Regia Marina (Italian kuninkaallinen laivasto) perustettiin Italian yhdistyttyä Italian kuningaskunnaksi 1861. Laivasto muodostui perustettaessa lähinnä Sardinian ja Napolin kuningaskuntien laivastoista. Hajanaista laivastoa ja koulutusta alettiin kehittää, ja omien telakoiden puuttuessa luotiin ohjelma alusten tilaamiseksi ulkomailta. Lissan taistelun tappion paljastamien puutteiden korjaamiseksi hankittiin uutta kalustoa. Laivasto osallistui Italian ja Turkin sotaan 1911–1912 ja ensimmäiseen maailmansotaan, jossa se menetti runsaasti kalustoa. Mare Nostrum -hankkeen toteuttamiseksi Benito Mussolini rakensi toisen maailmansodan edellä laivastosta yhden maailman mahtavimmista. Italian muututtua tasavallaksi 1946 laivaston nimeksi tuli Marina Militare Italiana (). Perustaminen
thumb|Regia Marinan perustamisaikaan käytettiin sen vaakunana Savoijin vaakuna. Regia Marina perustettiin 17. maaliskuuta 1861 samanaikaisesti Italian kuningaskunnan perustamisen kanssa. Samoin kuin kuningaskunta muodostui Italian niemimaan valtioiden liitosta, muodostettiin myös Regia Marina liittämällä yhteen Italian niemimaan valtioiden laivastot. Pääosan muodostivat Sardinian ja Napolin kuningaskuntien laivastot, joiden lisäksi tuli yksi sluuppi ja neljä tykkivenettä Toscanan suurherttuakunnasta ja kaksi hinaajaa paavin laivastosta. Laivastoon kuului perustettaessa 90 alusta, jotka olivat sekä purjelaivoja että höyrykonein varustettuja. Vasta perustetulla laivastolla oli lisäksi runsaasti kokeneita merimiehiä.Gardiner, Robert (toim.), Conway's 1860–1905 s. 335
Regia Marinan heikkoutena oli epäyhtenäisyys niin kalustossa, standardeissa sekä toimintatavoissa ja aikaisempien ristiriitojen aiheuttama painolasti erityisesti upseerien välillä. Tätä upseerien välistä kuilua pitivät aluksi yllä vielä erilliset päällystökoulut Genovassa ja Napolissa, ja upseerien yhtenäistäminen alkoi vasta perustettaessa Laivastoakatemiaa Livornoon 1881. Kaluston yhtenäistämistä edisti laivastojen kiivas kehittymistahti kaikkialla maailmassa, mikä pakotti myös Regia Marinan uudistamaan kalustoaan ja kehittämään taktiikkaa uudelle kalustolle. Italialle ei kuitenkaan ollut telakoita, joissa uusia aluksia olisi voitu rakentaa, mutta laivastoministeri, vara-amiraali Carlo di Persano (3. maaliskuuta – 8. joulukuuta 1862) loi edistyksellisen laivasto-ohjelman sotalaivojen ostamiseksi ranskalaisilta ja brittiläisiltä telakoilta.
Uuden laivaston tulikoe oli Lissan taistelu 20. heinäkuuta 1866 Italian kolmannessa itsenäisyyssodassa (samanaikainen kuin Seitsemän viikon sota). Taistelu käytiin Itävallan keisarikunnan laivaston ja Regia Marinan välillä lähellä Visin saarta Adrianmerellä. Taistelu on yksi harvoista 1800-luvulla käydyistä laivastotaisteluista. Regia Marinaa komensi amiraali Persano komennossaan 12 rautakylkistä taistelulaivaa ja 17 puurunkoista alusta. Aluksista ainoastaan yksi (Affondatore) oli uusinta teknologiaa edustava ympäriampuvalla tykkitornilla varustettu alus. Vaikka amiraali Wilhelm von Tegetthoffin johtamilla itävaltalaisilla oli selkeä alivoima, he voittivat paremman taktisen osaamisen ansiosta. Regia Marina menetti taistelussa kaksi panssaroitua alusta (Palestro ja Re d'Italia) sekä 640 miestä.
Seuraavina vuosina Regia Marinaa kehitettiin voimakkaasti ottamalla oppia Lissan taistelusta: 1880-1882 otettiin palvelukseen Duilio-luokan taistelulaivat Caio Duilio ja Enrico Dandolo, jotka olivat aikanaan maailman parhaita.Gardiner, Robert (toim.), Conway's 1860–1905 s. 340 1868 korvetti Magenta kiersi maapallon 1897 Guglielmo Marconin kokeiluja radioyhteyksillä 1909 ensimmäinen kokeilu lentokoneiden käytöstä laivastossa
Italian ja Turkin sota 1911–1912
Italian julistettua 29. syyskuuta 1911 Turkille sodan sai Regia Marina tehtäväkseen kuljettaa Libyaan 30 000 sotilasta 55 kuljetusaluksella. Laivaston alukset osallistuivat Syyrian rannikolla Prevesan ja Santa Mauran taisteluihin sekä taisteluihin Dodekaneeseilla, Punaisellamerellä, ja ne tulittivat Tripolia, jonka maihinnousseet joukot valtasivat 5. lokakuuta. Maavoimien joukot laskettiin maihin Tripoliin 11. lokakuuta ja lisäksi Homsiin, Dernaan ja Benghaziin. Laivaston operaatiot päätti Rhodoksen ja Dodekanesien saarten valtaus toukokuussa 1912.Gardiner, Robert (toim.), Conway's 1906–1921 s. 253
Ensimmäinen maailmansota thumb|SMS Szent István vajonneena MAS-veneiden hyökkäyksen jälkeen. Ennen vuotta 1914 Italia oli rakentanut kuusi Dreadnought-tyyppistä taistelulaivaa (Dante Alighieri kokeilualuksena, Conte di Cavour-luokan alukset Giulio Cesare, Conte di Cavour ja Leonardo da Vinci sekä Andrea Doria -luokan alukset Andrea Doria ja Caio Duilio), mutta ne eivät ottaneet osaa ensimmäisen maailmansodan meritaisteluihin.
