pienoiskuva|350px|Tunguskan räjähdyksen (punainen piste) arvioitu sijainti. Tunguskan räjähdys oli 30. kesäkuuta 1908 Siperiassa Venäjällä nykyisen Evenkian alueella tapahtunut erittäin voimakas räjähdys, jonka aiheuttajaa ei varmuudella tiedetä vieläkään. Räjähdys kaatoi valtavat määrät metsää ja sytytti metsäpaloja. Se surmasi kymmeniä poroja ja tappoi ainakin kaksi ihmistä. Todennäköisesti sen aiheutti asteroidin tai komeetan räjähtäminen maan ilmakehässä. Vuosien varrella on esitetty myös erilaisia vaihtoehtoisia teorioita. Räjähdys tapahtui Kivinen-Tunguska-joen latvoilla Vanavaran kauppa-aseman lähistöllä korkealla ilmassa monena erillisenä jyrähdyksenä. Räjähdyksestä levinnyt paineaalto ja myrskytuuli kaatoivat noin 80 miljoonaa puuta 2 150 neliökilometrin suuruisella alueella eli noin 40 kilometrin säteellä. Räjähdyksen kuumuus poltti metsää noin 14,5 kilometrin säteellä ja tuntui polttavana vielä 60 kilometrin päässä. Palamisalue oli muodoltaan pitkulainen ja puiden kaatumisalue perhosmainen. Tuhoalueesta tuli epäsäännöllinen kumpuilevan maaston takia ja myös siksi, että räjähdyksen keskipiste liikkui ilmassa räjähdyksen kestäessä. Räjähdyksen aiheuttama ilmanpainevaihtelu ja järistys havaittiin ympäri maailman.
Räjähdyksen vaikutukset ilmakehässä olivat havaittavissa eri puolilla maailmaa, mutta Tunguskan syrjäisen sijainnin ja tuhoalueen asumattomuuden vuoksi itse räjähdys sai vain paikallista julkisuutta ja jäi muilta aikalaisilta lähes huomaamatta. Tapaus tuli maailmalla yleiseen tietoon vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun neuvostoliittolaiset tutkijat löysivät tuhoalueen ja suorittivat siellä tieteellisiä tutkimuksia.
Tapahtuma Noin kello 7.15 paikallista aikaa asukkaat Baikaljärven luoteispuolella sijaitsevilla kukkuloilla havaitsivat halki taivaan liikkuvan tulipallon, jonka kirkkaus lähenteli auringon kirkkautta. Silminnäkijälausuntoja saatiin muun muassa seudulla liikkuneilta venäläisiltä turkiskauppiailta ja alkuperäisasukkailta. Kello 7.17 näkyi suuri välähdys, joka valaisi puolet taivaasta. Sumumainen, pyrstön kasvattanut kappale sukelsi ilmakehään pystysuunnasta katsoen 30–35 asteen kulmassa. Kappaleen pyrstö venyi lopulta 800 kilometriä pitkäksi. Sitten kappale räjähti korkealla ilmakehässä. Tämä tapahtui Podkamennaja Tunguska -joen (Kivinen-Tunguska) yllä. Luultavasti räjähdyksiä tapahtui peräkkäin ainakin kolme ja niitä seurasi iskuaalto. Paineaalto tuntui jopa tuhannen kilometrin päässä. Lähellä räjähdystä olleet porolaumat paloivat tuhkaksi. 300 kilometrin päässä Angarajoen varrella ihmisiä kaatui paineaallon takia ja ikkunoita särkyi tärinän vuoksiOja 1977, s. 118..
