Palveluspuku on puolustusvoimien sotilaspuku, jota käytetään sisä- ja ulkopalveluksessa. Maavoimien univormu oli vuosina 1918–1991 väriltään harmaa, teräksenharmaa eli kenttäharmaa. Ilmavoimilla ja merivoimilla on ollut omat siniset ja mustat sotilaspukunsa.

Talvisodassa suomalaiset käyttivät suojavärinä valkoista lumipukua, jota voi pitää myös ensimmäisenä maastopukuna. Ensimmäinen varsinainen maastopuku oli m/62, jossa oli kolmivärinen maastokuvio ja jota käytettiin kenttäolosuhteissa. Kasarmioloissa käytettiin m/65 kenttäharmaata univormua lomapukuna, palveluspukuna ja työpukuna sen mukaan, miten kulunut univormu oli. Myöhemmin m/65-puku korvattiin niin ikään harmaalla m/83:lla. Maastopukuna on käytetty m/62:n jälkeen m/91:tä ja nykyään m/05:ttä.

Asepuku m/18 ja m/19 Itsenäisen Suomen ensimmäinen univormu ei ollut kovin yhtenäinen, ja se toteutui lähinnä paperilla. Sekä punaiset että valkoiset kävivät sisällissodan niissä vaatteissa ja varusteissa, mitä sattui olemaan. Kenraali Mannerheim antoi määräyksen valkoisen armeijan univormusta jo helmikuussa 1918. Käytännössä se tarkoitti, että talonpoikien käyttämä luonnonharmaa sarkapuku sai virallisen univormun aseman. Määräyksen mukaan asetakin ja housujen oli oltava luonnollisen harmaata, ruskeasävyistä sarkaa.

Pukua m/18 täsmennettiin ja täydennettiin 1919, joten uutta univormua voi pitää jo omana mallinaan. Se oli Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema, mutta sekään ei ollut kovin laajassa käytössä.http://www.palasuomenhistoriaa.net/kuvat/puvut/slides/IMG_0024.html http://jussiniinisto.fi/index.php/2014/03/kolmen-sodan-vaatteet/ Siihen tehtiin muutoksia useita kertoja vielä seuraavankin vuoden puolella, joten sekä m/18:aa että m/19:ää voidaan pitää vain siirtymävaiheena ennen vuoden 1922 mallia. Jo m/19:ään kuuluivat leijonanapit ja sinivalkoinen kokardi. Kaikkeen venäläiseen haluttiin tehdä pesäero, ja siksi maassa olevia Venäjän sotaväen vaatteita ja varusteita ei aseita lukuun ottamatta juuri hyödynnetty. Esimerkiksi Suomessa Venäjää varten valmistettuja m/17-kypäriä ei haluttu käyttää, vaan 1919 Saksasta hankittiin 75 000 ns. sarvikypärää, jotka olivat koulutuskäytössä 1960-luvulle asti.

Sotilasarvot merkittiin kaulukseen, olkaimiin ja hihansuihin. Yleissääntönä voidaan pitää, että miehistöllä ja aliupseereilla oli kauluksessa lyhyet vaakasuorat, kullanväriset kaluunanauhat ja hihansuissa kullanväriset kulmakkeet. Olkaimen väri kertoi aselajin. Upseereilla vänrikistä majuriin oli 1–3 saksalaismallista, nelikulmaista ja hopeanväristä tähteä. Hihansuissa hopeanväriset kaluunanauhat. Esiupseereilla oli samaan tapaan 1–3 tähteä, mutta ne olivat kullanväriset. Samoin hihansuun kaluunanauhat olivat kullanväriset. Kenraaleilla kauluksessa oli leijona sekä 1 tai 2 tähteä ja hihansuissa paksut kaluunanauhat. Olkaimissa oli esiupseereilla ja kenraaleilla saksalaismalliset hopeapunokset.

