Leopold I, Leopold Ignaz Joseph Balthasar Felician (9. kesäkuuta 1640 Wien, Itävallan arkkiherttuakunta – 5. toukokuuta 1705 Wien, Itävallan arkkiherttuakunta) oli Habsburgien sukuun kuulunut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari sekä Böömin ja Unkarin kuningas. Hän oli Ranskan Ludvig XIV:n aikalainen, mutta jäänyt tämän varjoon, vaikka hänen valtakuntansa laajuus ja vaikutusvalta veti tälle vertoja.
Karlowitzin rauhassa hän sai lähes koko Unkarin hallintaansa, ja siitä alkoi Habsburgien valtakausi eurooppalaisena suurvaltana.Pieni Tietosanakirja Yksinvaltius ja hallinnon keskittyminen kehittyivät hänen valtakaudellaan. Leopold I:n hallituskaudella barokkikulttuuri koki ensimmäisen kukoistuksensa Itävallassa.
vasen|pienoiskuva|Nuori prinssi Leopold n. 1660
Suku ja koulutus Leopold oli Ferdinand III:n ja Filip III:n tyttären, prinsessa Maria Anna Espanjalaisen (1606–1646) nuorempi poika ja toiseksi nuorin lapsi. Hänen vanhemmasta veljestään Ferdinand IV:stä piti tulla keisari. Leopoldia koulutettiin hyvin ja hänen piti päätyä kirkolliselle uralle. Veli kuoli 18-vuotiaana isorokkoon vuonna 1654, jolloin Leopoldista tuli kruununperijä. Hänen vanhempi sisarensa oli Maria Anna, Espanjan kuningatar (1634–1696).
Leopoldilla oli perinteinen taiteen, historian, kirjallisuuden, luonnontieteen ja tähtitieteen koulutusohjelma. Hän oli erityisen kiinnostunut musiikista, kuten hänen isänsä keisari Ferdinand III oli ollut. Nuoresta lähtien Leopold osoitti taipumusta opintoihin. Hänen opettajansa oli sivistynyt kreivi Johann Ferdinand Portia (k. 1665), jolla oli oppilaaseensa suuri vaikutus ja josta tuli hänen korkea-arvoinen, ministerin tasoinen virkamiehensä. Hän oppi helposti ja puhui sujuvasti latinaa, italiaa, saksaa ja espanjaa.Spielman, John Philip: Leopold I of Austria. London: Thames and Hudson, 1977. Ss. 33-34 Ranskan kieli ei kuitenkaan miellyttänyt häntä eikä sitä käytetty hänen hovissaan.
Saksan lisäksi italia oli hänen hovissaan suosituin kieli. Hän oli saanut myös kattavan uskonnollisen koulutuksen, koska hänet oli alun perin valittu kirkolliselle uralle. Leopoldin hengellinen koulutus vaikutti häneen näkyvällä tavalla. Leopold pysyi pappiskoulutuksensa ja jesuiittojen vaikutuksen alaisena koko elämänsä ajan. Hallitsijaksi hän oli harvinaisen hyvin perillä teologiasta, metafysiikasta, oikeuskäytännöstä ja luonnontieteistä. Hän säilytti myös kiinnostuksensa astrologiaan ja alkemiaan, joka oli alkanut jesuiittaohjaajien alaisuudessa. Leopold oli syvästi uskonnollinen ja hurskas henkilö, jota personoi pietas Austriaca eli katolilainen lojaalisuus suvulleen. Toisaalta hänen hurskautensa ja koulutuksensa saattoivat aiheuttaa hänessä fatalistista painetta, joka sai hänet hylkäämään kaikki kompromissit uskonnollisissa kysymyksissä, mitä ei pidetä hallitsijalle sopivana ominaisuutena.
Kuningas ja keisari Vuonna 1655 Leopold valittiin Unkarin kuninkaaksi, vuonna 1656 Böömin kuninkaaksi ja vuonna 1658, yli vuoden isänsä kuoleman jälkeen, keisariksi. Leopold kävi sotia Osmanien valtakuntaa ja Ranskaa vastaan sekä sekaantui Espanjan perimyssotaan.
Leopoldin pitkä hallituskausi kattaa yhden Euroopan historian tärkeimmistä ajanjaksoista. Lähes koko sen 47 vuoden ajan hän joutui vastakkain Ludvig XIV:n kanssa, jonka hallitseva persoonallisuus jätti Leopoldin kokonaan varjoonsa. Keisari oli rauhan mies eikä koskaan johtanut joukkojaan taisteluihin henkilökohtaisesti, mutta suurin osa hänen julkisesta elämästään kului kuitenkin sotien organisointiin ja johtamiseen.
Joitakin valtakunnan saamia lahjoituksia ja sen liittolaisten tukia lukuun ottamatta sotien taloudellisen taakan joutuivat kantamaan Leopoldin Itävallan perintömaat, joiden talous oli huonosti järjestetty. Pitkän hallituskautensa aikana Leopoldin oli mahdotonta saavuttaa vakaata taloudellista pohjaa. Hän oli piittaamaton näissä asioissa ja valtionkassa kärsi vuosia rahaministeri, kreivi Sinzendorfin huonosta hallinnosta.
