thumb|400px|right|Kapearaiteinen tarkoittaa suomen kielessä kaikkia alle 1 435 millimetrin raideleveyksiä (). Kapearaiteinen rautatie on sellainen rautatie, jonka raideleveys eli kiskojen sisäpintojen välinen etäisyys on pienempi kuin 1 435 millimetriä (4 jalkaa 8½ tuumaa). Tällaisella radalla käytetään kapearaidevetureita ja kapearaiteista liikkuvaa kalustoa, joka on joko kapealle raideleveydelle alun perin valmistettu tai muunneltu jostain muusta raideleveydestä.
Kapean raideleveyden alarajana pidetään yleisesti noin 600 millimetriä, jota kapeammat luokitellaan niin sanotuiksi minimilevyisiksi rautateiksi, mutta Suomessa kapearaiteiseksi luokitellaan myös esimerkiksi Kuusankosken–Voikan rautatien edeltäjä, vuosina 1898–1912 liikennöinyt 488 millimetrin sähkörautatie.
Raitiovaunuja liikennöiviä yhtiöitä ei luokitella kapearaiteisiksi rautateiksi, mutta niiden kalusto kulkee usein kapearaiteisella radalla.
Vaikka maailman yleisimmin käytetyksi standardileveydeksi on muodostunut 1 435 millimetriä jo yli sata vuotta sitten, ei kapearaiteisilla raideleveyksillä ole vastaavassa mielessä milloinkaan ollut mitään tiettyä standardileveyttä, vaan raideleveydet ovat muotoutuneet eri teollisuudenalojen, kalustonvalmistajien ja maiden käyttötarpeiden ja resurssien mukaan. Yleisimmiksi kapearaiteisiksi raideleveyksiksi ovat muodostuneet 1 067 millimetrin (3 jalkaa 6 tuumaa) Cape gauge ja 1 000 millimetrin (3 jalkaa 3 3/8 tuumaa) Metre gauge.Browning's Industrial Magazine - vol.5, 1906
Historiaa Kaivosradoista maanpinnalle thumb|300px|Kapearaiteinen työntökärry oli käytössä eurooppalaisessa kaivoksessa 1550-luvulla. Kärryn alla urassa kulkenut rautatappi ohjasi kärryn kulkua. Ensimmäinen vahvistettava tieto kapearaiteisesta radasta löytyy vuonna 1556 julkaistusta kirjasta De re metallica. Sen kirjoittaja Georgius Agricola kuvaa tšekkien käyttäneen kaivoksissaan noin 610 millimetrin levyisiä ratoja maa-aineksen kuljetukseen. Yhdessä kirjan piirroksista on radalla käsin työnnettävässä kärryssä kahden rauta-akselin päissä puupyörät ja kärryn pohjassa rautatappi, joka ohjasi kärryn suuntaa kaivostunnelin lattiassa olevan uran mukaisesti.Agricola, 1556
Vähitellen kapearaiteiset radat levittäytyivät kaivostunneleista maan pinnalle helpottamaan raskaiden kaivostuotteiden edelleen kuljetusta. Kalustosyistä kaivosten maanpäälliset kuljetusradat rakennettiin yleensä samalle raideleveydelle kuin tunneleissa olleet radat. Vuosisatojen saatossa kapearaiteiset rautatiet ja radat levisivät myös muille teollisuudenaloille, metsätöihin, yleiseen tavara- ja henkilöliikenteeseen sekä sotakäyttöön.Whitehouse & Snell, 1984
Vanhojen kapearaiteisten ratojen voimanlähteet Kapearaiteisten ratojen voimanlähteenä oli aluksi miesvoima, mutta vähitellen kuormien suurentuessa vetoavuksi otettiin hevonen. Sota-aikoina työmiehiä ja hevosia korvaamaan otettiin monesti myös sotavankeja. Höyryveturit vaihtuivat vaunujen eteen 1800-luvun lopulla, joskin hevoset vetivät vaunuja joillain radoilla vielä pitkään. Kapearaiteiset sähköveturit tulivat höyryvetureiden vaihtoehdoksi 1800–1900-lukujen vaihteessa, joista suomalaisena esimerkkinä Finlaysonin sähköradan vuonna 1902 valmistettu Kummer 1902, 0–4–0sm.Sainio, 2003
Englannin varhaisimmat radat Englannissa ensimmäiset kapearaiteiset radat olivat hiilikaivoksissa käytettyjä, puisille kärryille tarkoitettuja puisia ratoja. Ahtaiden tunneleiden ja käsin työnnettävien kärryjen pienuuden vuoksi lähes kaikki kaivosradat olivat kapearaiteisia. Radat levittäytyivät vähitellen kaivoksista ulos ja edelleen vesistöjen ja muiden kulkuyhteyksien varsille. Vasta 1700-luvun lopulla alkaneen teollisen vallankumouksen aikana syntyi mahdollisuus valmistaa ratakiskot ja pyörät raudasta. Niiden kitkaa vähentävä vaikutus mahdollisti useampien hevosvetoisten vaunujen vetämisen peräkkäin, mistä muodostuikin Englannin ensimmäisiä todellisia kapearaiteisia rautateitä.
