Vilhelm I, koko nimeltään Wilhelm Friedrich Ludwig (22. maaliskuuta 1797 Kronprinzenpalais, Berliini, Preussin kuningaskunta – 9. maaliskuuta 1888 Charlottenburgin linna, Berliini) oli Preussin kuningas vuosina 1861–1888 sekä Saksan ensimmäinen keisari (), joka hallitsi vuosina 1871–1888. Hänen valtakaudellaan Saksan yhdistyminen nosti Saksan Euroopan suurvallaksi. Suku ja koulutus Wilhelm Friedrich Ludwigin vanhemmat olivat Preussin kruununprinssi, tuleva kuningas Fredrik Vilhelm III ja prinsessa Luise von Mecklenburg-Strelitz. Hän oli kymmenlapsisen perheen toiseksi vanhin poika. Hänen vanhempi veljensä oli Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV ja sisarensa Charlotte oli Venäjän keisarinna Aleksandra Fjodorovna. Vilhelm kuului Hohenzollernin sukuun. Keisari Aleksanteri II oli Vilhelmin sisaren Charlotten poika.

Hänen opettajanaan vuosina 1801–1809 oli Johann Friedrich Gottlieb Delbrüc, joka vastasi myös veljen, kruununprinssi Friedrich Wilhelmin koulutuksesta. Hänen isänsä nimitti hänet upseeriksi Preussin armeijaan 12-vuotiaana. Vuosien 1807–1809 sodan aikana perhe oli maanpanossa Itä-Preussissa Königsbergissä ja Memelissä.

Sotilasura Hän keskittyi nuorena sotilasuralle ja taisteli muun muassa vuonna 1814 kuudennen liittokunnan sodassa Napoleonin Ranskaa vastaan. Isä Fredrik Vilhelm III:n kuoltua vuonna 1840 valtaistuimelle nousi vanhin poika Fredrik Vilhelm IV.

Wilhelm palveli armeijassa vuodesta 1814 lähtien. Isänsä tavoin hän taisteli Napoleon I:tä vastaan sodassa, joka tunnettiin Saksassa nimellä Vapaussota () eli Kuudennen liittokunnan sota, ja oli kuulemma erittäin rohkea sotilas. Hänestä tehtiin kapteeni ja hän sai Rautaristin ansioistaan ​​Bar-sur-Aubessa. Sota ja taistelu Ranskaa vastaan ​​jättivät häneen elinikäisen vaikutuksen, ja hänellä oli pitkäaikainen antipatia ranskalaisia ​​kohtaan.

Vuonna 1815 Wilhelm ylennettiin majuriksi ja hän komensi 1. vartiorykmentin pataljoonaa. Hän taisteli Gebhard Leberecht von Blücherin alaisuudessa Lignyn ja Waterloon taisteluissa. Vuonna 1817 hän saattoi sisarensa Charlotten Pietariin, kun tämä avioitui tulevan keisari Nikolai I:n kanssa ja otti nimen Aleksandra Fjodorovna.

Vuonna 1816 Wilhelmistä tuli Stettiner Gardelandwehr pataljoonan komentaja ja vuonna 1818 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi. Seuraavana vuonna Wilhelm nimitettiin VII:n ja VIII:n armeijan joukkojen tarkastajaksi. Tämä teki hänestä Hohenzollern-suvun edustajan Preussin armeijassa. Hän puolusti vahvaa, hyvin koulutettua ja hyvin varusteltua armeijaa. Vuonna 1820 Wilhelmistä tuli 1. vartiodivisioonan komentaja ja vuonna 1825 hänet ylennettiin III:n armeijajoukkojen komentajaksi.

Näihin aikoihin Wilhelmillä oli romanttinen suhde pikkuserkkuunsa, puolalaiseen Elisa Radziwiłłiin (1803–1834). Vuonna 1826 Wilhelm joutui lopettamaan suhteen isänsä vaatimuksesta, joka tämä ei pitänyt sukua kyllin korkeasyntyisenä kuningashuonetta edustavalle prinssille. Elisan isä prinssi Antoni Radziwiłł ei ollut hallitseva ruhtinas ja suku oli aikoinaan ostanut ruhtinaan arvonsa keisari Maksimilian I:ltä. Elisa kuoli 31-vuotiaana tuberkuloosiin ja Wilhelm piti hänen kuvaansa pöydällään kuolemaansa asti. pienoiskuva|Prinssi Wilhelm 13-vuotiaana, miniatyyrimuotokuva Johann Heusinger n. 1810.