Sota Ruotsia vastaan, Pohjan sota 1655-1601 Leopoldin ensimmäinen sota oli Pohjan sota (1655–1661), jossa Ruotsin kuningas Kaarle X yritti Puolan kuninkaaksi liittolaistensa, muun muassa Transilvanian ruhtinas György (Yrjö) II Rákóczin avulla. Leopoldin edeltäjä Ferdinand III oli liittoutunut Puolan kuninkaan Juhana II Kasimir Vaasan kanssa vuonna 1656. Vuonna 1657 Leopold laajensi tätä liittoa koskemaan itävaltalaisia joukkoja, jotka Puola rahoitti. Nämä joukot auttoivat voittamaan Transilvanian armeijan ja kävivät sotaa Tanskaan asti. Sota päättyi Olivan rauhaan vuonna 1660.
Sota Turkkia vastaan 1663-1664 Osmanien valtakunta sekaantui usein, aina kurittoman Transilvanian ruhtinaskunnan asioihin, ja tämä sekaantuminen aiheutti sodan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kanssa, joka joittenkin suunnittelemattomien operaatioitten jälkeen alkoi vuonna 1663. Henkilökohtaisella vetoomuksellaan Regensburgin valtiopäivillä Leopold sai saksalaiset ruhtinaat lähettämään apua sotaan. Myös Ranska lähetti joukkoja, ja elokuussa 1664 kenraali Raimondo Montecuccoli saavutti merkittävän voiton St. Gotthardissa. Vasvárin rauhassa keisari teki kahdenkymmenen vuoden aselevon sulttaani Medmed IV:n kanssa ja myönsi anteliaampia rauhanehtoja mitä hänen voittonsa olisi edellyttänyt.
Sota Ranskaa vastaan 1670-1679 Ranskan laajentuminen uhkasi yhä enemmän keisarikuntaa, erityisesti strategisen Lothringenin herttuakunnan haltuunotto vuonna 1670, jota seurasi vuonna 1672 Ranskan ja Hollannin välinen sota. Kesäkuun puoliväliin mennessä Hollannin tasavalta horjui tuhon partaalla, mikä johti Leopoldin liittoumaan Brandenburg-Preussin ja tasavallan kanssa 25. kesäkuuta 1672. Hän oli kuitenkin myös Unkarin kapinan edessä ja piti ranskalaisten valloitusten tekemistä Reininmaalla tärkeämpänä kuin hollantilaisten auttamista. Hänen armeijansa komentaja Raimondo Montecuccoli määrättiin pysymään puolustuksessa ja välttämään suoraa konfliktia. Kaoottinen logistiikka teki mahdottomaksi joukkojen ylläpitämisen, ja Brandenburg vetäytyi sodasta kesäkuussa 1673 Vossemin rauhansopimuksen nojalla.
Elokuussa muodostettiin Ranskan vastainen nelinkertainen allianssi, joka koostui Hollannin tasavallasta, Espanjasta, keisari Leopoldista ja Lothringenin herttuasta, kun taas toukokuussa 1674 keisarillinen valtiopäivä julisti sen keisarilliseksi sodaksi. Vuoden 1678 Nijmegenin rauhansopimusta pidetään yleisesti Ranskan voittona, vaikka Allianssi onnistuikin rajoittamaan heidän voittojaan.
Melkein välittömästi rauhan solmimisen jälkeen Ludvig XIV:n armeija jatkoi hyökkäyksiään Saksan rajalle tavoitteenaan yhdistää alueita Ranskaan. Sodassaan Osmanien valtakunnan kanssa keisari oli jälleen hidas lähtemään liikkeelle, ja vaikka hän liittyi liigaan Ranskaa vastaan vuonna 1682, hän oli iloinen voidessaan tehdä aselevon Regensburgissa kaksi vuotta myöhemmin. Koko Euroopan asema oli nyt sidottu Englannin tapahtumiin, ja jännitys kesti vuoteen 1688 asti, jolloin Vilhelm III Oranialainen sai Englannin kruunun Mainion vallankumouksen avulla ja Ludvig XIV hyökkäsi Saksaan. Toukokuussa 1689 muodostettiin suuri liitto, johon kuuluivat keisari Leopold, Englannin, Espanjan ja Tanskan kuninkaat, Brandenburgin vaaliruhtinas ja muut vaaliruhtinaat, ja kovaa taistelua Ranskaa vastaan käytiin lähes koko Länsi-Euroopassa. Yleisesti ottaen useat sotatoimet olivat liittolaisia suosivia, ja syyskuussa 1697 Englanti, Espanja ja Yhdistyneet maakunnat tekivät Ranskan kanssa Rijswijkin rauhan. pienoiskuva|Eurooppa Westfalenin rauhan 1648 jälkeen Leopold kieltäytyi hyväksymästä rauhansopimusta, koska hän katsoi, että liittolaiset olivat jossain määrin laiminlyöneet hänen etunsa, mutta seuraavan kuukauden aikana hän pääsi sopimukseen ja useita alueita siirrettiin Ranskalta Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan osiksi.
