Natsien ihmiskokeet

thumb|300px|Vangeilta poistettuja elimiä esitellään Buchenwaldissa amerikkalaiselle sotilaalle.

Natsien ihmiskokeet olivat erilaisia esimerkiksi ihmisen ominaisuuksiin ja tauteihin liittyviä ihmiskokeita. Psykiatristen sairaaloiden potilailta ja sittemmin keskitysleirien vangeilta tutkittiin rotuhygieniaan ja pakkosterilisaatioon liittyviä asioita.

Kokeet keskittyivät kolmeen aihepiiriin: sotilashenkilöstön selviytymiseen, lääkkeiden ja hoitomenetelmien testaamiseen sekä natsien rodullisten ja aatteellisten tavoitteiden edistämiseen.

Pseudo-lääketieteellisiä kokeita suoritettiin monilla leireillä ja laajassa mittakaavassa. Natsit tuhosivat tietoisesti näitä toimia koskevat asiakirjat, minkä vuoksi nykyinen tutkimus perustuu säilyneisiin asiakirjoihin, kokeiden järjestäjien lausuntoihin sekä uhrien kertomuksiin ja heille tehtyihin lääkärintarkastuksiin. pienoiskuva|Paineistuskoe Dachaussa. ”Vanki menettää tajuntansa erityiskammiossa ilmanpaineen muuttuessa korkeuskokeiden aikana. Luftwaffen tarpeisiin luotiin 15 000 metrin korkeutta vastaavat olosuhteet, jotta voitiin selvittää, voisivatko saksalaiset lentäjät selviytyä kyseisessä korkeudessa.” – Luftwaffen lääkäri Sigmund Rascherin raportti, 1942. Ilmailulääketieteen alaan kuuluvien kokeiden tavoitteena oli löytää keinoja, joiden avulla lentäjät voisivat selviytyä hengissä saatuaan osuman erittäin korkealla tai jouduttuaan tekemään pakkolaskun mereen. Dachaun keskitysleirillä maalis-elokuussa 1942 suoritetuissa kokeissa keskityttiin fysiologisiin kysymyksiin, kuten siihen, miten korkealla vallitseva matala ilmanpaine tai suolaveden juominen vaikuttavat ihmiskehoon. Hankkeesta vastanneet tutkijat Siegfried Ruff, Sigmund Rascher ja Georg Weltz olivat kytköksissä yliopistollisiin laitoksiin tai natsi-Saksan ilmavoimiin. Korkean ilmanalan kokeita varten leirin vankien joukosta valittiin noin 200 ihmistä; heistä ainakin 70 menehtyi kokeiden aikana erityisesti tähän tarkoitukseen rakennetussa alipainekammiossa tai heidät tapettiin kokeiden jälkeen aivojen patologisten muutosten tutkimiseksi. Pelkästään tieteelliseltä kannalta tarkasteltuna joidenkin näiden kokeiden menetelmät ja tulokset olivat tiettävästi innovatiivisia ja hyödyllisiä. Yhdysvaltain ilmavoimat jatkoi osaa tästä tutkimustyöstä toisen maailmansodan jälkeen ja julkaisi tulokset yhteistyössä useiden sellaisten saksalaislääkäreiden kanssa, jotka olivat olleet mukana alkuperäisissä kokeissa.

Sigmund Rascherin Dachaussa johtamien kokeiden, joissa tutkittiin alhaisten lämpötilojen vaikutuksia ihmiskehoon, tavoitteena oli löytää keinoja mereen pudonneiden lentäjien lämmittämiseksi sekä suunnitella heille sopivaa vaatetusta. Noin 20 prosenttia kokeiden uhreista menehtyi. Koehenkilöt upotettiin kylmällä vedellä täytettyyn altaaseen joko alasti tai lentäjänpuvussa, joko nukutettuina tai ilman nukutusta. Veteen lisättiin jääpaloja lämpötilan pitämiseksi alhaisena. Jonkin ajan kuluttua uhrit menettivät tajuntansa, mutta pelastusrengas esti heitä hukkumasta. Peräsuoleen tai vatsalaukkuun asetettu anturi mittasi sisäistä ruumiinlämpöä, ja erityislaitteilla tarkkailtiin sydämen ja muiden elinten toimintaa. Uhrien laskimoista ja kaulavaltimoista otettiin verinäytteitä, ja lämpötilaa mitattiin säännöllisin väliajoin. Koe saattoi kestää jopa 36 tuntia tai kauemmin. Alhaisin mitattu sisäinen ruumiinlämpö juuri ennen uhrin kuolemaa oli 19 °C. Aina kun uhri oli menettämässä tajuntansa tai äärimmäisen uupumuksen partaalla, hänelle annettiin virkistävää lääkeainetta. Kuolema seurasi, kun aivojen (ydinjatkeen ja takaraivojen alueen) lämpötila laski 28 asteeseen; tämän jälkeen suoritettiin ruumiinavaus. Alhaisia ​​lämpötiloja hyödyntäviä kokeita tehtiin myös ulkoilmassa. Vankeja pidettiin ulkona alasti 15 tunnin ajan –25 °C:n pakkasessa. Heidät kasteltiin kylmällä vedellä tunnin välein, ja heidän ruumiinlämpönsä mitattiin. Nämä olivat julmimpia Dachaussa suoritettuja kokeita, ja useimmat uhrit menehtyivät. Rascher pyysi lupaa suorittaa vastaavia kokeita myös Auschwitzissa, koska siellä oli kylmempää ... ja ”uhrien huuto herättäisi vähemmän huomiota.” Heinrich Himmler hyväksyi pyynnön.

