Operaatio Compass oli liittoutuneiden ensimmäinen suuroperaatio Pohjois-Afrikan taisteluiden kuluessa toisessa maailmansodassa. Operaation tuloksena Britannian armeija yhdessä Kansainliiton joukkojen kanssa työnsi Italian asevoimat Egyptin rajalta kauas Libyaan ja valtasi lähes koko Kyrenaikan niemimaan.
Taustaa Italia julisti 10. kesäkuuta 1940 sodan Ranskalle ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle, jolloin Pohjois-Afrikassa vastakkain olleet italialaiset ja brittiläiset joukot aloittivat rajakahakat. Merkittävimpiä tuloksia kahakoinnista olivat: 12. kesäkuuta 63 italialaisen sotilaan joutuminen sotavangeiksiForty, George s. 70 14. kesäkuuta Brittiarmeijan 7. husaarirykmentin suorittama Fort Capuzzon valtaus ja 11. husaarirykmentin suorittama Fort Maddalenan valtaus.Forty, George s. 68
Benito Mussolinin käskystä Rodolfo Graziani aloitti 13. syyskuuta hyökkäyksen Egyptiin (operaatio E). Hyökkäävinä joukkoina oli Italian 10. armeija. Hyökkäävien joukkojen edetessä liittoutuneet vetäytyivät viivyttäen kohti Egyptiä. Samanaikaisesti rakennettiin puolustusasemaa Mersa Matruhin itäpuolelle. Italialaisten hyökkäys pysähtyi 16. syyskuuta linjalle Maktila-Tummar-Nibeiwa-Bir Rabia-Sofafi.
Joukot Egyptissä olevan armeijan vahvistukseksi lähetettiin Britteinsaarilta kolme panssaripataljoonaa (154 panssariajoneuvoa), 48 panssarintorjuntatykkiä ja saman verran 88 millimetrin kenttätykkejä sekä muita varusteita. Varusteet siirrettiin Hyväntoivonniemenreittiä operaatio Hatsissa. Saattue saapui 19. syyskuuta Punaiselle merelle.Bauer, Eddy s. 365
Suunnitelma pienoiskuva|Italialaisten hyökkäys Egyptiin ja operaatio Compass Italialaisten pysähdyttyä Archibald Wavell määräsi Egyptissä olevien joukkojen komentajan kenraaliluutnantti Sir Henry Maitland Wilsonin suunnittelemaan rajoitetun operaation italialaisten työntämiseksi takaisin lähtöasemiin. Wavell havaitsi italialaisten vankkojen tukikohtien suuret etäisyydet toisistaan, jolloin ne eivät kyenneet tukemaan toisiaan. Operaatio Compassin kestoksi oli alun perin suunniteltu viisi vuorokautta huollon takaamiseksi, mutta operaation menestyttyä sitä jatkettiin.Playfair, I. S. O. s. 259–260
Suunnitelman mukaan Brittiläinen 7. panssaridivisioonan ja Intian 4. divisioonan tuli hyökätä Sofafin ja Nibeiwan välistä tukikohtien taakse. Prikaati intialaisesta divisioonasta vahvennettuna 7. Panssarirykmentillä hyökkäisi sitten Nibeiwaan selustasta (lännestä) ja panssaridivisioonan pääosa suojaisi pohjoiseen. Valtauksen jälkeen toinen prikaati intialaisesta divisioonasta edelleen vahvennettuna 7. Panssarirykmentillä hyökkäisi Tummarin tukikohtaan.Playfair, I. S. O. s. 260–261
Hyökkäysvalmistelut Hyökkäyksen tueksi siirrettiin Egyptiin 33. ja 274. laivueen Hawker Hurricanet, 112. laivueen Gloster Gladiatorit, Adenista ja Sudanista 45., 55. ja 113. laivueiden sekä osa 11. ja 39. laivueiden Blenheimeistä, 37., 38. ja 70. laivueiden Wellingtonit sekä 216. laivueen Bombayt. Lentokoneita oli operaation käytössä kaikkiaan 48 hävittäjää ja 116 pommikonetta.Playfair, I. S. O. s. 261–262
Hyökkäys valmistelut oli suoritettu salassa ja ainoastaan muutama upseeri tiesi, että joukkojen harjoitukset 25.–26. marraskuuta kuvasivat todellisuudessa Nibeiwan ja Tummarin italialaisleirejä. Harjoitus oli siten todellisuudessa valmistautumista tulevaan hyökkäykseen lisäksi harjoituksen aikana joukoille kerrotaan tulevasta lisäharjoituksesta. Monet yksiköt saivat tiedon harjoituksen todellisesta luonteesta vasta 7. joulukuuta, kun ne olivat lähtöasemissa.Playfair, I. S. O. s. 263
Marmarican taistelu/Taistelu leireistä Operaation alku tunnetaan Britanniassa taisteluna leireistä ja Italiassa Marmarican taisteluna. Italialaisten nimi tulee rannikkotasangon nimestä ja brittien käyttämä nimi italialaisten Sidi Barranin ympäristön linnoitetuista leireistä, joita olivat Sofafi, Nibeiwa, Tummars ja Maktila.