Espanjan perimyssota 1700-1714
Erityisartikkeli Espanjan perimyssota Rauha Ranskan kanssa kesti noin neljä vuotta ja sen jälkeen Eurooppa oli mukana Espanjan perimyssodassa. Espanjan kuningas Kaarle II oli Habsburg-sukua ja avioliiton kautta sukua Itävallan sukuhaaralle, ja samanlainen sukulaisuus sitoi hänet myös Ranskan kuningassukuun. Hän oli sairaalloinen ja lapseton, ja eurooppalaiset valtiot olivat yrittäneet järjestää hänen laajan valtakuntansa rauhanomaista jakoa. Leopold kieltäytyi suostumasta mihinkään jakoon, ja kun Kaarle kuoli marraskuussa 1700 ja jätti kruununsa Anjoun herttua Filipille, Ludvig XIV:n pojanpojalle, kaikki toivo rauhanomaisesta ratkaisusta katosi. Vilhelm III:n ohjauksessa muodostettiin voimakas liittouma, uusittu Suuri Allianssi Ranskaa vastaan, jossa keisari Leopold oli merkittävä jäsen. Vuonna 1703 hän siirsi vaateensa Espanjan kruunuun toiseksi vanhimmalle pojalleen arkkiherttua Kaarlelle. Sodan alkuvaihe ei ollut suotuisa, mutta Blenheimin taistelun voitto vuonna 1704 vielä ennen Leopoldin kuolemaa vuonna 1705 käänsi tappion.vasen|pienoiskuva|314x314px|Keisari Leopold I kruunajaisasussa, Pietro Liberi (attr.) 1657-1658
Sisäpolitiikka Omien alueidensa hallinnassa Leopold kohtasi suurimmat vaikeutensa Unkarissa, jossa levottomuudet johtuivat osittain hänen halustaan murskata protestanttisuus. Kansannousu tukahdutettiin vuonna 1671, ja Unkaria kohdeltiin muutaman vuoden ajan erittäin ankaralla kädellä. Vuonna 1681 toisen kansannousun jälkeen, joitakin epäkohtia korjattiin ja sortopolitiikkaa lievennettin, mikä ei estänyt unkarilaisia kapinoimasta uudelleen. Tukeakseen kapinallisia Osmannien valtakunnan sulttaani lähetti valtavan armeijan Itävaltaan vuoden 1683 alussa. Armeija eteni lähes esteettä Wieniin, jota piiritettiin heinäkuusta syyskuuhun 1638 asti. Leopold hoveineen pakeni Passauhun.
Jotkut Saksan ruhtinaat, kuten Saksin ja Baijerin vaaliruhtinaat, ymmärsivät tilanteen vakavuuden liian myöhään ja yhdistivät joukkonsa keisarilliseksi armeijaksi, jota johti Lothringenin herttua Kaarle V (1643–1690), mutta Leopoldin liittolaisista hirmuisin oli Puolan kuningas Juhana III Sobieski, jota turkkilaiset pelkäsivät. 12. syyskuuta 1683 pyhän liigan armeija iski vihollisen kimppuun, joka tuhottiin täysin ja Wien pelastui. Keisarillinen armeija, komentajanaan prinssi Eugen Savoijilainen saavutti jatkuvia kuten Mohaczin taistelussa vuonna 1687 ja Sentassa vuonna 1697. Tammikuussa 1699 sulttaani Suleiman II allekirjoitti Karlowitzin rauhansopimuksen, jolla hän antoi Habsburg suvulle suvereniteetin lähes koko Unkariin. Ennen Suuren Turkin sodan päättymistä Leopold oli kuitenkin ryhtynyt toimiin vahvistaakseen valtaansa Unkarissa. Vuonna 1687 Pressburgin valtiopäivillä perustuslakia muutettiin, Habsburgien oikeus valtaistuimeen ilman vaaleja hyväksyttiin ja keisarin vanhin poika Joosef I kruunattiin Unkarin perinnölliseksi kuninkaaksi.
Leopoldin hallituskaudella keisarikunnan perustuslakiin tehtiin merkittäviä muutoksia. Vuonna 1663 keisarilliset valtiopäivät tulivat olemassaolonsa viimeiseen vaiheeseen, ja siitä tuli pysyvästi Regensburgissa toimiva elin. Vuonna 1692 Hannoverin herttua nostettiin valitsijamieheksi eli vaaliruhtinaaksi, ja hänestä tuli vaalikollegion yhdeksäs jäsen. Vuonna 1700 Leopold, tarvitessaan kipeästi apua lähestyvään sotaan Ranskaa vastaan, myönsi Preussin kuninkaan arvonimen Brandenburgin vaaliruhtinaalle. Näiden ja muitten vastaavien muutosten lopputulos heikensi keisarin valtaa keisarikunnan jäseniin ja pakotti hänet tukeutumaan yhä enemmän asemaansa Itävallan arkkiherttuakuntien sekä Unkarin ja Böömin hallitsijana. Leopold oli ensimmäinen hallitsija, joka todella näyttää ymmärtäneen asioiden muuttuneen tilan ja toimineen sen mukaisesti.
Henkilönä