Arthur Schopenhauer (22. helmikuuta 1788 Danzigin vapaakaupunki, Puola-Liettua – 21. syyskuuta 1860 Frankfurt am Main, Saksan liitto) oli saksalainen filosofi ja yksi 1800-luvun tunnetuimmista ajattelijoista. Schopenhaueria on pidetty pessimistinä, sillä hänen mielestään elämä oli julmaa ja tarkoituksetonta. Toisaalta hänen kirjoituksensa käsittelevät usein juuri kärsimyksen ylittämistä yksinkertaisen elämän, myötätunnon ja esteettisen kokemuksen eli taiteen ja kauneuden kokemisen kautta.
Schopenhauer sai vaikutteita Immanuel Kantin idealismista, mutta korosti järjen sijaan tahtoa. Schopenhauerin filosofian keskeinen käsite on persoonaton tahto, jonka ilmenemismuoto kaikki elämä on ja jota on mahdotonta tyydyttää. Tässä hänen ajattelunsa lähestyy joitakin itämaisia filosofioita, kuten buddhalaisuutta.
Schopenhauerin teokset saivat huomiota vasta hänen elämänsä viimeisinä vuosina. 1860-luvulta lähtien hänen filosofiansa tuli suosituksi erityisesti taiteilijoiden piirissä. Tunnetuimpia schopenhauerilaisia on säveltäjä Richard Wagner.
Elämä
pienois|vasen|pysty=0.6|Schopenhauer nuorena. Schopenhauer syntyi keskiluokkaiseen perheeseen vuonna 1788 Danzigissa (Gdańsk). Hänen isänsä oli Heinrich Floris Schopenhauer ja hänen äitinsä kirjailija Johanna Schopenhauer, o.s. Trosiener.Liukkonen, Petri: Arthur Schopenhauer. Books and Writers. Authors Calendar. Molemmat olivat varakkaasta kauppiassuvusta. Schopenhauerin isä vastusti kaikenlaista nationalismia ja ihaili englantilaista elämäntapaa. Hän valitsi pojalle nimen ”Arthur”, koska se oli käytössä saksan, englannin ja ranskan kielissä.
Kaupungin jouduttua Preussille Puolan toisessa jaossa vuonna 1793 Schopenhauerit muuttivat Hampuriin. Vuonna 1805 Schopenhauerin isä kuoli, teki ehkä itsemurhan, ja hänen äitinsä muutti Weimariin, missä hän saavutti mainetta kirjailijana. Schopenhauer pysyi kuitenkin Hampurissa, koska hän oli luvannut jatkaa kauppiasuralla. Hänen vastenmielisyytensä uraa kohtaan sai hänet kuitenkin muuttamaan Weimariin äitinsä luokse jo vuoden kuluttua. Schopenhauer ei kuitenkaan tullut toimeen äitinsä kanssa: kun Johannan ystävä kirjailija Johann Wolfgang von Goethe sanoi tälle, että hänen poikansa kohtalona oli tehdä suuria tekoja, Johanna vastusteli – hän ei ollut koskaan kuullut, että yhdessä perheessä voisi olla kaksi neroa.
Schopenhauer aloitti opiskelut vuonna 1809 Göttingenin yliopistossa, jossa hän opiskeli metafysiikkaa ja psykologiaa Gottlob Ernst Schulzen oppilaana. Schulze neuvoi häntä keskittymään Platoniin ja Immanuel Kantiin. Schopenhauer osallistui jälkikantilaisen Johann Gottlieb Fichten ja teologi Friedrich Schleiermacherin luennoille. Hän alkoi kuitenkin vastustaa Fichten äärimmäistä idealismia. Schopenhauer väitteli tohtoriksi Jenan yliopistosta vuonna 1813. Vuonna 1818 hän sai suurin ponnistuksin valmiiksi pääteoksensa Die Welt als Wille und Vorstellung (’Maailma tahtona ja mielteenä’, osa suomennettu). Hän jätti teoksensa kustantajalle ja lähti Italiaan lepäämään. Palattuaan Saksaan suurin odotuksin vuonna 1819 hän sai huomata, ettei kirjaa ollut myyty yhtään kappaletta. Kukaan ei ollut edes kuullut siitä.
Schopenhauer aloitti vuonna 1820 luennoitsijana Berliinin yliopistossa. Tältä ajalta on peräisin vastakkainasettelu hänen ja G. W. F. Hegelin välillä. Schopenhauer ajoitti tarkoituksella luentonsa samaan aikaan kuin Hegel, houkutellakseen opiskelijat omille luennoilleen Hegelin luentojen sijasta. Hänen luennoilleen tuli kuitenkin ainoastaan viisi oppilasta, ja lopulta hän lähti yliopistosta eikä palannut enää koskaan opettamaan sinne. Hänen pettymyksensä yliopistofilosofiaa kohtaan ilmenee muun muassa hänen myöhemmin kirjoittamassaan esseessä ”Yliopistofilosofiasta”.