Avioliitto ja lapset Hän avioitui vuonna 1829 prinsessa Augusta von Sachsen-Weimar-Eisenach kanssa, joka oli suurherttua Karl Friedrich von Saksi-Weimar-Eisenachin (1783–1853) ja suurherttuatar, suuriruhtinatar Maria Pavlovna Romanovan tytär.

Augustalle ja Vilhelmille syntyi kaksi lasta:

Fredrik III (18. lokakuuta 1831 – 15. kesäkuuta 1888), avioitui 1858 Yhdistyneen kuningaskunnan prinsessa Viktorian (1840–1901) kanssa; heille syntyi kahdeksan lasta. Louise, Preussin prinsessa (3. joulukuuta 1838 – 23. huhtikuuta 1923), avioitui 1856 Badenin prinssi Friedrichin, tuleva suurherttua Fredrik I (1826–1907) kanssa; heille syntyi kolme lasta. Avioliitto ei ollut sitä, mitä Wilhelm oli puolisostaan odottanut: Augusta oli rationaalinen ja mielipiteissään itsenäinen sekä poliittisesti aktiivinen eikä perinteisen emotionaalinen naishahmo.

Kruununprinssi ja sijaishallitsija pienoiskuva|Kruununprinssi Wilhelm I vuonna 1848, Frederick Richard Say. Hän murskasi maaliskuussa 1848 Saksan hullun vuoden aikana Berliinissä syttyneen kapinan. Hän käytti kovia otteita Berliinissä 18. maaliskuuta tapahtuneessa verilöylyssä ja sai lempinimekseen ”Kartessiprinssi”. Vilhelm lähti maanpakoon Englantiin, jossa hän loi läheisiä henkilökohtaisia ​​suhteita prinssi Albertiin, Robert Peeliin, John Russelliin, Lord Palmerstoniin ja muihin englantilaisiin valtiomiehiin. Palattuaan kesäkuussa Berliiniin hän johti vuonna 1849 joukot Badeniin kukistamaan kaupungin kansannousun.

Vilhelm nimitettiin lokakuussa 1849 Reinin provinssin sotilaskuvernööriksi. Hän hoiti virkaansa Koblenzista, joka oli Berliinin taantumuksellisuuspolitiikan vastustajien keskuskaupunki. Vuonna 1854 prinssi ylennettiin kenttämarsalkan-arvoon ja hänestä tuli Mainzin liittovaltion linnoituksen kuvernööri.

Hänestä tuli kruununperijä, koska vanhemmalla veljellä Fredrik Vilhelm IV:llä ei ollut omia lapsia. Vilhelm toimi lokakuusta 1858 tammikuulle 1861 halvauksesta ja aivoinfarktista kärsivän veljensä Fredrik Vilhelm IV:n sijaishallitsijana. Preussin kuninkaaksi hän nousi veljensä kuoltua 2. tammikuuta 1861. Aika Preussin kuninkaana ja Saksan keisarina pienoiskuva|Vilhelm I:n kruunaus Preussin kuninkaaksi 18. lokakuuta 1861 Königsbergin linnassa, Adolph Menzel 1861–1865. Italian itsenäisyyssodan Preussille vuonna 1859 aiheuttamat ongelmat ylittivät hänen kykynsä: vaikka hän kannatti liittoa Itävallan kanssa Napoleon III:n Ranskaa vastaan, hän vaati, että Preussilla on ylin komento Reinin rintamalla ja Itävallan ja Ranskan välinen Villafrancan aselepo yllätti hänet.

