Puolan kirjallisuus on Puolassa pääosin puolaksi kirjoitettua kirjallisuutta. Sillä on ollut tärkeä tehtävä puolalaisen kulttuurillisen ja poliittisen identiteetin säilyttämisessä.
Varhaiset vuodet Kirjoitustaito tuli Puolaan katolisen kirkon mukana, ja niinpä vanhimmat Puolassa kirjoitetut teksti on kirjoitettu latinaksi.
Puolan kielen vanhimpana kirjallisena muistomerkkinä pidetään 1300-luvulla kirjoitettuja niin sanottuja Pyhän ristin saarnoja. Samalta aikakaudelta on peräisin Bogurodzica dziewica, vanhin tunnettu puolalainen runo ja uskonnollinen laulu, joka on hymni Neitsyt Marialle. Puolalaisten ritarien kerrotaan laulaneen sitä Tannenbergin (puolalaisittain Grunwaldin) taistelussa vuonna 1410.
Puolan kirjallisuuden kehittymiseen Kasimir III Suuren kaudella vaikutti Krakovan yliopiston perustaminen vuonna 1364.
Renessanssi Renessanssiajalla puolasta kehittyi jo elävä kulttuurikieli. Aikakauden tärkeimpiä runoilijoita olivat Mikołaj Rej (1505–1569) ja varsinkin Jan Kochanowski (1530–1584), joka kirjoitti runsaasti muun muassa uskonnollista runoutta, mutta tunnetaan nykyisin ennen kaikkea pikkulapsena kuolleen Urszulka-tyttärensä muistoksi kirjoittamastaan valitusrunokokoelmasta Treny.
Tuonaikaisista uskonnollisista kirjailijoista merkittävin oli kuitenkin Piotr Skarga (1536–1612). Skarga oli jesuiittapappi, saarnaaja ja vastauskonpuhdistaja, joka muistetaan ennen kaikkea saarnoistaan ja pyhimyselämäkertojen kokoelmasta Żywoty Świętych. Kirja ei ollut ainoastaan uskonnollisesti tärkeä, vaan kirjallisesti merkittävä elävän kerrontatyylinsä ansiosta. Siitä ilmestyi kahdeksan painosta kirjailijan elinaikana, ensimmäinen vuonna 1579.
Barokki ja sarmatismi Puolalaisen barokin erikoislaatuisimpia piirteitä oli sarmatismi. Sarmatialaisuudella tarkoitettiin käsitystä Puolasta idän ja lännen välissä olevana välittäjänä, ei suinkaan lännen etuvartiona. Sarmatialaisuus korosti Puolan yhteyttä muun muassa vanhaan liittolaiseen Turkkiin ja Puolan ja Liettuan kaksoismonarkian luonnetta monikansallisena valtiona, johon mahtui myös itäisiä kansoja ja kulttuuripiirteitä. Puolalaisen barokin mielenkiintoisin teos on kuitenkin Jędrzej Kitowiczin jo aikakauden lopussa laatima massiivinen tapainkuvaus, Opis obyczajów.
Valistus Barokkia seurasi valistuksen aika, jolloin Puolan kirjallisuus sai vaikutteita lännestä, etenkn Ranskasta ja Englannista. Puolalaiset kiinnostuivat oman kulttuurinsa sauojelusta vieraan vallan alla, ja näytelmät ja kansanrunouden muodot kuten balladit kasvattivat suosiotaan.
