Clarice Lispector (alk. Haja Pinhasovna Lispektor, 10. joulukuuta 1920 Tšetšelnik, Podolia, Ukraina – 9. joulukuuta 1977 Rio de Janeiro, Brasilia) oli brasilialainen kirjailija. Hänet tunnetaan kirjallisissa piireissä, mutta ei välttämättä niiden ulkopuolella, sillä häntä on pidetty omaperäisenä ja vaikeana. Hän on Brasiliassa legendaarinen hahmo, jonka mystiikkaa sisältävät tekstit ovat tunnettuja. Hän oli kuuluisa kauneudestaan – Lispectorin yhdysvaltalainen kääntäjä Gregory Rabassa muistelee olleensa "ällikällä lyöty" tavatessaan ihmisen, joka "näytti Marlene Dietrichiltä ja kirjoitti kuin Virginia Woolf" – ja erikoisesta persoonastaan. Nykyisin häntä pidetään João Guimarães Rosan ohella Brasilian 1900-luvun huomattavimpiin kuuluvana prosaistina ja yleisesti merkittävimpiin kuuluvana nykykirjailijana.
Avioiduttuaan brasilialaisen diplomaatin kanssa Lispector muutti puolisonsa mukana Brasiliasta 1943 ja asui seuraavat kuusitoista vuotta pääasiassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Avioeron jälkeen 1959 hän palasi Rio de Janeiroon ja alkoi silloin kirjoittaa maineikkaimpia teoksiaan, joita ovat tiiviit ja dramaattiset A Maçã no Escuro ja Passio. Hän loukkaantui vakavasti vuonna 1966 vuoteessa tupakoinnista syttyneessä tulipalossa, jossa hänen oikea kätensä, kirjoituskäsi vaurioitui vakavasti. Hän jatkoi kuitenkin kirjoittamista koko ajan ja julkaisi romaaneja ja novelleja aina ennenaikaiseen kuolemaansa asti.
Joistakin Lispectorin teoksista on tehty elokuvia.
Elämäkerta Varhaislapsuus ja muutto Ukrainasta Haja Lispektor syntyi venäjänjuutalaiseen perheeseen Podoliassa nykyisessä Ukrainassa. Hän sai juutalaisen etunimen Haja, joka Brasiliassa muuttui Clariceksi, kun koko perhe omaksui brasilialaisilta kuulostavat nimet. Hän oli nuorin Pinhas Lispektorin ja Manja Krimgold Lispektorin kolmesta tyttärestä. Vanhemmat olivat paenneet vainoja Neuvosto-Venäjältä Ukrainaan<ref name="TH">Tarja Härkönen, Jälkisanat Clarice Lispectorin teokseen Lähellä villiä sydäntä, s. 214. Viitattu 15.10.2008</ref>. Siellä perhe joutui kärsimään suuresti pogromien aikana, joita seurasi Venäjän hajoamisen ja vallankumouksen jälkeen. Perhe muutti jo hänen varhaislapsuudessaan pois ensimmäisen maailmansodan jälkeen puhjenneesta sekasorrosta. Hänen vanhempi sisarensa Elisa Lispector on myöhemmin kuvannut silloisia oloja omaelämäkerrallisessa romaanissaan No exílio (1948). He onnistuivat lopulta pakenemaan Romaniaan. Bukarestissa he saivat passin Brasiliaan, jossa perheen äidillä Manjalla oli sukulaisia. He lähtivät laivalla matkaan Hampurista ja saapuivat Brasiliaan alkuvuodesta 1922, jolloin Haja oli runsaan vuoden ikäinen.
