Suomen kansanarmeija oli Neuvostoliiton 1. joulukuuta 1939 luoma armeija Suomen kansantasavallalle ja sen Terijoen hallitukselle. Kansanarmeijan suunniteltiin syrjäyttävän Suomen armeijan Neuvostoliiton miehitettyä Suomen talvisodassa.
Kansanarmeija oli alun perin tarkoitus koota Neuvostoliiton alueella asuvista suomensukuisista kansoista, pääasiassa karjalaisista, inkeriläisistä, vepsäläisistä, emigranttisuomalaisista, suomea puhuvista sekä Suomesta Neuvostoliittoon loikanneista henkilöistä. Alun perin oli tarkoitus kasata 80 000 miehen armeija. Suomensukuisia vapaaehtoisia oli kuitenkin liian vähän, joten armeijaan otettiin myös venäläisiä, valkovenäläisiä ja ukrainalaisia, jotka olivat ulkoisesti riittävän ”suomalaisen” näköisiä. Näiden nimet muutettiin suomalaisiksi. Osa suomea puhuvista koottiin vankileireiltä, kuten tiedusteluosaston apulaispäällikkö Toivo Vähä. Näistä toimenpiteistä huolimatta saatiin kasattua vain 22 594 miestä.
Sotilastakit ja varusteet Suomen kansanarmeijalle hankittiin Puolan vanhoista sotilasasusteista Neuvostoliiton miehittäessä Puolan.
Alun perin kansanarmeijaa ei ollut määrä käyttää varsinaisiin taistelutoimiin, vaan sen perimmäiseksi tehtäväksi oli määrätty voitonparaati Helsingissä ja punalipun nosto Presidentinlinnan katolle Neuvostoliiton valloitettua Suomen. Osa kansanarmeijasta joutui kuitenkin olosuhteiden pakosta osallistumaan sotatoimiin esimerkiksi 3. divisioona Lunkulansaaren-Salmin alueella ja 4. divisioona osallistui tiedusteluretkelle suomalaisten linjojen taakse Lapissa. Myös 1. ja 2. divisioonan tykistö osallistui Viipurinlahden taisteluun. Suomalaisten jatkosodan aikana kokoamien tiedustelutietojen mukaan kansanarmeija demobilisoitiin huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa. Demobilisaation jälkeen joukkoja täydennettiin nuorilla karjalais- ja inkeriläismiehillä. Joukot nimettiin uudelleen ja niistä muodostettiin 71. divisioona ja Valter Vallin komentama 126. jalkaväkirykmentti.
1. suomalainen armeijakunta pienois|Suomen kansanarmeijan upseeri Terijoella joulukuussa 1939. 1. suomalainen armeijakunta perustettiin 1. joulukuuta 1939. Sen kokonaisvahvuus oli 22 594 miestä. Armeijakunta oli alistettu suoraan Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissaari Kliment Vorošiloville.
Esikunta Armeijakunnan komentaja Akseli Anttila Armeijakunnan tykistökomentaja Eemeli Toikka Armeijakunnan poliittinen komissaari Filipp Golikov
Armeijakunnan kokoonpano 1. divisioona, komentaja Aleksei Gretškin, sijoituspaikka Terijoki. 2. divisioona, komentaja Grigori Zverev, sijoituspaikka Uudenkirkon Lautaranta. 3. divisioona, komentaja Toivo Tommola, sijoituspaikka Suojärvi. 4. divisioona, komentaja Albert Saviranta alias Väinö Alanne, 1 867 miestä (nimellisesti 4 073), ei raskasta aseistusta, sijoituspaikka Murmansk.
Kalusto Tykistö 60 kpl 45 mm tykkejä 24 kpl 76 mm tykkejä 48 kpl 122 mm haupitseja
Ilmatorjunta 20 kpl ilmatorjuntatykkejä
Panssarivaunut 54 kpl T-26 24 kpl T-27 24 kpl T-37A
Ajoneuvot 400 kpl kuorma-autoja (nimellisesti 2 000) 2 603 kpl hevosia
Suomen kansanarmeija propagandassa Suomen kansantasavallan propagandalehti Kansan Valta kirjoitti 7. joulukuuta 1939 seuraavasti:
Lähteet Juutilainen, Antti; Leskinen, Jari: Talvisodan pikkujättiläinen, s. 148–153. WSOY, 1999. .
Kirjallisuutta Vihavainen, Timo: Marssi Helsinkiin: Suomen talvisota neuvostolehdistössä. Helsinki: Tammi, 1990. . Salomaa, Markku: Punaupseerit. Helsingin yliopiston väitöskirja. WSOY, 1992. . Manninen, Ohto: Molotovin cocktail – Hitlerin sateenvarjo: Toisen maailmansodan historian uudelleenkirjoitusta. Painatuskeskus, 1994. .
Luokka:Neuvostoliiton historia Luokka:Suomi 1939–1945