Vantaan Pyhän Laurin kirkko () on keskiaikainen harmaakivikirkko Vantaalla. Se on pääkaupunkiseudun vanhin edelleen pystyssä oleva rakennus sekä Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan pääkirkko. Kirkko ympäristöineen on osa Helsingin pitäjän kirkonkylää, Etelä-Suomen parhaiten säilynyttä historiallista kirkonkylämiljöötä.Knapas, 1994, s. 7.
Pyhän Laurin kirkko on rakennettu 1400-luvun puolivälissä. Kirkko tuhoutui kiviosia lukuun ottamatta tulipalossa 7. toukokuuta 1893,Knapas, 1994, s. 33 minkä jälkeen kirkko kunnostettiin raunioista silloisia tyyli-ihanteita noudattaen uusgoottilaiseen tyyliin. Kirkon uudelleenrakentaminen tai, kuten asia silloin ilmaistiin, restaurointi, kuuluu 1800-luvun lopun kulttuurikontekstiin, jossa keskiajan arkkitehtuuriin suhtautuminen oli muuttunut sitä arvostavaksi. Vuonna 1883 oli astunut voimaan asetus muinaismuistomerkkien rauhoittamisesta ja suojelemisesta.Knapas, 1994, s. 77.
Kirkko on entiseltä nimeltään Helsingin pitäjän kirkko (), mutta seurakunta totesi nimen usein sekaantuvan Helsingin Pitäjänmäen kirkkoon, josta syystä kirkon virallinen nimi on nykyään Vantaan Pyhän Laurin kirkko.
Kirkon historia Rakentaminen Helsingin pitäjän seurakunta kuuluu Uudenmaan rannikon keskiaikaisiin emäseurakuntiin, ja se on perustettu viimeistään 1300-luvun lopulla.Knapas, 1994, s. 22, 163. Seurakunnan keskus oli Helsingin pitäjän kirkonkylä joka sijaitsi liikenteellisesti edullisella paikalla Vantaanjoen ja Keravanjoen haaraumakohdassa, Kuninkaantien varrella.. Ensimmäinen asiakirjamaininta kylässä sijainneesta puukirkosta on vuodelta 1401. Kirkko oli omistettu pyhälle Laurille eli diakoni Laurentiukselle, joka koki marttyyrikuoleman Roomassa vuonna 252.Knapas, 1994, s. 35.Knapas, 1994, s. 41.
Nykyisen kivikirkon tarkasta iästä on esitetty eri tulkintoja. Sen rakentamisajankohtana pidettiin pitkään 1490-lukua. Vanhin säilynyt kivikirkkoa koskeva asiakirja, valtaneuvos Gregers Matinpojan kirkolle antama testamenttilahjoitus, on päivätty vuonna 1494. Tämän ajoituksen perusteella kirkon 500-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 1994.Knapas, 1994, s. 42. Tutkija Markus Hiekkanen on kuitenkin väitöskirjaansa varten tekemissään tutkimuksissa arvioinut kirkon puoli vuosisataa vanhemmaksi, 1400-luvun puoliväliin. Hänen ajoituksensa pohjana ovat muista saman kirkonrakentajan, niin kutsutun Pernajan mestarin, kirkoista tehdyt dendrokronologiset tutkimukset. Aiemmin Turun piispa Maunu III Särkilahden on uskottu vihkineen kirkon, mutta Hiekkasen ajoituksen perusteella kirkon vihkijä oli hänen edeltäjänsä Konrad Bitz.
Uuden ajan alkuvuosisadat Pyhän Laurin kirkko palveli Helsingin pitäjän vanhaa emäseurakuntaa, joka käsitti myöhäiskeskiajalla nykyisten Helsingin ja Vantaan kuntien alueet sekä osia Tuusulasta, Nurmijärvestä ja Espoosta. Sen eteläosat olivat ruotsinkielisiä ja pohjoisosat suomenkielisiäKnapas, 1994, s. 22.. Uuden ajan alussa Helsingin pitäjän vanhaa valta-asemaa alkoi horjuttaa Helsingin kaupunki, joka perustettiin vuonna 1550 Vantaanjoen suulle ja siirrettiin 1640-luvulla nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Kuningatar Kristiinan aikana Helsingin pitäjä pieneni huomattavasti: sen läntisimmät osat siirrettiin 1630-luvulla Espooseen, ja sen suomenkieliset pohjoisosat liitettiin 1650-luvulla uusiin Nurmijärven ja Tuusulan kirkkopitäjiin.