pienoiskuva|Tunguskan räjähdyksen jälkiä metsässä. Vanavarassa 60 kilometrin päässä räjähdyksestä kuultiin voimakas räjähdysääni, havaittiin maanjäristys ja tunnettiin polttava kuumuus sekä paineaallot, jotka heittivät ihmisiä maahan kahden metrin päähän niin, että he menettivät tajuntansaOja 1977, s. 119–128.. Räjähdyksen tulihehku oli aurinkoa kirkkaampi. Eräs vanhempi mies lensi 12 metriä ja sai kuolettavia vammoja. Monet ikkunat särkyivät ja kuuma tuuli puhalsi valtavalla nopeudella. Noin 40 kilometrin päässä räjähdyspaikasta metsä syttyi tuleen ja puita kaatui. Ensimmäiset pamaukset kuultiin kappaleen vielä lentäessä nopeasti tulipallona taivaan yli. Kappaleen kokoa ja muotoa ei kyetty hahmottamaan sen nopeuden vuoksi. Kappale oli taivaanrannan tasolla, liekki leimahti taivaan poikki ja pian huomattiin kummallinen pilvi. Liekin hehku heijastui huoneisiin voimakkaana. Liekki katosi juuri pamausten tullessa.
Uusimpien tietokonesimulaatioiden mukaan Tunguskan räjähdyksen voima olisi ollut vain noin 3–5 megatonnia, mutta puut kaatuivat hyvin laajalla alueella, koska olivat alueella heikompia kuin havumetsissä normaalisti. Tämä olisi johtanut räjähdyksen voiman yliarviointiin. Aiemmin räjähdysvoima arvioitiin noin 10–15 megatonnin räjähdysainemäärää vastaavaksi, ja jotkut väittivät voimakkuudeksi jopa 50 megatonnia. Tämä on noin 10¹⁷ joulea. Räjähdyspaikalta on löydetty hyvin pieniä kivisiruja, lasipallosia ja nikkelirautaa.
Tunguskan räjähdyksen tuhoalue Räjähdyspaikan koordinaatit ovat 60° 53′ pohjoista leveyttä ja 101° 53′ itäistä pituutta. Melko kaukana etelässä Tunguskan räjähdyspaikasta sijaitsevat eri suuntiin suuret kaupungit Krasnojarsk ja Irkutsk. Lähempänä ovat Kežma, Tetere ja Vanavaran pieni kauppa-asema.
Tunguskan räjähdyksen tuhoalue on epäsäännöllisen ja epäsymmetrisen muotoinen, soikea, viuhka- tai perhosmainen. Puiden kaatuminen ei ole säteittäistä, vaan puiden kaatumisella on ollut monta leikkauspistettä. Elämä hävisi kokonaan 250 km²:n alalta. Guinnessin ennätyskirjan mukaan tuhoalue oli 3 900 km². Yleensä sanotaan että tuuli kaatoi puita 2 150 km²:n alalta, ja puut kaatuivat lähes täysin 600 km²:n alalta.Peculiarity of the flight and the destruction of the Tunguska cosmic body. Dr. Olga G.Gladysheva, Ioffe Physical-Technical Institute of RAS, St. Petersburg, Russia, in book Natural Disasters: Prevention, Risk Factors and Management. Editors: Biljana Raskovic and Svetomir Mrdja. Nova Science Publishers, Inc. pp. 281–296. 2013. . Metsästä 90 % kaatui 15–25 kilometrin päässä. Paineaalto oli tappava noin 30 kilometrin etäisyydellä, ja vielä 200 kilometrin päässä räjähdys saattoi heittää ihmisiä tajuttomiksi maahan. Vanavaran taloihin tuli pieniä vaurioita 65 kilometrin päässä, ja evenkien majat sortuivat yli 100 kilometrin päässä. Ikkunoita särkyi 400 kilometriin asti, mutta joissain tapauksissa jopa 570 kilometrin päässä. 25 kilometrin päässä oli ylipaine noin 25 kPa, 500 kilometrin päässä 2 kPa. Vanavarassa 65 kilometrin etäisyydellä polttava tunne vaati 3 cal/cm². Kuiva sammal, kuiva puu ja kuivat lehdet paloivat vielä 50 kilometrin päässä. Eläviä neulasia putosi 30–40 kilometrin päässä. Räjähdyksen maanpintakeskipiste sai lämpöpulssin 15 cal/cm². 5 kilometrin päässä oli noin 10 cal/cm² (5–15 cal/cm²) lämpöaalto.
