Pohjalaisia on suomalainen näytelmä, joka esitettiin ensimmäisen kerran Lapualla vuonna 1914.Lehtinen 1984, s. 791, 955 Ensimmäisen esityksen päivämäärästä on erilaista tietoa. Erkki Lehtisen lähtökohtana on yhden näyttelijän, Olga Klemettilän muistitieto (8.3.).Lehtinen 1984, s. 791,955 Näytelmässä Jussin osaa esittänyt Jalo Lahdensuo muistaa ajankohdaksi pääsiäisen. Toisena pääsiäispäivänä (13.4.) esitettiin kuitenkin muu näytelmä kuin Pohjalaisia.Ilkka 15.4.1914, Vaasa 22.12.1942. Joidenkin tietojen mukaan ensiesitys Lapualla olisi ollut vasta 1915. Vaasa 14.5.1957
Eri ajankohtien välinen ristiriita voisi selittyä sillä, että vuoden 1914 ensiesitys oli epävirallinen, vain valikoidulle yleisölle tarkoitettu yksityistilaisuus, josta tieto ”puskaradion” välityksellä levisi naapurikuntiinkin, kuten Jalo Lahdensuo on muistellut. Marketta Luutosen mukaan lapualaisilla oli kiire esittää näytelmä ensimmäisenä, ja siksi he opettelivat näytelmän käsikirjoituksesta ulkoa.
Näytelmän kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa, ja sen ohjasi Jalmari Lahdensuo vuonna 1914. Kirjaksi näytelmä painettiin vasta kantaesityksen jälkeen.Laurila 1945, s. 103, Kallio, Reino 2016, s. 37. Pohjalaisia on käännetty muun muassa viroksi, ruotsiksi, venäjäksi, puolaksi, latviaksi, liettuaksi, unkariksi, ranskaksi, englanniksi, hollanniksi ja saksaksi.
Näytelmän pohjalta Leevi Madetoja sävelsi oopperan Pohjalaisia. Näytelmästä on tehty myös kaksi elokuvaa: vuonna 1925 valmistui Lahdensuon ohjaama mykkäelokuva Pohjalaisia (1925) ja Toivo Särkän ohjaama elokuva Pohjalaisia (1936).
Pohjalaisia-näytelmä kuvaa eteläpohjalaista kansanelämää sekä väestön taistelua byrokraattista ja osin väkivaltaista virkavaltaa vastaan. Kolminäytöksisen kansannäytelmän tapahtumien on ilmoitettu ajoittuneen noin vuoteen 1850, jolloin Etelä-Pohjanmaa eli keskellä kiivainta puukkojunkkarikautta.
Pohjalaisia-näytelmä on julkaistu Artturi Järviluoman tekijänimellä, mutta joissakin piireissä hänen tekijyyttään on ensiesityksistä lähtien kyseenalaistettuSihvo 1972, s. 218–223. ja esitetty, että tekstin olisi kirjoittanut alahärmäläissyntyinen kansakoulunopettaja Anton Kangas.Pipinen 2007, s. 27–29; Kallio, Reino 2012, s. 8–13; Kallio, Timo 2013, s. 50–56; Kallio, Timo s. 2013–14, s. 7–12, viite 17; Kallio, Reino 2016, s. 37–44. Artturi Järviluoma sisällytti näytelmään keräämiään kansanlauluja.
Näytelmän juoni Nuori talollinen Antti Hanka oli vangittu osallisuudestaan puukkojunkkarina esiintyneen Niemen suutarin pahoinpitelyyn. Suutari oli loukannut Antin morsianta vihjailemalla huoruuteen. Tästä Antti raivostuu. Kyse on kunniasta. Körttiuskovainen Koljolan isäntä tuo hänet toisen talollisen ja vanginkuljettajan Erkki Harrin taloon odottamaan käräjäkäsittelyä. Antin kohtaloa suree erityisesti hänen morsiamensa Maija Harri, joka kääntyy körttiuskoon.
