thumb|350px|Capoeiraa kadulla Amsterdamissa. Capoeira [kapuˈeira] on brasilialainen itsepuolustuslaji ja tanssi. Lajin harjoittajan voidaan sanoa tanssivan, taistelevan tai pelaavan capoeiraa.
Capoeira oli alun perin sorrettujen brasilialaisten orjien ja heidän jälkeläistensä underground-liike. 1900-luvulla se nousi alimman kansanluokan lajista suosituksi kansalliseksi ajanvietteeksi ja koko Brasilian kulttuuriksi. Sitä harjoitetaan ja opetetaan nykyisin Brasilian lisäksi myös Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja muualla maailmassa.Essien 2008, s. xv.
Capoeira on moniulotteinen laji, ja sitä harjoitetaan afrobrasilialaisen musiikin tahdissa. Siinä voi nähdä piirteitä afrobrasilialaisesta populaarikulttuurista, esittävästä tanssitaiteesta, täyskontaktikamppailusta, kontakti-improvisaatiosta ja akrobatiasta. Afro-brasilialainen soitinorkesteri ja monimutkaiset traditiot kuuluvat capoeiraan erottamattomasti. Monipuolisuudesta huolimatta capoeirassa on myös aina samoina pysyviä tekijöitä: capoeiraottelussa on aina kaksi osapuolta, ja se tehdään aina musiikin rytmin mukaisesti. Capoeiran pehmeä liikekieli on hyvin voimakasta ja persoonallista. Vaikka liikkeiden järjestystä capoeiraottelussa ei voi suunnitella etukäteen, ne ovat usein silti varsin kontrolloituja.
Etymologia Nei Lopesin mukaan sanan capoeira kantamuoto on afrikkalaisperäinen kapwila, joka tarkoittaa suomeksi selkäsaunaa ja korvapuustia. Sana on merkinnyt vastakohtaa sanoille pahantekijä ja ennustettava ja synonyymiä sanoille kerskuri, pelokas ja pelottava.
Sanan eri merkitykset voidaan karkeasti jakaa kahdesta pääjuuresta lähteviksi. Brasilian alkuperäiskansojen enemmistön puhumasta murteesta guaranysta juontuvat merkitykset viittaavat puuhun, lehtiin, metsään ja kasvillisuuteen yleisesti johtuen sanojen kytkennästä "caa"-, "co"- ja "ko"-alkuihin. Portugalin kielestä juontuvat merkitykset viittaavat erääseen kukko-sanan muotoon, kastroituun kukkoon, kanalaan ja kanahäkkiin (). Kuitenkin ilmeisesti noin vuoden 1577 jälkeen sana capoeira on alkanut yleisellä tasolla viitata orjien käyttämiin kamppailumuotoihin ja niiden harjoittajiin.Lopes, N.
Nimi capoeira tarkoittaa myös erästä Brasiliassa esiintyvää lintua, täpläsiipistä puuviiriäistä (Odontophorus capueira). Lajin urospuoliset edustajat käyttäytyvät toisiaan kohtaan aggressiivisesti. Uhattuna täpläsiipinen puuviiriäinen välttää lentämistä ja pyrkii piiloutumaan aluskasvillisuuteen tehokasta suojaväriään käyttäen.
Historia Varhaiset lähteet Capoeiran menneisyydestä on säilynyt monia jäänteitä. Rikas suullinen perimätieto kuten tarinat, laulut ja runot kertovat capoeiran pitkästä ja rikkaasta historiasta. Kirjallista lähdeaineistoa on säilynyt runsaasti.
Capoeiran historian tutkiminen on vielä kesken, ja suuri osa orjuudesta kertovasta lähdeaineistosta 1500–1800-lukujen osalta on vielä lukematta.Röhrig Assunção, M. 2005: "Capoeira: History of the Afro-Brazilian Martial Art (Sport in Global Society)"
Syntyteoriat Capoeiran alkuperä on edelleen osittain hämärän peitossa ja keskustelua lajin afrikkalaisista ja brasilialaisista piirteistä käydään yhdä. Capoeira muodostui oletettavasti synteesinä Afrikan eri osista Brasiliaan tuotujen orjien erilaisista taistelu-, tanssi-, rituaali- ja soitintyyleistä. Laji syntyi mahdollisesti Salvadorissa ja bahialaisessa Recôncavossa sekä kehittyi myös esimerkiksi Recifessä ja Rio de Janeirossa, mistä se myöhemmin kuitenkin katosi.Capoeira, 2005, s. 45-47. Capoeiran synnystä on esitetty myös muunlaisia teorioita.Capoeira, 2005, s. 52.