Vilhelm I oli kuninkaana konservatiivinen ja vaati muun muassa sotaministeri Albrecht von Roonin ja Edwin von Manteuffelin tukemana kolmen vuoden asepalvelusta. Liberaalinen alakamari eli edustajainhuone hylkäsi ehdotuksen vuonna 1862. Vilhelm oli jo valmis eroamaan, mutta pääministeri Otto von Bismarck, jonka hän asetti pääministeriksi tämän kriisin aikana, pystyi kääntämään kuninkaan pään. pienoiskuva|Harvinainen valokuva Vilhelm I:n kruunauksesta Preussin kuninkaaksi 18. lokakuuta 1861 Königsbergin linnassa. Preussi aloitti vuonna 1864 Schleswig-Holsteinin käydyn toisen Saksan–Tanskan sodan, joka johti vuonna 1866 Preussin–Itävallan sotaan, jonka ansiosta Preussi nousi johtavaksi saksalaiseksi valtioksi. Saksan–Ranskan sota puolestaan päättyi vuonna 1871 Napoleon III:n antautumiseen. Vilhelm kruunattiin 18. tammikuuta Versailles’n peilisalissa Saksan keisariksi.

Vilhelm oli usein eri mieltä kansleri Bismarckin politiikasta, mutta tämä onnistui yleensä saamaan keisari puolelleen. Preussin voiton Seitsemän viikon sodassa Itävaltaa vastaan ​​vuonna 1866 kuningas tajusi heidän toistuvista erimielisyyksistään huolimatta, että Bismarck oli Preussille tarpeellisempi kuin hän itse. Vuonna 1870, kun Hohenzollernin ehdokas Espanjan valtaistuimelle johti Ranskan ja Saksan sotaan, Vilhelm oli paljon varovaisempi kuin Bismarck. Sodan aikana hän sovitteli pääneuvonantajiensa Bismarckin ja Helmuth von Moltken välillä. Hän oli ahdistunut Kulturkampfista, jota Bismarck ja liberaalit harjoittivat roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Vilhelm antoi kuitenkin toimille hiljaisen hyväksynnän. Vuonna 1877, kun Bismarck esitti viimeisen vetoomuksensa päästäkseen virastaan, Vilhelm vastasi: "ei koskaan".pienoiskuva|Vilhelm I julistetaan Saksalaisten keisariksi Versailles'n peilisalissa 18. tammikuuta 1871 valloitetussa Ranskassa. Vilhelm oli niin täynnä Preussin monarkian perinteitä, että hänelle oli tuskallista hyväksyä Bismarckin perustama Saksan valtakunnan perustaminen ja keisarillinen arvonimi, joka tuli hänelle Bismarckin järjestämän Saksan ruhtinaiden valetarjouksena. Vilhelm julistettiin Saksalaisten keisariksi (ei "Saksan keisariksi", jota hän piti sopivampana) Versailles'ssa, valloitetussa Ranskassa 18. tammikuuta 1871. Yleinen suuttumus kahdesta häntä vastaan tehdystä murhayrityksestä vuonna 1878 ilmaisi kansan tuen Bismarckin antisosialistiselle lainsäädännölle.

Vilhelm oli Saksan yhdistymisen symbolina merkittävä hahmo, mutta hänen militarisminsa ja uskonsa hallitsijan jumalallisiin valtuuksiin toi hänelle myös vihamiehiä radikaalipiireistä. Vilhelm yritettiin vuonna 1878 murhata ampumalla kahdesti hänen ajaessaan avovaunuissa Unter den Lindenillä: anarkisti, tinaseppä Max Hödel 11. toukokuuta 1878 ja anarkisti, maataloustieteen tohtori Karl Eduard Nobiling 2. kesäkuuta 1878, jossa hän haavoittui kasvoihin ja käsivarteen mutta toipui nopeasti. Näiden seurauksena Bismarck pystyi ajamaan läpi ankaria sosialismin vastaisia lakeja. pienoiskuva|Keisari Vilhelm I:n hautajaissaatto Berliinissä vuonna 1888. pienoiskuva|Keisari Vilhelm I:n hautamonumentti, Schloss Charlottenburgin Kuninkaallinen mausoleumi Berliini.