Kun Schopenhauer oli Berliinissä, hänet haastettiin oikeuteen. Haastajana oli ompelija Caroline Marquet.Russell (1945). Melua vihannut Schopenhauer oli työntänyt ikkunansa alla äänekkäästi lörpötelleen naisen alas portaita. Nainen oli loukkaantunut niin pahasti, että Schopenhauer määrättiin maksamaan tälle kuukausittaista rahallista tukea.Safranski (1990), luku 19. Kun nainen 20 vuotta myöhemmin kuoli, Schopenhauer kirjoitti päiväkirjaansa latinaksi obit anus, abit onus (’akka kuoli, taakka lähti’).
Vuonna 1831 Berliinissä puhkesi koleraepidemia. Schopenhauer muutti etelään ja asettui vuonna 1833 loppuiäkseen Frankfurtiin. Siellä hän eli yksin ainoana seuranaan lemmikkinsä villakoira Atma ja myöhemmin Butz.Wicks, Robert: ”Arthur Schopenhauer”. Atma oli nimetty hindujen maailmansielun atmanin mukaan. Schopenhauer määräsi testamentissaan 300 guldenia koiran hoitoa varten.
Schopenhauerin terveys heikkeni vuoden 1860 mittaan. Hän kuoli sydämen petettyä samana vuonna 72 vuoden iässä.
Filosofia
pienois|pysty|Schopenhauer vuonna 1852. Schopenhauerin lähtökohtana oli Immanuel Kantin transsendentaalinen idealismi, jossa todellisuus jaetaan kahteen puoleen: fenomenon ja noumenon. Hän katsoi, että noumenon on sama kuin se ihmisessä oleva, mitä kutsutaan Tahdoksi. Se on kaikkeuden perimmäinen sisältö ja perusvoima. Schopenhauerin mukaan inhimillisellä tahdolla on näin ontologinen etusija suhteessa järkeen; toisin sanoen tahtominen on ensisijaista suhteessa ajatteluun, ja samalla tavalla tahto on ensisijainen suhteessa olemiseen.
Pyrkiessään ratkaisemaan elämän ongelmat, Schopenhauer piti filosofiaa ja logiikkaa toisarvoisina – tai tehottomampina – kuin taidetta, tietynlaista hyväntahtoisuutta (”rakastavaa hyväsydämisyyttä”) ja tietynlaista uskonnollista harjoitusta. Schopenhauer katsoi, että filosofinen ja looginen ajattelu eivät voineet sen enempää koskettaa kuin ohittaakaan halun eli Tahdon luonnetta. Teoksessaan Maailma tahtona ja mielteenä Schopenhauer esitti, että aineellisessa todellisuudessa eläessään ihmiset elävät halun piirissä, ja siksi he ovat tämän halun ikuisesti piinaamia. Hänen ajatuksensa halusta muistuttaa Vedanta-hindulaisuuden ja buddhalaisuuden näkemyksiä, ja Schopenhauer havaitsi itsekin nämä yhtäläisyydet. Se merkitsi jumalan ja kaikkeuden välisen vastakkaisuuden poistumista. Kaikkeus on olemassa omasta voimastaan ja itsestään. Hänen mukaansa panteismin väite: ”Jumala ja maailma ovat yhtä” on vain kohtelias käänne, antaakseen jäähyväiset herrajumalalle.
Schopenhauer itse sanoi saaneensa vaikutteita hindulaisista Upanishadeista,Maailma tahtona ja mielteenä, ensimmäisen painoksen esipuhe. Immanuel Kantilta ja Platonilta. Hänen mukaansa hänen ajattelunsa ei olisi voinut syntyä ennen näiden ajatusten tuloa saataville. Hän arvosti myös Siddhartha Gautaman opetuksia ja jopa kutsui itseään ”buddhaistiksi”.Abelsen, Peter: Schopenhauer and Buddhism. Muita vaikutteiden antajia hänelle olivat Jean-Jacques Rousseau, John Locke, Baruch Spinoza, Matthias Claudius, George Berkeley, David Hume ja René Descartes.
Metafysiikka
Schopenhauerille esteettinen näkökulma on todellisempi kuin tieteellinen näkökulma juuri siksi, että se erottaa järjen tahdosta taiteen muodossa. Kyky nähdä luonto esteettisesti on hänelle selvä merkki neroudesta. Schopenhauerin tekemä ero tahdon ja taiteen välillä on keskeisimpiä hänen tekemiään erotteluja, joita hän kutsuu metafyysisiksi. Hän katsoi, että ruumis on tahdon laajennos, kun taas taide on spontaani toiminto, jota ei voi liittää sen enempää ruumiiseen kuin järkeenkään. Schopenhauerille järki mahdollistaa inhimillisen kärsimyksen, koska se tuo maailman kärsimykset kirkkaammin tietoisuuteen. Näin loogisesti seuraa, että älykkäämpi ihminen kärsii eniten.
Schopenhauer käytti platonilaista allegoriaa osoittaakseen, että kaikki olemassaolo on lopulta turhaa, koska sitä voidaan pohjimmiltaan luonnehtia sellaisen tyydytyksen haluamiseksi, jota ei voida saavuttaa. Näin Schopenhauerin elämänkäsitystä leimaa kaikenkattava pessimismi. Tämä pessimismi on ristiriitainen Schopenhauerin saksalaisten romantikkoaikalaisten ajattelun kanssa. Tuon ajan romantikkoihin kuuluivat muun muassa Goethe, Hegel ja Friedrich von Schelling, jotka kaikki näkivät ihmiskunnan historian optimistisena edistyksenä.