Valistuksen tunnetuimpia edustajia olivat Julian Ursyn Niemcewicz, Ignacy Krasicki, Hugo Kołłątaj ja Stanisław Staszic. Niemcewicz (1757–1841) muistetaan ennen muuta poliittisesta komediastaan Powrót posła vuodelta 1791. Hän osallistui nuoruudessaan puolalaisten vastarintaan venäläisiä vastaan, mutta palasi aikanaan amerikkalaisesta maanpaostaan Puolaan, missä hänestä tuli laillisuuden kannattaja ja maanalaisen poliittisen toiminnan vastustaja. Hugo Kołłątaj (1750–1812) taas oli merkittävä poliittisen lehtikirjoittelun ja lehdistön pioneeri. Ignacy Krasicki oli jo vanhempaa sukupolvea, Warmian hiippakunnan piispa, joka kuoli kypsällä iällä vuonna 1801, muutamaa vuotta aiemmin koko Puolan hengelliseksi johtajaksi (prymas) kohottuaan. Krasicki tunnetaan nykyään ennen muuta nokkelista aforismeistaan:
Wiesz, dlaczego dzwon głośny? Bo wewnątrz jest próżny.
"Tiedätkö, miksi kello soi niin äänekkäästi? Siksi, että se on sisältä tyhjä."
Krasickin teoksista tärkein lienee laaja runoelma Monachomachia, irvaileva teos, jonka näennäisenä aiheena on kahden munkin riitely. – Staszic (1755–1826) oli oikeastaan luonnontutkija, geologi ja koulutuslaitoksen kehittäjä, ja koko hänen kirjallinen tuotantonsa palveli valistuksen päämääriä.
Romantiikka Puolalaista romantiikkaa tuskin voidaan ajatella mainitsematta Joachim Lelewelin (1786–1861) nimeä. Lelewel oli kaikkien romanttisten runoilijoiden esikuva ja aatteellinen vaikuttaja, joka osallistui kiivaasti puolalaisten vastarintaan maan jakaneita miehittäjiä, ennen muuta venäläisiä vastaan. Lelewelin kirjallinen työ liittyi ennen kaikkea hänen toimintaansa historioitsijana ja oman historiakoulukunnan perustajana.
Lelewelin innoittamista romanttisista runoilijoista tärkein oli Puolan kansallisrunoilija, Nowogródekissa (sittemmin Neuvostoliiton Novogrudok, nyt Valko-Venäjän Navaharodak) syntynyt Adam Mickiewicz (1798–1855). Mickiewiczin laajasta runotuotannosta parhaiten tunnettaneen Puolan kansalliseepos, yhtaikaa romanttinen ja hieman humoristinenkin esitys vanhan maalaisaatelin elämästä: Pan Tadeusz. Näytelmä Dziady ("Pyhäinmiesten päivä" – näytelmän nimi on pikemminkin valkovenäjää kuin puolaa) oli vielä vuonna 1968 kiistelty. Näytelmän kuuluisin kohta, suuri improvisaatio, päättyy Jumalalle osoitettuihin katkeriin sanoihin: Sinä et ole maailmankaikkeuden Herra, vaan sen tsaari! Tapaa, jolla näyttelijä tulkitsi tämän monologin, pidettiin neuvosto- ja venäläisvastaisena, ja näytelmä kiellettiin, mistä seurasi mellakoita.
Juliusz Słowacki (1809–1849) tulee heti Mickiewiczin kannoilla: hän tuli tunnetuksi suurista näytelmistään, joista kuuluisin, Kordian, uskaltautuu arvostelemaan sekä tsaaria että paavia.
Suuri romanttinen runoilija oli Cyprian Kamil Norwid (1821–1883). Norwidia ei omana aikanaan arvostettu paljoakaan, mutta hänen runonsa löydettiin myöhemmin ja hän nousi klassikoksi.
Koska romantiikkaan liittyi oleellisesti kapinahenki valloittajia vastaan erityisesti Venäjän omimassa Puolan osassa, kaikki romantiikan ajan merkittävimmät runoilijat kuolivat maanpaossa – yleensä Pariisissa, joka on aina ollut yksi puolalaisen emigraation, erityisesti poliittisen ja intellektuaalisen, keskuspaikkoja. Mickiewicz menehtyi kuitenkin Istanbulissa koleraan yrittäessään värvätä sotilaita hyökkäämään Venäjälle.