Vuonna 1652 Helsingin pitäjän seurakunta liitettiin palkkapitäjänä Helsingin kaupunkiseurakuntaan. Tämä merkitsi sitä, että seurakunta menetti hallinnollisen itsenäisyytensä ja oman kirkkoherransa. Helsingin kaupungin kirkkoherra toimi sivutoimenaan Helsingin pitäjän kirkkoherrana.Knapas, 1994, s. 46. Liitoksen jälkeen Pyhän Laurin kirkko rappeutui pahoin. Kirkon huonosta kunnosta huomautettiin toistuvasti piispantarkastuksissa, ja vuonna 1729 sen kunnostamiseksi kerättiin kolehti koko Porvoon hiippakunnassa.Knapas, 1994, s. 46–48. Isoviha ja Pikkuviha edistivät kirkon rappiota, mutta eivät aiheuttaneet sille yhtä pahoja vaurioita kuin monille lähikirkoille. Isonvihan aikaan sekä kirkkoherra että kirkkoväärti pakenivat Ruotsiin, jonne väärtin mukanaan viemät arvoesineet jäivät. Häntä vastaan nostettiin kavallussyyte, mutta hän kuoli ennen tuomiota.Knapas, 1994, s. 144.
Uuden, alaosaltaan kivisen, kellotapulin rakentaminen aloitettiin vuonna 1785 vihtiläisen rakennusmestari Mårten Tolpon johdolla. Ahtaaksi käyneen hautausmaan laajennus ja kunnostus saatiin valmiiksi vuonna 1794. Uusi kellotapuli valmistui vuonna 1797. Vanhasta, 1740-luvulla rakennetusta, puukirkosta päätettiin luopua vuonna 1816. Luhistumaisillaan ollutta rakennusta ei enää korjattu tai korvattu uudella, vaan suomenkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin kivikirkkoon. Kivikirkkoa kunnostettiin 1820- ja 1850-luvuilla. Kellotapuli uusittiin jälleen 1850-luvun alussa.
Helsingin pitäjän seurakunta erotettiin Helsingin kaupunkiseurakunnasta 1865, ja seurakunta sai ensimmäisen oman kirkkoherran yli kahteensataan vuoteen. Kirkkoon rakennettiin lämmitysjärjestelmä, kalorifeerilaitos, joka valmistui syksyllä 1874. Sen suunnitteli norjalainen insinööri Endre Lekve. Kirkon paloruisku todettiin 1891 liian pieneksi, ja kirkkoväärti velvoitettiin selvittämään hintaa uudelle ruiskulle, jonka suihku yltäisi katon harjalle.Knapas, 1994, s. 57–59.
Tulipalo ja sen jälkeinen aika pienoiskuva|vasen|Kirkkosali. Toukokuussa 1893, juuri ennen sunnuntain jumalanpalveluksen alkamista, kirkossa syttyi tulipalo, joka ilmeisesti sai alkunsa lämmityslaitteista. Tulipalo tuhosi kirkon kaikki puiset rakenteet, vain kiviseinät ja holvit jäivät jäljelle. Korjaustyöt suunnitteli aikansa kuuluisin arkkitehti Theodor Höijer ajan etevimpinä pidettyjen asiantuntijoiden kanssa, ja ne muuttivat kirkon ulkoasua merkittävästi.Knapas, 1994, s. 75–80. Ikkunoita suurentamalla pimeästä keskiaikaisesta kirkosta saatiin valoisa ja avaranoloinen. Kirkkosalin sisustus rakennettiin uudelleen 1800-luvun lopun uusgoottilaisen tyylin mukaan. Kunnostettu kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 400-vuotispäivänään 1894.
Suhtautumisessa keskiaikaisten kirkkojen jälleenrakentamisessa tapahtui muutamassa vuosikymmenessä radikaali muutos, ja arkkitehti, professori Armas Lindgren antoi kunnostuksesta 1920-luvulla jyrkkäsanaisen lausunnon, jossa hän kiitti ainoastaan sen teknistä suoritusta. Maalaustyöt tehtiin Lindgrenin suunnitelmien perusteella, lämmitysjärjestelmä uusittiin, ja 1934 kirkkoon vedettiin sähköt. Laajempia korjauksia tehtiin jälleen 1970-luvulla, ja kirkon 500-vuotisjuhlia valmisteltaessa tehtiin jonkin verran sisätilojen ja kalusteiden korjausta.Knapas, 1994, s. 110–117.
Vuonna 2014 kirkossa alkoi laaja remontti, joka valmistui 2017. Kirkkoon rakennettiin ilmanvaihtojärjestelmä, urut huollettiin, kuorista vähennettiin penkkejä lisätilan saamiseksi, alttarikaide uusittiin, sakasti, asehuone ja läntinen sisäänkäynti kunnostetettiin. Sisäänkäynnin edustaa laatoitettiin ja ulos asennettiin vesikourut ja syöksytorvet. Myös lämpöeristystä parannettiin, yläpohja korjattiin ja tapulin lahovaurioita korjattiin. Remonttiin budjetoitiin 2,5 miljoonaa euroa.