Kopea ja mielivaltainen vallesmanni tulee tarkastamaan Antin vankipassia ja vaatii kaikkia ottamaan esivallan edessä lakin päästään, mihin sekä Harrin isäntä että hänen poikansa Jussi suhtautuvat ivallisesti. Jännitys kiristyy, ja Jussi kiskaisee ruoskan vallesmannin kädestä, katkaisee sen ja heittää osat ovensuuhun. Maija vaatii kunnioittamaan lakia ja oikeutta, ja vallesmanni uhkaa kostaa.
Käräjillä päätetään jatkaa Antin tutkintovankeutta, ja häntä uhkaa karkotus Siperiaan. Erkki Harri järjestää ”hypyt” todistaakseen, ettei ole körtti. Häjy Karjanmaan Köysti saapuu miehineen paikalle, jolloin hän ja Jussi alkavat painia. Jussi voittaa ottelun, ja hänestä tulee koko maakunnan lukko, minkä Köysti reilusti myöntää. Maijan vaatimuksesta Antti lähtee vastentahtoisesti karkumatkalle. Pako kuitenkin huomataan.
Vallesmannin määräyksestä lähetetään oltermanninsauva kiertämään, minkä seurauksena Anttia etsii koko kylä. Paon takia nimismies apulaisineen kuulustelee asukkaita. Vallesmanni syyttää sanallisella kieroilulla Jussia Antin karkaamisen avustamisesta. Paikalla oleva herastuomari varoittaa nimismiestä laittomuudesta ja väkivallasta.
Vallesmanni vie Jussin kahdestaan kamariin ja ruoskii kahleisiin sidottua miestä. Jussi syöksyy kamarista, murtaa käsiraudat ja tempaa puukon tupesta, jolloin vallesmanni laukaisee aseensa. Vallesmanni kuolee Jussin puukosta mutta ehtii sanoa, että herastuomari oli varoituksineen oikeassa. Maija tunnustaa syyllisyytensä Antin pakoon, kun tämä palaa vapaaehtoisesti karkumatkalta. Erkki Harri ryhtyy vangitsemaan ainoaa poikaansa Jussia, joka nyt kuolee nimismiehen luoteihin. Jussin morsian Liisa heittäytyy itkien hänen päälleen ja sulkee hänen silmänsä.Järviluoma, Pohjalaisia. 14. p. Porvoo 1978.
Näytelmän tapahtumapaikka Varhaisempien tutkijoiden mukaan näytelmä koski yleensä eteläpohjalaisuutta. Pohjalaisia kyläjärjestyksiä tutkineen paikallishistorioitsija Reino Kallion mukaan näytelmän tarkempi analyysi viittaa kuitenkin siihen, että teoksen yhteiskunnallinen kehys on vuonna 1843 säädetty kaksiosainen Lapuan laki. Se oli voimassa ainoastaan tässä emäpitäjässä ja sen kappeleissa. Esityksessä mainitaan hallitussääntö pari kertaa oikealta nimeltään, ja sen sisältöön viitataan useissa vuorosanoissa. Näytelmän tekstissä tulee esiin muitakin Suur-Lapuan oltermannilaitoksen erityispiirteitä, kuten pitäjänlaki-käsitteen korostuminen sekä säädökset toisten hevosten luvattomasta ajosta, tai öisestä ulkonaliikkumiskiellosta.Kallio, Reino 22.3. 2009, s. 10.
Reino Kallion tulkinnan mukaan Alavudelta kotoisin olevalle Järviluomalle Lapuan laki ja sen sisältö olisi ollut Pohjalaisia-teoksen ensimmäisen esittämisen aikoihin tuntematon, koska hallitussäännön perusteella ketään ei ollut enää pitkään aikaan tuomittu.Kallio, Reino 2009, s. 180–182, Kallio, Reino 22.3.2009, s. 10. Lisäksi Lapuan lain yksityiskohtainen käsittely näytelmässä sulkisi Kallion mukaan pois muutkin mahdolliset suurpitäjän ulkopuoliset ja sen oloihin perehtymättömät kirjoittajat.Kallio, Reino 22.3.2009.
