Necronomicon on okkulttisia manauksia, myyttejä ja rituaaleja sisältävä grimoire eli loitsukirja. Kirjan on toimittanut nimimerkki ”Simon”, joka lienee myös sen todellinen kirjoittaja. Kirja itsessään väittää olevansa vanha maagillinen teksti 700-luvun Damaskoksesta, missä sen väitetysti kirjoitti ”hullu arabi” Abdul Alhazred. Abdul Alhazred ja Necronomicon esiintyivät taajaan kauhukirjailija H. P. Lovecraftin (1890–1937) tuotannossa. Lovecraft itse korosti molempien olevan mielikuvituksen tuotetta. Hänen kirjansa saavuttivat suurta suosiota 1970-luvulla, jolloin ilmestyivät myös ensimmäiset todelliset Necronomiconit. Simonin Necronomicon on näistä väärennöksistä tunnetuin.
Kirja alkaa Simonin esipuheella, jossa kerrotaan kirjan vaiheista ja yritetään todistaa Lovecraftin ja okkultisti Aleister Crowleyn saaneen vaikutteita sumerilaisesta mytologiasta. Suurin osa kirjasta koostuu erilaisista yliluonnollisista tarinoista, rituaaleista ja maagisten symbolien kuvista. Kirjan mytologia pohjautuu muinaisen Mesopotamian uskontoon, johon on kuitenkin lisätty hahmoja ja muita piirteitä Lovecraftin luomasta Cthulhu-tarustosta. Teoksessa on vaikutteita myös muista länsimaisen okkultismin perinteistä. Kokonaisuutena Necronomicon ei juuri muistuta sen enempää todellista sumerilaista kirjallisuutta kuin Lovecraftin teoksiakaan. Useimmat arvostelijat ovatkin pitäneet kirjaa kehnona väärennöksenä ja yrityksenä rahastaa Lovecraftin suosiolla.
Kirjan sisältö
Necronomicon on noin 250 sivua pitkä, viivapiirroksin kuvitettu kirja. Se väittää olevansa käännös vanhasta kreikankielisestä käsikirjoituksesta, joka sisältää kuvauksia muinaisen Mesopotamian uskonnosta ja taikuudesta. Kääntäjäksi ja toimittajaksi ilmoitetaan salanimi ”Simon”.
Kirjan aloittaa Simonin noin 50 sivua pitkä johdanto. Se esitetään nykyaikaisena kommentaattorina muinaiseen tekstiin. Simon kertoo olevansa entinen pappi, joka kumppaneineen sai salaperäiseltä munkilta kreikkalaisen Necronomiconin laitoksen. Koska kirja ei ole Simonin henkilökohtaista omaisuutta, hän ei voi antaa sitä uteliaiden tutkittavaksi. Lisäksi alkuperäinen käsikirjoitus on mielenterveydelle vaarallinen. Simon esittelee väitettyjä yhtäläisyyksiä kauhukirjailija H. P. Lovecraftin Cthulhu-taruston, Aleister Crowleyn ja sumerilaisen mytologian välillä ja vertailee niitä muihin uskontoihin, kuten kristinuskoon, wiccaan ja satanismiin. Johdanto varoittelee kirjan sisältämien loitsujen olevan äärimmäisen voimallisia ja vaarallisia. Vain äärimmäisen kovatahtoinen henkilö voi käyttää Necronomiconia joutumatta vaaraan, ja jopa kirjan julkaisijat ovat joutuneet kirouksen uhriksi.
Varsinaisen Necronomiconin kehystarinana toimii ”Hullun arabin todistus” (”The Testimony of the Mad Arab”). Todistus on jaettu kahteen osaan ja se aloittaa ja lopettaa kirjan. Ensimmäisessä osassa ”hullu arabi” kertoo kohdanneensa aavikolla joukon kultisteja, joiden muinaista rituaalia hän päätyi todistamaan. Jälkiosassa demonit ja hirviöt vainoavat kertojaa. Hän pelkää ”vanhempien jumalten” hylänneen hänet jonkin epähuomiossa tehdyn synnin takia. Kehystarina jää kesken, kun hullu arabi kuolee ennen työnsä valmistumista. Taskukirjaversion takakannessa kirjoittajan nimeksi annetaan Abdul Alhazred ja kirjoituspaikaksi 700-luvun Damaskos.
Kirjassa on paljon mesopotamialaisesta mytologiasta mukailtuja tarinoita, kuten Enuma Elišiä muistuttava luomiskertomus sekä kuvaus Inannan laskeutumisesta manalaan. Kirja asettaa vastakkain hyvät ”vanhemmat jumalat” (Elder Gods) sekä pahat ”muinaiset” (the Ancient Ones). Vanhemmat jumalat ovat Mesopotamian mytologian jumalhahmoja, ja heidän johtajansa on Marduk. Muinaisten joukossa on sekä mesopotamialaisia hirviöitä ja jumalia että H. P. Lovecraftin luomuksia, joille on keksitty muinaiseen Lähi-itään viittaava etymologia. Esimerkiksi Cthulhusta on tullut ”Kutulu”, Azathothista ”Azag-Thoth” ja Shub-Niggurathista ”Ishniggarab”. Muinaisten johtaja on Tiamat, babylonialaisen mytologian alkukaaos.