Suomalainen puukirkko Helsingin pitäjän seurakunnassa, kuten muissakin Uudenmaan rannikon enemmistöltään ruotsinkielisissä seurakunnissa, pidettiin jumalanpalvelukset ruotsin kielellä. 1600-luvulla suomenkielinen väestö kuitenkin lisääntyi Uudenmaan rannikolla, mikä johti vaatimuksiin suomenkielisten jumalanpalvelusten pitämisestä. Koska sekä ruotsinkieliset että suomenkieliset halusivat pitää jumalanpalveluksensa samaan vakiintuneeseen jumalanpalvelusaikaan, ongelma ratkaistiin useissa seurakunnissa rakentamalla pääkirkon yhteyteen erillinen suomalainen kirkko. Nämä kirkkorakennukset olivat puisia ja vaatimattomia; ainoa nykypäiviin asti säilynyt on Porvoon tuomiokirkon yhteydessä.Knapas, 1994, s. 60–61. thumb|Pyhän Laurin kirkon vieressä on sijainnut kaksi suomenkielistä puukirkkoa. Näistä muistuttaa Heikki Häiväojan suunnittelema muistomerkki (1968). Pyhän Laurin kirkon yhteyteen rakennettu suomalainen puukirkko mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1660-luvulla. Se sijaitsi kivikirkon länsipuolella, silloisen kirkkotarhan ulkopuolella. Pikkuvihan aikana rappiolle päässeen kirkon tilalle rakennettiin 1740-luvulla uusi kahdeksankulmainen puukirkko. Tyyliltään se muistutti ilmeisesti samaan aikaan rakennettua Östersundomin kirkkoa.
Vuonna 1815 huonokuntoinen puukirkko oli pikaisten korjaustöiden tarpeessa. Seurakunnan enemmistö kuitenkin vastusti tätä, koska suomenkielisen väestön lukumäärä oli laskenut niin vähäiseksi, ettei erillisen kirkon ylläpitoa pidetty järkevänä. Suomenkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin kivikirkkoon, jossa ne pidettiin sunnuntai-aamuisin ennen ruotsinkielisiä. Puukirkko myytiin huutokaupalla ja purettiin 1818. Pyhän Laurin kirkon pääoven edessä on nykyisin neljästä graniittilaatalla olevasta kivikuutiosta muodostuva puukirkon muistomerkki (1968), jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Heikki Häiväoja.
Kirkkorakennus Yleiskuva thumb|200px|Eteläsivun asehuoneen koristepääty. Pyhän Laurin kirkko muistuttaa ulkonäöltään ja mittasuhteiltaan muita itäisen Uudenmaan keskiaikaisia kivikirkkoja: Porvoon tuomiokirkkoa, Sipoon vanhaa kirkkoa, Pyhtään Pyhän Henrikin kirkkoa ja Pernajan kirkkoa. Yhtäläisyyksien perusteella kaikkien näiden kirkon suunnittelijana on pidetty niin kutsuttua Pernajan mestaria, tuntemattomaksi jäänyttä, ilmeisesti saksalaista kirkonrakennusmestaria. Pyhän Laurin kirkon ulkoasu on kuitenkin kokenut huomattavia muutoksia vuoden 1893 tulipalon jälkeisessä jälleenrakennuksessa. Kirkon nykyinen asu onkin sekoitus keskiaikaa ja 1890-luvun uusgotiikkaa.
Kirkko on 27,6 m pitkä ja 17,4 m leveä. Sen pinta-ala on 600 neliömetriä. Kirkkorakennus on vanhaan kristilliseen tapaan itä–länsi-suuntainen. Alttari on itäpäädyssä, auringonnousun ja uudelleensyntymän ilmansuunnassa. Kiviset ulkoseinät oli alun perin kalkittu valkeiksi,Knapas, 1994, s. 36, mutta pinta ei ollut enää yhtenäinen ennen tulipaloa, ja seinät jätettiin korjauksessa paljaiksi.Knapas, 1994, s. 91
Kirkon länsipäädyssä on eteishuone, eteläsivulla asehuone ja pohjoissivulla sakaristo; näiden rakennusten nykyinen ulkoasu punatiilisine koristepäätyineen on Theodor Höijerin suunnittelema. Ikkunoita oli suurennettu jo 1800-luvun alkupuolen korjauksissa, mutta nykyinen ikkunajärjestely on peräisin Höijerin suunnitelmasta, jossa alkuperäiset epäsymmetriset ja erikokoiset ikkunat suurennettiin suippokaarisiksi, tiilellä reunustetuiksi uusgoottilaisiksi ikkunoiksi. Kirkkosalissa on länsipäädyssä korkea päätyikkuna, joka syntyi yhdistämällä vanha matala päätyikkuna ja ullakonluukku, itäpäädyssä on kuori-ikkuna, eteläsivulla kolme ikkunaa ja pohjoissivulla neljä.Knapas, 1994, s. 56Knapas, 1994, s. 88–90 pienoiskuva|left|Kirkon päätykolmiossa on ruotsinkielinen teksti: En dag i dina gårdar är bättre än eljest de tusende Ps. 84:11 ("Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla." Vuoden 1992 suomennos.) thumb|200px|Kirkon tapuli. Tapulissa näkyy vanhan ja uuden tiilimuurauksen raja.