Annobón (, myös Pagalú) on tuliperäinen Päiväntasaajan Guinealle kuuluva saari Atlantin valtameressä noin 160 kilometriä São Tomésta ja 300 kilometriä Manner-Afrikan Gabonin rannikolta lounaaseen. Pääosin vuoristoista ja sademetsän peittämää saarta luonnehtii trooppinen ilmasto. Annobón kuuluu lajistoltaan rikkaaseen ekoalueeseen, jolla on runsaasti kotoperäisiä eliölajeja, ja koko saari on ollut suojelualuetta vuodesta 1988. Saaren pinta-ala on 17 neliökilometriä ja väkiluku oli vuoden 2015 väestönlaskennassa 5 232. Merkittävin asutuskeskus on pohjoisrannikon San Antonio de Palé. Väestö on São Tomélta ja Angolasta tuotujen orjien jälkeläisiä, joiden pääelinkeinoja ovat kalastus ja maanviljely, ja he puhuvat portugaliin pohjautuvaa fa d’ambun kreolikieltä.
Portugalilaiset löytöretkeilijät löysivät saaren uudenvuodenpäivänä 1470-luvulla etsiessään satamapaikkoja orjakaupalle. Sitä hallitsivat seuraavien vuosisatojen aikana vuorollaan portugalilaiset, hollantilaiset, espanjalaiset ja britit, ja saari toimi orja- ja kauppalaivojen täydennyspaikkana. Annobónista tuli osa Espanjaa vuonna 1778 ja osa itsenäistä Päiväntasaajan Guineaa vuonna 1968.
Itsenäisyyden aikana eristyneen saaren asukkaat ovat kärsineet aliravitsemuksesta, kulkutaudeista ja hallituksen väkivallasta. Vuonna 1988 saarelle suunniteltiin haudattavaksi eurooppalaista ongelmajätettä, mistä syntyi kansainvälinen kohu. 2000-luvulla hallitus on investoinut saaren infrastruktuuriin, ja marokkolainen Somagec-yhtiö on rakentanut muun muassa uuden lentoaseman ja syväsataman. Somagecin kehitysprojektit eivät kuitenkaan ole kehittäneet saaren taloutta, ja saarelaisilta puuttuu edelleen 2020-luvulla kunnollinen infrastruktuuri, joka takaisi monia perustarpeita.
Annobónilaiset ovat kokeneet jääneensä keskushallinnon syrjimiksi, ja saari vaati itselleen itsehallintoa vuonna 2021. Espanjassa toimiva separatistiliike Ambô Legadu julisti saaren itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 2022. Kun asukkaat vastustivat Somagecin dynamiittilouhintaa vuonna 2024, hallitus pidätti mielenosoittajia ja katkaisi saaren internet- ja puhelinyhteydet yli vuodeksi.
Maantiede Fyysinen maantiede
Päiväntasaajan Guinealle kuuluva pieni Annobónin saari sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella Atlantin valtameressä. Usein saaren ajatellaan sijaitsevan Guineanlahdessa, mutta International Hydrographic Organizationin mukaan Annobón jää kuitenkin lahden etelärajan ulkopuolelle. Annobón sijaitsee noin 160 kilometrin päässä lounaaseen São Tomé ja Príncipen saarivaltioon kuuluvasta São Tomén saaresta, noin 300 kilometriä lounaaseen Manner-Afrikan Gabonin rannikolla olevasta Cap Lopezista ja noin 650 kilometrin päässä Päiväntasaajan Guinean pääkaupungista Malabosta lounaaseen.
pienoiskuva|Annobónin sijainti. pienoiskuva|Annobónin kartta. Annobón on pohjois-eteläsuunnassa noin kahdeksan kilometriä pitkä, ja leveyttä sillä on noin kolme kilometriä. Saaren pinta-ala on noin 17 neliökilometriä. Annobón on vuoristoinen saari, jonka korkein kohta on 613 metriä merenpinnan yläpuolella oleva Macizo de Santa Mina. Saarella on useita muitakin yli 500 metriin yltäviä huippuja. Annobónin pohjoisosassa, saaren keskivaiheilla on sammunut tulivuori, jonka kraatteriin on syntynyt A Pot -niminen järvi. Kraatteri on lähes pyöreä, ja sen halkaisija on 700 metriä. Saaren karu rannikko on muodostunut pääosin basaltista syntyneistä jyrkänteistä, jotka saattavat olla jopa 40-metrisiä. Annobónin luoteisin kohta on korkea kallionjyrkänne, joka tunnetaan nimellä Punta d’Ave. Jyrkänteen pohjoispuolella on ryhmä pieniä kallioluotoja, jotka tunnetaan nimellä Isletas (tai Islotes) Yebatelu. Koillisrannikolla sijaitsevat puolestaan pienet Islote Bayalan, Islote del Pason, Islote Tortugan ja Islote Pirámiden (myös Ye Cuín) saaret. Länsirannikon Punta Jiscoyn edustalla on pieni Islote Yemaman saari. Annobónin eteläpuolella on useita pieniä saaria, kuten Islote Adams, Islote de Escobar, Islote de Fernando Poo ja Islote de Santarem.
