vika on yleisössä eikä albumin kaltaista musiikkia kannattaisi Suomessa tehdä.

Julkaisun jälkeen

Apollon toiminta päättyi pian albumin ilmestyttyä. Kesäkuussa 1970 yhtyeellä oli vain kaksi keikkaa ja toiminta hiipui. Soittajat yrittivät vielä luoda harjoitustilassaan uutta materiaalia, jota ei kuitenkaan saatu valmiiksi.Holopainen 2000, s. 171–172.

Kappaleet

A-puoli

B-puoli

Sade Taivas Labyrintti Apollo: Apollo-vinyylialbumin levykeskiön tiedot. 1970. Pohjoismainen Sähkö Oy, Blue Master. BLU-LP 118.

Tekijät

Apollo Edward Vesala – rummut, conga, tabla, bongorummut, vibrafoni, onas-huilu, lyömäsoittimet, laulu Harri Saksala – laulu, haitari, huuliharppu, lyömäsoittimet, villasukat Eero Lupari – kitara, laulu, lyömäsoittimet Heimo Holopainen – bassokitara, laulu, lyömäsoittimetApollo: Apollo-vinyylialbumin keskiaukeaman tiedot. 2014. Svart Records. SVR 308.

Avustajia Paroni Paakkunainen Jukka Gustavson Esko Siikaniemi Erkki Hyvönen – äänitys Olli Lyytikäinen – kannen lay-out

Lähteet

Viitteet

Luokka:Vuoden 1970 esikoisalbumit Luokka:Suomalaiset progressiiviset rockalbumit Luokka:Suomalaiset psykedeeliset rockalbumit Luokka:Suomalaiset hard rock -albumit Luokka:Suomalaiset blues rock -albumit