pienoiskuva|200px|Yhdysvaltalainen sanomalehti ilmoittaa Hitlerin kuolemasta. Adolf Hitlerin kuolema huhtikuussa 1945 tapahtui yleisesti hyväksytyn teorian mukaan Hitlerin ampuessa itseään päähän otettuaan samanaikaisesti syanidia. Lisäksi Hitlerin kuolemasta on monia muitakin teorioita.

Yleinen käsitys tapahtumien kulusta Vuoden 1945 alussa oli selvää, että Saksa oli häviämässä toisen maailmansodan, kun liittoutuneet lähestyivät Saksaa sekä idästä että lännestä. Neuvostoliiton puna-armeija käynnisti itärintamalla suurhyökkäyksen tammikuussa 1945, ja länsirintama murtui maaliskuussa. Puna-armeija saavutti Berliinin huhtikuussa ja käynnisti Berliinin taistelun. Hitler oli siirtynyt maanalaiseen Führerbunkeriin jo 16. tammikuuta. pienoiskuva|Führerbunkerin pohjapiirros. Neljältä aamuyöllä 29. huhtikuuta Hitler viimeisteli testamenttinsa. Samana päivänä puna-armeija oli saartanut hallintokorttelin, jossa Führerbunker sijaitsi. Hän oli myös saanut tiedon Benito Mussolinin kuolemasta Italiassa. Pian keskiyön jälkeen 30. huhtikuuta Hitler meni naimisiin Eva Braunin kanssa lyhyessä seremoniassa bunkkerin karttahuoneessa. Testamentissaan Hitler nimitti suuramiraali Karl Dönitzin seuraajakseen valtakunnanpresidentiksi sekä Joseph Goebbelsin valtakunnankansleriksi. Sen jälkeen hän saneli henkilökohtaisen ja poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle, minkä jälkeen hän meni lepäämään noin kello neljä aamuyöllä.

Aamulla 30. huhtikuuta Hitler testasi sinihapon tehoa tapattamalla sillä saksanpaimenkoiransa Blondin ja sen neljä pentua. Iltapäivällä hän piti lyhyen kokouksen Martin Bormannin kanssa ja nautti lounasta. Tämän jälkeen Hitler ja Braun jättivät henkilökohtaiset hyvästit Führerbunkerin henkilökunnalle ja muille paikalla olleille mukaan lukien Goebbelsin perheelle Bormannille, sihteereille ja useille upseereille. Sen jälkeen he siirtyivät Hitlerin työhuoneeseen.

Jonkin ajan kuluttua Hitlerin palvelija Heinz Linge, vierellään Bormann, avasi työhuoneen oven. Linge kertoi myöhemmin haistaneensa välittömästi karvasmantelin tuoksun, mikä oli merkki vetysyanidista. Hitlerit istuivat molemmat sohvalla, Eva vasemmalla, Adolf oikealla. Evan ruumis oli lyyhistyneenä poispäin Adolfista. Hitlerin huomattiin ampuneen itseään 7,65-millisellä Walther PPK -pistoolilla, joka oli pudonnut lattialle hänen jalkojensa viereen. Verta valui haavasta, joka hänellä oli oikeassa ohimossaan. Veri oli tehnyt suuren tahran sohvan vasempaan käsinojaan. Eva ei ollut havaittavasti haavoittunut ja Linge oletti, että hän oli myrkyttänyt itsensä.

Ruumiiden polttaminen pienoiskuva|Führerbunkerin piha, jossa Hitlerin ja hänen vaimonsa Evan ruumiit poltettiin. Hitlerin itsemurhan jälkeen hänen ja Eva Braunin huopiin käärityt ruumiit vietiin bunkkerin ulkopuolelle valtakunnankanslian pieneen puutarhaan, jossa ne valeltiin bensiinillä. Ruumiiden polttaminen oli ollut Hitlerin määräys, sillä hän ei halunnut ruumistaan laitettavan näytille ammutun Mussolinin tavoin. Tarkat ohjeet ruumiiden hävittämisestä hän oli antanut adjutantilleen Otto Günschelle.

