Menippolainen satiiri viittaa proosamuotoisiin satiireihin, jotka ovat luonteeltaan eeppisiä ja yhdistelevät useita eri pilkanteon kohteita romaanin kaltaiseksi satiiriseksi kertomukseksi. M. H. Abrams luokittelee menippolaisen satiirin epäsuoraksi satiiriksi, vastakohtanaan ensimmäisessä persoonassa esitetty suora kritiikki.
Satiirityyppi on saanut nimensä kreikkalaisesta kyynikkofilosofi Menippoksesta, joka kirjoitti vakavista aiheista pilaillen. Hänen sittemmin kadonneet teoksensa vaikuttivat Lukianokseen sekä roomalaiseen Marcus Terentius Varroon. Tällaisia satiireja kutsutaankin joskus myös varrolaisiksi satiireiksi. Filologit viittaavat menippolaisilla satiireilla ennen kaikkea proosamuotoisiin satiireihin, vastakohtanaan runomuotoiset satiirit, joita ovat kirjoittaneet muun muassa Juvenalis ja häntä jäljitelleet kirjailijat.
Menippolaisella satiirilla on merkittävä osa Mikhail Bakhtinin romaanin teoriassa. Hän lukee sen yhdeksi klassisista lajityypeistä muun muassa sokraattisen dialogin ohella. Bakhtinin tarkoittamassa merkityksessä ”menippolaisia” ovat muun muassa Voltaire, Denis Diderot ja E. T. A. Hoffmann.
Menippolaisia satiireja Antiikin kirjallisuudessa
Marcus Terentius Varro: 150 kirjaa menippolaisia satiireja, jotka ovat säilyneet vain lainauksina muissa teoksissa Seneca nuorempi: Apocolocyntosis divi Claudii (Jumalallisen Claudiuksen kurpitsoiminen) Petronius: Satyricon, erityisesti Trimalchion pidot – yhdistelee epiikkaa, tragediaa ja filosofiaa runo- ja proosamuodossa Apuleius: Kultainen aasi – yhdistelee menippolaista satiiria ja koomista romaania
Myöhempiä esimerkkejä
Thomas More: Utopia (1516) François Rabelais: Gargantua ja Pantagruel (1564) Satire Ménippée eli La Satyre Ménippée de la vertu du Catholicon d'Espagne (1593) John Barclay: Euphormionis Satyricon (1605)Salzman, Paul: "Narrative Contexts for Bacon's New Atlantis". Teoksessa Joseph Hall: Mundus Alter et Idem (1605) Robert Burton: The Anatomy of Melancholy (1621) Jonathan Swift: Tynnyritarina ja Gulliverin retket Voltaire: Candide (1759) Thomas Love Peacock: Nightmare Abbey (1818) Thomas Carlyle: Sartor Resartus Charles Kingsley: Vellamon lapset Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa Aldous Huxley: Elämän kontrapunkti (1928) Flann O’Brien: Hullu kuningas puussa (1939) Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (1976)
Lähteet
Kirjallisuutta
Kivistö, Sari: ”Satiiri ja menippolainen satiiri”. Teoksessa
Vignes, Jean: "Culture et histoire dans la Satyre Menippee". Teoksessa
Aiheesta muualla
Niemi-Pynttäri, Risto; et al.: Petronius ja menippolainen satiiri Jyväskylän yliopisto, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Luokka:Antiikin kirjallisuus Luokka:Kirjallisuuden käsitteet