Nykytiedon mukainen syntyhistoria Todenmukaisimman teorian mukaan tärkeitä capoeiran syntyyn vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset kamppailulajit, tanssit, taistelutanssit ja rituaalit Afrikasta, Euroopasta ja Latinalaisesta Amerikasta, jotka ovat sekoittuneet kulttuurilliseksi synteesiksi vuosisatojen mittaan. Kun yhdistetään ihmisen tietynlainen synnynnäinen tarve ilmaista itseään kulttuurillisesti, afrikkalaisessa sosiaalisessa kulttuurissa ilmenevä häilyvä raja kamppailun, musiikin ja tanssin välillä, taistelutanssien suosio afrikkalaisessa kulttuurissa ja länsiafrikkalaisten melko rankka elinympäristön muutos, saadaan lopputulokseksi capoeira; spontaanina mutta välttämättömänä inhimillisenä ja kulttuurillisena itseilmauksen muotona. Kuvaukset capoeirasta 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta ovat hyvin samankaltaisia nykycapoeiran kanssa. Voisi siis sanoa, että capoeira on kehittynyt kulttuurillisena synteesinä nykymuotoonsa suunnilleen vuosien 1800-1850 välisenä aikana. Capoeira ei kuitenkaan ole kulttuurisena synteesinä ainutlaatuinen, vaan samankaltaisia esimerkiksi juuri tanssia ja taistelua yhdistäviä lajeja harrastetaan monissa maissa, joihin tuotiin orjia. Capoeira, N. 2005 s.
N'golo Eri syntyteoriat ehdottavat yksittäisiä afrikkalaisia tansseja ja rituaaleja capoeiran alkujuureksi. Erään tunnetuimman teorian mukaan capoeira liittyy Angolan eteläpuolella eläneen mucupe-heimon initiaatiorituaaliin (rituaali, jossa tyttö siirtyy aikuisuuteen) eli efundulaan. Brasilialaisen historioitsijan lbano de Neves e Souzan teorian mukaan efundulan yhteydessä nuoret soturit tanssivat n’goloa eli seeprojen tanssia. N’golon voittaneella pojalla on oikeus valita vaimo ilman myötäjäisiä initiaatiorituaaliin osallistuvien tyttöjen joukosta. Ajan myötä Benguelan alueen roistojoukot (muxilingues) alkoivat käyttää n’golon askelia taistellessaan. Tämän Neves e Souzan näkemyksen mukaan tämän perinteen alueelta kaapatut orjat olisivat vieneet capoeiran keskeiset elementit mukanaan Brasiliaan ja capoeira juontuisi suoraan n’golosta. Neves e Souzan teoria on kuitenkin siitä esitetyn kritiikin perusteella hyvin puutteellinen, eikä perustu historiallisiin faktoihin. Neves e Souzan epäillään jopa tekaisseen todistusaineistoa. Tämän vuoksi tämä kuuluisa teoria ei ole kovin varteenotettava tekijä capoeiran historiaa tutkittaessa.
Tanssin muotoon puettu taistelulaji thumb|Jogar capoeira ou Danse de la guerre. Maalaus vuodelta 1835. Joidenkin kertomusten mukaan plantaasien isännille capoeira oli uhka ja he kielsivät taistelutaitojen harjoittamisen. Tämän vuoksi orjat halusivat piilottaa taistelutekniikat tilanteen niin vaatiessa ja yhdistivät "angolaleikkiin" musiikkia ja rituaalimaisia liikkeitä. Näin orjat hämäsivät isäntiään, jotka eivät aina ymmärtäneet, että outojen rituaalipuuhien taakse oli kätkettynä tappavia itsepuolustusliikkeitä. Tämä tarina ei kuitenkaan ainakaan Brasilian lakikäytäntöjä 1800-luvulla tarkastellessa voi pitää paikkaansa. Suunnilleen vuoteen 1814 saakka orjanomistajat olivat sallineet erilaiset kulttuuriset ilmaisut, myös kamppailun. Niihin oli jopa kannustettu, sillä niitä pidettiin eräänlaisina orjuusjärjestelmän varoventtiileinä ja ne pitivät yllä afrikkalaisryhmien välisiä eroja. Joidenkin plantaasien omistajien tiedetään viihdyttäneen itseään seuraamalla orjien taistelua ja jopa erilaisia haasteotteluita järjestettiin. Vuoden 1814 jälkeen käsitykset orjien vaarallisuudesta kuitenkin muuttuivat. Tähän johtivat useat orjakapinat sekä Portugalin hovin saapuminen Rio de Janeiroon. Orjiin alettiin suunnata mittavia vainoja ja kaikenlaiset kulttuurillisen ilmaisun muodot kiellettiin, kamppailu, tanssi ja rituaalit mukaan lukien. Taistelutaitojen naamioiminen tanssiksi tai rituaaliksi ei olisi täten ollut järkevää, sillä niitäkään ei enää suvaittu.
