pienoiskuva|Sikari asetettuna tuhkakupin reunalle.
Sikari (, mayakielten sanasta zicar) on tupakkatuote, joka on kääritty kuivatuista ja fermentoiduista tupakan lehdistä joko käsin tai koneella kiertämällä. Sikari koostuu täytelehdistä, sidoslehdestä ja käärelehdestä. Sikareita tuotetaan etenkin Karibialla ja Keski-Amerikassa.
Historia thumb|170px|Sissijohtaja Che Guevaran mukaan sikariteollisuus oli oleellinen osa Kuuban vallankumousta.Linnilä & Nättilä 2012, s. 6–7. Eurooppalaiset tutustuivat sikareihin 28. lokakuuta 1492, kun Kristoffer Kolumbus näki kuubalaisten tainointiaanien polttavan niitä. Sikareista ei kuitenkaan tullut heti suosittuja Euroopassa, vaan tupakka rantautui Eurooppaan aluksi nuuskan ja piipputupakan muodossa. Vasta 1700-luvun loppupuolella alettiin Espanjassa, Alankomaissa ja Saksassa valmistaa alkeellisia sikareja Kuubasta tuodusta tupakasta. Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alussa sikarinpoltto levisi Espanjasta portugalilaisten ja englantilaisten sotilaiden mukana laajemmalle Eurooppaan. Pohjois-Amerikassa sikareja alettiin valmistaa vuonna 1810 Connecticutissa. Kuubalainen sikariteollisuus perustettiin 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.Linnilä & Nättilä 2012, s. 20–21.
Suomen suosituin sikaribrändi 1800-luvun lopulta 1920-luvulle oli Suomi. Kuuluisista suomalaisista etenkin säveltäjä Jean Sibelius tunnettiin sikarien suurena ystävänä.Linnilä & Nättilä 2012, s. 9–11.
Tuotantoalueet Sikaritupakkaa viljellään monella alueella Karibialla ja Amerikan mantereella, Afrikassa ja Aasiassa. Karibian merkittävimmät sikarinviljelymaat ovat Kuuba ja Dominikaaninen tasavalta. Amerikan mantereen merkittävimpiä tuottajia ovat Honduras, Nicaragua ja Meksiko. Sikaritupakkaa viljellään myös Jamaikalla, Yhdysvalloissa, Ecuadorissa, Brasiliassa, Kamerunissa, Sumatralla, Jaavalla ja Filippiineillä sekä jonkin verran esimerkiksi Costa Ricassa, Intiassa ja Kiinassa.Hacker 2015, ”2. Cigar Making: From Seedling to Cedar”
Eri maiden erilaisissa maaperissä kasvatetut sikarit eroavat toisistaan aromeiltaan ja ominaismaultaan.Hacker 2015, ”2. Cigar Making: From Seedling to Cedar” Kaikkein korkealaatuisinta sikaritupakkaa saadaan Karibialta, etenkin Kuubasta ja Dominikaanisesta tasavallasta, sekä Keski-Amerikan mantereelta Hondurasista ja Nicaraguasta.Linnilä & Nättilä 2012, s. 38–39.
Kuubalaiset sikarit eli havannasikarit ovat maailman arvostetuimpia, sillä Kuuban karkea ja punainen maaperä on rakenteeltaan ihanteellista tupakan kasvattamiseen. Maan viljelyalueet ovat Vuelta Abajo Pinar del Rion maakunnassa maan länsiosassa, Partido Havannan eteläpuolella, Remedios (Vuelta Arriba) maan keskiosassa ja Oriente idässä. Kuubalaisen sikarin kaikki osat on viljelty Kuubassa. Vain Vuelta Abajossa viljellään sekä täyte-, side- että käärelehtiä, ja Vuelta Abajon sikarit ovat myös kuubalaissikareista kaikkein laadukkaimpia.Linnilä & Nättilä 2012, s. 36, 40. Kuubalaisen sikareiden hinta on noussut 2020-luvulla. Asiaan ovat vaikuttaneet Aasian markkinoiden kasvu (suurin osa sikareista, 54 %, viedään silti edelleen Eurooppaan), sään ääri-ilmiöt sekä tuotannon hehtaarimäärien supistuminen.
Dominikaaninen tasavalta tuottaa nykyaikana määrällisesti suurimman osan maailman laatusikareista. Maan tärkeimmät viljelylaaksot ovat Real ja Cibao, ja laadukkaimmat lajikkeet ovat paikallinen Olor Dominicano ja Kuubasta tuotu Piloto Cubano. Lisäksi maassa viljellään virginialaista laatua paikallisille sikarimarkkinoille. Dominikaanisessa tasavallassa viljeltiin pitkään ainoastaan täytelehtiä ja sidelehtiä, mutta vuodesta 1993 alkaen maassa on viljelty jonkin verran myös käärelehtiä. Suurimmassa osassa maassa käärityistä sikareista käytetään kuitenkin Connecticutissa, Kamerunissa, Indonesiassa ja Meksikossa viljeltyjä käärelehtiä.
Sikareja kääritään lisäksi tuontitupakasta monessa maassa, jossa tupakkaa ei viljellä.