Saaren pohjoisrannikolla Punta del Palmar -niemen eteläpuolella sijaitsee Annobónin merkittävin asutuskeskus ja samannimisen provinssin pääkaupunki San Antonio de Palé, jossa vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan asuivat kaikki provinssin asukkaat. Pieni San Pedron (myös Anganchi tai A’nganyi) kylä sijaitsee Punta de San Antonion niemen pohjoispuolella, saaren länsirannikolla. Annobónin keskiosassa, länsirannikon lähistöllä on Santa Cruz de Annobónin (myös Aual) kylä.
Kallioperä
Annobón kuuluu yhdessä tuliperäisten São Tomén, Príncipen ja Biokon saarten kanssa tuliperäiseen ”Kamerunin-linjaan” (), joka jatkuu Afrikan mantereella Kamerunin ja Nigerian alueilla. Annobónin saari on merellisestä kuoresta kohoavan 5 300 metriä korkean kerrostulivuoren huippu. Tulivuori on muodostunut vähitellen; nykyisen saaren ympärille on purkausten tuloksena levinnyt palagoniittista breksiaa. Pääosa saaren kallioperästä sen sijaan on tulivuoresta purkautunutta basalttia. Annobónin vanhimmalla basalttilaavavirralla on ikää 18,4 miljoonaa vuotta. Noin 5,3 miljoonaa vuotta sitten kerroksittaisista basalttilaavavirroista muodostui vulkaaninen tuhkakartio, jonka tulivuoren kraatteriin jähmettyneet trakyyttiset laavatapit madalsivat 3,9 miljoonaa vuotta sitten. Saaren pohjoisosaan 2,6 miljoonaa vuotta sitten vaikuttaneen tulivuorenpurkauksen tuloksena syntyi muun muassa trakyyttia, basaniittia ja tristaniittia. Viimeisimmissä alle 100 000 vuotta sitten tapahtuneissa purkauksissa saaren etelä- ja pohjoisosiin virtasi basalttisia laavavirtoja ja nykyisestä kraatterijärvestä purkautui basalttista tuffia. Nykyisin uusien purkausten vaara on mitätön.
Luonto
Annobón muodostaa yhdessä São Tomén ja Príncipen saarten kanssa 1 036 neliökilometrin laajuisen ekoalueen, jolla on runsaasti kotoperäisiä eliölajeja. Aluetta on kotoperäisten lajien suuren määrän vuoksi verrattu esimerkiksi Galápagossaariin. Annobón on pohjoisosaa lukuun ottamatta pääosin sademetsän peittämä, mutta suuri osa siitä on viljelyskäytössä. Saaren eteläosassa yli 450–500 metrin korkeudessa sijaitsevat alueet ovat usein sumun peitossa, minkä ansiosta siellä kasvaa runsaasti metsäepifyyttejä. Pohjoisosa puolestaan on kuivempaa ja alavampaa, ja se on siirtomaakaudella hakattu alun perin sokeriruokoviljelmiksi. Nykyään alueella on savannimaista kasvillisuutta, kuten ruohoa, öljypalmuja ja muutamia muita puulajeja sekä siellä täällä on pensaita. Annobónilla kasvaa 20 kotoperäistä kasvilajia, joista 14 kuuluu koppisiemenisten alakaareen.
Annobónin saari ympäröivine merialueineen on yksi Päiväntasaajan Guinean viidestä kansainvälisesti tärkeästä lintualueesta (IBA). Alueen koko on 230 neliökilometriä. Saarella on tavattu 19 lintulajia, joista 12:n arvellaan asuvan siellä vakinaisesti. Näistä kahdeksan on maalintuja. Saaren kotoperäisiä lintulajeja ovat annoboninrilli ja punaparatiisimonarkin alalaji Terpsiphone rufiventer smithii. Muita pesiviä merilintulajeja ovat esimerkiksi ohjasnokitiira, ruskotiira, ruskosuula ja pikkutropiikkilintu. Annobónin muita kotoperäisiä eliölajeja ovat kaksi matelijalajia ja yhdeksän kotilolajia. Saarella tavataan myös yhtä muuta matelijalajia ja kolmea kotilolajia, jotka ovat Guineanlahden saarilla kotoperäisiä eli niitä tavataan vähintään jollain muullakin lähisaarella kuin vain Annobónilla. Annobónin rannoille saapuu pesimään merinahkakilpikonnia ja karettikilpikonnia. Valaista saaren vesillä tavataan ryhävalaita, sinivalaita, seitivalaita ja sillivalaita.
Koko saari on ollut suojelualue vuodesta 1988 lähtien, mutta koko aikana alueella ei ole tehty eikä suunniteltu ainuttakaan virallista suojeluarviota, tutkimusta tai luonnonsuojeluhanketta. Saaren metsien katsotaan olevan turvassa suurelta häviämiseltä, sillä mitään suuria hakkuita ei pidetä todennäköisinä. Myöskään väkiluvun ei uskota nousevan huomattavasti. Ihmiset metsästävät lintujen, kuten ruskosuulan, munia. Ihmisten vaikutuksesta Annobónille on tullut kissoja ja isorottia, jotka uhkaavat jankuttajakyyhkyjä.