Ensimmäinen Englannin parlamentin hyväksymä todellinen rautatie oli Middletonin rautatie, joka kuljetti kivihiiltä kaivoksistaan lähistön kyliin jo vuonna 1758, mikä tekee siitä maailman vanhimman rautatien. Middletonin rautatie oli alun perin 1 245 millimetrin (4′ 1″) raideleveydelle rakennettu, puukiskoinen ja hevosvetoinen rata, jota alettiin muuttaa metallikiskoiseksi noin vuonna 1807. Se on edelleen museotoiminnassa, mikä tekee siitä myös pisimpään yhtäjaksoisesti toiminnassa olleen rautatien.
Ensimmäisten rautakiskoja käyttävien rautateiden joukossa oli Derbyshiren kreivikuntaan vuonna 1793 rakennettu, kahdeksan kilometrin mittainen Little Eaton Gangway, joka hoiti hiili- ja tavarakuljetuksia 1 067 millimetriä leveällä, rautalevyillä päällystetyllä radalla.Middleton Railway Trust, 1994Railroad History - Important milestones in English and American railway development (Tärkeät virstanpylväät englantilaisen ja amerikkalaisen rautatien kehityksessä)
Kapearaiteisten rautateiden kehitys Suomessa thumb|300px|Loviisan-Vesijärven rautatien 750 millimetrin raidelevyinen Consolidation (2-8-0) -tyyppinen höyryveturi LWR3. thumb|300px|1 000 millimetrin kapearaiteinen silta 70 metrin korkeudella Argentiinassa. Suomen ensimmäiset kapearaiteiset radat olivat 1800-luvun loppupuolella rakennettuja käsintyönnettäviä tai hevosvetoisia rilliratoja, joilla kuljetettiin painavia kuormia lyhyillä matkoilla ja tehdassaleissa. Rilliratoja alettiin käyttää myös metsätöissä puutavaran siirrossa. Kun höyryveturit yleistyivät, niitä alettiin tilata myös puutavaran kuljetukseen rakennetuille kapearaiteisille radoille, joista 1900-luvun alkuun tultaessa muodostuivat niin sanotut metsärautatiet. Yksi varhaisimmista metsäradoista Suomessa oli Brusiinin suvun omistaman Harviala Oy:n rakennuttama 55 kilometriä pitkä hevosrautatie. Tämä Harvialan metsärataa edeltänyt 750 millimetrin raidelevyinen metsärata valmistui vuonna 1899.
Suomessa on 1800-luvun lopusta alkaen rakennettu arviolta 350–400 kapearaiteista rataa, joista suurin osa on ollut yksityisessä käytössä olleita teollisuus- tai metsäratoja. Suomen ensimmäinen höyryvetoinen kapearaiteinen rautatie oli tiettävästi vuonna 1889 käyttöön otettu Fiskarsin–Pohjankurun tehdasrata. Viimeinen kaupallisessa käytössä ollut kapearaiteinen teollisuusrata oli vuonna 1989 lakkautettu Kyröskosken sähkörautatie. Sen jälkeen liikennöineet kapearaiteiset rautatiet ovat olleet joko yksityis-, turisti-, harraste- tai museorautateitä.UPM/Metsä 3/2008: Metsäradat s. 40-43Bergström, 1993
Yleinen liikenne Suomessa Suomen ensimmäinen yleisen liikenteen käytössä ollut kapearaiteinen rautatie oli vuonna 1898 avattu Mäntän-Vilppulan rautatie. Yhteensä yleisessä liikenteessä Suomessa oli vain 13 kapearaiteista rautatietä, joista viimeisenä lakkautettiin Jokioisten rautatie vuonna 1974. Sen seuraajaksi avattiin vuonna 1978 Jokioisten Museorautatie, joka on ainoa nykypäiviin säilynyt yleiselle henkilö- ja tavaraliikenteelle avoinna ollut kapearaiteinen rautatie. Nykyään Suomessa toimivista kapearaiteisista rautateistä se on ollut pisimpään käytössä.Jokioisten museorautatie -websivut
Kulta-aika ja nykytilanne Kapearaiteisten rautateiden kulta-aika on ollut valtiosta ja alueesta riippuen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun puolenvälin välillä. Joissain maissa kapearaiteiset rautatiet ovat edelleen tehokkaassa käytössä johtuen esimerkiksi vuoristoisesta maastosta tai harvaan asutusta seudusta. Kapearaiteisia ratoja on maailmassa jäljellä edelleenkin yli 200 000 kilometriä. Suuri osa kapearaiteisista radoista on kuitenkin vähitellen lakkautettu tai muutettu standardi- tai sitä leveämmäksi radaksi, kuten Loviisan-Vesijärven rautatie vuonna 1960. Osa radoista on säilytetty jälkipolville perustamalla museorautateitä, joissa on vanhaa kapearaidekalustoa entisöity liikennekuntoon.ElfströmSpooner, 1871
Kapearaiteisten rautateiden eri käyttötarkoitukset Kaivosradat Kapearaiteisista radoista ensimmäiset olivat eurooppalaisia kaivosratoja. Ensimmäisillä kaivosradoilla kärryjä työnnettiin käsin, mutta vähitellen teollisen tuotannon kehittyessä ja tuotantomäärien kasvaessa tulivat käyttöön höyry-, diesel- ja sähkövoima. Liukuhihnojen ja ajoneuvotekniikan kehittymisestä huolimatta kaivosradat ovat edelleen yleinen kuljetustapa etenkin painavien raaka-aineiden kuljetuksissa maanalaisissa kaivoksissa.