Sodan aikana Regia Marina soti Itävalta-Unkarin keisarillista laivastoa vastaan lähinnä Adrianmerellä. Adrianmeren sota käsitti etupäässä Itävalta-Unkarin laivaston Italian rannikkokohteiden tulitusta sekä sukellusvenesotaa Välimeren alueella. Ympärysvallat pyrkivät pääasiassa rajoittamaan sodankäyntiä alueelle, mikä onnistuikin pinta-alusten osalta, mutta epäonnistui sukellusveneiden osalta.Whitley, M. J., Destroyers s. 157
Sodan lopulla Regia Marina kehitti kaksi alustyyppiä. Toinen oli MAS-vene, jollaiset upottivat Itävalta-Unkarin laivaston taistelulaivan SMS Szent Istvánin Adrianmerellä 10. kesäkuuta 1918. Toinen oli Mignatta (ihmistorpedo), joka upotti Itävalta-Unkarin laivaston lippulaivan SMS Viribus Unitisin Pulan satamassa 1. marraskuuta 1918.
Regia Marina menetti ensimmäisessä maailmansodassa kolme taistelulaivaa: predreadnought-taistelulaivan RN Benedetto Brinin Brindisissä 27. syyskuuta 1915 ja dreadnoughtin Leonardo da Vinci Tarantossa 2. elokuuta 1916 ja vielä kolmannen. Näiden lisäksi maa menetti kaksi panssariristeilijää, kaksi pienempää risteilijää (sekä kaksi laivueenjohtajaa sodan päätyttyä miinoihin), kahdeksan hävittäjää, kuusi torpedovenettä, kaksitoista sukellusvenettä, kaksitoista muuta sotalaivaa. Alusten lisäksi laivasto menetti 267 lentokonetta ja seitsemän ilmalaivaa.Gardiner, Robert (toim.), Conway's 1906–1921 s. 254
Rauhan teossa Regia Marina sai 1919 SMS Tegetthoffin (romutettu 1924) ja yhden Radetsky-luokan taistelulaivan, joiden oli tarkoitus korvata uponneet taistelulaivat. Lisäksi Saksa luovutti kolme kevyttä risteilijää, kolme hävittäjää sekä 17 apualusta ja pienempää alusta. Itävalta luovutti yhdeksän hävittäjää, kaksi torpedovenettä sekä 62 apualusta ja pienempää alusta. Kaikki Regia Marinalle määrätyt sukellusveneet kuitenkin romutettiin. Todellisuudessa kuitenkin laivastoa supistettiin johtuen maan talousvaikeuksista.
Sotien välinen aika Regia Marina lähetti aluksiaan Espanjan sisällissotaan tukemaan Italiasta lähetettyjä maavoimien yksiköitä. Sinne lähetettiin muun muassa 58 sukellusvenettä, jotka osallistuivat operaatio Ursulaan.Greene & Massignani s. 22–23
Sotien välisenä aikana Regia Marinaa kehitettiin ottamalla Lontoon toisen laivastokokouksen jälkeen lähtökohdaksi Britannian kuninkaallisen laivaston Välimeren laivasto, joka nähtiin laivaston todennäköisimpänä vastustajana. Brittien kokemuksen suoman edun vähentämiseksi otettiin perustaksi pitkän kantaman tykein varustettujen nopeiden ja tulivoimaisten alusten rakentaminen. Nopeuden nostamiseksi jouduttiin kuitenkin keventämään panssarointia ja tykkien kantaman kasvattamiseksi pienentämään kaliiperia.Gardiner, Robert (toim.), Conway's 1922–1946 s. 280–282
Toinen maailmansota thumb|Regia Marinan vaakuna 24. huhtikuuta 1941. Italian diktaattori Benito Mussolini koki Välimeren hallinnan Uuden Rooman valtakunnan luomisen perustana ja Nizzan, Korsikan, Tunisian ja Balkanin liittämisen mahdollistavana tekijänä. Mussolini julisti Välimeren "meidän mereksemme" (Mare Nostrum). Tämän saavuttamiseksi Regia Marinaa vahvistettiin niin, että Italian liittyessä toiseen maailmansotaan 10. kesäkuuta 1940 laivasto oli maailman neljänneksi suurin.