Rakenne thumb|Avattu sikari, jonka täyte on silputtua tupakkaa. Sikarissa on kolme osaa: sisimpänä olevat täytelehdet (ydin), niitä koossa pitävä sidelehti, sekä uloimpana käärelehti (päällyslehti). Käsin käärittyjen sikarien täyte koostuu vain kokonaisista tupakanlehdistä, joita on yleensä kolmesta viiteen kappaletta. Koneellisesti valmistettujen sikarien täyte koostuu silputusta tupakasta. Täytelehtinä voidaan käyttää mietoja (volado) lehtiä, jotka parantavat sikarin palamisominaisuuksia, keskivahvoja (seco) lehtiä aromin parantamiseksi sekä vahvoja (ligero) lehtiä voimakkaan maun aikaansaamiseksi. Täytteen lisäksi myös sidelehdet ja käärelehdet vaikuttavat sikarin aromiin. Sidelehti sulkee täytteen sisäänsä ja pitää sikarin kasassa. Uloimmaksi kerrokseksi kiedotaan käärelehti.Linnilä & Nättilä 2012, s. 16. Kääreeksi valitaan mahdollisimman kaunis, sileä, tasasuoninen ja miellyttävän tuntuinen lehti.Resnick 2006, s. 17–18.
Valmistus Laatusikareiden valmistaminen on monivaiheinen ja työvaltainen prosessi, joka alusta loppuun vie useita vuosia. Vaiheiden alla oleva kuvaus perustuu kuubalaiseen prosessiin.
Tupakan kasvattaminen thumb|Kuubalainen tupakkapelto Viñalesin laaksossa. Virginiantupakka (Nicotiana tabacum) on yksivuotinen kasvi, jonka kasvattaminen aloitetaan kylvämällä kasvin siemenet erityisiin suojattuihin kasvatusalustoihin, joiden maaperä on tarkasti kontrolloitua.
Kun tupakan taimet ovat saavuttaneet riittävän koon, noin 30–45 päivää kasvettuaan, ne istutetaan varsinaiselle tupakkapellolle huolellisesti muokattuun maahan. Kuubassa istuttaminen tapahtuu ajanjaksona, joka alkaa lokakuussa ja päättyy helmikuussa. Sikarin peitinlehdiksi tarkoitetut kasvit suojataan harsolla, jotta ne eivät saisi liikaa aurinkoa ja niistä tulisi ohuita. Täytelehtiä tuottavat kasvit jätetään suojatta, jolloin eri lehdet saavat aurinkoa eri määrän ja niistä tulee ominaisuuksiltaan erilaisia: ylimmät lehdet ovat hyvin aromikkaita, kun taas alimmat ovat rakenteeltaan tiiviimpiä.
Kasvukauden aikana tupakkakasvi vaatii säännöllistä huolenpitoa esimerkiksi erilaisten tuholaisten torjumiseksi. Tätä hankaloittaa se, että torjunta-aineita ei voida käyttää, koska ne vaikuttaisivat haitallisesti lopputuotteen aromiin. Myös kasvien kukinnot ja haarat on poistettava käsin.
Tupakkalehtien poimiminen
Tupakan sadonkorjuu alkaa Kuuban olosuhteissa noin 45 päivää ja päättyy noin 80 päivän kuluttua taimien istutuksesta. Tupakkalehdet poimitaan käsin useassa vaiheessa siten, että kasvin alimmat, maata lähinnä olevat lehdet kerätään ensin. Eri vaiheissa kerätyistä lehdistä käytetään eri nimityksiä:
Mañanitas ovat kaikkein alimpia lehtiä, joita ei käytetä sikareiden valmistukseen lainkaan. Ne kuitenkin poistetaan päällyslehtiin tarkoitetuista kasveista ilmanvaihdon parantamiseksi. Libre de pie kerätään 45–50 päivän kuluttua 2–3 lehteä kerrallaan. Uno y medio kerätään 50–52 päivän kuluttua noin kaksi lehteä kerrallaan. Centro ligero kerätään 58–62 päivän kuluttua. Nämä lehdet ovat kasvin keskiosassa ja katsotaan jo korkealuokkaisiksi. Centro fino kerätään 68–72 päivän kuluttua. Myös nämä ovat keskiosassa ja niitä pidetään hyvin laadukkaina. Centro gordo lehdet kerätään 73–75 päivän kuluttua, kaksi lehteä kerrallaan. Ne ovat paksuja ja tummia, sisältävät runsaasti öljyjä ja hartseja. Corona-lehdet kerätään viimeisinä 75–80 päivän kuluttua. Ne ovat tupakkakasvin ylimmät lehdet ja tuottavat kaikkein aromaattisimman sikarien raaka-aineen.
Korjuuaikataulu vaihtelee jonkin verran tupakkalajikkeen mukaan.
Kuivatus
Kerätyt tupakanlehdet viedään välittömästi kuivaamorakennukseen, jossa ne sidotaan pieninä nippuina puutankoihin, jotka nostetaan kuivaamon yläosiin. Rakennuksen tuuletusta kontrolloidaan huolellisesti. Lehdet viettävät kuivaamossa nelisen viikkoa.