Lisäksi muita ihmiskokeita oli tehty seuraavasti:

Terveille vangeille suoritetut leikkaukset. Ilman puudutusta tehdyt amputaatiot. Tyrä- ja umpilisäketulehduspotilaita steriloitiin ja kastroitiin. Luun, lihaksen ja hermoston uusiutumista sekä luunsiirtoa koskevat kokeet. Johtivat pysyvään vammautumiseen. Auschwitzissa 18–21-vuotiaille pojille suoritetut kastraatiot, keinohedelmöitykset ja vivisektiot. Röntgensäteilyä hyödyntävät sterilointikokeet. (Näitä teki Auschwitzissä Horst Schumann) Syövän istuttaminen kohtuun ja keinohedelmöitykset. Raajojen amputoinnit ja luiden poistaminen. Ihmisiholla tehdyt kokeet. Vankien ampuminen myrkytetyillä luodeilla.

Tunnetuimpia ihmiskokeiden tekijöitä oli Josef Mengele (tunnetaan myös lempinimellä ”Auschwitzin kuolemanenkeli”), joka toimi lääkärinä Auschwitzin keskitysleirillä. Ihmiskokeisiin osallistuneita SS-lääkäreitä tuomittiin sodan päätyttyä lääkärioikeudenkäynnissä 9. joulukuuta 1946 – 20. elokuuta 1947.

Buchenwaldissa toimineen Waffen-SS päälääkäri Waldemar Hovenin todistajanlausunnossa Nürnbergin oikeudenkäynnissä mainittiin, että "tulisi olla yleisessä tiedossa että keskitysleireillä tehdyt ihmiskokeet tehtiin ainoastaan IG Farbenin etujen takia ... IG Farbenin tarkoitus oli salata kaikki tämä, ja laittaa savuverho piilottamaan kokeet ... Ei SS vaan IG Farben tekivät aloitteen ihmiskokeiden tekemisestä keskitysleireillä."

Perintö Toisen maailmansodan jälkeen osa natsihallinnon aikana kerätystä aineistosta otettiin käyttöön sitä kyseenalaistamatta – osittain siksi, että kokeiden epäeettiset olosuhteet tuotiin harvoin esille tai aineiston alkuperä salattiin. Esimerkiksi ihmiskokeista saatuja tietoja kylmänsietokyvystä, sulfonamidihoidoista tai fosgeenikaasun vaikutuksista julkaistiin jopa lääketieteellisissä aikakauslehdissä, ja niihin viitattiin toistuvasti.

Vielä vuonna 1988 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (EPA) tutkijat ehdottivat, että Otto Bickenbachin Natzweiler-Struthofin keskitysleirin vangeilla tekemien fosgeenikokeiden tuloksia käytettäisiin pohjana uusille eläinkokeille, jotka liittyivät fosgeenialtistusta koskeviin määräyksiin. Suunnitelmasta luovuttiin vasta, kun viraston omat työntekijät vastustivat sitä.

Myös ihmisgenetiikan, psykiatrian ja lääketieteellisen antropologian aloilla turvauduttiin käytäntöihin, joita oli kehitetty ja sovellettu natsihallinnon aikana. Anatomian ja neuropatologian aloilla jatkuvuus oli suhteellisen suurta, sillä natsien valtakaudella luotiin laajoja neuropatologisia kokoelmia, joita tutkijat hyödynsivät vielä pitkään sodan jälkeenkin. Näiden epäinhimillisten tutkimusten ”tieteellinen arvo” on rajallinen, ja sittemmin tapahtuneen kehityksen myötä se on nykyään käytännössä merkityksetön.

Siitä huolimatta natsikaudelta peräisin olevia näytteitä kuten uhreilta otettuja kudosnäytteitä, elinvalmisteita ja aivoleikkeitä käytettiin saksankielisissä tutkimuslaitoksissa ja opetuksessa vielä vuosikymmeniä vuoden 1945 jälkeenkin. Monissa tapauksissa aineistojen järjestelmällinen uudelleenarviointi ja hautaaminen tapahtuivat vasta 1980- ja 1990-luvuilla poliittisen ja yhteiskunnallisen paineen seurauksena. Tunnettu esimerkki tästä on Max Planck -seuran eri toimipisteissä säilytettyjen kokoelmien uudelleenarviointi, joka käynnistyi vasta vuonna 1997.

Katso myös Hermann Stieve

Lähteet

Aiheesta muualla

BBC News: Forced to take part in experiments The New Atlantis: The legacy of nazi medicine United States Holocaust Memorual Museum: Nazi Medical Experiments Auschwitzin ihmiskokeet uhrien näkökulmasta (kirja-arvostelu)

Luokka:Lääketiede Luokka:Natsi-Saksa