Palmares Jotkut capoeiran historiaa tutkineet esittävät quilombojen syntymisen ja niissä elämisen keskeisenä capoeiran kehitysvaiheena. Erään tarinan mukaan nykycapoeiran merkittävin juuri olisi peräisin Palmaresin quilombosta. Tarinan mukaan leirin tuhoamisvaiheessa paenneet capoeiristat levittävät taistelutanssin Brasilian muihin osiin. Kerrotaan myös, että jatkuva orjanomistajien taholta tullut uhka olisi toiminut käyttövoimana capoeiran kehittymiselle quilomboissa. Eri plantaaseilta paenneiden orjien mukana capoeira olisi jalostunut edelleen tehokkaaksi taistelulajiksi. Nykytiedon mukaan näin ei kuitenkaan käynyt; quilomboja puolustettiin ennen kaikkea niiden syrjäisellä sijainnilla ja viime kädessä tuliaseilla. Capoeiralla ja quilomboilla ei siis nykyään nähdä mitään kovin merkittävää suhdetta. Quilomboissa, samoin kuin muissakin afrikkalaisperäisten orjien kokoontumispaikoissa on kuitenkin mahdollistunut itseilmaisun vapaus, valta omaan kehoon ja ajankäyttöön sekä tarve eri heimoja edustavien karanneiden orjien identiteetin vahvistamiselle. Tämä on tietysti ollut erittäin hedelmällistä maaperää pienelle kulttuurivaihdolle.
Muut teoriat Suoran yhteyden johonkin yksittäiseen afrikkalaiseen perinteeseen etsimisen, Palmaresin sankarillisen puolustamisen ja tanssiksi naamioidun itsepuolustuslajin lisäksi on olemassa muitakin teorioita, jotka perustuvat lähinnä capoeiristojen tai tutkijoiden mielikuvitukseen. Niihin liittyvät esimerkiksi kertomukset eri eläinten liikkeiden matkimisesta tai orjien käsikahleista, jotka mahdollistivat vain jaloilla tehtävät tekniikat. Nämäkään teoriat eivät kuitenkaan tämänhetkisen historiallisen tiedon perusteella pidä paikkaansa.
1500- ja 1600-luvut Afrikan ja Etelä-Amerikan välisen orjakaupan käynnistyttyä 1500-luvulla capoeira-sanalla viitattiin yleisesti mitä tahansa afrikkalaisperäisten orjien käyttämään kamppailumuotoon. Nykymuotoista capoeiraa ei kuitenkaan tuohon aikaan ole ilmeisesti ollut vielä olemassa.
1700-luku Ensimmäiset capoeirasta kertovat kirjalliset lähteet löytyvät 1770-luvulta, jolloin riolainen toimittaja Joaquim Manuel de Macedo kuvasi capoeiraa ja capoeiristoja kolumneissaan. Tähän aikaan capoeiraa tavattiin jonkinlaisessa muodossa kolmesta kaupungista: Rio de Janeirosta, Recifestä ja Salvadorista. Rio de Janeiron capoeira, jota myöhemmin kutsuttaisiin "capoeira carioca", ei ollut kuitenkaan aivan samanlaista kuin nykymuotoinen capoeira. Rio de Janeirossa capoeira näyttäytyi ainoastaan väkivaltaisessa muodossaan, eikä siinä käytetty lainkaan musiikkia.
1800-luku thumb|Taistelevia neekereitä, Brasilia. Augustus Earlen maalaus vuodelta 1824. Erilaisista 1800-luvun taideteoksista löytyy viitteitä capoeiraan. Saksalainen taidemaalari Johann Moritz Rugendas kuvasi brasilialaista kulttuuria vuonna 1824 ilmestyneessä kirjassaan Voyage Pittoresque et historique dans le Brésil. Kirjasta löytyy esimerkiksi kuva "Jogar capoeira ou Danse de la guerre", jonka kuvatekstissä todetaan:
Mustat harrastavat erästä toista sotaisaa ja paljon rajumpaa lajia – capoeiraa. Kaksi mestaria käy toistensa kimppuun, kumpikin yrittää kaataa vastustajansa puskemalla tätä rintaan. Hyökkäys estetään sivuhypyillä ja taitavalla estämisellä. Mutta silloin tällöin käy niin, että päät iskeytyvät yhteen kovalla voimalla, ja hauskanpito alenee taisteluksi, jossa ei ole harvinaista, että veitset tahraavat urheilun verellä.
Capoeiran kriminalisointi 1800-luvulla Afrikkalaisen kulttuurin erilaiset piirteet hyväksyttiin Brasiliassa 1800-luvun alkupuolelle saakka. Afrikkalaisuuden moninaisuutta jopa edistettiin, koska erilaisten kulttuurivaikutteiden ajateltiin estävän yhtenäisen identiteetin ja tehokkaan vastarinnan synnyn. Tilanne muuttui täysin 1800-luvun alkupuolella Portugalin kuninkaan Dom João VI:n tultua maanpakoon Brasiliaan, kun Napoléon Bonaparte ulotti Euroopan valloituksensa myös Iberian niemimaalle.