Brasiliaan saavuttuaan Lispectorit muuttivat etunimensä. Pinhasista tuli Pedro, Manjasta tuli Marieta, Lejasta tuli Elisa, ja Hajasta tuli Clarice. Vain keskimmäinen tytär Tanja (1915–2007) säilytti nimensä.Clarice Lispector -sivusto He asettuivat alkuun pieneen koillisbrasilialaiseen Maceión kaupunkiin Alagoasiin, ja siellä hän vietti lapsuutensa. Kolmen vuoden kuluttua äiti Marietan terveys äkisti heikkeni. Perhe muutti suurempaan Recifen kaupunkiin Pernambucoon ja asettui Boa Vistan juutalaiselle asuinalueelle, jossa on hänen muistomerkkinsä.
Perheen isän taloudelliset vaikeudet jatkuivat Recifessä. Syyskuussa 1930 äiti kuoli 42-vuotiaana syfiliksen seurauksiin, jonka hän oli saanut Ukrainassa sotilaiden raiskattua hänet. Kansanuskomuksen mukaan syfilis paranisi raskaudella. Clarice sai alkunsa, mutta syfilis ei parantunut. Clarice oli äitinsä kuollessa yhdeksänvuotias. Clarice kävi koulua nimeltä Colégio Hebreo-Idisch-Brasileiro, jossa opetettiin tavanomaisten aineiden lisäksi hepreaa ja jiddišiä. Vuonna 1932 hän pääsi osavaltion silloin arvostetuimpaan lukioon Ginásio Pernambucanoon. Vuoden kuluttua hän teki päätöksen ryhtyä kirjailijaksi luettuaan Hermann Hessen Arosuden.
Kun Clarice oli teini-iässä, Pedro Lispector päätti 1934 muuttaa tyttärineen silloiseen pääkaupunkiin Rio de Janeiroon. Perhe asui São Cristóvãon kaupunginosassa Rion keskustasta pohjoiseen ennen kuin muutti Tijucaan.
Opiskeluaika ja uran alku Lispector aloitti 1937 oikeustieteen opinnot Brasilian yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, joka siihen aikaan oli maan arvostetuin korkeampi oppilaitos. Hänen ensimmäinen tiedossa oleva novellinsa "Triunfo" ilmestyi Pan-lehdessä 25. toukokuuta 1940. Pian sen jälkeen, 26. elokuuta 1940, hänen isänsä kuoli epäonnistuneen leikkauksen seurauksiin. Opiskeluaikana Riossa Lispector alkoi työskennellä toimittajana, alkuun valtion virallisessa lehdistöpalvelussa Agência Nacionalissa ja sitten merkittävässä sanomalehdessä A Noitessa.
Avioliitto ja esikoisteos Lispector tutustui Brasilian nuoreen kirjailijapolveen. Heidän joukossaan oli Lúcio Cardoso, johon hän rakastui. Mies oli kuitenkin homoseksuaali, ja pian Lispector alkoi seurustella opiskelutoverinsa Maury Gurgel Valenten kanssa,Quinlan, s. 86–89 joka oli astunut Brasilian ulkomaanedustuston Itamaratyn palvelukseen. Voidakseen avioitua diplomaatin kanssa hän tarvitsi kansalaisuuden, ja hän hankki sen heti tultuaan täysi-ikäiseksi. Hänelle myönnettiin Brasilian kansalaisuus 12. tammikuuta 1943, ja 23. tammikuuta hän avioitui Valenten kanssa.
thumb|Clarice Lispectorin esikoisteos Perto do Coração Selvagem (1943, suom. Lähellä villiä sydäntä). Lispector ponnahti julkisuuteen 23-vuotiaana, kun hänen ensimmäinen romaaninsa Perto do Coração Selvagem (suom. Lähellä villiä sydäntä) ilmestyi. Teos oli muodoltaan sisäistä monologia, ja tyyliltään ja kieleltään se oli Brasiliassa mullistava ja nosti hänet kirjalliseen maineeseen.
Uran suvantovaihe Vähän myöhemmin Lispector ja Valente matkustivat Riosta pohjoiseen Amazon-joen suulla olevaan Belém do Parán kaupunkiin, jossa he viipyivät puoli vuotta. Alue oli strategisesti merkittävä toisen maailmansodan aikaisten liittolaisten tukikohta, ja Valente toimi siellä ulkoministeriön yhteyshenkilönä.