Ensi vaiheessa lehtien solut pysyvät elossa muutaman päivän ajan, mikä on välttämätöntä tuloksen laadulle. Sen jälkeen lehdet kellastuvat, menettävät huomattavasti kosteutta ja niissä tapahtuu ketju kemiallisia muutoksia, joissa lehtien hiilihydraatit muuttuvat ensin sokereiksi ja sitten hiilidioksidiksi ja vedeksi. Myös eri aminohapot hajoavat yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi. Vaihe kestää kaikkiaan kymmenisen päivää.
Toisessa vaiheessa lämpötilaa nostetaan 27–29 asteeseen ja ilmankiertoa lisätään hivenen. Samat kemialliset muutokset jatkuvat ja lehdet saavat sikarille ominaisen ruskean värin. Vaihe kestää vajaat kolme viikkoa.
Viime vaiheessa lehtien keskiruoti katkaistaan. Sitä varten lämpötilaa nostetaan edelleen muutamalla asteella noin 31–34 asteeseen.
Fermentointi
Kuivatut lehdet irrotetaan kuivatustangoista ja kootaan ensin pieniksi nipuiksi ja sitten noin puolen metrin korkuisiksi paaleiksi. Tämä tehdään mieluiten aamuisin, jolloin lehtien jäljellä oleva kosteus on sopivin.
Kosteus ja lämpötila käynnistävät fermentoitumisprosessin paaleissa olevissa lehdissä. Tähän sisältyy kosolti kemiallisia muutoksia, kuten proteiinien hajoamista aminohapoiksi, sokerien hajoamista hiilihapoksi ja vedeksi, nitraattien katoamista, eri pigmenttien hapettumista, jne. Sikarilehtien tumma väri syntyy lopullisesti tässä vaiheessa. Myös lehtien nikotiini hajoaa suurelta osin yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi. Hajoamistuotteet (hiilidioksidi, ammoniakki, vesi) poistuvat tarkkaan kontrolloidun tuuletuksen avulla. Paalien lämpötilaa seurataan jatkuvasti ja ne järjestellään tarvittaessa uudestaan.
Ensi vaiheen fermentointi kestää 35–40 päivää.
Lajittelu ja ikäännyttäminen, toinen fermentointi
Fermentoidut lehdet lajitellaan huolellisesti eri laatuluokkiin. (Eri aikana kerätyt lehdet ovat jo muutenkin eroteltu toisistaan.) Tätä varten lehdet höyrystetään ja tuuletetaan. Lajittelu perustuu lehtien ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten rakenteeseen ja väriin; tuloksena voi olla jopa 40–50 eri laatuluokkaa.
Välivarastoinnin jälkeen lajitellut lehdet kerätään uudestaan isoihin paaleihin ja niiden annetaan käydä läpi toinen fermentointi. Se tapahtuu edellistä korkeammassa lämpötilassa, jopa 38 asteessa. Tässä vaiheessa erityisesti nitraattiyhdisteet hajoavat ja tuottavat runsaasti ammoniakkia.
Toisen fermentoinnin päätyttyä lehdet kootaan vielä kerran paaleiksi varastointia varten. Tätä varten ne pakataan hyvin tiukoiksi, 45–60 kiloa painaviksi ja ilmatiiviisti pakatuiksi paketeiksi. Tässä muodossa lehtiä varastoidaan jopa useita vuosia.
Käärintä Varastopaalit puretaan, lehdet oiotaan ja lajitellaan vielä kertaalleen eri laatuluokkiin. Käärinlehtien lehtiruodit poistetaan. Lajitellut lehdet kootaan vielä kerran paaleiksi, joissa lehdet ovat noin 30 päivää, tai seetritynnyreihin, joissa ne ovat jopa 60 päivää lehtityypistä riippuen. Toisinaan lehtiä varastoidaan tässä muodossa pidempäänkin, jopa kaksi vuotta.
Paalit tai tynnyrit toimitetaan sikaritehtaalle käärimistä varten. Ne puretaan, lehdet oiotaan ja kostutetaan. Eri sikarien valmistamiseen tarvittavat lehtityypit valitaan kullekin sikarille ominaisen "reseptin" mukaisesti käärintää varten ja toimitetaan käärintäosastolle. Reseptit ovat huolellisesti varjeltuja liikesalaisuuksia.
thumb|Kuubalainen sikarinkäärijä työssään. Kokonaisista tupakanlehdistä tehdyn laatusikarin täytteeseen sijoitetaan yleensä kolmen tyyppisiä lehtiä: volado: tupakkakasvin alimmat ja vähimmän aromaattiset lehdet, joilla pyritään takaamaan sikarin tasainen palaminen ja joita valmiissa sikarissa on eniten seco: tupakkakasvin keskiosasta poimitut, aromaattiset lehdet, joita sekoitetaan täytteeseen pari kappaletta antamaan sikarille aromia ligero: tupakkakasvin yläosasta poimittuja, kaikkein aromikkaimpia lehtiä, joita sekoitetaan täytteeseen yksi tai kaksi kappaletta antamaan sikarille voimaa.