Kekkosen I hallitus oli Suomen tasavallan 33. hallitus. Se oli Maalaisliiton, Edistyspuolueen ja RKP:n muodostama porvarillinen vähemmistöhallitus, joka toimi 307 päivän ajan 17. maaliskuuta 1950 – 17. tammikuuta 1951.
Hallituksen muodostaminen Fagerholmin I hallitus erosi 1. maaliskuuta 1950. Seuraavana päivänä eduskunnan puhemies Urho Kekkonen ja eduskuntaryhmien edustajat kävivät keskustelemassa presidentti J. K. Paasikiven kanssa hallituskysymyksestä. Kekkonen ilmoitti 14. maaliskuuta ottaneensa vastaan tehtävän muodostaa hallitus. Kekkosen hallitus nimitettiin lopulta 17. maaliskuuta.Simonen 1950, s. 16–17
Ulkoministerinä yhtäjaksoisesti elokuusta 1944 lähtien toiminut, presidentti Paasikiven lähimpiin avustajiin ja neuvonantajiin kuulunut, puolueisiin sitoutumaton ammattiministeri Carl Enckell kieltäytyi ikäänsä ja heikentyneeseen terveyteensä vedoten enää jatkamasta tehtävässä, ja presidentti nimitti ulkoministeriksi Ahlström Oy:n apulaisjohtajan, vuorineuvos Åke Gartzin. Sisäministeri Lauri Riikonen siirtyi syksyllä 1950 Kuopion läänin maaherraksi ja uudeksi sisäministeriksi tuli kansanedustaja Johannes Virolainen.
Toiminta Kekkosen I hallitus merkitsi eräänlaista ulkopoliittista käännekohtaa Suomen suhteissa Neuvostoliittoon. Kekkonen otti presidentti Paasikiveä aktiivisemman roolin, ja suostui, toisin kuin presidentti, allekirjoittamaan Neuvostoliiton sponsoroiman Maailman rauhanneuvoston vetoomuksen atomiaseen kieltämiseksi.
Lisäksi kesäkuussa 1950 Kekkonen matkusti Moskovaan sopimaan vuoden 1950 tavaranvaihdosta ja solmimaan ensimmäisen viisivuotisen runkosopimuksen Suomen ja Neuvostoliiton välisestä kaupankäynnistä. Kekkosen Moskovan-matkalla oli Suomelle huomattava kauppapoliittinen ja taloudellinen merkitys. Sopimuksilla varmistettiin sekä suomalaisten konepaja- ja metalliteollisuuden tuotteiden vienti Neuvostoliittoon että viljan, bensiinin ja erilaisten raaka-aineiden tuonti Neuvostoliitosta Suomeen. Kauppasopimuksiin sisältyivät erityiset kolmikantasopimukset, jotka koskivat Suomen kaupankäyntiä Puolan ja Tšekkoslovakian kanssa.
Hallituksen toimintaa vaikeuttivat Korean sodan laukaisema inflaatiokehitys, sekä työmarkkina- ja muiden etujärjestöjen vaatimukset. SAK uhkasi hallitusta yleislakolla kaksi kertaa ja MTK kieltäytyi keväällä 1950 korottamasta työntekijöidensä palkkoja, ellei maidon ja viljan hintaa saataisi nostettua.
Virkamiesliitto vaati 5. huhtikuuta 1950 hallitusta vastaamaan palkkavaatimuksiinsa. Hallitus vastasi 11. huhtikuuta esittelemällä alustavan suunnitelman kiistan ratkaisemiseksi.Simonen 1950, s. 18 Virallinen esitys virkamiesten palkkausuudistuksesta annettiin 8. toukokuuta 1950.Simonen 1950, s. 20 Hallitus päätti 12. huhtikuuta 1950 nostaa kahvitullia sekä -veroa ja sokerin hintaa, mutta eduskunta hylkäsi korotukset 26. toukokuuta 1950. Hallitus asetti myös 26. huhtikuuta ministerivaliokunnan selvittämään työmarkkinakiistoja.
Veturimiehet aloittivat 3. toukokuuta 1950 lakon. Hallitus määräsi vastatoimena veturimiehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Päätös kuitenkin peruttiin kolme päivää myöhemmin ja lakko päättyikin 8. toukokuuta.Simonen 1950, s. 20–21
Kokoonpano
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta Fagerholm, K-A.: Puhemiehen ääni. S. 258-260. Tammi, 1977. .
Luokka:Suomen hallitukset Luokka:Urho Kekkosen politiikka