Suuri osa kirjasta kuvailee erilaisia loitsuja, manauksia ja rituaaleja sekä maagisia sinettejä ja symboleja. Kirja antaa ohjeita esimerkiksi pahojen henkien karkottamiseen ja vanhempien jumalten avuksi kutsumiseen. Joukossa on myös kirouksia vihollisia vastaan sekä pitkä initiaatiorituaali, jossa kuljetaan useiden symbolisten porttien lävitse. Teksti on pääasiassa englanninkielistä, mutta joukossa on satunnaisia katkelmia sumeriksi. Taskukirjan takakannessa Necronomiconia kuvaillaan ”kuuluisimmaksi, voimallisimmaksi ja kenties myös vaarallisimmaksi Mustaksi Kirjaksi”, joka länsimaissa tunnetaan.
Alkuperä ja kirjoittaja
Kauhukirjailija H. P. Lovecraft (1890–1937) mainitsi teoksissaan Abdul Alhazred -nimisen ”hullun arabin” ja tämän kirjoittaman salatieteellisen Necronomicon-kirjan. Lovecraft ja hänen ihailijoidensa luoma Cthulhu-tarusto nousivat 1970-luvulla suureen suosioon. Sen seurauksena markkinoille alkoi ilmestyä todellisia jäljitelmiä, jotka väittivät olevansa aito Necronomicon. Simonin versio on niistä kaikkein suosituin.Harms 1998, s. xii.
Simonin selonteon mukaan Necronomicon päätyi hänen käsiinsä laittomasti. Vuonna 1972 kaksi munkkia varasti harvinaisia käsikirjoituksia ja kirjoja yhdysvaltalaisista yliopistoista ja kokoelmista. Myöhemmin munkit pidätettiin ja tuomittiin vankilaan, mutta Necronomiconin käsikirjoitus päätyi väliaikaisesti Simonin käsiin. Se oli 800-luvulla kirjoitettu kreikankielinen loitsukirja, jossa oli paljon kopioijan tekemiä anakronistisia huomautuksia ja lisäyksiä. Kirjan arabiankielinen kirjoittaja ei nimeä itseään, mikä on keskiajan arabialaiselle kirjallisuudelle poikkeuksellista, sillä yleensä arabikirjoittajat esittelivät sukutaustansa tarkoin. Steven Chapo- ja Michael Huback -nimiset munkit todella tuomittiin kirjavarkauksista vuonna 1973, mutta heidän varastamansa kirjat olivat lähinnä 1600-, 1700- ja 1800-luvuilla painettuja kartastoja. Keskiaikaisen loitsukirjan katoamisesta ei ole näyttöä.Harms & Gonce 2003, s. 133–134.
Simonin henkilöllisyyttä ei tunneta. Nimi on todennäköisesti viittaus Aleister Crowleyyn, jonka novelleissa esiintyi Simon Iff -niminen omaelämäkerrallinen hahmo. Necronomiconin esipuheessa Simonin vihjataan olevan jonkinlainen seikkaileva vakooja, ja myöhemmissä Necronomiconin jatko-osissa hänet kuvataan okkultismiin erikoistuneeksi papiksi. Huhun mukaan Simon olisi ollut newyorkilainen okkultisti Herman Slater, joka julkaisi Necronomiconin ensimmäisen laitoksen. Okkultistien ja kirjallisuusharrastajien joukossa epäiltiin laajalti erään Peter Levendan olleen ainakin osallisena Necronomiconin kirjoittamisessa. Levenda itse on kertonut osallistuneensa hankkeeseen toimittajana ja asiantuntijana. Levendan mukaan kirjaa teki laajempi ryhmä, joka koostui ”ystävistä ja samanmielisistä ihmisistä”. Hanke oli vapaamuotoinen ja siihen osallistuneet tekivät monenlaisia töitä sen sijaan, että kukin olisi keskittynyt esimerkiksi kääntämiseen tai oikolukuun. Daniel Harms ja John Gonce (2003) ovat arvelleet, ettei Simon tarkoita ketään tiettyä henkilöä vaan on kahden tai useamman kirjoittajan käyttämä yhteisnimi. Useita Cthulhu-antologioita toimittanut Robert M. Price on toisaalta kertonut tavanneensa Simonin New Yorkissa vuoden 1993 tienoilla. Hän kuvaili tätä parrakkaaksi, tummatukkaiseksi ja ”yllättävän nuoreksi” mieheksi.Harms & Gonce 2003, s. 131–132.
