pienoiskuva|Kosteikkokotilon kuori eri puolilta tarkasteltuna. Ylimmässä kuvassa näkyy kierteinen puoli, keskimmäisessä suuaukko ja sivukuva kierteistä, ja alimmassa napa. Kuori on monien kotiloiden ruumiinosa. Kuorettomia kotiloita kutsutaan etanoiksi. Kotiloiden kuori on ulkoinen tukiranka, joka toimii eläimen lihasten kiinnityspisteenä ja suojaa sitä vaaroilta ja kolhuilta. Maakotiloille kuori tarjoaa myös suojaa kuivumista vastaan estämällä ruumiinnesteiden haihtumista. Uhkaavassa tilanteessa tai vaikeissa sääoloissa tilanteessa eläin voikin vetäytyä kuorensa sisään. Eläin voi myös sulkea kuoren suuaukon kalvolla tai sulkulevyllä, mikä estää ruumiinnesteiden haihtumista vieläkin tehokkaammin. Esimerkiksi sulkukotilot pystyvät sulkemaan suuaukon kalkkilevyllä.
Kuoren muodostuminen Kun kotilo kuoriutuu munasta, sillä on alkukuoreksi kutsuttu kuori ja vähemmän kierteitä kuin aikuisella yksilöllä. Sitä mukaa kun eläin kasvaa, se erittää ruumista suojaavalla vaippaelimellä lisää materiaalia kuoren suuhun. Monivuotisilla kotiloilla kasvu pysähtyy talven ajaksi. Kuoreen muodostuu kasvuvyöhykkeitä, joista kotilon iän voi arvioida. Poikasella ollut alkukuori jää kuoren vanhimmaksi osaksi eli kärjeksi.
Rakenne Kuori muodostuu kolmesta kerroksesta, joista uloin on orgaanista ainesta, keskimmäinen kalkkia ja sisin helmiäistä. Kalkkinen kerros kuluu helposti, ja uloimman kerroksen on tarkoitus suojata sitä. Sisin kerros on myös verraten tiiviimpää materiaalia. Kuoria on monen värisiä, ja väritys ja kuviointi vaihtelee lajin ja yksilön mukaan. Myös korkeus ja leveys vaihtelevat lajeittain. pienoiskuva|Kierteiden laskeminen Kuoressa olevan spiraalikuvion muodostavia rinkuloita kutsutaan kierteiksi, ja useimmilla kotiloilla ne sijaitsevat eläimen oikealla puolella. Silloin puhutaan oikeakierteisyydestä. Vastaavasti on vasenkierteisiä lajeja ja yksilöitä. Vaikka jokin laji tunnettaisiin oikeakierteisenä, siihen voi kuulua joitain vasenkierteisiä yksilöitä. Se on kuitenkin harvinaista. Kierteiden lukumäärä riippuu lajista ja eläimen iästä. Aikuisella yksilöllä on enemmän kierteitä kuin poikasella. Kuoren ulkopinta voi olla tuntumaltaan sileä tai siinä voi olla uurteita, karvamaisia ulokkeita tai kierteeseen nähden poikittaisia harjanteita. Uurteiden voimakkuus vaihtelee.
Kuoren alapinnalla saattaa olla napa. Siitä muodostuu kotilon kasvaessa isompi tai pienempi riippuen siitä, koskevatko kierteiden sisäreunat toisiaan kasvamisen aikana. Joillain lajeilla on laaja napa ja joillain ahdas, kun taas esimerkiksi Cepaea-suvun tarhakotiloilla napaa ei ole.
Kuoren suuaukon eli suun reunassa on monien lajien aikuisilla yksilöillä paksunnos, jota kutsutaan huuleksi. Suun paksuunnuttua kotilo ei enää kasva kokoa. Eri kohdissa suuta on joillain lajeilla myös hampaita tai pitkulaisia lamelleja tai poimuja.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Nilviäisten anatomia