Paikallishistorian tapahtumien ja juonen perusteella Pohjalaisia-draamalle voidaan Reino Kallion mukaan osoittaa Suur-Lapuan piiristä tarkka tapahtumapaikka: Alahärmän Härmänkylä ja sen lähitienoo. Näytelmän dramaattinen loppukohtaus on lähes suora kopio Alahärmässä sattuneesta varanimismies Otto Chorinin taposta.Kallio, Reino 2012, s. 11. Myös näytelmän kuvaus vallesmannista muistuttaa Chorinin henkilökuvaa. Näytelmässä vangitun Antti Hangan pako ja vapaaehtoinen antautuminen voidaan yhdistää härmäläisen Jussi Porren vastaavaan tositapahtumaan, ja kaikkien muidenkin roolihahmojen esikuvat löytyvät Härmän seudulta.Ylikangas 1974, s. 204–206, Kallio, Timo 2013–2014.
Näytelmässä heijastuvat uskonnolliset jännitteet herännäisyyden ja muiden herätysliikkeiden sekä herätysliikkeisiin kuulumattomien välillä. Koljolan ja Harrin välisistä keskusteluista ilmenee kirjoittajan olleen hyvin perillä Alahärmän hengellisistä ristiriidoista. Kaikki tunnistettavat eteläpohjalaiset henkilö- ja paikannimet ovat palautettavissa Härmänkylään tai aivan sen lähiympäristöön.Pipinen 1981, s. 10, Kojonen 2004, s. 370–382, Pipinen 2007, s. 27–29, Kallio, Reino 2012, s. 8–13 (Härmän Joulu), Syrjänen 2012, s. 92–93, Kallio, Timo 2013, s. 53–54, Kallio, Timo 2013–2014. Viimeksi mainitussa lähteessä on paikannimistä kartta.
Pohjalaisten synnyn vaihtoehtoteoria Näytelmän vuodeksi 1850 ilmoitettuna tapahtuma-aikana Alahärmään levisi herännäisyys, ja tuolloin myös säädettiin ja tuli voimaan Lapuan laki. Muut tapahtumat ajoittuvat sen sijaan pääasiassa vuosiin 1876–1884, jolloin Anton Kangas, jonka Reino Kallio tulkitsee näytelmän todelliseksi kirjoittajaksi, vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Härmänkylässä. Hänen isänsä oli pitkäaikainen kihlakunnanoikeuden lautamies ja kirkonisäntä. Kallion mukaan Artturi Järviluomalle vieras härmäläisaines kattaa koko teoksen, vaikka kirjailija ei aikalaisten muistitiedon mukaan käynyt tutkimassa paikkakuntaa ennen vuotta 1914.Kallio, Reino 2016, s. 42–44, Kallio Reino 2019, s. 126–142.
Ritva Pipisen keräämistä tiedoista ilmenee, että härmäläissyntyinen Anton Kangas (1867–1904) oli kirjoittanut näytelmän Härmäläisiä.Pipinen 2007, s. 27–29. Tämä olisi Timo Kallion mukaan tapahtunut vuosien 1896 ja 1901 välillä.Kallio, Timo 2013, s. 7. Myöhemmin Kangas toimi todennäköisesti Järviluoman kotiopettajana, jolloin tämä olisi Pipisen mukaan ottanut Kankaalta käsikirjoituksen, joka olisi sittemmin joko hävinnyt tai hävitetty. Siitä Järviluoma olisi teorian mukaan kirjoittanut käsin vähäisiä muutoksia sisältävän jäljennöksen, joka on tehty valmiiksi näytelmäksi ja täydennetty kerätyillä kansanlauluilla.Pipinen 2007, s. 27–29, Kallio, Reino 2012, s. 8–13. Käsikirjoitus on päätelty kopioksi, koska Järviluomalle sen henkilö- ja paikannimet sekä Härmän seudun historiaan liittyvät paikalliset tapahtumat olivat vieraita. Teksti on myöhemmin luovutettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon. Kallio, Reino 2016, s. 37–44.