Euroopassa Lispector lähti miehensä kanssa Brasiliasta 13. heinäkuuta 1944 Napoliin, jonne Valente oli määrätty Brasilian konsulaattiin. Napoli oli niiden Brasilian siirtoarmeijan joukkojen tukikohta, jotka taistelivat liittoutuneiden puolella Saksaa vastaan. Lispector työskenteli sairaalassa Napolissa huolehtimassa haavoittuneista brasilialaisista sotilaista. Hän tapasi Roomassa italialaisen runoilijan Giuseppe Ungarettiin, joka käänsi italiaksi hänen teostaan Lähellä villiä sydäntä ja maalautti hänen muotokuvansa Giorgio de Chiricolla.
Lispector sai Napolissa valmiiksi toisen romaaninsa O Lustre (1946), joka keskittyi ensimmäisen tavoin tytön, tällä kertaa nimeltään Virgínian, sisäiseen elämään. Lúcio Costa arvostelee kirjan nimeä, joka hänestä on kovin köyhänoloinen niin rikkaalle kirjailijalle.
Käytyään pikaisesti Brasiliassa 1946 Lispector ja Valente palasivat huhtikuussa 1946 Eurooppaan, ja Valente sai määräyksen Sveitsiin Brasilian Bernin-suurlähetystöön. Se oli Lispectorin kannalta ikävystymisen ja turhautumisen aikaa, ja hän oli usein masentunut. "Tämä Sveitsi", hän kirjoitti sisarelleen Tanialle, "on tunteiden hautausmaa." Heille syntyi Bernissä poika Pedro Gurgel Valente 10. syyskuuta 1948, ja siinä kaupungissa Lispector kirjoitti kolmannen romaaninsa A cidade sitiada (1946).
Lispector ja Valente lähtivät Sveitsistä 1949 ja asuivat lähes vuoden Riossa, minkä jälkeen he matkustivat Torquayn kaupunkiin Devoniin Britanniaan, jossa Valente oli Gattin delegaattina. Englannissa he olivat puoli vuotta, syyskuusta 1950 maaliskuuhun 1951. Lispector piti Englannista, vaikka hän sai Lontoon-matkalla keskenmenon.Edilberto Coutinho, Criaturas de papel, 170
Yhdysvalloissa Perhe palasi Rioon 1952, ja syyskuussa 1952 he muuttivat Washingtoniin, jossa he asuivat kesäkuuhun 1959 saakka. He ostivat talon osoitteesta 4421 Ridge Street Chevy Chasen esikaupungista Marylandista. 10. helmikuuta 1953 syntyi heidän toinen poikansa Paulo. Lispector tutustui brasilialaiseen kirjailijaan Érico Veríssimon, joka silloin työskenteli OAS:n palveluksessa, ja tämän vaimoon Mafaldaan. Samoin hän ystävystyi suurlähettilään vaimon Alzira Vargas do Amaral Peixoton kanssa, joka oli Brasilian entisen diktaattorin Getúlio Vargasin tytär. Hänen novellejaan julkaistiin Riossa ilmestyneessä uudessa Senhor-lehdessä samaan aikaan kun siinä ilmestyi W. H. Audenin, Ernest Hemingwayn ja Ray Bradburyn tekstejä. Hän oli kuitenkin yhä tyytymättömämpi diplomaattiympäristöön. "Vihasin sitä, mutta tein, mitä minun piti tehdä [...] järjestin päivälliskutsuja, tein kaiken, mitä piti tehdä, mutta vastenmielisyyttä tuntien..."Lispector, Outros escritos, s 161 Hän kaipasi yhä enemmän sisariaan ja Brasiliaa, ja kesäkuussa 1959 hän jätti miehensä ja palasi poikien kanssa Rio de Janeiroon, jossa hän asui loppuelämänsä, tosin taloudellisesti tiukoilla.