Kenraalimajuri Richard O’Connorin läntisen aavikon joukot ), johon kuuluivat 7. panssaridivisioona ja Intian 4. jalkaväkidivisioona täydennettynä 16. jalkaväkiprikaatilla, eteni 7.–8. joulukuuta välisenä yönä kaikkiaan runsaat sata kilometriä. Kuninkaalliset ilmavoimat hyökkäsivät Italian ilmavoimien hallussa olleille lentokentille tuhoten tai vaurioittaen 29 lentokonetta. Selby Force, joka koostui 1 800 prikaatinkenraali A. R. Selbyn alaisuudessa toimivasta sotilaasta, eteni Matruhista kuvaten panssariprikaatia ja ollen 9. joulukuuta Maktilan koillispuolella. Samanaikaisesti monitori HMS Terror ja tykkivene HMS Aphis tulittivat Maktilan leiriä ja tykkivene HMS Ladybird Sidi Barrania.
Italian ilmavoimien tiedustelukone havaitsi iltapäivällä 8. joulukuuta kohti Maktilaa ja Nibeiwaa etenevät joukot. Lentäjä ilmoitti havainnoistaan Benghazissa olleelle esikunnalle, mutta italialaisjoukkojen komentaja kenraali Maletti ei uskonut saamaansa tietoa.
Aamulla 9. joulukuuta Italian 10. armeijan joukot oli sijoitettu siten, että: Maktilassa 1. libyalainen jalkaväkidivisioona Tummarissa 2. libyalainen jalkaväkidivisioona Nibiewassa Malettin ryhmä Sidi Barranissa 4. mustapaitadivisioona ”3. tammikuuta” sekä libyalaisen armeijakunnan esikunta Sofafissa 63. jalkaväkidivisioona ”Cirene” sekä XXI armeijakunnan esikunta Buq Bugissa 64. jalkaväkidivisioona ”Catanzaro” Sollumissa ja Halfaian solassa 2. mustapaitadivisioona ”28. lokakuuta” sekä XXIII armeijakunnan esikunta Sidi Omarissa 62. jalkaväkidivisioona ”Marmarica”
Italialaisjoukkojen komentaja eli 10. armeijan komentaja kenraali Mario Berti oli hyökkäyksen alkaessa sairauslomalla, joten joukkoja komensi kenraali Italo Gariboldi. Gariboldi esikuntineen sekä 1. mustapaitadivisioona ”23. maaliskuuta” olivat Bardiassa.
Nibeiwa Malettin ryhmän miehittämä Nibeiwan linnoitettu leiri joutui 9. joulukuuta aamulla kello viisi alkaen kenttätykistön maaliksi. Hajanaista tulitusta kesti lähes kaksi tuntia ja kello seitsemän aloitti divisioonan tykistö tulen kohdistamisen ja viisitoista minuuttia myöhemmin se aloitti varsinaisen tykistökeskityksen. Tykistön tulen turvin eteni 11. intialainen prikaati panssarirykmentin 7. pataljoonan tukemana pohjoisesta kohti leiriä. Leiri oli vallattu puoleen yhdeksään mennessä kiivaan taistelun jälkeen. Kenraali Maletti oli saanut surmansa ja leiristä oli saatu noin 2 000 sotavankia. Hyökkääjien tappioina oli kahdeksan upseeria ja 48 miestä. 4. intialaisen divisioonan komentaja kenraalimajuri Noel Beresford-Peirse määräsi 5. intialaisen prikaatin etenemään tykistön kanssa kohti Tummarin leirejä.The Tiger Strikes s. 22–26
Tummarit Panssarivaunujen tankkaamisen ja tunnin kestäneen tulivalmistelun jälkeen aloitettiin hyökkäys Tummarin läntiseen leiriin kello 13.50. Joukot hyökkäsivät tankkien jäljessä koillisesta kohti leiriä. Vastus oli kuitenkin Nibeiwaa lujempi, mutta leiri oli vallattu kello 1600 mennessä lukuun ottamatta sen luoteisnurkkaa. Panssarivaunut siirrettiin pehmittämään Tummarin itäistä leiriä, joka saatiin pääosin vallattua pimeään mennessä.The Tiger Strikes s. 26–30
Saman aikaisesti oli sivustaa suojannut 7. panssaridivisioonan 4. prikaati edennyt Azziziyaan, jossa ollut 400 miehinen italialaisvaruskunta antautui. Husaarirykmentin 7. pataljoona työntyi eteenpäin katkaistakseen Sidi Barranista Buq Buqiin johtavan tien ja saman rykmentin 11. pataljoona tiedustelu vielä edemmäs länteen. Panssaridivisioonan 7. prikaati pidettiin edelleen reservissä.
Maktila Tietämättömänä Tummarin tilanteesta Selby ei lähettänyt joukkojaan sulkemaan Maktilasta länteen johtanutta tietä. Yön kuluessa 1. libyalainen divisioona pakeni siten ansasta.