Ilmasto
Annobónilla vallitsee trooppinen ilmasto. Vuoden keskilämpötila on noin +26 °C ja vuoden suhteellinen kosteusprosentti yli 85 prosenttia. Päivät ovat kuumia ja yöaikaan saattaa olla viileää. Saarella on kuivakausi, eli sadetta saadaan alle sata millimetriä kuukaudessa, tammikuussa ja uudelleen toukokuun ja lokakuun välisenä aikana. Toisen lähteen mukaan kuivakausi on kesäkuusta lokakuuhun ja sadekausi marraskuusta toukokuuhun. Annobónin pohjoisosassa sataa vuodessa vain 1 200 millimetriä.
Historia
thumb|200px|Espanjan siirtomaa-aikaisen Elobeyn, Annobónin ja Coriscon hallinnollisen alueen yhden céntimon postimerkki vuodelta 1907. Siirtomaa-aika
Portugalilainen retkikunta João de Santarémin ja Pêro Escobarin johdolla löysi saaren uudenvuodenpäivänä vuonna 1475, jonka mukaan saari sai myös portugalinkielisen nimensä Ano Bom eli ”hyvä vuosi”. Retkikunta oli etsimässä uusia satamapaikkoja orjakauppaa varten. Toisen lähteen mukaan portugalilainen löytöretkeilijä Rui de Sequeira löysi saaren uudenvuodenpäivänä vuosien 1472–1475 välisenä aikana, mutta todennäköisimmin vuonna 1474. Annobónille syntyi asutusta, kun portugalilaiset toivat vuonna 1503 orjia São Tomélta puutavarantuotantoa varten. Saari oli 1500-luvulta lähtien vuorollaan portugalilaisten, hollantilaisten, espanjalaisten ja brittien omistuksessa ja melkein kaikki käyttivät Annobónia orjakaupankeskuksena. Orjia kuljetettiin vuosisatojen ajan Annobónin kautta Eurooppaan ja Amerikkaan, ja saarella on yhä vanhan orjasataman jäänteet.
São Tomén saaren asukkaat hallitsivat aluetta ja sen kaupankäyntiä 1500- ja 1600-lukujen ajan. Tuolloin Annobónin kaupallinen, sosiaalinen ja poliittinen elämä olivat täysin sidoksissa São Tomén saareen. Portugali kokeili Annobónilla 1500-luvulla sokerinviljelyä, mutta toisin kuin muilla portugalilaissaarilla São Tomélla, Madeiralla ja Azoreilla, Annobónilla sokerista ei koskaan muodostunut merkittävää vientituotetta. Sokerin sijaan sadat saarelle tuodut orjat tuottivat Annobónin kautta kulkeville orja- ja kauppalaivoille täydennystä, kuten kookospähkinöitä, appelsiineja, sitruunoita ja banaaneja. Saarella viljeltiin myös pieniä määriä hyvälaatuista puuvillaa, jota sãotomélaiset, espanjalaiset ja hollantilaiset kauppiaat hankkivat. Myös 1600- ja 1700-lukujen aikana Annobón toimi Afrikan rannikolla matkanneiden laivojen pysähdyspaikkana, josta hankittiin mukaan maataloustuotteita, puuta ja vettä. Annobónilla pysähtyivät Länsi-Afrikasta lähteneiden orjalaivojen lisäksi myös Itä-Intiaan matkalla olleet eurooppalaiset kauppalaivat.
Annobónin ja Fernando Pon (nyk. Bioko) saarista tuli Espanjan omaisuutta vuonna 1778, kun Espanja ja Portugali jakoivat keskenään alueita. Vaihdossa Espanja antoi esimerkiksi saaria Brasilian edustalta. Saarelle valmistui vuonna 1801 pieni linnoitus, ja samana vuonna britit saivat Espanjalta luvan käyttää saarta makean veden tankkauspaikkana. Espanjan omistajuus pysyi vuosikymmeniä lähinnä nimellisenä, sillä vuonna 1778 laivaston tekemän tutkimusmatkan jälkeen espanjalaiset saapuivat Annobónille uudelleen vasta vuonna 1843. Tuolloin he antoivat saaren päällikölle lippunsa. Espanjalaisia lähetyssaarnaajia saapui saarelle vuonna 1885. He rakensivat Annobónille koulun ja olivat Espanjan hallituksen ainoita edustajia saarella aina vuoteen 1906 saakka, jolloin Madridista nimitettiin pormestari Annobónille. Espanjan valtakaudella rakennettiin myös kirkko. Valtakaudesta lähtien väestö on saanut elantonsa enimmäkseen maanviljelystä ja kalastuksesta. Kauden loppupuolella vuonna 1960 saaren väkiluku oli 2 500.
Osana itsenäistä Päiväntasaajan Guineaa