Linge ja Hitlerin henkilökohtaisen SS-henkivartiokaartin jäsenet sytyttivät ruumiit tuleen. Palavien ruumiiden edessä Bormann ja Goebbels sekä kenraalit Hans Krebs ja Wilhelm Burgdorf kohottivat kätensä Hitler-tervehdykseen. SS-miehet ja Linge näkivät, että tuli ei tuhonnut ruumiita täydellisesti, mutta puna-armeijan tykistötuli teki mahdottomaksi krematoinnin viimeistelyn. Ruumiit siirrettiin puutarhassa pommin tekemään kuoppaan.

Goebbelsien kuolema Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät itsemurhan 1. toukokuuta Magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan.

Kuoleman jälkeen Berliinin taistelu päättyi 2. toukokuuta 1945. Lopullisesti Saksa antautui noin viikko Hitlerin kuoleman jälkeen toukokuun 8. päivänä.

SMERŠ löytää ruumiin SMERŠ-yksikkö (neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta), jolle oli annettu tehtäväksi paikallistaa Hitlerin ruumis, löysi nämä osittain palaneet jäännökset puutarhasta. Johtava patologi tohtori Faust Šerovski suoritti ruumiinavauksen. Käyttäen Hitlerin hammaslääkärin Hugo Blaschken tietoja Hitler tunnistettiin hammaskarttojen avulla. Kaksi Blaschken pidätetyistä apulaisista (Fritz Echtmann ja Kaethe Hausermann) vahvistivat tietojen luotettavuuden. Ruumiinavauksessa havaittiin syanidijäämiä molemmissa ruumiissa ja viralliseksi kuolinsyyksi vahvistettiin syanidimyrkytys – ampumahaavoja ei mainittu. Neuvostoliitto julkisti havainnot 16. toukokuuta 1945, mutta sekä läntiset että neuvostoviranomaiset kyseenalaistivat ne nopeasti bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa.

Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi.

Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. KGB:n ryhmä poltti ruumiit 4. huhtikuuta 1970 ja tuhkat siroteltiin Elbeen.

Ruumiinavaus, teoriat ja urbaanit legendat Hitlerille Berliinin kukistumisen jälkeen tehty ruumiinavaus ja siitä seuranneet kaksi ristiriitaista kuolinsyytä aiheuttivat vuosien kiistelyn ja erilaisia teorioita siitä, miten Hitler kuoli vai oliko hän kenties edelleen elossa.

Nykytiedon valossa voidaan väittää, että Josif Stalin halusi pitää Hitlerin kuoleman omana tietonaan, tarkoituksenaan käyttää epätietoisuutta Hitlerin kuolemasta poliittisena aseena kylmässä sodassa länsiliittoutuneita vastaan. Hän ei kertonut totuutta (että ruumiit oli löydetty) edes Žukoville, joka sai kuulla Stalinin ”petoksesta” vasta 1960-luvulla.

Lisää kysymyksiä Hitlerin kohtalosta herätti Moskovassa säilytetylle Hitlerin pääkallon osaselle Connecticutin yliopistolla vuonna 2009 tehty DNA-testi. Testissä ja asiantuntija-arvioissa selvisi, että venäläisten vuonna 1946 Führerbunkerin ulkopuolelta löytämä kallon osanen kuuluu alle 40-vuotiaalle naiselle, eikä näin voisi mitenkään olla Hitlerin pääkallo kuten tähän asti oli oletettu.

Vuonna 2011 julkisuuteen nousi väitteitä siitä, että Hitler olisikin paennut Argentiinaan ja kuollut vasta 17 vuotta myöhemmin, 73-vuotiaana vuonna 1962. Sotahistorioitsija Simon Dunstan ja toimittaja Gerrard Williams esittivät 2012 suomennetussa teoksessaan Hitlerin pako, että Hitler pääsi pakenemaan Berliinistä Etelä-Amerikkaan ja eli sodan jälkeen Patagoniassa.

Hitlerin kuolema elokuvissa Hitlerin viimeisistä päivistä kertoo muun muassa Oliver Hirschbiegelin vuoden 2004 elokuva Perikato.

Katso myös Adolf Hitlerin elämäkerta

Lähteet

Aiheesta muualla

kuolema Hitler, Adolf Hitler, Adolf Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit Luokka:Berliinin taistelu