Necronomiconin kuvittaja Khem Caigan on kertonut laatineensa kuvat konekirjoitetun luonnoksen pohjalta. Kuvitusluonnokset olivat yksinkertaisia, ja Caiganille annettiin vapaat kädet muutella niitä mielensä mukaan. Kannen pentagrammia muistuttava symboli on hänen luomuksensa. Caigan myös kiisti joutuneensa kirouksen uhriksi. Simon oli hänen mukaansa yksittäinen henkilö, joka aikanaan piti okkultismin harrastajille oppitunteja Necronomiconin sisällöstä.Harms & Gonce 2003, s. 132, 134.
Vuonna 2006 julkaistun Gates of the Necronomiconin tekijänoikeus kuuluu ”Peter Levendalle, jonka salanimi on Simon”. 1970-luvulla Levenda julkaisi Simonin nimellä myös elokuva- ja kirja-arvosteluja.Harms, Daniel: Surprise! Simon Is Peter Levenda! Papers Falling from an Attic Window, 27.7.2007. Viitattu 1.2.2022.
Uskottavuuden arviointia
Kauhukirjailija Dan Cloren mukaan Simonin selonteko Necronomiconin vaiheista kuulostaa pikemminkin huonolta Cthulhu-novellilta kuin todelliselta tapahtumalta. Koska Simon on kieltäytynyt luovuttamasta alkuperäistä käsikirjoitusta ulkopuolisten tutkittavaksi, kirjan aitous on jäänyt uskon asiaksi. Yleensä muinaisia tekstejä ei käännetä suoraan alkuperäisestä käsikirjoituksesta, joka saattaisi vahingoittua, vaan käsikirjoitukset on tapana valokuvata. Simon tai hänen kustantajansa eivät kuitenkaan ole kyenneet esittämään edes vedoksia alkutekstistä.Harms & Gonce 2003, s. 134.
Simon yrittää esipuheessaan osoittaa Lovecraftin fiktiivisen mytologian ja Crowleyn oppien välisen yhteyden. Todellisuudessa sen enempää Lovecraft kuin Crowleykään eivät olleet erityisen kiinnostuneita Sumerista. Lovecraftin mieliaihe oli antiikin Rooma, kun taas Crowley ihaili muinaista Egyptiä. Miesten maailmankuvat olivat hyvin erilaiset: Crowley oli luonteeltaan hedonistinen ja uskoi yliluonnolliseen, kun taas Lovecraft oli raivoraitis ateisti ja materialisti.Harms & Gonce 2003, s. 134–138. Lovecraft itse korosti toistuvasti, että Necronomicon ja Abdul Alhazred olivat mielikuvituksen tuotetta.Quotes Regarding the Necronomicon from Lovecraft’s Letters. The H. P. Lovecraft Archive, päivitetty 13.4.2004. Viitattu 11.1.2021. Vaikka Simon kirjoittaa pitkästi Lovecraftista, hänen näkemyksensä Cthulhu-tarustosta muistuttaa enemmän August Derlethin tulkintaa. Derleth oli Lovecraftin työn jatkaja, jonka kauhutarinoissa oli vaikutteita kristinuskosta, mutta Simon ei tiedosta tätä eroa vaan olettaa kristillisvaikutteisen ”valon ja pimeyden taistelun” olevan peräisin Lovecraftilta.”The Old Theobald”: Review: The Simon Necronomicon. Mythos Tomes 21.12.2006. Viitattu 22.1.2021.
Simon väittää kirjansa perustuvan sumerilaiseen mytologiaan. Todellisuudessa suuri osa kirjan materiaalista on kuitenkin mukailtu huomattavasti myöhäisemmästä babylonialaisesta kirjallisuudesta. Esimerkiksi Marduk ja Pazuzu eivät ole sumerilaisen vaan babylonialaisen mytologian hahmoja. Sumerin maasta Simon käyttää virheellistä nimitystä ”Sumeria”. Ajatus hyvän ja pahan välisestä kosmisesta kamppailusta on Mesopotamian mytologialle vieras ja riippuvainen juutalais-kristillisestä perinteestä. Kirjassa on sumerin- ja akkadinkielisiä katkelmia, joiden kielioppi on kuitenkin selvästi virheellistä ja sanajärjestys ilmeisesti satunnainen. Joukossa lienee tosin jokunen muualta kopioitu aito katkelma, mutta Simon ei vaikuta ymmärtävän niiden merkitystä.Harms & Gonce 2003, s. 146–148. Suuri osa kirjan sisällöstä vaikuttaisi kopioidun assyriologi Francois Lenormantin teoksista.Harms & Gonce 2003, s. 146. Myös Simonin etymologiat ovat virheellisiä. Esimerkiksi Cthulhusta on tullut Kutulu, ”Kutun mies”. Sanajärjestys on kuitenkin sumerin kieliopin vastainen, ja oikeampi muoto olisi Lu-Kutu.Harms & Gonce 2003, s. 148–149.