Asepuku m/22 pienoiskuva|Polkupyöräpataljoona 1:n aliupseereita asepuvussa m/22. Asetakki muistutti paljolti m/18:aa ja m/19:ää, mutta se ei ollut ruskehtavan harmaa vaan teräksenharmaa. M/22 muistutti paljon edellisiä malleja, mutta väriksi määriteltiin teräksenharmaa. Tämä ”armeijan harmaa” säilyi maavoimien univormun värinä aina 1990-luvulle saakka. Vartalonmyötäisessä takissa oli kaksinkertainen n. 7 cm korkea ja tummanharmaa kaulus ja 9 cm korkeat, tummanharmaa hihansuut. Edessä oli kuusi nappia yhdessä rivissä, lisäksi taskunkansissa oli leijonanapit. Taskut olivat upseereilla ulkopuoliset ja läpälliset. Aliupseereilla ja miehistöllä oli vain helmataskut, nekin sisäpuoliset, niin että vain taskunkansi näkyi. Takin helma ulottui takamuksen päälle. Housut olivat samaa sarkakangasta kuin takki, mutta tummanharmaat, malliltaan saapashousut tai suorat housut.http://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2258496/PEVIESTOS-Sotilas-ja-virkapuvut%20Puolustusvoimissa-20160330.pdf/c38d3ebb-f93f-4bbd-a7b1-a0c88105f39ahttp://www.palasuomenhistoriaa.net/kuvat/puvut/slides/winmail(9)003.html Univormujen yhdenmukaisuutta lisäsi se, että puvut valmistettiin samassa paikassa, vasta perustetussa Valtion Pukutehtaassa. Aiemmin sotilaspukuja oli valmistettu yksityisissä ompelimoissa sekä vankiloissa, ja niissä oli ollut suuriakin eroja.

Sotilasarvot merkittiin sekä olkaimissa että kauluksissa. Upseereilla olkaimiin merkittiin arvoluokka ja aselaji, ja tarkka sotilasarvo selvisi kauluksesta. Aliupseereilla ja miehistöillä taas tarkka sotilasarvo oli merkitty olkaimiin, ja kauluksessa oli arvoluokka. Upseereiden olkainpunokset oli omaksuttu Saksasta. Olkaimissa oli lisäksi joukko-osastotunnus sekä kantahenkilökunnalla heraldinen leijona. Kauluksessa käytettiin Gallen-Kallelan suunnittelemaa heraldista ruusua, joka oli otettu käyttöön jo 1918. Lisäksi aselajia osoitettiin hihankäänteissä olevilla napeilla, kaluunoilla ja käänteen muodolla.

Kenttäpuku m/27

Muista puolustusvoimien puvuista poiketen m/27 oli väriltään ruskeaa sarkaa, ohjesäännön mukaan ”ruskeanvihertävänharmaa”. Malliltaan takki muistutti saksalaista asetakkia, väri taas viittasi 1920-luvulla ulkopolitiikassa vallalla olleeseen englantilaissuuntaukseen. Siinä oli piilonapitus ja hyvin leveä, laskeutuva kaulus. Rintataskuissa oli laskokset keskellä ja kansi suljettiin leijonanapeilla. Sivutaskuissa ei ollut laskoksia, ja kaksikärkisessä taskunkannessa oli kaksi nappia. Hihansuissa oli kalvosimet ja kolme nappia. Takissa oli samaa kangasta oleva sisäinen vyö, joka oli selkäpuolella näkyvissä. Napit olivat himmeän pronssinväriset. Samalla otettiin käyttöön myös pitkä sarkainen päällystakki eli mantteli. Housut olivat samaa ruskeaa kangasta. Saappaat, kengät ja vyö olivat ruskeat.

Asepuku otettiin käyttöön myös suojeluskunnissa. Aliupseereiden arvomerkkikulmat olivat olkaimissa, upseereiden ruusut ja kaluunanauhat kauluksessa ilman kauluslaattoja. Miehistön vyönsolki oli sama kuin vanhempi m/22. Upseereilla oli myös vapaaehtoisena pukineena avokauluksinen ”kevyt takki”, jonka kanssa pidettiin kauluspaitaa ja solmiota, mikä korosti puvun siviilimäistä tyyliä.

Takki m/27 oli leikkaukseltaan väljempi ja kenttäolosuhteissa mukavampi kuin vanha m/22, ja siksi sitä käytettiin paljon vielä talvisodassa. Ruskea väri muistutti kuitenkin liikaa puna-armeijan pukuja, joten sen käyttöä jouduttiin sota-aikana rajoittamaan.

Merivoimien m/19 ja m/30 Merivoimien univormusta oli annettu vain ylimalkaisia ohjeita, ennen kuin ne määriteltiin täsmällisemmin yhdessä maavoimien univormujen kanssa 1919. Tämä pukumalli toimi myös myöhemmän, vuonna 1930 annetun virkapukuohjesäännön pohjana. Aliupseereiden ja miehistön pusero oli avokauluksinen, tummansinisestä villakankaasta valmistettu merimiespusero. Isoa irtokaulusta kiersi kolme valkoista nauhaa. Puseron alla käytettiin valkoista paitaa, jossa oli sininen kaulusnauha. Upseereilla oli tummansinisestä verkakankaasta tehty kaksirivinen takki eli kavaiji. Taskut olivat sisäpuoliset, napit kullanväriset ankkurinapit. Suoralahkeiset housut olivat sekä upseereilla että miehistöllä samaa kangasta kuin yläosa. Pukineisiin ei tehty merkittäviä muutoksia vuoden 1930 virkapukuohjesäännössä. Suuri osa pukineista on käytössä edelleen merivoimien upseereiden palveluspuvussa (esim. koppalakki, turkislakki, kavaijitakki ja päällystakki m/30) ja valkoisessa hellepuvussa.

Asepuku m/36

1930-luvulla Saksa nousi voimakkaasti sotilasmahtina. Suurin osa uuden asepukutoimikunnan jäsenistä oli jääkäriupseereita, jotka olivat saaneet koulutuksensa Saksassa. Myös uuden suomalaisen univormun malliksi otettiin Saksan Wehrmachtin asepuku. Takki ja housut olivat edelleen harmaata sarkaa, upseereilla yleisesti diagonaalikangasta. Yksirivisessä takissa oli kuusi isoa leijonanappia, taskunkansissa pienemmät leijonanapit. Kaulus kiinnitettiin hakasilla. Taskut olivat päälleommellut: rintataskuissa oli laskokset, suuret helmataskut olivat sileät. M/36:ssa otettiin käyttöön myös uudenlaiset aselajiväriset arvomerkit. Samanlaiset kauluslaatat ovat käytössä edelleen upseereiden takissa m/58 ja puserossa m/83.

Asetakin lisäksi käytössä oli ohuemmasta, vaaleanharmaasta kankaasta ommeltu kesäpusero. Talvisodassa käytettiin vielä jonkin verran vanhempaa m/27:ää, mutta jatkosodassa koko armeija pystyttiin varustamaan sarkatakilla m/36 tai ainakin kesäpuserolla. Välirauhan tultua kenttäarmeijasta kotiutetut miehet saivat asepuvun mukaansa, joten kesäpuseroita ja asetakkeja (joista arvomerkit ja muut tunnukset oli poistettu) näkyi kaduilla sodan jälkeen kaikkialla. Sodanjälkeisen resurssipulan vuoksi m/36 pysyi varusmiesten käytössä aina 1960-luvulle saakka.

Kenttälakki m/36 (lempinimeltään "verikauha") oli samaa harmaata villakangasta tai sarkaa kuin asetakki. Siinä oli kangaslippa ja edestä kahdella leijonanapilla kiinnitetyt kaksinkertaiset käänteet, jotka sai laskettua alas korvien ja niskan suojaksi. Etusauman yläosassa oli kokardi (vuodesta 1939 lähtien päällystön lakissa käytettiin leijonakokardia, miehistöllä sinivalkoista kokardia). Samantapaisia ”jääkärimallisia” lakkeja oli käytetty jo sisällissodassa, ja myös kenttälakki m/27 oli hyvin samantyyppinen. Kenttälakki oli tarkoitettu alkuaan ympärivuotiseen käyttöön, mutta 1939 otettiin käyttöön kenttäkelpoisempi ja lämpimämpi turkislakki.

1939 vahvistettiin käyttöön myös kevyempi kesälakki. Se oli soikea venelakki eli "suikka", ja se oli valmistettu harmaasta, ohuemmasta kankaasta kuin asepuku tai kenttälakki. Etusauman yläosaan kiinnitettiin kokardi. Aluksi kesälakkiin ei kuulunut leukahihnaa paitsi ratsuväellä, kenttätykistöllä ja polkupyöräjoukoilla, mutta vuodesta 1941 lähtien muidenkin joukkojen kesälakkiin kuului napeilla kiinnitetty harmaa nahkahihna. Hihna kulki lakin edessä, mutta ratsastavissa joukoissa oli tapana, että hihnaa pidettiin lakin päällä. Kesälakki oli sota-aikana päällystön vapaaehtoinen pukine, mutta sodan jälkeen siitä tuli osa myös miehistön lomapukua.

Sekä kenttälakki m/36 että turkislakki m/39 pysyivät Puolustuvoimien käytössä 2000-luvulle saakka. Vuoden 2000 Sotilas- ja virkapukuohjesäännössä ne kuuluivat varusmiesten kenttä- ja palveluspukuun. Vielä nykyistenkin Puolustusvoimien sotilaspukumääräysten mukaan turkislakki ja kesälakki m/39 ovat kantahenkilökunnan käytössä.

M/51 Ilmavoimien sininen takki on kehitetty m/36:sta, mutta siinä on avoin kaulus ja sitä käytetään puseron ja solmion kanssa. Arvomerkit ovat hihoissa. Takki m/51 on edelleen käytössä ilmavoimien palvelus- ja paraatipuvun kokoonpanoissa.

Kokeilupuku m/53 Syksyllä 1953 otettiin joissakin varuskunnissa kokeilukäyttöön uusi kenttäpuku. Siihen kuului lyhythelmainen takki (pusero), reisitaskulliset housut, molemmat ruskeaa sarkaa, sekä khakinvärinen kauluspaita. Puvun esikuvana oli selvästi brittiläinen Battledress väriä myöten.

M/58 Takki m/58 perustui m/36:een, mutta siinä on avokaulus. Takki on yksirivinen, edessä on neljä harmaata leijonanappia. Kannellisissa rintataskuissa on laskokset ja pienet leijonanapit. Myös sivutaskut ovat ulkopuoliset ja kannelliset mutta ilman laskoksia. Takki kuuluu tälläkin hetkellä upseereiden palveluspukuun ja paraatipukuun.

Maastopuku m/62

Kaksipuolinen maastopuku, joka oli suunniteltu käytettäväksi kenttäolosuhteissa sarkapuvun päällä. Puvun toisella puolella oli vihreä-ruskea kesämaastokuvio, toiselta puolelta puku oli valkoinen. Valkoisella puolella kankaan läpi näkyi heikosti kesämaastokuviota, joten se naamioi taistelijan hyvin lumiseen maastoon. Molemmilla puolilla oli myös takissa yksi rintatasku ja helmatasku sekä housuissa yksi reisitasku. Käännettävän puvun esikuvana olivat toisesta maailmansodasta saksalaisten erilaiset kääntömaastopuvut. M/62 on yksi viimeisistä maailman kääntömaastopuvuista.

M/65