Positivismi Positivismi tarkoittaa Puolassa tuiki erilaista aatetta kuin muualla maailmassa. Puolalainen positivismi viittaa poliittiseen ja kulttuuriseen virtaukseen, joka vastusti itsetarkoituksellista kapinointia ja isänmaallista uhrautumista ja halusi vallankumoustaistelun ja maanpaon sijasta jäädä kotiin rakentamaan puolalaista kulttuuria.
Positivismin aikakaudella puolaan kehittyi urbaani keskiluokka, jonka joukosta nousi sivistyneistö. Aikakauslehdet olivat tärkeit uusien aatteiden levittäjinä.
Aikakauden merkittävin naiskirjailija lienee ollut Eliza Orzeszkowa (1841–1910), joka aloitti uransa romantikkona, mutta siirtyi Puolan kapinoiden turhuuden uuvuttamana positivismin ja yhteiskunnallisen realismin suuntaan. Orzeszkowa oli hyvin tuottelias kirjailija, mutta hänen teoksistaan merkittävin lienee mammuttiromaani Nad Niemnem ("Niemenjoella").
Bolesław Prus (oikealta nimeltään Aleksander Głowacki, 1847–1912) oli hänkin pettynyt kapinallinen, joka vaihtoi romantiikan positivismiin ja realismiin. Prusin laaja tuotanto kuuluu 1800-luvun puolalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen. Häntä on verrattu muun muassa Charles Dickensiin, ja epäilemättä hän on yhä sekä lukukelpoinen, luettu että suosittu klassikko. Novellit ja journalistinen tuotanto ovat ehkä volyymiltaan laajin osa hänen tuotantoaan, mutta tunnetuimmat teokset lienevät Varsovan elämää eeppisesti kuvaava romaani Lalka ("Nukke") ja historiallinen romaani Faraon ("Faarao").
Maria Konopnicka (1842–1910) kuuluu positivismin aikakauteen, mutta hänen tuotannostaan muistetaan kuitenkin parhaiten katkera ja kostonhimoinen isänmaallinen laulu Rota ("Vala").
Aikakauden kansainvälisesti kuuluisin puolalainen kirjailija on toki mammuttimaisista historiallisista romaaneistaan tunnettu Henryk Sienkiewicz (1846–1916), Puolan ensimmäinen Nobel-palkittu kirjailija, jonka teokset Quo Vadis, Vedenpaisumus ja Ristiritarit (alkut. Krzyżacy) ovat käännetty suomeksikin. Sienkiewiczin tunnetuimmat teokset ovat eeppisiä historiallisia romaaneja, mutta rivien välistä on helppo huomata, että esimerkiksi romaani Quo Vadis, joka kuvaa terrorin ja kauhun ilmapiiriä keisari Neron julmasti hallitsemassa Roomassa käsinkosketeltavan todellisesti, on oikeastaan allegorinen kuvaus puolalaisten elämästä tsaarin Venäjällä. Romaani esittää luonnollisesti kristityt tulevaisuuden voimana ja sivistyksen pelastajina rappeutuneessa Roomassa, mutta kiehtovinta siinä on kuitenkin Petronius Arbiterin, uskottavasti kuvatun sivistyneen roomalaisen pakanan henkilökuva – Petronius on todellinen historiallinen henkilö, Neron hovimies ja kirjailija, jonka romaanikatkelma Trimalkion pidot oli Sienkiewiczille tärkeä lähdeteos kristillisten legendojen ohella.
Sienkiewicz kirjoitti myös Puolassa suositun, mutta ulkomailla tuntemattomammaksi jääneen trilogian Puolan historiasta, johon kuuluvat romaanit Ogniem i mieczem ('Tulella ja miekalla'), Potop ('Vedenpaisumus' – tällä sanalla viitataan ruotsalaisten hyökkäykseen 1600-luvun puolessavälissä) ja Pan Wołodyjowski ('Herra Wołodyjowski').