Sidi Barrani 16. prikaati otti 10. joulukuuta rintamavastuun 4. intialaiselta divisioonalta, joka siirtyi reserviksi. Osa 11. intialaisesta prikaatista siirrettiin kuorma-auto kuljetuksin lähemmäs Sidi Barrania. Edetessään joukot kärsivät jonkin verran tappioita, mutta tykistön ja panssarijoukkojen tuki mahdollisti etenemisen aina eteläiselle ja lounaiselle Sidi Barranista lähtevälle tielle kello 13 mennessä. Kello 16 divisioonan tykistön ja panssareiden tukiessa aloitettiin hyökkäys kaupunkiin. Yön laskeutuessa kaupunki saatiin haltuun ja kahden libyalaisen ja 4. mustapaita divisioonan jäännökset jäivät ansaan 16. prikaatin ja Selbyn osaston väliin. Seuraavana päivänä Selbyn joukot muutamien tankkien tukemana hyökkäsivät ja siten varmistivat 1. libyalaisen divisioonan antautumisen. Iltaan mennessä 4. mustapaita divisioona lopetti vastarinnan.
Buq buq Buq Buq oli vesivarantoineen suunnitellun hyökkäyksen päämäärä. 7. panssariprikaati sai määräyksen 11. joulukuuta vapauttaa 4. panssariprikaatin Buq buqissa, joka sen tuli puhdistaa vihollisista. Alueelta saatiin runsaasti sotasaalista sekä vankeja.
Sofafi 7. tukiryhmän lähettämä partio totesi 11. joulukuuta Rabian tyhjäksi. Italian Cirene divisioona oli vetäytynyt Rabiasta ja Sofafista edellisen yön aikana. Käsky 4. panssariprikaatille katkaista italialaisten pakotie länteen oli saapunut liian myöhään ja vetäytyneet italialaisjoukot liittyivät Halfyassa oleviin maan miehiinsä.
Saavutukset ja joukkojen täydennykset Seuranneiden päivien aikana 4. ja 7. panssariprikaati pyrkivät raivokkaasti eteenpäin. Joukot kärsivät huollon puutteesta, jota lisäsi lukuisat sotavangit ja vaikea maasto. Rantatiellä kohti länttä vaeltavat Sidi Barranista ja Buq buqista pakenevat italialaiset muodostivat loistavan maalin rannikon edustalla oleville tykkiveneille, jotka tulittivat Sollumia sekä 10. että 11. joulukuuta. 12. joulukuuta ainoat italialaisten hallussa olevat alueet Egyptissä olivat Sollumin sisäänajotiet ja Sidi Omarin ympäristö.
Etenemisen aikana oli tuhottu tai vallattu 73 italialaista panssarivaunua ja 237 tykistöasetta ja sen lisäksi noin 38 300 italialaista ja libyalaista sotilasta oli saanut surmansa tai joutunut sotavankeuteen. Britit liittolaisineen olivat kärsineet ainoastaan 700 miehen tappiot. Joukot etenivät täydennysten jälkeen kohti länttä pitkin Via della Vittoriaa, kulkivat Halfayan solan lävitse sekä valtasivat jälleen Fort Capuzzon.
O’Connor tahtoi jatkaa etenemistä länteen haluten edetä ainakin Benghaziin. Kenraali Wavell antoi kuitenkin 11. joulukuuta määräyksen siirtää 4. intialainen divisioona itään, jossa sen tuli valmistautua hyökkäämään Italian Itä-Afrikkaan. Australian 6. divisioona korvasi 14. joulukuuta intialaiset, mutta sotakokemusta omaavien joukkojen korvaaminen taistelukokemusta omaamattomille ja vajaasti varustetuilla joukoilla ei mahdollistanut etenemisen jatkamista.
Etenemisen jatkaminen Kaksi panssariprikaatia ja 7. panssaridivisioonan tukiryhmä jatkoivat etenemistä tukenaan 16. jalkaväkiprikaati, jota ei oltu siirretty itään. Sollum ja Halfya vallattiin 15. joulukuuta mennessä, jolloin Egypti oli vapautettu italialaisista joukoista. Panssaridivisioona keskitettiin Bardian lounaispuolelle odottamaan Australian 6. divisioonan saapumista, jonka jälkeen aloitettaisiin hyökkäys Bardiaan.
Bardia
Kenraaliluutnantti Annibale Bergonzolin komentama Bardian ympäristöön kaivautunut Italian XXIII armeijakunta oli rintamavastuussa italialaisten peräännyttyä etenevien brittien tieltä Egyptistä ja Sidi Barranista. Bergonzolin valmistautuessa pysäyttämään etenevät britit Graziani aloitti Tobrukin ja Dernan välisten siirtokuntien evakuoinnin. Graziani määräsi 23. joulukuuta kenraali Giuseppe Telleran ottamaan komentoonsa 10. armeijan.