Schopenhauer katsoi, että taide on spontaani, ennalta määrätty ajatus, joka taiteilijalla on mielessä jo ennen aikomustakaan luoda mitään. Taide sijoittaa ihmisen näin tieteen ja koko luonnon yläpuolelle, koska sen alue ulottuu järjen alueen ulkopuolelle. Tiede tulee Schopenhauerin mielestä karkottaa järjen rajojen sisäpuolelle, ja siksi neroa oli estetty astumasta sen alueelle. Schopenhauerille filosofia ei ollut välttämättä viisauden tavoittelua, vaan sen voi nähdä yksilön elämän henkilökohtaisten kokemusten tulkitsemisena.
Schopenhauer katsoi, että halu tuottaa tuskaa, ja hedonismia tulee siksi välttää sen kiduttavien seurausten vuoksi. Kaskuna on mainittu, että vaikka Schopenhauer korostikin filosofiassaan asketismia, hänen lempiharrastuksiaan oli ylellisistä aterioista nauttiminen kotikaupunkinsa ravintoloissa.
Schopenhauer ja buddhalaisuus
Schopenhauerin filosofia muistuttaa monella tavalla buddhalaisuutta. Buddhalaisuus opettaa neljää jaloa totuutta:
Elämä on kärsimystä. Kärsimyksellä on syy. Kärsimys lakkaa, kun syy poistuu. Tie kärsimyksen sammuttamiseen on jalo kahdeksanosainen polku.
Schopenhauerin filosofia yhtyy kolmeen ensimmäiseen siinä, että hän yhdistää kärsimyksen syyn tahdon elämänjanoon, haluun, himoihin ja tarpeisiin. Neljännen totuuden sijaan Schopenhauer esittää kuitenkin kaksiosaisen polun. Tahdon kieltäminen saavutetaan hänen mukaansa joko:
henkilökohtaisella hyvin suuren kärsimyksen kokemuksella, joka johtaa elämänhalun menettämiseen; tai todellisuuden pohjimmaisen luonteen tuntemisella tarkkailemalla muiden ihmisten kärsimyksiä.
Buddhalaisen nirvanan voisi nähdä tilana, jota Schopenhauer piti tahdon kieltämisen tilana. Joscelyn Godwinin mukaan ”buddhalaisuus innoitti Schopenhauerin filosofiaa, ja hänen kauttaan se veti puoleensa Richard Wagneria. Léon Poliakovin mukaan tämä orientalismi heijasteli saksalaisten romantikkojen ponnisteluja vapautua juutalais-kristillisistä kahleista”.Godwin 1993, s. 38. Buddhalainen filosofi Nishitani Keiji puolestaan halusi luoda etäisyyttä buddhalaisuuden ja Schopenhauerin välille.
Schopenhauer itse kirjoitti, ettei ollut saanut vaikutteita buddhalaisuudesta, vaikkakin oli tyytyväinen, että niin suuren uskonnon opetukset olivat osittain yhtäpitäviä hänen ajatustensa kanssa.Maailma tahtona ja mielteenä II.17. Samoin hän halusi pitää filosofian ja uskonnon erillään. Schopenhauer itse kirjoitti, että ”filosofia – – on tiede, eikä siihen siten kuulu uskonkappaleita; vastaavasti siinä mitään ei voida olettaa olevaksi, paitsi se mikä on joko empiirisesti vahvistettu tai todistettu kiistämättömillä päätelmillä”.Parerga und Paralipomena I, s. 106, E. F. J. Paynen käännös.
Schopenhauer ja Kant
pienois|pysty|Ludwig Sigismund Ruhlin muotokuva Schopenhauerista vuodelta 1815. Schopenhauerin näkemys siitä, että kantilainen noumenon on sama kuin tahto, ansaitsee jonkin verran selitystä. Kantille noumenon on sama kuin ”oleva sellaisenaan”, todellisuus joka oli aistien ja mielen ulkoisesta maailmasta antaman kuvan taustalla. Kantille nämä aistien ja mielen ilmiöt ovat pelkkää fenomenaa, ilmiöitä. Schopenhauer eroaa Kantista siinä, miten hän kuvasi noumenonin ja fenomenonin eron. Kantille oleva sellaisenaan on ilmiöiden pohjalla. Schopenhauer taas uskoi noumenonin ja fenomenonin olevan saman kolikon kaksi puolta. Olevat sellaisenaan eivät aiheuta ilmiöitä, vaan ilmiöt ovat vain tapa, jolla ihmisen mieli havaitsee olevan sellaisenaan. Tämä tapahtui riittävän syyn periaatteen nojalla. Schopenhauer selvittää tätä laajamittaisemmin väitöskirjassaan Über die vierfache Wurzel des Satzes vom zureichenden Grunde (”Riittävän syyn periaatteen nelinkertaisesta perustasta”, 1813).