Stefan Żeromski (1864–1925) oli positivismin aikakauden kirjailijoita hänkin, mutta innostui sittemmin sosialismista. Hän kirjoitti proosaa – novelleja, romaaneja ja lehtikirjoituksia
Positivismin B-joukkueeseen lienee luettava aikakauden iskulauseita mielellään viljellyt, mutta lähinnä Harlekiini-tyyppisiä kartanoromaaneja kirjoittanut Maria Rodziewiczówna.
Nuori Puola
Nuori Puola viittaa niin sanotun fin de siècle -modernismin puolalaiseen esiintymismuotoon, toisin sanoen 1800–1900-lukujen vaihteen kirjallisuuteen ja taiteeseen. Aikakaudella tulivat tutuiksi niin dekadenssi, uusromantiikka, symbolismi, impressionismi kuin jugend-tyylikin – viimeksi mainittua kutsutaan puolaksi nimellä secesja.
Kirjallisuudessa nuorpuolalaisuuden tärkein edustaja oli Stanisław Wyspiański (1867–1907), joka ei ollut ainoastaan kirjailija, vaan myös arkkitehti ja kuvataiteilija. Ei ihme, että hän kirjoitti ennen kaikkea näytelmiä, joita toteuttaessaan hän sai soveltaa käytäntöön monilahjakkuutensa jokaista puolta: hän oli teatterimies, joka osasi lavastaa itse omat näytelmänsä! Kuuluisin Wyspiańskin monista näytelmistä, Andrzej Wajdan elokuvasovituksen ansiosta myös kansainvälisesti, on Wesele ("Häät"). Näytelmä kertoo satiirisella otteella naiivista kaupunkilaisälyköstä, joka isänmaallisuutensa osoitukseksi on menossa naimisiin maalaistytön kanssa. Hääjuhlan pyörteissä kohtaavat sulhasen ja morsiamen kovin erilaiset ystävät ja sukulaiset. Näytelmällä on kuitenkin myös myyttinen ulottuvuus, jota edustaa Puolan kansallisen mytologian hahmo, arvoituksellinen ukrainalainen profeetta Wernyhora.
Tadeusz Żeleński (1874–1941), kirjailijanimeltään Boy, oli ennen kaikkea esseisti ja teatteriarvostelija. Hänen omia teoksiaan merkittävämpiä olivat hänen käännöstyönsä, sillä hän käänsi käytännöllisesti katsoen koko uudemman ranskalaisen kirjallisuuden äidinkielelleen. Hän joutui saksalaisten murhaamaksi toisen maailmansodan aikana.
Leopold Staff (1878–1957) aloitti nuorpuolalaisena modernistina, ja jatkoi runoilijanuraansa pysyen aktiivisena ja uudistumiskykyisenä miltei kuolemaansa saakka. Nuorpuolalaisella kaudellaan hän oli ennen kaikkea nietzscheläinen individualisti.
Sotienvälinen aika Sotienvälisellä ajalla laskettiin jo peruskivet puolalaiselle nykykirjallisuudelle. Monet tuolloin aloittaneet tekijät jatkoivat kirjallista toimintaansa pitkälle sodanjälkeiselle ajalle. Kirjallisten koulu- ja kuppikuntienkin perustaminen, joista kuuluisimpia olivat Skamander ja Żagary, oli suosittua.
Jan Brzechwa Jan Brzechwa, oikealta nimeltään Jan Lesman (1900–1966) oli oikeastaan asianajaja ammatiltaan; hän kirjoitti satiirisia runoja aikuisille ja lapsille. Poliittiselta vakaumukseltaan hän oli kallellaan kommunisteihin päin jo ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen hän toimi sosialistisen järjestelmän halukkaana propagandistina. Viimeisten vuotensa aikana hän tuntuu kuitenkin luopuneen sekä kirjallisesta luomistyöstä että kommunismista. Hänet tunnetaan parhaiten runosta Chrząszcz ("Ötökkä"), joka alkaa kuuluisalla säkeellä: