Seppo Ilmo Kuusela (25. helmikuuta 1934 Helsinki – 16. lokakuuta 2014) oli suomalainen koripalloilija ja koripallovalmentaja.
Kuusela edusti uransa aikana kausina 1952–1969 HOK-Veikkoja eli Panttereita ja Tapion Honkaa. Hän pelasi 315 SM-sarjaottelua ja teki niissä 5 581 pistettä. Kuusela voitti lukuisia SM-mitaleja, minkä lisäksi hän oli viisi kertaa edustamassa Suomen koripallomaajoukkuetta lajin EM-kilpailuissa. Hänet valittiin kaksi kertaa vuoden koripalloilijaksi. Pelaajauransa jälkeen Kuusela toimi ensin Hongan apuvalmentajana, mutta pian hänet nostettiin päävalmentajaksi. Hän voitti SM-mitaleja myös valmennusurallaan.
Kuusela pelasi myös Suomen käsipallomaajoukkueessa. Hän edusti lajin SM-sarjassa Unionia, jonka paidassa hän voitti kaksi Suomen-mestaruutta. Kuusela lopetti kuitenkin aktiivisen käsipallon pelaamisen 1950-luvun lopulla.
Vuonna 2004 pelattiin Kuuselan juhlaottelu, jonka yhteydessä hänen pelinumeronsa 7 ”jäädytettiin” Tapiolan urheiluhallin kattoon.Taatila s. 208–209. Lisäksi Tapiolan Honka myöntää vuosittain hänen nimeään kantavan palkinnon seuran parhaalle junioripelaajalle.
Pelaajaura Nuoruus (1934–1950) Kuusela asui lapsuutensa ajan Helsingin Töölössä.Taatila s. 11–13. Hänen innostuksena urheilua kohtaan kasvoi, kun hän aloitti koulunkäynnin Helsingin normaalilyseossa. Koulu oli tunnettu voimisteluperinteistään, ja myös Kuusela voitti alle 14-vuotiaiden piirinmestaruuden. Kuusela aloitti koripallon ensimmäisen kouluvuotensa aikana. Viimeisten kouluvuosien aikana palloilulajit tulivat koulussa suositummaksi ja ohittivat suosiossa voimistelun. Muista koulun oppilaista muun muassa Juhani Kala ja Esko Karhunen loivat myöhemmin uraa koripallossa pääsarjatasolla. Kuusela aloitti koripallon HOK-Veikkojen juniorijoukkueessa, jolla oli harjoitukset aluksi kerran viikossa.Taatila s. 18–19. Normaalilyseon ja Ressun lukion väliset koripallomestaruusottelut olivat suosittuja. Kuusela pelasi ensimmäistä kertaa normaalilyseon joukkueessa jo 13-vuotiaana.Taatila s. 20–21.
Koripalloharrastuksestaan huolimatta hän harjoitteli myös yleisurheilua, jossa hänen lahjakkuutensa sai huomiota. Muun muassa Sulo Kolkka kuvaili Kuuselan olevan maan kaikkien aikojen lupaavimpia yleisurheilijoita. Hän harjoitteli lajia Jukka Uunilan valmennuksessa ja voitti alle 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa kultaa 100 metrin juoksussa sekä pituudessa. Kuusela voitti yleisurheilussa kolmen vuoden aikana neljäkymmentä piirinmestaruutta. Hän harjoitteli kesäisin Marinkaisissa, jossa hänen kilpailujaan tuli varta vasten katsomaan parhaimmillaan satoja ihmisiä. Kuusela edusti Suomea myös nuorten kolmimaaottelussa Norjassa vuonna 1952.Taatila s. 28–29. Vielä vuosina 1953–1954 hän voitti nuorten SM-kultaa juoksumatkoilla ja vuonna 1956 aikuisten SM-mitalin viestijuoksusta Viipurin Urheilijoiden joukkueessa. Kuuselan yleisurheilun lopettamista pahoitteli muun muassa Armas Valste, joka piti Kuuselaa ehdokkaana vuoden 1956 olympialaisiin.Taatila s. 30–32. Hän hyppäsi parhaimmillaan pituutta 707 senttimetriä ja juoksi sadan metrin ennätyksekseen 11,0 sekuntia. Yleisurheilun lisäksi Kuusela pelasi nuoruudessaan myös jalkapalloa, jossa hän voitti alle 14-vuotiaiden Helsingin alueen mestaruuden Kai Pahlmanin ja Hannu Kankkosen joukkuetta vastaan. Hän oli joukkueensa paras maalintekijä ja oli tunnettu juoksuvoimastaan. Kuusela lopetti aktiivisen jalkapallon harjoittelun vuoden 1948 jälkeen, vaikka muun muassa Aatos Lehtonen oli kehottanut häntä jatkamaan.Taatila s. 22–23.
Jalkapallon ja yleisurheilun lisäksi Kuusela pelasi käsipalloa, jossa hän edusti junioritasolla HOK-Veikkoja. Vuonna 1950 hän siirtyi Unioniin, jossa hän nousi myöhemmin seuran edustusjoukkueeseen. Unionissa pelasivat muun muassa Matti Kannas ja Saulo Haarla. Seura kuului Suomen parhaimpiin, niinpä Union pääsi Kuuselan ollessa 17-vuotias pelaamaan Suomen maajoukkueen nimellä kansainväliseen turnaukseen. Joukkue voitti Suomen-mestaruuden vuosina 1953 ja 1955. Kuusela nousi käsipallourallaan maajoukkueen kakkosketjuun, ja hän olisi päässyt myös edustamaan Suomea lajin MM-kilpailuihin. Hän asetti koripallomaajoukkueen kuitenkin edelle eikä lähtenyt käsipallon arvokilpailuihin.Taatila s. 41–43. Kuusela lopetti aktiivisen käsipalloilun muutamaksi vuodeksi mutta jatkoi pelaamista vuonna 1957. Hän jatkoi pelaamista Unionissa ja nousi samalla maajoukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon. Lopullisesti Kuusela lopetti käsipallon 1950-luvun lopulla.
Nousu Kiri-Veikkoihin ja mestaruusputki (1950–1963) thumb|Panttereiden ottelu Porin Vetoa vastaan vuonna 1962. Kuusela numerolla 7. Muista urheilulajeista huolimatta Kuusela pelasi koripalloa Kiri-Veikkojen juniorijoukkueissa. Hän voitti kaudella 1951 ensimmäisen koripallon Suomen-mestaruutensa, kun Kiri-Veikot voitti A-junioreiden loppuottelussa Kotkan Reippaan. Kuusela oli kauden aikana joukkueensa paras pistemies. Nousu seuran edustusjoukkueeseen oli kuitenkin vaikeaa, sillä HOK-Veikoissa pelasi kausittain 6–7 maajoukkuepelaajaa. Kaudeksi 1952 Kuusela kuitenkin nostettiin edustusjoukkueeseen yhdessä Juhani Kalan kanssa.Taatila s. 34–35. Hän ei saanut paljon peliaikaa, mutta kausi päättyi Suomen-mestaruuteen. Joukkuetta edustivat muun muassa Juhani Kyöstilä, Oiva Virtanen, Pertti Mutru, Timo Suviranta ja Raine Nuutinen. Keväällä 1952 HOK lopetti seuran sponsoroinnin, jolloin seuran uudeksi nimeksi äänestettiin Pantterit. Kaudella 1953 Kuusela nousi joukkueen avausviisikkoon Juhani Kyöstilän tilalle. Samana kautena hänestä tuli Panttereiden paras korintekijä. Joukkueen pelaajat oli roolitettu hyvin, ja pelaajien tietämys lajista oli aikakauteen nähden laadukas.Taatila s. 36–37. Pantterit jatkoi HOK-Veikkojen aloittamaa mestaruusputkea, ja joukkue voitti kauden 1953 päätteeksi Suomen-mestaruuden.
Kausien puolessavälissä pelattiin haastajapelaajien ja maajoukkueen välinen ottelu, johon Kuusela valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1954. Haastajajoukkue hävisi ottelun niukasti. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat olivat Timo Lampén ja Kuusela, jotka tekivät molemmat 24 pistettä.Taatila s. 38–39. Pantterit oli seuraavien vuosien ajan mestaruuskilpailussa voittamaton, sillä seura voitti Suomen-mestaruuden kausina 1954, 1955 ja 1956. Ennen kautta 1957 Panttereiden tärkein pelaaja Timo Suviranta lähti ulkomaille opiskelemaan, eikä media pitänyt tämän takia seuran Suomen-mestaruutta todennäköisenä. Pantterit päätti kauden kuitenkin viidenteen perättäiseen Suomen-mestaruuden nykynimellään. Joukkue pelasi myös kansainvälisiä turnauksia, joissa se menestyi hyvin. Esimerkiksi San Remossa järjestetyssä turnauksessa Pantterit sijoittui toiseksi Crvena zvezdan jälkeen. Lisäksi joukkue pelasi Kreikan-mestaria, Panelliniosia vastaan ja hävisi muutamalla pisteellä.Taatila s. 59–60.
Suomessa Panttereiden mestaruusputki katkesi kaudella 1958, jolloin seura ei sijoittunut edes SM-mitaleille. Samana kautena Pantterit osallistui Euroopan cupiin, jossa se hävisi niukasti Legia Varsovalle. Kaudella 1959 joukkue palasi Suomen-mestariksi. Samoihin aikoihin Kuusela sai ammattilaistarjouksen ranskalaiselta RCM Toulouselta, joka pelasi maansa pääsarjassa. Hän harkitsi tarjousta, mutta päätti olla siirtymättä Ranskaan.Taatila s. 75–77. Pantterit osallistui myös kaudella 1958–1959 Euroopan cupiin, mutta Racing Basket Antwerpen eteni otteluparista jatkoon. Vuoden 1959 päätteeksi Kuusela valittiin ensimmäistä kertaa Vuoden koripalloilijaksi. Kaudella 1959–1960 Pantterit oli jälleen mukana Euroopan cupissa, mutta ensimmäisen kierroksen otteluparista Polonia Varsova pääsi lopulta jatkoon. Kausi 1960 päättyi Suomessa huonosti, sillä Pantterit ei päässyt SM-mitaleille.
Pantterit ei pystynyt enää 1950-luvun vaihteessa nousemaan mitalisijoille, ja pelaajien motivaatio kärsi, kun joukkueen runkopelaajat vaihtoivat seuraa. Henkilökohtaisella tasolla Kuusela sai kuitenkin arvostusta, ja hänet valittiin vuonna 1960 toista kertaa perättäin vuoden koripalloilijaksi. Lisäksi hän voitti ensimmäistä kertaa SM-sarjan pistetilaston. Kuusela teki kauden aikana pisteitä keskimäärin 27,5 ottelua kohden. Hän voitti myös kautena 1961 sarjan korikuninkuuden tehtyään 24,8 pistettä ottelua kohden. Huonojen peliesitysten takia Kuusela harkitsi siirtymistä toiseen suomalaisseuraan. Hän oli saanut jo peliuransa aikana sopimustarjouksia useilta seuroilta: esimerkiksi Tampereen Kiertäjät, Kotkan Työväen Palloilijat ja Lahden NMKY olivat kiinnostuneita hänestä. Kuusela oli jo valmis siirtymään Lahteen, mutta tällöin Tapion Honka teki hänelle sopimustarjouksen. Neuvottelujen jälkeen hän siirtyi Honkaan.Taatila s. 94–96.