Perintö Vilhelm I kuoli 90-vuotiaana maaliskuussa 1888 Charlottenburgin linnassa Berlinissä oltuaan ennen sitä muutaman päivän sairaana.

Yli 200 000 kansalaista esitti keisari arkulle osanottonsa Berliinin tuomiokirkossa. Hänet haudattiin vanhempiensa viereen Charlottenburgin linnan puistossa olevaan Kuninkaalliseen mausoleumiin.

Hänen seuraajansa oli poika Fredrik III, joka ehti hallita vain 99 päivää ennen omaa kuolemaansa. Vilhelm I:n valtakausi oli merkittävä koko Euroopan kannalta, sillä sen aikana Saksasta tuli manner-Euroopan johtavia valtioita.

Hänen pronssinen ratsastajapatsaansa Koblenzissa, joka räjäytettiin presidentti Dwight D. Eisenhoverin käskystä vuonna 1945 liittoutuneitten tykillä, valettiin uudelleen ja palautettiin paikalleen vuonna 1993.

Tittelit Vilhelm I:n virallinen titteli oli kokonaisuudessaan seuraava:

"Vilhelm, Jumalan armosta, Preussin kuningas; Brandenburgin, Burgraven ja Nürmbergin rajakreivi, Hohenzollernin kreivi; Sleesian ja Glatzin suvereeni ja yliherttua, Ala-Reinin ja Poznańin suurherttua, Saksin, Westphalian Angrian, Pommerin, Lübenburgin, Holsteinin, Schleswigin Magdeburgin, Bremenin, Gelren, Kleven, Jülichin ja Bergin herttua, vendien, kašubien, Krosnon, Lauenburgin, Mecklenburgin herttua, Hessenin ja Thüringenin maakreivi, Ylä- ja Ala-Lusatian maakreivi, Oranian ruhtinas, Rügenin, Itä-Friisian, Paderbornin, Pyrmontin, Halberstadtin, Münsterin, Mindenin, Osnabrückin, Hildesheimin, Verdenin, Camminin, Fuldan, Nassaun ja Moersin ruhtinas, Hennebergin ruhtinaskreivi, Markin, Ravensbergin, Hohnsteinin, Tecklenburgin, Lingenin, Mansfeldin, Sigmaringenin, Veringenin kreivi, Frankfurtin herra".

Kunnianosoitukset

Saksalaiset

55x55px Mustan kotkan ritarikunta (Preussi) 55x55px Punaisen kotkan ritarikunta (Preussi) 55x55px Pour le Mérite (Preussi) 55x55px Hohenzollernin perheen ritarikunta (Preussi) 55x55px Rautaristi (Preussi) 55x55px Kruunun ritarikunta (Preussi, perustaja) 55x55px Dybbølin taistelun risti (Preussi, perustaja) 55x55px Naisten ja tyttöjen ansioristi (Preussi, perustaja) 55x55px Albrekt Karhun ritarikunta (Anhalt) 55x55px Uskollisuuden ritarikunta (Baden) 55x55px Zähringerin leijonan ritarikunta (Baden) 55x55px Kaarle Fredrikin sotilasansioritarikunta (Baden)

55x55px Pyhän Hubertin ritarikunta (Baijeri) 55x55px Max Joosefin sotilasritarikunta (Baijeri) 55x55px Henrik Leijonan ritarikunta (Braunschweig) 55x55px Guelphin kuningashuoneen ritarikunta (Hannover) 55x55px Pyhän Yrjön ritarikunta (Hannover) 55x55px Ludvigin ritarikunta (Hesse) 55x55px Filip Jalomielisen ritarikunta (Hesse) 55x55px Nassaun perheen kultaisen leijonan ritarikunta (Nassau) 55x55px Pietari Fredrik Ludvigin ritarikunta (Oldenburg) 55x55px Württembergin kruunun ritarikunta (Württemberg) 55x55px Württembergin sotilasansioritarikunta (Württemberg)

Lähde: Ulkomaalaiset

55x55px Pyhän Tapanin ritarikunta (Itävalta-Unkari) 55x55px Maria Teresian sotilasritarikunta (Itävalta-Unkari)