pienois|pysty|Friedrich Nietzsche vuonna 1882. Friedrich Nietzschen uskontokritiikki 1800-luvun lopulta on hyvin tunnettua. Nietzsche vastusti kirjoituksissaan ankarasti kristinuskoa. Hänen kirjansa heijastivat runsaasti esillä ollutta, luonnontieteiden edistämää uskontokritiikkiä, jossa jumalalle ei enää ollut tilaa. Deistit olivat ehdottaneet, että jumalan käsite säilytettäisiin kaiken arvostelun jälkeen vielä ”ensimmäisenä liikuttajana”, joka laittaa kaiken alulle. Nietzsche hyökkäsi tätäkin vastaan. Raamattua tai kristinuskoa ei tarvitse hänen mielestään edes enää perustella järkiperustein. ”Nyt ratkaisee makumme kannanoton kristinuskoa vastaan, eivät enää meidän perusteemme.”Nietzsche 2004, s. 132.)
Kristinuskon kritiikki
Nietzsche asetti vastakkain kristillisen käsityksen moraalista ja siitä vapautuneen ihmisen oman moraalin. Hän väitti, että kristinusko on yksilöä alistava ja riistävä uskonto. Länsimaisen ihmisen tulee kasvaa ulos perusteettomista määräyksistä. Nietzschen mukaan ”kristinusko on ollut tuhoisinta ylimielisyyttä, mitä tähän mennessä on esiintynyt”.Nietzsche 2007, s. 36. Hän asetti tavoitteekseen kristinuskon perkaamiseen pois eurooppalaisesta kulttuurista. ”Milloin saamme luonnosta poistetuksi kaiken jumalallisen! Milloin saamme käydä luonnollistamaan itseämme, ihmisiä, puhtaalla, jälleen löydetyllä, jälleen lunastetulla luonnolla!”
Nietzsche syyttää kristiuskoa kärsimyksen levittämisestä massojen hallitsemiseksi. Opettamalla ihmiset kieltämään luontonsa ja kiinnittämällä heidät tuonpuoleisuuteen, kirkkolaitoksen on helpompi ylläpitää valtaansa.
Syntiajattelu
Nietzschen mukaan synnin käsite on pappien apuväline ihmisten alistamisessa. Synnistä puhuminen pakottaa ihmiset nöyristelemään kuvitellun jumalan edessä. Hyvät ihmiset joutuvat katumaan aivan tavallisia elämän asioita: itsenäisyyttään, arvokkuuttaan, omaa itseään ja itsenäistymistään aikuiseksi. Raamattu väittää Nietzschen mukaan synnin olevan vain sitä, että Jumalan kunniaa loukataan. Synti on pelkkä majesteettirikos. Jumala on pikkumainen hirmuvaltias, joka antaa armoa vain nöyristelijöille. Näin rikotaan ihmisen vapautta vastaan ja turmellaan humanismin perintö, jonka kreikkalainen filosofia on maailmalle antanut.Eskola 2009, s. 36.
Raamattu pyrkii ohjaamaan ihmiset hirmuvaltaisen jumalan vallan alle. Jumalan käskyt ovat vallan tavoittelun välineitä. Jumala piinaa käskyillään ihmisiä, koska hän haluaa alistaa kaikki mielivaltansa alle. Jumala ei ole kiinnostunut siitä, mitä seurauksia väärällä käyttäytymisellä on ihmisten elämässä. Synti on vain rikos jumalaa vastaan, ei ihmisiä vastaan.Eskola 2009, s. 37. ”Kristillisellä moraalilla ja kristinuskolla ei ole yhtään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa.”Nietzsche 2001, s. 15. Kristinusko perustuu pelotteluun ja rangaistuksiin.Eskola 2009, s. 40. ”Ei se työnnä meitä pois, että emme löydä jumalaa historiassa tai luonnossa tai luonnon takana – vaan se, että emme tunne ’jumalalliseksi’ sitä, mitä jumalana kunnioitetaan, vaan pidämme sitä surkuteltavana, mielettömänä, vahingollisena, emme ainoastaan erhetyksenä, vaan rikoksena elämää vastaan.”Nietzsche 2001, s. 40.
Yli-ihminen
Nietzschen ”yli-ihminen” on Iloisen tieteen ja Antikristuksen sisältämän uskontokritiikin julistaja. Zarathustran jumala on kuollut. Hänen tehtävänään on julistaa ihmisille jumalan kuolemaa ja uuden ajan koittamista. Koska kristinuskon julistamaa taivasta ei ole, Zarathustra ylistää Maata. Maa edustaa Nietzschelle aitoa ihmisyyttä. Se on vertauskuva ihmisen kapinalle ja paluulle väkevään elämään. Yli-ihminen on ylevyyttä etsivä sankari.Eskola 2009, s. 44–45.
Jotkut ovat nähneet Nietzschen ateismin mystiikkana ilman jumalaa. Mystikko Rudolf Steiner kutsui vuonna 1900 Nietzscheä ”uuden maailmankäsityksen runoilijaksi”.
Lähteet
Viitteet
Kirjallisuutta
Luokka:Friedrich Nietzschen filosofia Luokka:Uskontokritiikki