Uran viimeiset kaudet Hongassa (1963–1969) Kuuselan siirto Honkaan otettiin Panttereissa huonosti vastaan, ja seura halusi pitkittää Kuuselan pääsyä pelikentille. Hän pääsi lopulta pelaamaan ensimmäisen ottelunsa Hongan paidassa marraskuussa 1963. Joukkuetta edustivat muun muassa Jyrki Immonen ja Pekka Airas, jolloin joukkueessa oli sekä kokeneita että nuoria pelaajia. Hongan pelit eivät sujuneet kuitenkaan odotusten mukaisesti, ja kausi 1963–1964 päättyi putoamiseen Suomensarjaan.Taatila s. 100–101. Honka pelasi toisella sarjatasolla ainoastaan yhden kauden ja nousi kauden 1964–1965 päätteeksi odotetusti takaisin SM-sarjaan. Samalla monet joukkueen pelaajista lopettivat uransa, ja joukkuetta jouduttiin uudistamaan. Uusina pelaajina seuraan tulivat muun muassa Kari Lahti, Kari Rönnholm ja Martti Liimo. Uudet pelaajat saivat vanhoilta seuroiltaan pitkät karenssiajat, minkä takia Hongan peli takelteli alkukaudesta. Yhteinen pelitapa löytyi loppukauden aikana, ja kausi 1965–1966 päättyi SM-sarjan neljänteen sijaan.Taatila s. 107–108.
Kesän 1966 aikana Honka pelasi turnauksia Euroopassa. Kuusela teki vaikutuksen Etelä-Euroopan lehdistöön, ja hän teki harjoitusotteluissa muun muassa 40 pistettä Paris UC:ta vastaan. Euroopan-kiertueen jälkeen Liimo ilmoitti siirtyvänsä takaisin HKT:hen, mutta joukkuetta saatiin vahvistettua Uolevi Mannisella. Kausi 1966–1967 ei alkanut Hongalta hyvin, sillä Jyrki Immonen joutui loukkaantumisen takia olemaan koko kauden sivussa. Vastoinkäymisistä huolimatta joukkue hävisi runkosarjassa vain kolme ottelua. Tämän johdosta seura eteni mestaruuden uusintaotteluun Kotkan Työväen Palloilijoita vastaan. Loppuottelu päättyi KTP:n voittoon ja Honka päätti kauden SM-hopeaan.Taatila s. 110–112.
Ennen kauden 1967–1968 alkua joukkue harjoitteli normaalia enemmän. Myös media huomasi joukkueen kovan harjoittelun, niinpä Honkaan kohdistuneet odotukset kasvoivat. Joukkue aloitti kauden tappiolla HKT:lle, mutta sen jälkeen yhteispeli parani. Hongalla oli käytössä laaja materiaali, ja joukkue käytti peleissään paljon prässiä. Loppukauden aikana Honka voitti 17 ottelua perättäin, millä se varmisti Suomen-mestaruuden.Taatila s. 114–115. Kuusela lupasi perheelleen lopettaa pääsarjauransa kyseiseen kauteen, vaikka hän olisi mielestään pärjännyt vielä pääsarjatasolla fysiikallaan. Hän lupasi Hongalle kuitenkin tulla joukkueen avuksi, mikäli seura tarvitsisi häntä. Pian kauden 1968–1969 alun jälkeen Honka tarvitsi Kuuselaa loukkaantumisten takia. Pääsarjan lisäksi Kuusela pelasi Suomensarjaa Hongan farmijoukkueessa. Kausi päättyi Hongan toiseen perättäiseen mestaruuteen.Taatila s. 124–126.
Valmennusura Hongan apuvalmentajana ja päävalmentajana (1969–1974) Kesällä 1969 Hongan valmentaja Olli Virtanen pyysi Kuuselaa joukkueensa apuvalmentajaksi, ja hän suostui tehtävään. Kuusela oli edelleen ansiotyössä, mutta Virtanen ajatteli Kuuselan kokemuksesta olevan hyötyä pääsarjatasolla. Kauden 1969–1970 aikana Kuusela nousi entistä suurempaan rooliin apuvalmentajana, ja hän tuli tunnetuksi temperamenttisesta valmennustyylistään. Kausi päättyi kuitenkin Hongan kolmanteen perättäiseen mestaruuteen.