Vaikutukset kauempana Venäjällä ja muualla maailmassa Muuten pilvettömällä taivaalla pohjoisessa nähtiin tuhkanharmaa pilvi, joka häipyi iltapäivään mennessä. Noin tuhat poroa paloi räjähdysalueella tuhkaksi. Räjähdys rekisteröitiin seismisillä asemilla ympäri Euraasiaa, jopa Potsdamissa Saksassa saakka. Se aiheutti ilmanpaineessa vaihteluita, jotka havaittiin vastakeksityllä barometrilla Lontoosta käsin vielä viisi tuntia räjähdyksen jälkeen, jolloin räjähdyksen synnyttämä paineaalto oli kiertänyt maapallon kahdesti. Havaittu järistyksen magnitudi oli noin 5 Richterin asteikolla.
Räjähdyksen ilmakehään levittämä pöly heijasti Auringon valoa toiselta puolelta maapalloa ja vaalensi esimerkiksi Lontoon öitä viikkokausiksi. Seuraavina viikkoina yötaivas Euroopan ja läntisen Venäjän yllä oli poikkeuksellisen valkea ja Yhdysvalloissa havaittiin ilmakehän läpinäkyvyyden lasku, jota kesti useita kuukausia. Ilmakehän vaalenemisen havaittiin pari päivää ennen räjähdystä voimistuvan kesäkuun 23. päivästä kesäkuun 30. päivään. Tätä on selitetty komeettateoriassa komeetan pyrstön saapumisella ilmakehään ennen emokappalettaan.
Euroopassa vaalenemisilmiöitä nähtiin Tukholman–Pohjois-Italian leveyksillä Jeniseijoen pituuksilta yli Euroopan kauas Atlantille asti. Vaaleneminen oli voimakkainta heinäkuun 1. ja 2. päivänä, mutta jatkui heikentyen yli kuukauden ajan. Englannissa oli pohjoistaivas oudon kirkas. Hohtavia yöpilviä näkyi kaikkialla, keltaisenpunainen valaistus oli niin kirkas, että kesäkuun 30. ja heinäkuun 1. päivänä ei ollut yötä lainkaan. Valokuvia voitiin ottaa Tukholmassa keskiyöllä ilman salamaa, sanomalehtiä näki lukea. Suomen leveyksillä vaalenemista ei nähty, koska Suomessa on luonnostaan valoisat kesäyöt. Valaistusilmiöt johtuivat komeetan tai asteroidin räjähdyksessä syntyneestä pölystä ja ehkä myös ionisoituneesta kaasusta. Ilmiö toi mieleen Krakataun tulivuorenpurkauksen pölyn aiheuttamat iltojen vaalenemiset. Helsingin Sanomat otsikoi näyttävästi ”Keltaisenpunanen valaistus pohjoisella taivaalla” 4. päivänä heinäkuuta 1908: ”Berliinissä, Kööpenhaminassa, Königsbergissä ja koko Itämeren alueella huomattiin viime yönä omituinen keltaisenpunanen valaistus pohjoisella taivaalla, joka muistutti Krakataun tulivuoren v. 1883 tapahtuneen purkauksen aikana huomatusta ilmiöstä”.