Suomessa toisen maailmansodan aikoihin toiminnassa olleen Vuoksenniska Oy:n molybdeenikaivoksessa oli 750 millimetrin kaivosrata. Radalla työskenteli neljä malmivaunuja vetävää dieselveturia.Varpasen kyläyhdistys ja Mätäsvaara
Rilliradat ja metsärautatiet pienoiskuva|Topparoikka Niemen kartanon omistamalla Kuurilan metsäradalla vuonna 1934.
Varhaisimpia Suomessa rakennettuja kapearaiteisia ratoja kutsuttiin nimellä rillirata niissä käytetyn kevyen kiskomateriaalin vuoksi. Rilliradat oli valmistettu useimmiten kevyestä alle 10 kg/m ratakiskosta, ja niillä siirreltiin pääasiassa kaksiakselisia kytkinlaitteettomia ja jarruttomia avovaunuja. Rilliradoilla kuljetettiin lähinnä lyhyitä matkoja pieniä tavaramääriä. Rilliradoilla vaunuja siirreltiin pääasiassa miesvoimin, mutta tekniikan kehittyessä vetoavuksi tuli toisinaan hevonen, veturi tai traktori.
Rilliratoja rakennettiin myös hakkuualueille metsätöitä helpottamaan. Näitä alettiin kutsua nimellä metsärata tai metsärautatie. Hevosilla ei puutavaraa yleensä kannattanut tuoda yli kymmenen kilometrin päästä, ja uittoreiteistä etäälle jääville metsäalueille jäi niin sanottuja nolla-alueita, joita hyödyntämään ryhdyttiin rakentamaan metsäratoja. Kilpailun lisääntyessä hevosvetoisille metsäradoille hankittiin vetoavuksi höyryvetureita. Useissa tapauksissa painavat veturit osoittautuivat kuitenkin liian painaviksi rilliradan kevyelle kiskotukselle, ja kiskot jouduttiin vaihtamaan järeämpiin. Esimerkiksi vuonna 1907 hevosvetoisena avattu Riihimäen-Lopen rautatie rakennettiin alun perin 5,5 kilogramman ratakiskosta, joka oli kiinnitetty 600 millimetrin raideleveydellä teräksestä valmistettuihin ratapölkkyihin. Toistuvien radasta johtuvien hankaluuksien seurauksena rata päätettiin uusia höyryvetureiden hankkimisen yhteydessä 10 kg/m vahvuisella ratakiskolla, jotka oli kiinnitetty samalla raideleveydellä puisiin ratapölkkyihin. Rata oli yleisessä liikenteessä 1950-luvun alkupuolelle asti.
Teollisuus- ja yksityisradat Varhaisimmat kapearaiteiset radat olivat käytännössä teollisuusratoja, joiden rakennuttajina olivat kaivosten lisäksi pääsääntöisesti yksityisomistuksessa olleet tehtaat ja raskaita kuormia käsittelevät pajat. Teollisuusratoja tehtiin myös yhdistämään tehdasalueet muuhun kuljetusverkostoon. Muusta rataverkosta erillään olleet teollisuusradat rakennettiin useasti kapearaiteiseksi, koska kuljetusetäisyydet ja nopeudet eivät olleet aina ratkaisevia tekijöitä.
Suomessa teollisuusratoja rakennettiin etenkin puuta, paperia ja metalleja käsitteleviin tehtaisiin, niiden varastoalueille, sekä lähimpien vesistöjen tai valtion radan varteen. Tampellan konepajalle Tampereelle oli rakennettu kapearaiteinen rata kuljettamaan raaka-aineita ja valmiita kappaleita verstaan, veturikokoonpanohallin ja varastojen välillä. Ratoja rakennettiin myös muun muassa turvesoille sekä tiili- ja sokeritehtaisiin. Kuljetusten siirryttyä kumipyörille yksityis- ja teollisuusradat jäivät pääosin tarpeettomiksi 1950-luvun loppuun mennessä, mikä johti useimpien tehdasratojen purkamiseen tai leveäraiteistamiseen.Liikenteen kehitys Suomessa
Kenttäradat, sotakäyttö ja sodan vaikutukset