Paluu kotimaahan ja viimeiset vuodet Lispector aloitti 1962 suhteen vanhan ystävänsä runoilija Paulo Mendes Camposin kanssa. Mendes Campos oli naimisissa, eikä suhde kestänyt.
14. syyskuuta 1966 Lispectorille sattui kotona vakava tapaturma. Otettuaan unilääkkeen hän nukahti vuoteeseen palava savuke kädessä. Hän sai pahoja vammoja, ja hänen oikea kätensä oli vähällä joutua amputoiduksi.
Lispector erotettiin yllättäen loppuvuodesta 1973 Jornal do Brasilista, ja seurauksena oli taloudellisia paineita. Hän alkoi maalata ja paneutui tarmokkaammin työhönsä kääntäjänä. Hän käänsi Agatha Christien, Oscar Wilden ja Edgar Allan Poen teoksia. Hän käänsi (tai Susan Canty Quinlanin sanoin "mukautti") portugaliksi Wilden Dorian Grayn muotokuvan, josta hän oli hyvin kiinnostunut ja johon hän viittasi usein.Quinlan, s. 97
Vuonna 1975 hän sai kutsun Bogotássa pidettyyn ensimmäiseen noituuden maailmankongressiin, ja sen ansiosta hän sai huomiota lehdissä, mikä tietysti kasvatti hänen mainettaan. Kokouksessa luettiin englanniksi hänen novellinsa "El Huevo Y La Gallina", joka oli alun perin ilmestynyt teoksessa A Legião estrangeira.
Lispector joutui sairaalaan pian sen jälkeen kun Tähden hetki oli ilmestynyt 1977. Hänellä todettiin munasarjasyöpä, jota ei voitu leikata, mutta diagnoosia ei kerrottu hänelle. Hän kuoli 57-vuotissyntymäpäivänsä aattona. Hänet haudattiin 11. joulukuuta 1977 Rio de Janeiroon Cajun kaupunginosan juutalaiselle hautausmaalle.
Teoksista Lispector julkaisi yhdeksän romaania, useita novellikokoelmia ja lastenkirjoja. Hän kirjoitti ahkerasti lehtiin, ja hänen kirjoituksiaan on koottu kirjoiksi, samoin hänen kirjeenvaihtoaan. Suomeksi Lispectorin teoksia on ilmestynyt viisi, kaikki Tarja Härkösen suomentamina. Härkönen on päätoiminen espanjan- ja portugalinkielisen kirjallisuuden ja elokuvien suomentaja. Kirjojen lisäksi kaksi Lispectorin novellia on julkaistu suomeksi lehdissä, toinen Parnassossa ja toinen Nuori Voima -lehdessä.
Lähellä villiä sydäntä thumb|left|170px|Clarice Lispectorin esikoisteoksen suomennos Lähellä villiä sydäntä, 2008.
Lispector kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Perto do coração selvagem (Lähellä villiä sydäntä) vuonna 1942 kymmenen kuukauden mittaisen kiihkeän työperiodin aikana. Se ilmestyi joulukuussa 1943, jolloin Lispector oli 23-vuotias. Tätä romaania, kuten hänen myöhempiäkin teoksiaan, leimasi hyvin voimakas keskittyminen sisäisiin mielentiloihin. Romaani kertoo nuoren Joana-nimisen naisen sisäisestä maailmasta, ja teos aiheutti valtavan kohun. Lispectoria verrattiin Virginia Woolfin, ja hänen arveltiin saaneen tajunnanvirtatyyliinsä tältä vaikutteita, mutta Woolfin tuotantoa hän ei kuitenkaan vielä silloin tuntenut. Häntä verrattiin myös James Joyceen, mutta tätäkään Lispector ei tuntenut, vaan kirjan otsikkoa ja Joycelta lainattua mottoa ehdotti Lúcio Cardoso. Muita hänen yhteydessään mainittuja kirjailijanimiä ovat Tšehov ja Katherine Mansfield.