Regia Marinalla oli neljä ensimmäisen maailmansodan aikana rakennettua taistelulaivaa, joista kaksi oli modernisoitu (Cavour ja Cesare), ja lisäksi laivasto sai elokuussa 1940 käyttöönsä kaksi uutta 35 000 tonnin taistelulaivaa (Littorio ja Vittorio Veneto).Forty s. 26
Regia Marinalla ei ollut käytössään lentotukialusta, mikä oli toisen maailmansodan aikana sen suurin puute. Se joutui tukeutumaan maakentiltä toimivien ilmavoimien suojaan sekä muutamien aluksille sijoitettujen vesikoneiden luomaan ilmakuvaan. Laivoille sijoitetut Meridionali Ro 43 ja Ro 44 koneet soveltuivat ainoastaan tiedusteluun.
Laivastoon kuului taistelulaivojen lisäksi yhdeksäntoista pääosin sotien välillä valmistunutta risteilijää, joista seitsemän oli raskaita (8 tuuman pääaseet) ja loput keveitä (6 tuuman pääaseet). Lisäksi oli noin viisikymmentä hävittäjää, 115 sukellusvenettä sekä lukuisa määrä saattajia, moottoritorpedoveneitä ja muita pienempiä aluksia.
Laivaston päätukikohdat olivat Taranto (3 taistelulaivaa, 3 raskasta risteilijää, 5 kevyttä risteilijää, 28 hävittäjää ja 22 sukellusvenettä) ja Napoli (taistelulaiva, 4 kevyttä risteilijää, 18 hävittäjää ja 11 sukellusvenettä), ja loput alukset oli hajautettu Messinaan ja Augustaan Sisiliassa, Syrakusaan, Palermoon, Trapaniin ja Cagliariin Sardiniassa, Brindisiin, Bariin, La Speziaan sekä Tobrukiin ja Tripoliin Libyassa, Lerokselle Dodekanesiassa ja Massawaan Punaisenmeren rannikolle.
Välimeri
Sotilaallisen voiman tilanne oli Välimerellä toisen maailmansodan puhjetessa määrällisesti tasapainossa. Italian liityttyä sotaan eräät seikat kuitenkin heikensivät sen asemaa, sillä Italialta puuttui muun muassa tutkia ja polttoainetta ja toisaalta Britannialla oli vahvuuksia, joilla se saattoi korvata menetyksiään.[ ], viitattu 6.7.2010 Merkittäviä taisteluja Välimerellä olivat Taranton taistelu, Spartiventon taistelu ja Matapanin taistelu. Tarantossa Britannian kuninkaallisen laivaston ilmavoimat hyökkäsi 11. marraskuuta 1940 kahdessa aallossa ja onnistui tekemään toimintakelvottomaksi puolet Italian taistelulaivoista. Saman kuun lopulla käytiin Italian eteläkärjessä Spartiventon taistelu, jossa osapuolina olivat Britannian ja Italian laivastot. 54 minuuttia kestänyt taistelu päättyi ratkaisemattomana. Matapanin taistelu käytiin maaliskuun lopulla 1941 Kreikan vesillä osapuolina Britannian ja Italian laivastot. Italian laivasto kärsi suuria tappioita, ja siltä kiellettiin operaatiot merellä kauempana kuin maakentiltä operoivat koneet voivat toimia, jolloin Kreeta voitiin häiriöttä evakuoida.}
Atlantti Ensimmäisenä Bordeaux'hon saapui 4. syyskuuta 1940 Mario Leonin päällikkyydessä sukellusvene Alessandro Malaspina, ja muutamaa päivää myöhemmin saapuivat Barbarigo ja Dandolo. Syyskuusta joulukuuhun 1940 siirrettiin Italiasta Bordeaux'hon kaikkiaan 27 sukellusvenettä. Punaiseltamereltä saapui neljä venettä toukokuussa 1941 ja helmikuussa 1943 saapui viimeinen Cagni, jolloin kaikkiaan 32 venettä oli palvellut Atlantilla. Suurimmillaan alusmäärä oli kesäkuussa 1941, jolloin niitä oli 27, mutta määrä supistui yhteentoista joulukuusta 1941 joulukuuhun 1943. Tukikohdan antautuessa siellä oli edelleen kuusi Regia Marinan sukellusvenettä.Bagnasco, Erminio s. 136
Tukikohdassa palvelleista 32 veneestä tuhoutui kuusitoista. Alukset tekivät kaikkiaan 189 partiomatkaa upottaen kaikkiaan 101 kauppa-alusta ja joitakin sotalaivoja yhteensä 568 573 rek. tn. Lisäksi vaurioitettiin 200 000 rekisteritonnia kauppa-aluksia. Ensimmäinen italialaisen sukellusveneen (Alessandro Malaspina, komentaja Mario Leoni) upottama englantilainen rahtilaiva Atlantilla oli British Tanker Companyn 8 406 tonnin tankkeri British Fame saattueesta OB193 12. elokuuta.Slader s. 61
Punainenmeri