Härmäläisiä-näytelmän tekstiin lisätyt kymmenen kansanlaulua Järviluoma saattoi liittää jo vuonna 1907, jolloin hän oli Toivo Kuulan ja Ernst Niemen kanssa keräämässä kansanlauluja Kauhavalla. Teorian mukaan Järviluoma kirjoitti teoksen alun perin kirjakielisen asun lievästi murteelliseksi, muutti sen Pohjalaisia-nimiseksi sekä julkaisi sen omalla tekijännimellään kymmenen vuotta Kankaan kuoleman jälkeen. Lapualle Pohjalaisten ensiesitystä seuraamaan tullut aikalainen Antti Hilli, jonka eno oli Jussi Porre, tunnisti kuitenkin näytelmän samaksi kuin Kankaan Härmäläisiä.Pipinen 2007, s. 27–29, Pesonen-Leinonen 2008, s. 33. Kansanlauluja lukuun ottamatta Järviluoma ei kertonut, minkälaisia lähteitä hän käytti näytelmää kirjoittaessaan ja mistä hän oli ne hankkinut.Kallio, Reino 2012, s. 8–13 (Härmän Joulu), s. 14–19 (Lapuan Joulu), ESS.fi. Ks. myös Lapuan Sanomat 13.12. 2012, s. 14, Luukkonen 2012, s. 20, Kallio, Timo 2013–2014.
Teoksen todellisuuspohja Pohjalaisia-draama on realistinen kansankuvaus härmäläisen puukkojunkkarikylän arkielämästä. Romanttisuutta näkyy silti esimerkiksi vapauden paatoksessa, sekä häjyjen miehekkäässä ja rehdissä käytöksessä. Tämä johtui luultavasti kirjoittajan sympatioista puukkojunkkareita kohtaan. Aikaansa nähden uudenaikainen näkemys on se, että näytelmä tuo esille yhteiskunnan johtavien voimien vaikutuksen väkivallan syntyyn. Tämä ilmenee muun muassa Koljolan puheenvuorosta: ”Väkivalta nousee väkivaltaa vastahan. Ihmiset kulkevat sokeina leveää tietä, ja johtajat ovat kaikkein sokeimmat.”Järviluoma 1978, s. 53.
Historiallista todellisuutta ilmentää myös nimismiesten byrokraattinen kopeus ja osin väkivaltainen käytös, mikä synnytti paljon vihaa Suur-Lapualla. Vallesmannien ja tavallisen kansan suhteet olivat suurpitäjässä 1800-luvun jälkipuolella hyvin tulehtuneet. Yksi nimismies surmattiin, kolmea muuta vastaan tehtiin murhayritys, ja yhden riihi paloi tuhotyön seurauksena.Kallio, Reino 1982, s. 242–246. Rahvaan ja virkamiesten suhdetta ilmentää herastuomarin repliikki: ”Näillä tasangoilla kunnioitetahan voimaa ja rohkeutta. Väkivaltaisuuksiakaan ei kovin ankarasti tuomita, jos väkivallan tekijät ovat vertaisia, mutta väkivalta herrain ja virkamiesten puolelta päästää aina pahat luonnon voimat ihmisissä irti.”Järviluoma 1978, s. 167.
Näytelmä kuvaa rahvaan ajatusmaailmaa levottomassa kylässä. Härmän näkökulmasta ei voitu ymmärtää sitä, että nimismiesten järjestyksenpito perustui ylempien viranomaisten määräyksiin ja säätyläisten vallankäyttöön. Kapinointia paikallista esivaltaa vastaan pidettiin siksi jopa oikeutettuna, koska arki oli sidottu voimakkaasti sekä pitäjäkurin ahtaisiin puitteisiin että ankaraan ruumiilliseen työhön.Kallio, Reino 2009, s. 94–120. Työn merkitys vuosien 1866–68 nälkävuosien jälkeen tulee selvästi ilmi Harrin puheenvuorossa: "Tämä maa on niin köyhä, että täällä täytyy jokaisen tehdä työtä. – Sen evankeliumin on nälkä tällä tasangolla opettanut."Järviluoma 1978, s. 55