Tutkimukset pienoiskuva|220px|Mineralogi Leonid Kulik, joka tutki Tunguskan räjähdystä tiettävästi ensimmäisenä. Johtuen Tunguskan alueen syrjäisestä sijainnista tapahtuma ei juuri herättänyt tieteellistä mielenkiintoa, ja mikäli räjähdyspaikalle tehtiin varhaisia tutkimusmatkoja, niiden dokumentit hävisivät seuraavina sotien ja vallankumousten varjostamina vuosina. Ensimmäinen vierailu tapahtumapaikalle tehtiin vasta vuonna 1927Tunguskan tulipallon arvoitus. Kirjassa Veikko Ervasti ja Juhani Paananen: Terra Nova – Uhkien ja mahdollisuuksien maailma. WSOY 2001., kun venäläinen mineralogi Leonid Kulik päätteli räjähdyksen johtuneen meteoriitin törmäyksestä ja suostutteli Neuvostoliiton hallituksen rahoittamaan tutkimusmatkan mahdollisten rautaesiintymien toivossa. Yllätyksekseen retkikunta ei löytänyt lainkaan törmäyskraatteria, vaan noin 50 kilometrin läpimittaisen alueen, jonka puut olivat palaneet pahoin ja kaatuneet säteittäin poispäin räjähdyksen keskuksesta. Alle viiden kilometrin etäisyydellä räjähdyskohdasta puut olivat kuitenkin säilyneet pystyssä, vaikka olivat menettäneet oksansa ja kaarnansa. Vuonna 1938 Kulikin järjestämässä ilmakuvauksessa havaittiin, että kaatuneiden puiden alue muodosti suuren perhosen muotoisen kuvion. Alueelta löydetyt kuopat todettiin kuitenkin normaaleiksi luonnonmuodostelmiksi eikä kraattereiksi.
Kulik jatkoi tutkimuksiaan, mutta toinen maailmansota keskeytti ne, ja seuraavan kerran tutkimusryhmiä kävi paikalla vasta 1950-luvun loppupuolella. 1950- ja 1960-luvuilla tutkimusryhmät löysivät maaperästä mikroskooppisia lasipisaroita, jotka sisälsivät meteoriiteille tyypillistä iridiumia ja nikkeliä. Gennadi Plehanovin johtama ryhmä ei havainnut normaalista poikkeavaa radioaktiivista säteilyä alueella, mikä rajasi pois mahdollisuuden ydinperäiseen räjähdykseen.
Räjähdyksen mahdollinen aiheuttaja Räjähdyksen syytä ei ole varmuudella kyetty selittämään, mutta yleisesti hyväksytyin teoria on asteroidin tai komeetan räjähtäminen alueen yläpuolella. Yksi todennäköinen vaihtoehto on muutaman kilometrin korkeudessa räjähtänyt kivimeteoriitti, joka on läpimitaltaan 60–100 metriä. Toisaalta todennäköinen vaihtoehto on myös 5–10 kilometrin korkeudella räjähtänyt läpimitaltaan 500-metrinen komeetta: meteoriitista olisi jäänyt jäljelle isompia kappaleita, ja komeetan pyrstön suurella nopeudella ilmakehään osuvien hiukkasten aiheuttamat ilmakehän häiriöt selittäisivät nähdyt valoilmiöt, joita havaittiin pari päivää ennen tapahtumaa.Oja s. 120, 134. Pieni komeetta ei olisi kehittänyt suurta pyrstöä, minkä lisäksi sen tulosuunta olisi estänyt havaitsemisen. Komeettateoriaa puoltaa se, että suurin osa nähdyistä tulipalloista on ollut saatujen spektrien perusteella hyvin harvaa ainetta, jonka tiheys on lähellä veden tiheyttäOja s. 132. Toisaalta etenkin pienet asteroidit voivat olla rakenteeltaan löyhiä materiaalikasaumia tai komeetan ytimiä, joissa ei ole enää sulamalla irtoavaa materiaalia näyttävän pyrstön kehittymiseen.
Guinnessin ennätyskirja pitää syynä halkaisijaltaan 30-metristä ääntä nopeammin liikkunutta asteroidia, joka hajosi palasiksi kymmenen kilometrin korkeudessa. Kirjan mukaan kyseessä on suurin nähty Maahan osunut törmäys.